Voi tätä työnantajien tekopyhyyden määrää

Suomi on kansainvälisessä vertailussa turvallisesti naapuri- ja kilpailijamaidemme Tanskan ja Norjan välissä lakkojen määrässä (työriitojen takia vuosittain menetetyt työpäivät 1000 työntekijää kohden vv. 2012 -2021). Ruotsissa lakkojen rajoittamista ei tarvita, koska lakkoja ei ole. Selitys: hallitus ei sekaannu työmarkkinapolitiikkaan ja työmarkkinoiden neuvottelujärjestelmä toimii. (Kuvan lähde: DAS WIRTSCHAFTS- UND SOZIALWISSENSCHAFTLICHE INSTITUT, 2023)

Voi tätä työnantajien tekopyhyyden määrää nyt, kun on ”vaikeat ajat”. Betoniliitoksia valmistavalla Peikko Groupilla on tuotantolaitoksia kotimaansa Suomen lisäksi Romaniassa, Slovakiassa ja Liettuassa. Sokea Reettakin näkee, miksi kotimaan lisäksi myös näissä Suomeen verrattuna halpatyömaissa. Yhtiön toimitusjohtaja Topi Paananen kehtasi kuitenkin keskiviikon Kauppalehdessä kauhistella poliittisia lakkoja ja vaikertaa niiden ”seurauksista”:

”Meille on tulossa miljoonan euron koneet asennukseen lattialle täällä Suomessa. Kyllä minun täytyy yrittäjänä pohtia aika tarkkaan, että kannattaako niitä koneita Suomen lattialle laittaa. – – – Hän muistuttaa, että suomalaisten yritysten hallinnossa olevien ulkomaalaisten on vaikea käsittää poliittisten lakkojen ajatusta. Meillä on kolme ulkomaalaista hallituksessa. On ihan validi kysymys heiltä, että miksi asennat ne koneet tänne Suomeen, jos siellä Liettuassakin on hallissa tilaa”.

Totta vai vääristelyä?

Peikko Groupin omistajat, suomalaiset tai ulkomaalaiset, eivät siirrä töitä halpatyövoimamaihin pätkääkään siksi, että Suomessa on nyt lakko tai ylipäätään poliittisia lakkoja. Halpojen palkkojen takia he työpaikat sinne haluavat, oli lakkoja tai ei.

Juuri samaa he haluavat nyt hallitukselta. Palkkojen halpuuttamista paikallisella sopimisella myös kotimaassa.

Suomessa on lakkoja vähemmän kuin Tanskassa ja vähän enemmän kuin Norjassa. Belgiassa, Ranskassa ja Kanadassa on liki kaksi kertaa enemmän lakkoja kuin Suomessa.

Näille yrittäjille millään muulla ei ole arvoa kuin rahalla. Sitten he viisastelevat muille kuten Paananen Kauppalehdessä: ”Kumpi ja Kampi tappelevat ja minä maksan viulut. Pelisäännöt tarvittaisiin poliittisiin lakkoihin”.

Pelisäännöt tarvitaan suomalaisen työn halpuuttamisen estämiseksi. Juuri siksi nyt lakkoillaan.

TimoKrkkinen
Sosialidemokraatit Helsinki

Viestintäammattilainen, ammattiyhdistysaktiivi ja valtiotieteiden maisteri

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu