Työmarkkinasotkun perussyy: kokoomus on EK:n poliittinen jatke

Nämä EK:n kokoomusherrat luultavasti kirjoittivat Orpon hallituksen työmarkkinaohjelman. Vasemmalta EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies (ex-ministeri ja -kansanedustaja) sekä entiset kokoomusministereiden valtiosihteerit ja erityisavustajat EK:n johtava asiantuntija Vesa Rantahalvari, EK:n johtaja Ilkka Oksala ja EK:n yhteyspäällikkö Juho Mäki-Lohiluoma. (Kuvat: EK:n mediakuvapankki)

Eilen tuli julki, että pääministeri Petteri Orpo (kok) on kutsunut työmarkkinajohtajat perjantaiksi Kesärantaan ja SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta (sd) pitää tiedotustilaisuuden tänään kello 12.30. Hallituksen jo pitkälti päättämiin työelämä- ja sosiaaliturvamuutoksiin sisältyy liuta asioita, jotka eivät välttämättä liity kilpailukykyyn tai työllisyyteen, vaan ovat työnantajaliittojen perinteisellä tavoitelistalla, joka on aina pulpahtanut esiin, kun Suomessa on ollut puhdas oikeistohallitus: Esko Ahon (kesk), Juha Sipilän (kesk), Matti Vanhasen (kesk) tai Orpon. Se on aina ollut työnantajaliittojen ja kokoomuksen ”nyt tai ei koskaan” -meininkiä. SDP on monesti ollut SAK:n poliittinen jatke. Samoin kokoomus on ollut ja on EK:n poliittinen jatke.

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto (sd) totesi toissa lauantaina Ylen Ykkösaamussa: ”Jos hallitusohjelmaa lukee tarkasti, niin työelämään ja sosiaaliturvaan liittyvät asiat on kirjoitettu aivan tarkasti, mitä he tulevat tekemään. He ovat jo etukäteen päättäneet, että nämä asiat viedään tällä tavalla läpi. Ja työnantajat tukee hallituksen toimia juurikin siksi, että he ovat itse päässeet sen sisällön muokkaamaan omalla haluamallaan tavalla.  Kaikki ne tavoitteet, mitä EK;n eduskuntavaaliohjelmissa ja muitten elinkeinoelämän järjestöjen eduskuntavaalien ohjelmissa on, on sanatarkasti kirjoitettu hallitusohjelmaan, jolloin voi vetää johtopäätökset millä tavalla se on syntynyt.”

On varsin mahdollista, että kokoomusjohtoisen Orpon hallituksen ”uudistuslistan” kirjoittivat Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) Etelärannan palatsin pomot kuten toimitusjohtaja Jyri Häkämies (kok), johtaja Ilkka Oksala (kok), johtava asiantuntija Vesa Rantahalvari (kok) ja yhteyspäällikkö sekä EK:n hallituksen sihteeri Juho Mäki-Lohiluoma (kok).

Onhan demarijohtoisten hallituksienkin työelämäosuuksia kirjoitettu SAK:ssa ja ammattiliitoissa.

SAK;n ja STTK:n toimitsijat ovat jopa osallistuneet hallitusneuvotteluihin SDP:n neuvottelijoina sekä työryhmien sihteereinä ja kirjoittaneet hallitusohjelmaa paikan päällä Säätytalossa.  Jyrki Kataisen (kok) hallituksen hallitusneuvotteluissa vuonna 2011 SAK:n sosiaaliasioiden päällikkö Sinikka Näätsaari (sd) seisoi Säätytalon portailla kertomassa medialle neuvottelujen hyvinvointipolitiikkaryhmän työn edistymisestä.

Häkämies on kokoomuksen pitkäaikainen kansanedustaja ja moninkertainen ministeri. Oksala on entinen kokoomusnuorten puheenjohtaja, kokoomuksen eduskuntaryhmän pääsihteeri sekä kokoomusministereiden erityisavustaja ja valtiosihteeri. Rantahalvari on entinen kokoomusministerin poliittinen valtiosihteeri.  Mäki-Lohiluoma on entinen kokoomusnuorten lehden toimittaja ja kokoomusministerin erityisavustaja.  Hän siirtyi EK:n palvelukseen 2 vuotta sitten suoraan kokoomuslaisen europarlamentaarikon avustajan työstä.

Aho oli lähimpänä Orpon linjaa

Vuonna 1991 Suomessa muodostettiin ensimmäistä kertaa neljännesvuosisataan oikeistohallitus. Pääministeri Ahon johtaman hallituksen runko oli  Keskusta ja kokoomus.

EK:n edeltäjä Suomen Työnantajien Keskusliitto (STK) esitti tuolloin vaatimuksensa eli  ”saatanalliset säkeensä”: palkkojen alentaminen, työnantajamaksujen siirto palkansaajille, työajan pidentäminen, työehtosopimusten yleissitovuuden poistaminen ja mahdollisuus alittaa työehtosopimusten palkkataso paikallisesti sopimalla. SAK tulkitsi nämä yritykseksi romuttaa sopimusjärjestelmä.

Keväällä 1993 Ahon hallitus yritti murtaa Suomen työmarkkinamallin perusteet työlainsäädäntöä muuttamalla. Työnantajakeskusjärjestö STK tuki porvarihallituksen esityksiä, jotka olisivat poistaneet valtakunnallisten työehtosopimusten työntekijöille tarjoaman palkka- ja työehtojen vähimmäissuojan ja murtaneet lakko-oikeuden.

Valtiovarainministeri Iiro Viinanen (kok) kävi sotaa ammattiliittojen luomaa ja hallinnoimaa ansiosidonnaista työttömyysturvaa vastaan. Hän sanoi vuonna 1992 Jaakko Okkerin kirjassa, että ansiosidonnainen työttömyysturva on yhteiskunnan syöpä, koska se tarjoaa liian hyvän tulon verrattuna työn tekemisestä saatavaan nettotuloon.

Syyskuussa 1993 valtiovarainministeri syytti Turun Sanomien haastattelussa, että etujärjestövalta tuhoaa maan, ansiosidonnainen työttömyysturva on yhteiskunnan syöpä ja työttömyysturvaa nauttivien työttömien pimeisiin työmarkkinoihin on puututtava.

Vuonna 1995 hallitus yritti leikata työttömyysturvaa ja poistaa ammattiliittojen ay-jäsenmaksun verovähennysoikeuden. Pyrkimyksenä oli vähentää ay-jäsenyyden suosiota ja siten laskea liittojen jäsenmäärää ja vaikutusvaltaa.

Ahon hallitus joutui perääntymään sekä vuonna 1993 että 1995 SAK:n lakonuhkien edessä. Keskitetyt tulopoliittiset työmarkkinaratkaisut jatkuivat kaikesta huolimatta. Ahon hallituksen suurin työmarkkinapoliittinen voitto lienee, että syksyjen 1993 ja 1994 sopimuskierroksilla lisättiin monilla aloilla paikallisen sopimisen mahdollisuuksia järjestöjen yhteisillä sopimuksilla.

Suomessa vietetään siis tänä vuonna paikallisen sopimisen 30 -vuotisjuhlaa.

Vuoden 2011 hallitusneuvotteluissa SAK:n silloinen sosiaaliasioiden päällikkö Sinikka Näätsaari kommentoi medialle hyvinvointipolitiikan neuvotteluryhmän työtä SDP:n edustajana. Hänestä tuli uuden hallituksen peruspalveluministerin Maria Gutzeninan (sd) valtiosihteeri. Lisäksi SDP:n ja Vasemmistoliiton neuvottelijoissa oli 12 muuta SAK:n ja STTK:n lobbaria. (Kuva: SAK:n mediakuvapankki)

Häkämies yrittää ulosmitata kaiken, Eloranta yrittää tehdä ”ihalaiset”

Nykyinen hallitus poikkeaa kolmesta edellisestä oikeistohallituksesta siten, että sitä johtaa Keskustan sijaan kokoomus.

Kokoomuksen kädenjälki näkyy hallituksen ohjelmassa.  Orpon hallituksen ohjelman työelämää ja työmarkkinoita koskevat kirjaukset poikkeavat Ahon, Vanhasen ja Sipilän hallitusten ohjelmista oleellisesti ja paljastavasti.

Lisäksi kokoomus ja EK lienevät päättäneet, että tällä kertaa ei taivuta lakkojen edessä kuten Aho ja Sipilä. Kovat ovat piipussa.

Orpo ajaa niin kovaa linjaa, että omiakin hirvittää. Perjantainen työmarkkinatapaaminen järjestetään kokoomusta lähellä olevan opettajien OAJ:n pyynnöstä. Opettajat pelkäävät, että vientivetoinen palkkamalli veisi mahdollisuudet kuroa umpeen julkisen sektorin palkkojen jälkeenjääneisyyden.

Kovat ovat piipussa myös SAK:ssa. Siellä nähdään, että EK yrittää hyödyntää tuhannen taalan paikkansa työmarkkinoiden voimasuhteiden kääntämiseksi.

Jarkko Eloranta kirjoitti sunnuntaina SAK-blogissaan, että kolmikanta yritetään korvata  joko hallituksen lainsäädäntövallalla tai työnantajan päätäntävallalla. ”Tähän muutokseen elinkeinoelämä on pyrkinyt jo pitkään. Nyt on sen hetki iskeä. Syitä on monia. Tärkein on Petteri Orpon kokoama hallituskoalitio.” SAK:n johtaja epäilee, että hallitusohjelma on Ahon hallituksesta alkaneen ”elinkeinoelämän projektin loppuhuipennus”.

Eloranta väittää ja varmasti myös uskoo, että osa elinkeinoelämän projektia on muuttaa koko yhteiskuntajärjestelmäämme ajamalla alas suomalainen hyvinvointivaltio. ”Hyvinvointivaltion alasajo verhotaan yritykseksi pelastaa se”, SAK:n johtaja kirjoittaa.

Yleislakko Suomessa ei ole pitkään aikaan ollut mahdollinen, koska se tulisi liian kalliiksi työntekijöille.

Liitot maksavat lakossa oleville jäsenilleen lakkoavustusta, jonka taso on noussut samaa tahtia yleisen palkkatason kanssa. Jos esimerkiksi Teollisuusliiton tällä hetkellä työssä käyvien jäsenten määrä arvioidaan 150 000:ksi ja he kaikki menisivät lakkoon, se maksaisi liitolle 9 miljoonaa euroa päivässä lakkoavustuksina. Liitot eivät enää järjestä koko jäsenistön lakkoja, koska niiden talous romahtaisi.

Juuri Teollisuusliitto sekä Ammattiliitto Pro kehittivät 2000 -luvun alussa tilalle portaittaisten lakkojen järjestelmän. Tietty tarkkaan valittu osa jäsenistä on lakossa pari päivää, parin viikon kuluttua toinen osa. Tarkoituksena on valita lakon kohteet siten, että työnantaja kärsii niistä mahdollisimman paljon. Sitten kiristetään ruuvia uusimalla osittaisia lakkoja. Tämä lakkojärjestelmä on omaksuttu kaikissa ammattiliitoissa sittemmin.

Eloranta kirjoittaa blogissaan, että heikennykset ajetaan nyt läpi, koska ”työnantajat ovat varautuneet systeemimuutoksen hintaan ja elinkeinoelämä on kasvattanut lakkojen sietokykyään vuosien varrella.” Myös palkansaajapuoli voi nyt joutua tekemään kaikkensa.

Iltalehti väittää tänään lähteisiinsä perustuen, että ”erityisesti SAK:ssa on valmius lakkojen sumaan, jolla tavoitellaan jälleen yleislakon omaista tilannetta, jossa useamman alan työntekijät ovat lakossa ja pysäyttävät Suomen.”

Eloranta valmistautunee tekemään ”ihalaiset” eli nostamaan paineen niin kovaksi, että tämänkin porvarihallituksen on pakko perääntyä. Iltalehti väittää niinikään, että tämänpäiväisessä tiedotustilaisuudessa ”SAK aikoo myös kertoa jossain muodossa vaatimuksista, joita sillä on hallitukselle, jotta se lopettaa työtaistelutoimet.” Jollei hallitus tule vastaan, edessä ovat massiiviset usean liiton jopa nelipäiväiset lakot parin viikon sisällä.

Kun laskee lakkoavustusten hinnan liitoille ymmärtää, miten järeitä toimia nelipäiväiset laajat lakot olisivat niille.

Vanhanen vaali kolmikantaa

Vuonna 1991 aloittaneen Ahon hallituksen ohjelmassa ei mainittu mitään muutoksista työttömyysturvaan, työlainsäädäntöön tai työmarkkinajärjestelmään.

Vuonna 2007 aloittaneen Vanhasen II hallituksen ohjelmassa kaikki lähti siitä, että asetettujen tavoitteiden saavuttaminen aloitetaan neuvotteluilla työmarkkinajärjestöjen kanssa.  ”Työelämää on uudistettava kolmikantaisesti. Työmarkkinoiden vakaus vahvistaa yhteisymmärryksen Suomea”, todetaan ohjelman alussa.

Tavoitteeksi asetettiin hintakilpailukykyä yllä pitävät palkkaratkaisut. Keinoksi esitettiin kolmikantainen tulopoliittinen kokonaisratkaisu.

Vanhasen hallituksen painopisteitä oli sosiaaliturvauudistus, jolla poistettaisiin työn vastaanottamisen kannustinloukkuja. Työttömyysturvajärjestelmää haluttiin muokata kolmikantaisesti työmarkkinajärjestöjen kanssa: ”Työelämän sosiaalivakuutuslainsäädäntöä ja ansioturvaa koskevat hallituksen ratkaisut valmistellaan yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa.”

Vanhasen porvarihallitus halusi lisätä työvoiman ammatillista liikkuvuutta ja otti työkalukseen aikuiskoulutusjärjestelmän parantamisen. Nyt Orpon porvarihallitus haluaa murentaa aikuiskoulutusjärjestelmää poistamalla sitä tukevan sosiaaliturvan eli aikuiskoulutustuen kokonaan.

Myös vuorotteluvapaajärjestelmän suhteen Orpon porvarihallitus tekee päinvastoin kuin Vanhasen porvarihallitus. Vanhasen hallitus halusi parantaa järjestelmää entisestään: ”Vuorotteluvapaasta säädetään pysyvä laki sen jälkeen, kun järjestelmän rahoituksesta on sovittu.” Orpon porvarihallitus haluaa purkaa sen tarpeettomana.

Kokoomus oli Vanhasen hallituksen toinen päähallituspuolue kuten nyt. Mikä on nyt muuttanut puolueen kannat esimerkiksi vuorotteluvapaajärjestelmään ja aikuiskoulutustukeen päinvastaisiksi kuin tuolloin? Onko Orpo tiukemmin EK:n otteessa kuin tuolloinen varapääministeri Katainen?

Ainakin se on muuttunut, että vahvat kokoomuspomot, Vanhasen hallituksen ministeri Häkämies ja poliittinen valtiosihteeri Oksala ovat sittemmin siirtyneet EK:n palkallisiksi edunvalvojiksi.

Vanhasenkin hallitus halusi lisätä paikallista sopimista, mutta edellyttäen ”eri osapuolille ja kaikille henkilöstöryhmille tasavertaisen neuvotteluaseman turvaamista työpaikoilla”. Nyt Orpon hallitus haluaa murentaa työntekijöiden edunvalvontaa työpaikoilla paikallisen sopimisen avulla.

Vanhanen ei ajautunut sellaiseen vastakkainasetteluun palkansaajajärjestöjen kanssa kuin Aho, Sipilä ja  Orpo. Lukuun ottamatta heittoaan eläkeiän alentamisesta, minkä hän perui liki saman tien.

Sipiläkin oli tupo-mies

Vuonna 2015 aloittaneen Sipilän hallituksen ohjelmassa mainitaan  yhteiskuntasopimus yritysten palkkakustannusten alentamiseksi sekä paikallisen sopimisen lisäämisen käynnistäminen. Konkreettisin kohta oli: ”Hallitus pidentää koeaikaa, mahdollistaa alle vuoden määräaikaisen työsuhteen ilman eri perustetta ja joustavoittaa takaisinottovelvoitetta irtisanomistilanteessa sekä kehittää muutosturvaa.”

Sipilän hallituksen ohjelmassa esitetty marssijärjestys kaikille työelämän muutoksille oli, että ensin ”työelämän osapuolet” pyrkivät sopimaan em. tavoitteiden saavuttamisesta ja hallitus puuttuu asioihin vasta, jolleivat neuvottelut tuota tulosta.

Esimerkiksi tiukennuksia työttömyysturvaan ja vuorotteluvapaajärjestelmään ei esitetty tavoitteina sinänsä saati jo ohjelmassa päätettyinä asioina, vaan kiristysruuvina, jota hallitus käyttää elleivät työmarkkinajärjestöt pääse sopimukseen työvoimakustannusten alentamiseksi.

Juha Sipilä toi yhteiskuntasopimuksen (myöhemmin kilpailukykysopimus)  ja sen luonnokset pöytään jo ennen hallitusneuvotteluja. Niistä neuvoteltiin EK:n, SAK:n, STTK:n, Akavan,  Kuntatyönantajien ja Suomen Yrittäjien kanssa jo etukäteen.

Työmarkkinajärjestöt näkivät alun perin yhteiskuntasopimuksen myös mahdollisuutena eikä pelkkänä uhkana. Mahdollisuutena vaikuttaa uuteen hallitusohjelmaan ja sitä kautta lainsäädäntöön.

Sipilän yhteiskuntasopimus oli pohjimmiltaan jatkoa keskitetyille tulopoliittisille sopimuksille ja niiden ns. sosiaalipaketeille, joissa keskitetyn ratkaisun yhteydessä oli sovittu sosiaali- tai työlainsäädännön uudistuksista, jotka eivät näy rahana palkansaajalle.

Paljon esillä olleeseen ja ay-liikkeen voimakkaasti vastustamaan Sipilän hallituksen aktiivimalliin liittyneet työttömyysturvamuutokset taas olivat yritys tehostaa työllisyyspolitiikkaa lisäämällä työn vastaanottamista sekä työn ja työntekijöiden kohtaamista. Niiden taka-ajatuksena ei ollut ideologia.

Itse asiassa Alexander Stubbin (kok) hallitus oli aloittanut ne ja Sanna Marinin (sd) hallitus jatkoi niitä.

Miten nykyisen oikeistohallituksen ohjelma siis poikkeaa kolmen aikaisemman oikeistohallituksen ohjelmista?

Riku Aalto kuvasi tätä hyvin Ylen Ykkösaamussa: ”Työelämään ja sosiaaliturvaan liittyvät asiat on kirjoitettu aivan tarkasti, mitä he tulevat tekemään. Valtaosa hallitusohjelman muista asioista on sellaisia, joissa he pyrkivät mahdollisuuksien mukaan edistämään joitain asioita. Joten he ovat jo etukäteen päättäneet, että nämä asiat viedään tällä tavalla läpi ja siihen ei sisälly heidän ajatuksessaan minkäänlaista neuvotteluprosessia ammattiyhdistysliikkeen kanssa”.

Kärjistetysti sanottuna tällä kertaa ensin kokoomus ja EK kävivät varsin todennäköisesti kaksikantaneuvottelut työmarkkina- ja  sosiaaliturvauudistuksista. Sitten saatu neuvottelutulos kirjattiin suoraan hallitusohjelmaan.

SAK tilasi, SDP toteutti 70- ja 80 -luvuilla

SDP on ollut SAK:n poliittinen jatke työelämää ja sosiaaliturvaa koskeneessa politiikassa 1960 -luvulta lähtien.

SDP toteutti 1960- ja 70 -lukujen vaihteessa työttömyysturvan ansioturvan parantamisen ja ammattiliittojen jäsenmaksun verovähennysoikeuden prikulleen sen mukaan, mitä SAK oli pyytänyt.

Ammattiliittojen ja niiden työttömyyskassojen jäsenmaksun verovähennys on juuri se, jonka Ahon hallitus pyrki poistamaan ideologisista syistä.

Mauno Koiviston (sd) hallitus päätti vuonna 1968, että ammattiliittojen jäsenmaksujen perintä ja tilittäminen annettiin työnantajalle ja jäsenmaksusta tehtiin vähennyskelpoinen tuloverotuksessa.

SDP:n johtamat hallitukset säätivät jäsenmaksusta ja ansioturvasta aikoinaan, koska SAK näki ne työkaluina ammatillisen järjestäytymisen lisäämiseen sekä ammattiliittojen jäsenmäärän kasvattamiseen.

Strategia toimi, sillä SAK sai 1970-luvulla puoli miljoonaa uutta jäsentä.  Keskusjärjestön 4 suurimman jäsenliiton jäsenmäärät 2 -kertaistuivat 1970 -luvulla.

Ansiosidonnainen työttömyysturva ja sen saamisen ehdot ovat ylipäätään Suomen historian suurimpia poliittisia lehmänkauppoja. Moninkertainen pääministeri Kalevi Sorsa (sd) on kertonut, että punamultahallituksissa työttömyysturvassa demareille oli tärkeintä SAK:n haluama ns. ansioturvan ammattisuoja ja keskustapuolueelle oli tärkeintä työttömyysturvan ns. liikkuvuussuoja.

Keskustapuolueen entinen puheenjohtaja  Paavo Väyrynen (kesk) on kertonut, että keskustan työttömyysturvakannat punamultahallituksissa kirjoitti työministeriön kepulainen osastopäällikkö Hannu Ettala.

Koko nykyisen yhä voimassa olevan työttömyysturvajärjestelmämme taas laati eräs yksittäinen silloisen sosiaaliministeriön demarivirkamies 1960 – ja 1970 -luvuilla. Ei virkansa puolesta, vaan SDP:n ja SAK:n toimeksiannosta. Hänen paperinsa löytyvät SDP:n yllä pitämästä Työväen Arkistosta. Niihin lukeutuvat hänen käyttämänsä SAK:n taustamuistiot.

Ammattisuoja tarkoittaa, ettei ansioturvaan oikeutetun työttömän ole työttömyytensä alussa pakko ottaa vastaan kuin työtä, joka vastaa hänen koulutustaan ja työkokemustaan eli entistä työtään. Tämä palveli ammattiliittoihin kuuluvien koulutettujen ammattilaisten etua.

Liikkuvuussuoja tarkoittaa, ettei työttömän ole pakko ottaa vastaan työtä, jossa työmatkat ovat pitkiä. Tämä palveli keskustapuolueen syrjäseuduilla asuneita äänestäjiä, joiden ei tarvinnut muuttaa kotiseudultaan, vaikkei siellä ollut työtä.

Myös vuosikymmeniä esillä ollut esimerkiksi Kelan hallinnoima ns. yleinen ansioturva on aina kaatunut SDP:n ja porvaripuolueiden lehmänkauppoihin hallituksessa. Sehän olisi tarkoittanut työttömyyskassan jäsenyyden ja ammattiliiton jäsenyyden kytköksen katkaisemista, minkä taas pelättiin kääntävän liittojen jäsenmäärät laskuun. Ahon hallitus yritti sitäkin.

On nähty aina, että SDP on SAK:n poliittinen jatke.

Nyt on uskallettava sanoa, että kokoomus on EK:n poliittinen jatke selkeämmin kuin koskaan.

 

 

TimoKrkkinen
Sosialidemokraatit Helsinki

Viestintäammattilainen, ammattiyhdistysaktiivi ja valtiotieteiden maisteri

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu