Vihreät – ihmistä parempia ihmisiä

Siaäministeri Maria Ohisalo (vihr) halusi valita sisäministeröön kanslipäällikön, joka edistää ministeriössä Vihreän liiton ajamia asioita tämän ja seuraavan hallituksen kaudella. (Kuva: Valtioneudoston kuvapankki)

Vihreän liiiton puoluehallituksen seuraavassa kokouksessa poksautettanee kuohuviinipullo sen kunniaksi, että Suomen vihreät rikkoivat viimeisenkin lasikattonsa poliittisissa virkanimityksissä. Puolueen johtaja, sisäministeri Maria Ohisalo nosti puoluetoverinsa Kirsi Pimiän sisäministeriön kansliapäälliköksi torstaina.

Vihreiden puoluehallituksella oli kymmenisen vuotta sitten ongelma vuoden 2009 puoluekokouksen alla. Lahden vihreät olivat tehneet puoluekokousaloitteen, jossa he suomivat poliittisia virkanimityksiä epäoikeudenmukaisiksi:

”Tämä ns. läänitys eli virkojen paketointi vinouttaa koko järjestelmää. Poliittiset virkanimitykset häiritsevät näin ollen asiallista viranhakuprosessia. Vallitseva käytäntö karsii lähtökohtaisesti hakijoita.  – – – Sopimuksen osapuolet eivät myöskään käsittele huolella toiselle puolueelle sovittua virkaa, mikä on omiaan heikentämään tilannetta. Myös puolueiden tulee noudattaa lakia ja sen edellyttämää toimintatapaa.”

Lahden vihreät ohjeistivat puoluetta:

”Viranhaussa vihreiden ei ole syytä omaksua käytäntöjä, joissa virat ja niiden täyttäminen sovitaan puolueiden kesken etukäteen. Korkeiden virkojen ns. läänitys rikkoo kansalaisten käsitystä oikeidenmukaisuudesta ja on vastoin perustuslakia ja sen täydentäjää yhdenvertaisuuslakia.”

17 vuotta vihreitä virkanimityksiä

Vihreiden koko indentiteetti on perustunut paatokseen, että puolue pyrkii erottautumaan ”vanhoista” puolueista ja niiden ummehtuneista käytännöistä.

Poliittiset virkanimitykset olivat kuitenkin Vihreälle liitolle arka aihe jo vuonna 2009. Vaikkei puolue ollut vielä päässyt nauttimaan poliittisten nimitysten tekemisestä valtionhallinnossa, se oli sille jo tuttua kunnallispolitiikasta. Edelläkävijä Pekka Sauri oli noussut psykologiyrittäjästä Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi vuonna 2003. Helsingissä,  Vantaalla ja Turussa oli nimitetty korkeita virkamiehiä vihreiden läänityksinä – juuri siten, mitä Lahden vihreät moralisoivat aloitteessaan.

Puoluehallitus joutuikin muotoilemaan vastauksensa aloitteeseen kieli keskellä suuta. Oma jo omaksuttu käytäntö kunnissa täytyi oikeuttaa tekstissä:

”Tiettyihin käytännön poliittista ratkaisuvaltaa sisältäviin johtotehtäviin, kuten kaupunginjohtajiksi tai apulaiskaupunginjohtajiksi tai vastaaviin ylimmän johdon tehtäviin voidaan kuitenkin valita puolueiden edustajia. Tällöin on kyse ns. poliittista virkanimityksistä. Tällaisiin poliittisiin johtotehtäviin tulee valita henkilöt avoimesti niin, että kaikille on selvää – amerikkalaiseen tapaan – että kyse on poliittisista tehtävistä.”

Vihreä liitolla oli ollut aiemmin – vuoden 1994 puolueohjelmassa – paljon jyrkempikin kanta poliittisiin virkaministyksiin, joita vuoden 1994 ohjelmassa nimitettiin ”kähminnäksi” ja joista ”on päästävä eroon”. Kun vihreät itse nousivat hallitukseen vuonna 1995, puolueen kanta poliittisiin virkanimityksiin ilmeisesti alkoi lieventyä pikkuhiljaa.

Vihreät ovat nyt kovan arvostelun ja pilkan kohteena siksi, että edellä mainittujen puoluekokouspäätösten lisäksi heidän kaikki viimeaikaiset puoluejohtajansa ovat tuominneet poliittiset virkanimitykset.

”Politisoituneista virkanimityksistä on välttämätöntä päästä eroon” (Ville Niinistö). ”Poliittiset virkanimitykset vievät politiikan uskottavuutta, eivätkä ne ole hyväksi viranhaltijalle eikä yhteiskunnan kokonaisedulle” (Touko Aalto). ”Poliittiset virkanimitykset on yksi ongelma” (Maria Ohisalo).

Ohisalon poliittiset perustelut

Ohisalo perusteli Pimiän valintaa sillä, että tämä edusti parhaiten painotuksia ja näkemyksiä, joita Vihreä liitto tässä hallituksessa ja koko hallitusohjelma ajavat. Hän sanoi:

”Sisäministeriö on sisäisen turvallisuuden ja maahanmuuton ministeriö. Se pyrkii ohjaamaan yhteiskuntaa suuntaan, jossa ihmisoikeudet ja yhdenvertaisuus toteutuu ja rikollisuus vähenee. Tällaisessa kohdassa Pimiä on osoittautunut sopivimmaksi valinnaksi.”

Sinänsä tässä tapauksessa Pimiä vaikuttaa pätevältä tehtävään, vaikka hänen kilpakumppaninsa Antti Pelttari (kok) papereiden perusteella onkin kokeneempi johtamisessa ja sisäministeriön hallinnonalalla. Itse en pitänyt Pelttarin tavasta esiintyä ja painostaa sekä johdatella poliitikkoja taannoisessa uuden tiedustelulain lobbauksessa enkä sure, ettei hänestä tullut kansliapäällikköä. Periaatteessa kuitenkin on mahdollista, että hän kaikkinensa oli objektiiivsesti pätevämpi kuin Pimiä.

Raskauttavaa on, että Vihreät ovat viime päiviin saakka tuominneet poliittiset virkanimitykset valtionhallinnossa ja kyllä tämä nyt näyttää ihan tyypilliseltä poliittiselta virkanimitykseltä.

Ohisalon perustelu tarkoittaa itse asiassa, että hän piti nyt tärkeänä, että kansliapäällikkö nimitettiin poliittisin perustein:

”- – – edellyttää ministeriön ylimpänä virkamiesjohtajana toimivalta kansliapäälliköltä kykyä määrätietoisesti johtaa hallitusohjelmaan kirjattuja tavoitteita tuloshakuisesti huomioiden hallitusohjelman painotukset.”

Pimiän kausi ministeriön virkamiespäällikkönä jatkuu 2 vuotta seuraavallakin vaalikaudella, oli ministerinä silloin sitten vihreä tahi esimerkiksi perussuomalainen.

Eikö hallitusohjelman painotusten näkyminen ministeriössä ole nimenomaan ministerin itsensä ja hänen poliittisen valtiosihteerinsä asia? Eikä seuraavankin hallituksen aikana ja seuraavankin hallituksen ohjelmalla ministeriötä johtavan kansliapäällikkö-virkamiehen asia?

Kenet Haavisto nimittää?

Pekka Haavisto lienee yksi insipiroivimmista henkilöistä Suomen poliittisessa historiassa. Hän on rikkonut lasikattoja nousemalla politiikan kaikkein raskaimpaan sarjaan puolueensa pienehköstä koosta ja vähemmistöön kuulumisestaan huolimatta.

Haavistolla oli myös toissa presidentinvaaleissa uskomaton vetovoima, Harvoin kuulee helsinkiläisessä Kotiharjun yleisessä saunassa nuorten miesten ihastelevan politiikon ”flowta” kuten tuolloin saattoi kuulla. Itsekin äänestin silloin Haavistoa sekä ensimmäisellä että toisella kierroksella.

Haavisto on sittemmin hieman pudonnut jalustaltaan, mistä kertovat tuoreet mielipidemittaukset seuraavasta presidentistä. Mikäli Vihreät epäonnistuu ilmastonmuutosteoissaan tässä hallituksessa, verottanee se myös Haaviston vetovoimaa jatkossa.

Seuraavaksi katseet kohdistuvat ulkoministeri Pekka Haavistoon (vihr) ja siihen, kenet hän valitsee ministeriönsä viestintäjohtajaksi. Virka piti täyttää jo marraskuussa. Hakijoiden joukossa on Haaviston oma kampanjapäällikkö. (Kuva: Timo Kärkkäinen)

Vihreiden ministereiden nimityspolitiikka on testissä seuraavan kerran Haaviston ministeriössä, kun siellä päätetään viestintäjohtajan valinnasta. Alun perin valinnan uumoiltiin selviävän marraskuussa.

Asia venyi joulukuun lopulle ja nimitys on yhä auki. Sisäministeriön käsillä ollut kansliapäällikön nimitys ja sen saaman julkisuuden ennakointi saattoi olla yksi syy, ettei Haavisto ole tehnyt valintaansa vieläkään. Pian hänen täytyy kuitenkin tehdä se.

Virkaa on hakenut Haaviston ensimmäisen presidentinvaalikampanjan päällikkö, viestintäalan ammattilainen Riikka Kämppi, Vihreän liiton jäsen. Hänen kilpahakijoidensa joukko on erittäin korkeatasoinen: muun muassa presidentin ex-viestintäpäällikköYlen ulkomaantoimituksen päällikkö, valtioneuvoston EU-asioiden viestintäpäällikkö sekä Lontoon lähetystön lehdistöneuvos.

Viran kesto on sama kuin sisäministeriön kansliapäällikön eli 5 vuotta 2020 – 2025. Lopullisen valintapäätöksen tekee ministeri Haavisto, joka esittelee nimityksen valtioneuvostolle.

Jos Haavisto olisi esittänyt puoluetoveriaan ja entistä kampanjapäällikköään, tiedotusvälineitä ja muita olisi kiinnostanut tietysti tämän pätevyys ja ansiot verrattuina muihin hakijoihin. Vihreiden sanat ja teot poliittisissa virkanimityksissä olisivat joutuneet jälleen luupin alle.

Median tietojen mukaan Haavisto ei mutkien jälkeen kuitenkaan ole valitsemassa sopivinta eli puoluetoveriaan, vaan pätevimmän.

Kämppi ei ole Vihreän liiton superaktiivi ja vihreät itse asiassa suhtautuivat häneen nyrpeästi Haaviston ensimmäisen kampanjan aikana. Hän sai sapiskaa Vihreän liiton puoluetoimistolta, joka olisi halunnut ohjata Haaviston kampanjaa tiukemmin.

Kansliapäälliköt pitää korvata poliittisilla valtiosihteereillä

Tarinan mukaan, kun Keskustapuolueen puoluehallitus käsitteli puolueen surkeaa äänimäärää Helsingin kuntavaaleissa 1980 -luvun lopulla, Johannes Virolainen tuhahti; ”Johan meillä on poliittisia valtion virkamiehiä Helsingissä enemmän kuin saamme siellä ääniä”. Saattaa pitää paikkansa yhä.

Kun Suomessa otettiin käyttöön poliittiset valtiosihteerit, siihen saatiin malli angloamerikkalaisesta poliittisesta perinteestä, jossa ministeriöiden korkein virkamiesjohto vaihtuu hallituksen vaihtumisen myötä tarvittaessa. Aluksi poliittisia valtiosihteereitä oli vain muutamassa ministeriössä. Nyt jokaisessa ministeriössä on poliittinen valtiosihteeri, joka johtaa ministeriön virkakuntaa kansliapäällikön rinnalla.

Jos ja kun poliittiset valtiosihteerit ovat tulleet jäädäkseen, ministeriöissämme on kaksipäinen virkamiesjohto: poliittinen valtiosihteeri ja kansliapäällikkö. Ministeriön tekninen johtaminen hoituisi kyllä ilman kansliapäällikkökin – sitä varten ovat hallintojohtaja ja henkilöstöjohtaja. Lainsäädäntöjohtajatkin ministeriöissä on erikseen. Onko kansliapäällikkö -instituutio muuttumassa hallinnolliseksi jäänteeksi, jota pidetään yllä lähinnä tunnesyistä?

Ilta-Sanomat kysyikin jo pääkirjoituksessaan:

”Hallitus joutuu vielä etsimään kansliapäälliköt viiteen ministeriöön. Samaan aikaan hallituksessa on ennätysmäärä poliittisia valtiosihteereitä. Olisiko viisainta korvata kansliapäälliköt suoraan vaihtuvilla poliittisilla valtiosihteereillä, jotta ainainen hurskastelu vähenisi?”

Sanna Marinin hallituksen pöydälle on tulossa liuta kansliapäälliköiden nimityksiä: valtiovarainministeriössä, työ- ja elinkeinoministeriössä, opetus- ja kulttuuriministeriössä, liikenne- ja viestintäministeriössä sekä ympäristöministeriössä.

Iltalehden tietojen mukaan valmisteilla on vanhan hyvän ajan virkapaketti Kalevi Sorsan ja Johannes Virolaisen hengessä.

Vihreät hääräävät mukana käärimässä sitä ja nappaavat ehkä toisenkin kansliapäällikkyyden. Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr) saattaa valita tehtävään Vihreän liiton monitoiminaisen Katariina Poskiparran. Ympäristöministerinä ja nyt valtiosihteerinä toiminut Kimmo Tiilikainen (kesk) jäisi nuolemaan näppejään. Poskiparran suosimista voisi perustella sillä, että vihreänä hän kykenee parhaiten ajamaan hallituksen ilmastonmuutostavoitteita.

Muutkin saisivat osansa: SDP työ- ja elinkeinoministeriön sekä liikenne- ja viestintäministeriön päällikkyydet, Vasemmistoliitto opetus- ja kulttuuriministeriön päällikkyyden. Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikön viran saattaisi napata Raimo Luoma (sd), joka juuri luopui pääministerin valtiosihteerin tehtävästä Antti Rinteen eron myötä. Opetusministerin kansliapäälliköksi voisi nousta joku aiempien vasemmistoliittolaisten kulttuuriministerien  erityisavustajista.

Poliittisille virkamiehille järjestetään jopa tapaamisia

Poliittisia virkanimityksiä – siis kulloisenkin ministeripuolueen jäsenkirja edellä – on tehty ja tehdään tietysti ministeriöissä koko ajan. Ainakin osastopäällikkötasolla.

Ainakin SDP on lisäksi viime vuosiin saakka pitänyt puolivirallisesti suurimmissa ministeriöissä  ”demarivirkamiesten” verkostoa yllä yhteisine tapaamisineen. Pääsylippuna on ollut puolueen jäsenyys tai ”symppaaminen”.

Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäälliköksi syksyllä nimitetty Kirsi Varhila (sd) tuli ministeriöön vuonna 2013 poliittisella virkanimityksellä. Tuolloin sosiaalidemokraattinen peruspalveluministeri valitsi hänet demarina SDP:lle tärkeän sosiaali- ja terveyspalveluosaston johtajaksi. Oikea jäsenkirja vaikutti valintaan varmasti.

Varhila tosin on osoittautunut varsin itsenäiseksi huippuvirkamieheksi suhteessa edustamaansa puolueeseen. Hän kuuluu nauttivan arvostusta yli puoluerajojen eli ei ole esimerkiksi soten valmistelussa ollut mikään demareiden etäispääte. Eduskuntavaalien alla hänellä riitti pokkaa arvostella oman puolueensa vaalilupausta viikon hoitotakuusta epärealistiseksi.

Pimiän nimityksen sisäministeriössä valmistelleella hallinto- ja kehittämisosaston päälliköllä Jukka Aallollakin on muuten poliittinen tausta – hän on sosialidemokraatti. Saattaa arvata, että jäsenkirja on avittanut hänen urakehitystään sisäministeriössä ja sitä ennen työministeriössä.

Valtiovarainministeriön keväällä valittavaan valtiosihteerin tehtävään ehdolla oleva valtiotieteiden tohtori Markus Sovala taas on esimerkki virkamiehestä, jolle leimautuminen tietyn puolueen edustajaksi saattaa olla jopa ongelma.  Sovalan hakiessa eri virkoja häneen on usein liitetty määre ”sosialidemokraattien ehdokas”. Valtiovarainministeriön talouspoliitikan koordinaattorina tällä hetkellä työskentelevällä Sovalalla on kuitenkin kansantaloustieteen korkein oppiarvo, hän on tehnyt liki koko uransa valtiovarainministeriössä ja hänellä on myös merkittävä kansainvälinen kokemus muun muassa Maailmanpankista.

Vihreiden moralistipolitiikka on kriisissä – omienkin mielestä

Vihreiden puheiden ja tekojen ristiriita sekä ovatko he usein lähempänä oikeistoa kuin vasemmistoa, ovat tunnetusti oireilleet jo pitkään. Turun kunnallispolitiikassa vihreät ovat jo vuosikymmeniä peesanneet reilusti kaupungin pitkäaikaista valtapuoluetta kokoomusta tarpeen tullen.

He ovat olleet myös innokkaasti jakamassa Turun kaupungin korkeita virkoja, jotka yhä jaetaan usein pitkälti jäsenkirjan perusteella. Kaupungin virkamiehistössä istuu muun muassa kaksi jo opiskelijapolitiikasta lähtien vihreiden puoluetyössä huhkinutta näkyvää vihreää ex-poliitikkoa: perhe- ja sosiaalipalveluiden palvelualuejohtaja Sirpa Kuronen ja työllisyyspalvelujohtaja Mika Helva.

Kuronen ansioitui aiemmin muun muassa Vihreän liiton puoluesihteerinä. Helva oli jo aiemmin kasvatus- ja opetusviraston palvelujohtaja ja siihen valittaessa vihreiden kaupunginvaltuustoryhmän puheenjohtaja. Tuolloin esittelevänä virkamiehenä toiminut apulaiskaupunginjohtaja  – itse SDP:n jäsenkirjalla kaupungin hierarkiassa edennyt  –  esitti virkaan toista henkilöä, mutta kaupunginhallituksen äänestyksessä valittiin vihreiden Helva. Hakijoita oli yhteensä 35.

Vlhreät ovat Turussa Helsinkiin verrattavassa mahtiasemassa: he saivat viime kuntavaaleissa 19,6 %:a äänistä ja ovat valtuuston toiseksi suurin ryhmä kokoomuksen jälkeen. Turussa on nykyään kaupunginjohtajan ohella vain yksi apulaiskaupunginjohtaja, minkä viran vihreät omisivat varmasti, jos se olisi avoinna nyt. Nykyinen kaupunginjohtaja istuu kokoomuksen läänityksellä ja apulaiskaupunginjohtaja Turussa jo pitkään kuihtuneen SDP:n läänityksellä.

Suhtautuminen Turun kaupungin monipalveuyritys Arkean työehtoshoppailuun jakoi Turun vihreitä jyrkästi. (Kuva: Timo Kärkkäinen)

Postin valtakunnallisen työehtoshoppailukiistan katveessa käytiin paikallista Turun kaupungin Arkea Oy:n shoppailukiistaa. Arkea syntyi vuonna 2012, kun Turku yhtiöitti ruoka-, siivous- ja kiinteistönhoitopalvelunsa.

JHL lakkoili kahdesti riidassa. Liiton mukaan sopimusshoppailu tiputtaisi entisestään pienipalkkaisten työntekijöiden kokonaisansioita noin 15–30 prosenttia.  JHL:n osalta kyse oli 600 jäsenen työehdoista.

Tähän asti Arkeassa oli noudatettu JHL:n solmimaa Avaintyönantajat Avainta ry:n sopimuta, mutta työehtosopimuksien oli määrä vaihtua matkailu- ja ravintolapalvelut MaRan työehtosopimukseen ja Kiinteistötyönantajien KITA ry:n työehtosopimukseen huhtikuussa 2019.

”Työehtoshoppailulla ja työehtoja heikentämällä yritetään saada mahdollisimman paljon voittoa. Me emme tällaista menettelyä hyväksy, emme kuntaomisteisessa Arkeassa emmekä valtion omistamassa Postissa”, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine sanoi tuolloin.

”Arkea toimii markkinoilla ja töistä kilpaillaan muiden alan yritysten kanssa, joissa noudatetaan MaRan ja Kitan työehtosopimuksia”, Arkean toimitusjohtaja Tuija Rompasaari-Salmi puolustautui.

Turun arkeasoppaa maustoi, että shoppailu oli jo siunattu poliitikkojen miehittämässä kaupunginhallituksen konsernijaostossa. Se sai jaoston porvarien ja vihreiden tuen, vasemmisto ja perussuomalaiset vastustivat.

Turussa Vihreiden Arkea –linjaa nousi vastustamaan Vihreän liiton perustajiin kuuluva Turun yliopiston politiikan tutkija Rauli Mickelsson.

Mickelsson arvosteli julkisessa facebook –päivityksessä, että ”yhteiskunnan eliittiin ryhmittyvillä vihreillä ei ole tajua samaistua pienempipalkkaisiin keittiötyöläisiin, vaikka he esimerkiksi puoluekokoupuheissaan puhuvat sydämeenkäyvästi heikompiosaisista”.

Mickelsson piti työehtoshoppailua vastenmielisenä.

Kaupunginhallituksen konsernijaostoa johtava vihreiden Jukka Vornanen vastasi hänelle facebookissa, että Arkea joutuu kilpailemaan muiden yritysten kanssa:

”Kilpailijoilla on käytössä alan yleiset tessit, Arkealla kunnallisia työehtoja myötäilevä tes. Mikäli kilpailutuksissa ei pärjätä ja yhtiö tekee tappiota, ei yhtiössä voida pitää työntekijöitä, joille ei ole töitä.”

Arkea -kiista päätyi työntekijöiden ja työnantajan jonkinlaiseen sopuun joulukuussa, ja työntekijät saivat jäädä vanhan sopimuksensa piiriin toistaiseksi.

Konsernijaoston puheenjohtaja Vornasen lisäksi edellä mainitsemani kaupungin palvelujohtaja Helva kiisti Mickelssonin syytökset jyrkästi samassa facebook -keskustelussa.

Turun kaupungin johtotehtäviin Vihreän liiton jäsenyyden avittamana edennyt työllisyyspalvelujohtaja  Mika Helva kiisti marraskuussa jyrkästi puolueen aktiivin Rauli Mickelssonin julkisessa facebook-päivityksessä esittämän väitteen, että Turun nyky-vihreät ”puhuttaessa markkinatalouden lainalaisuuksista, ammattiyhdistyksistä ym. eivät mieti lainkaan sitä Maijaa jonka palkkaa vihreät ovat alentamassa” (Kuvakaappaus Rauli Mickelssonin julkisesta facebook-päivityksestä: Timo Kärkkäinen).
TimoKrkkinen

Viestintäammattilainen, ammattiyhdistysaktiivi ja valtiotieteiden maisteri

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu