Kirjailija M:n päiväkirja 17.11.2052 

“Hyvää huomenta kirjailija M., tjulkaahan tekin ruokasaliin. Tänään on lihakepihviä,  joka on tehty ulkona auringonvalossa kasvatetuista kasveista.”  Näin sanoi juuri äsken huoneeseeni ilmiintyneen hoitajarobotti Anastasian luonnollisen kokoinen hologrammi.  Pyysin kuitenkin saada lounaan tänään huoneeseeni. 

Minulla on näet into kirjoittaa päiväkirjaani aikaisempaa perusteellisemmin.  Ruokasalissa jään liian helposti juttelemaan muiden asukkaiden – usein uuden lain edellyttämän alle 40-vuotiaan asukkaan –  kanssa eikä vakavampi kirjoittaminen varsinkaan heti innostavan väittelyn jälkeen ota sujuakseen.

Olen nyt 97-vuotias. Kuolemani on jo huikeasti todennäköisempi tapahtuma kuin päävoiton voittaminen lotossa. Nyt on kirjoitettava, jos jotain fiksua haluaa jättää jälkeensä. Ja haluanhan minä, vaikka hyvin tiedän, että aivan kaikki on katoavaista ja nekin, joiden nimet muistetaan vielä muutaman sukupolven päästä, muistetaan yleensä jostain muusta kuin mistä asianomainen luuli tulevansa muistetuksi. Otetaanpa nyt vaikka ranskalainen Brillat-Savarin, joka luuli olevansa hyvä oikeustieteilijä ja joka tunnetaan nyt kahdensadan vuoden jälkeen gastronomiakirjastaan Maun fysiologia.

Kirjoittamastani seuraa kysymys, mikä asennusvirhe meissä ihmisissä on, kun emme tyydy vain elämään, vaan haluamme meistä jäävän joitakin pysyviä jälkiä. Yksinkertaisin keino olisi tietenkin teettää faaraoiden tapaan hyvin iso hautamuistomerkki. Kirottu lukutaito tuottaa kuitenkin luulon, että esimerkiksi kirjan kirjoittaminen on muka jotenkin parempi muistomerkki. 

Katsokaa vaikka Maila Talviota. Hän kirjoitti monta kirjaa ja oli eläessään varsin näkyvä hahmo. Nyt hänen kirjojaan pidetään puistattavan vanhentuneina ja yhteiskunnallista toimintaansa puolifasistisena. Hänen ainoa vähän parempi saavutuksensa – jälkiviisauden makeassa valossa –  oli osallistua aktiivisesti Harjavallan keuhkotautiparantolahankkeeseen, jonka tarve jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi.Tuberkuloosi saatiin pian kitkettyä lääketieteen kehityksen ansiosta.

Bongasin aikoinaan Hartolan hautausmaalta hänen veljensä Saarijärven kirkkoherran Hugo Winterin hautakiven. Tästä velipojasta kirjoitti hänen rippilapsensa Tarmo Manni muistelmissaan. Kirkkoherra matkusteli paljon ulkomailla ja palasi kerran miespalvelijan kanssa. Rivien välistä ilmenee, että kirkkoherra oli homoseksuaali, kuten Mannikin, ja järjesti ensimmäisen parisuhteensa nokkelasti isännän ja palvelijan suhteena ennen vanhuusiän kulissiavioliittoaan. 

Sääty-yhteiskunnalla oli omat hyvät puolensa, jotka modernisaatio tuhosi 1900-luvulla hävittämällä palvelijoiden tehtävät ja siten tämän sivistyneen mahdollisuuden peitellä vallitsevan uskomuksen ja tuona aikana jopa lain tuomitsemia, sinänsä luonnollisia taipumuksia. Vasta nyt tuloerojen ja eriarvoisuuden käännyttyä nopeaan kasvuun palvelijat ovat alkaneet taas yleistyä, toki vasta yläluokan ja ylemmän keskiluokan parissa. Eriarvoistumiskehitystä ja monia muitakin ongelmia on onneksi hidastanut parikymmentä vuotta sitten alkanut ja aluksi hyvin hitaasti levinnyt mutta nyt aina vain toimivammalta näyttävä modernin lähiyhteistyön toimintamalli, jota valtiokin on alkanut tukea.

Faktapohjaisuutta arvostavana kirjoittajana on tarpeen kirjata eri lähteiden antavan erilaisen kuvan Winteristä. Arno Forsiuksen kirjoittamassa ansiokkaassa henkilökuvassa ei ole mitään varmaa viitettä Winterin homoseksuaalisuudesta. Forsiuksen ja Mannin antamat kuvat eivät silti ole ristiriidassa keskenään. Hugo oli molempien valossa mielikuvitusta kutkuttavalla tavalla originelli herrasmies.

Suhtaudun kriittisesti fanittamiseen ja sankareihin, mutta on myönnettävä, että jos jotain ihmistä haluaa pitää esikuvallisena, niin omalla erikoisella tavallaan Tarmo Manni on sellainen. Hän punnersi kurjista oloista loistavaksi taiteilijaksi, jolta ei puuttunut rohkeutta eikä omaperäistä huumoria. Kuka muu on esittänyt viimeisenä toiveenaan, että hänet pitää kuoltuaan täyttää ja toimittaa näyttelijöiden kesäkotiin lasten leikkikaluksi?

Hupaisaa, että melko tarkkaan samanikäinen, mutta sangen tosikkomainen isäni kuuli Mannista jo jatkosodassa. Isälläni oli joukkuetoverinaan saarijärveläinen, joka oli kertonut todella hullusta ja erikoisesta kotiseutunsa miehestä. Samaan aikaan tuo hullu näki nälkää vankilassa, koska oli päättäväisesti kieltäytynyt aseista ja myös aseettomasta palvelusta. 

Käytävästä kuuluu kolinaa. Oletan, että oveni avautuu kohta ja kuulen tavanomaisen: “Wie geht es dir?” Suomennettuna ”miten menee”, ja niin kysyy kumarainen, mutta todellinen Vladimir Vladimirovits. Satavuotias ystäväni on palannut päivittäiseltä skuuttirollaattorilenkiltään ja alkaa olla meidän tavanomainen tuokiomme jatkaa 1980-luvun DDR:ään sijoittuvan yhteisen dekkarisarjamme seuraavan osan kirjoittamista. Päähenkilönä suurta suosiota saavuttaneessa sarjassa on nuori Leningradista kotoisin oleva KGB-upseeri.

Yhteinen työkielemme ei ole kuitenkaan saksa eikä venäjä vaan ruotsi, jota hän osaa mainiosti, koska istui 20:n vuoden sotarikostuomionsa Ruotsin vankiloissa. 

Vlad on lähes yhtä tosikko kuin isäni ja luulen, että olen juuri sen vuoksi ystävystynyt hänen kanssaan. Minusta on normaalia, että toinen ei havaitse mitään naurettavaa vähänkään nokkelammassa, esimerkiksi Veikko Huovisen tyyppisessä huumorissa tai edes neukkuvitseissä.

 

***

Vastaavuudet menneisyyden, nykyisyyden tai tulevaisuuden todellisten ihmisten tai tapahtumien kanssa ovat mahdollisia, mutta eivät lainkaan varmoja. Tavoitteena M:llä on antaa virikkeitä ajatteluun ja yhteiskunnalliseen keskusteluun esimerkiksi yleisistä uskomuksista, hitaista muutoksista ja tulevaisuudesta.

 

KIRJALLISUUS JA LINKIT

 

Brillat-Savarin Anthelme; Mannerkorpi Jukka. Maun fysiologia, 1988.

Forsius Arno. Hugo Winter (1866–1949) – Lahden kauppalan ja kaupungin pastori

Huovinen Veikko. Veitikka: A. Hitlerin elämä ja toiminta, 1971. (esimerkki)

Manni Tarmo; Eteläpää Heikki. Minä Manni, 1986.

Talvio Maila. Wikipedia-artikkeli.

Winter Hugo. Wikipedia-artikkeli.

+2
timotlampinen
Sitoutumaton Rauma

Yhteiskuntatieteisiin erikoistunut luonnontieteilijä, VTK, OTK. Kokemusta hankalien ongelmien ratkaisemisesta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu