Lainvalvoja peittelee Vornasen kännisekoilua paljon vakavampaa hovioikeustuomareiden virkarikosta

Kerron tässä kirjoituksessa, että kaksi apulaisoikeuskansleria on peitellyt Helsingin hovioikeuden kokonaisen jaoston yksimielisesti antamaa puolueellista tuomiota, jolle ei ole lainkaan lain mukaisia perusteita. Esittelen myös tapauksen kontekstia eli tuon harvinaisen rikoksen ja sen peittelyn syynä olevaa disinformaatiota ja juristien ammatillista osaamisongelmaa. Kerron myös miten pitäisi vankistaa kansalaisten oikeusturvaa. Lopuksi vertailen hovioikeustuomareiden ja apulaisoikeuskanslerien käytännössä varmoja rikoksia Vornasen tapaukseen sekä teen ehdotuksen, miten kuka tahansa ja ehkä juuri kansanedustajat voisivat edistää tehokkaimmin lainvalvonnan palaamista faktapohjaiseen päiväjärjestykseen luulopohjaisuudesta ja siten auttaa osaltaan oikeuskansleria hänen tehtävässään.

 

Tuossa perus- ja ihmisoikeuksia rajusti loukkaavassa tuomiossa oli päädytty tuomioon, jonka mukaan työntekijä oli rikkonut työlakeja ainakin kaksi eri kertaa ja hänet oli määrätty maksamaan iso korvaus epärehellisesti toimineelle työnantajalle. 

Tapaus on monessa suhteessa hyvin poikkeuksellinen, sillä tuomarien ja lainvalvojien törkeät, tahalliseksi katsottavat virkarikokset ovat Suomessa hyvin harvinaisia. Tämä on yksi syy siihen, että oikeuden toteutuminen on viivästynyt kohtuuttomasti.

Tapaukseen liittyy myös muita puolia, joiden vuoksi tapaus on tärkeää nostaa julkisen huomion ja keskustelun kohteeksi. 

 

Disinformaatio ja juristien ammatillisen/tieteellisen osaamisen heikko taso

Tärkein disinformaation ohella näistä puolista lienee tuomarien ja lainvalvojien, laajemmin sanoen juridisen koulutuksen saaneiden virkamiesten ammatillisen/tieteellisen osaamisen heikko taso. He eivät osaa kysyä rutiinimaisesti tarpeeksi pieniä ja tarkkoja havaintokysymyksiä, kuten luonnontieteilijät osaavat. Tämä on ilmennyt tässä jutussa toistuvasti, erityisesti alkuvaiheissa niin, että tuomarit ovat syyllistyneet vakavaan virkarikokseen ilmeisesti sitä itsekään täysin ymmärtämättä. He ovat omaksuneet tunneperäisesti epärehellisen työnantajan yhdessä epärehellisen mutta kokeneen asianajaja-avustajan ja epärehellisen käräjätuomarin tuella tuottaman etevän disinformaation niin syvästi, että he eivät ole tarkistaneet tuomiosta edes sen kahta ratkaisevaa faktaa. 

Tähän tärkeimpään seikkaan – disinformaation etevyyden lisäksi –  liittyy myös psykologien hyvin tuntema “motivoitu päättely”, johon liittyy myös suomalaisille ehkä liiankin tyypillinen lapsenomainen tai ainakin liiallinen auktoriteetin kunnioitus. Tämä oletus saa vahvistusta myös siitä, että esim. ay-juristeilla ja jopa oikeustoimittajilla on ollut suuria vaikeuksia ymmärtää, että näyttöä ei jutussa ole huolellisesti loppuun saakka analysoiden lainkaan. Tätä ei kuitenkaan ole luettava heille moitteeksi vaan lisätodisteeksi siitä, että disinformaation väärinkäytön vaara pitää ottaa todella vakavasti ja erityisesti tuomarien sekä lainvalvojien on opittava tunnistamaan disinformaatiolla tuotetut rikokset.

Uskon, että tapauksen rakentava käsittely julkisuudessa tulee parantamaan myös kansalaisten keskimääräistä taitoa arvioida aikaisempaa kriittisemmin heille itselleen tai julkisesti esitettyjä väitteitä ja päätöksiä sekä myös lisäämään monella tavoin yleishyödyllistä tieteen harrastamista.

 

Tuomareiden ja syyttäjien riippumattomuuden vahvistaminen on tärkeää, mutta on muistettava samalla myös kansalaisten oikeusturvan vahvistaminen

Toinen isompi kysymys, miksi tämä juttu on tärkeää nostaa julkisen keskustelun kohteeksi on, että se liittyy läheisesti ajankohtaiseen keskusteluun tuomareiden ja syyttäjien (ja ehkä poliisin tai ainakin johtavien poliisien, joista nyt ainakin yksi on ollut hyvin serviili apulaisoikeuskanslerien rikollisen esimerkin vuoksi) riippumattomuuden vahvistamisesta. 

Riippumattomuuden vahvistaminen on kannatettavaa mutta samalla on tärkeä – myös tämän jutun kokemusten valossa – vahvistaa kansalaisten oikeusturvaa ajatellen mahdollisuutta, että tuomarit, lainvalvojat ja poliisi eivät toimi lain, järkevän päättelyn tai edes hyvien tapojen edellyttämällä tavalla, kuten tässä tapauksessa on valitettavan paljon käynyt. 

Evoluution tuottama ja historian todistama, vakavasti otettava riski on, että erityisasemaan asetettu ryhmä pyrkii lähes automaattisesti laajentamaan privilegiotaan koskemaan myös sellaisia asioita, joita se ei edes saa koskea. Siis esim. tuohon erityisasemaan “kohotettuja” koskevia perusteltuja virkarikosepäilyjä, mikä ei sovi lainkaan vakaaseen oikeusvaltioon mutta sitäkin paremmin diktatuureihin, joista meillä on lähellä esimerkkejä. 

De lege ferenda eli säädettävää lakia ajatellen on siten tarpeen vahvistaa kansalaisten oikeusturvaa viranomaisten mielivaltaa vastaan:

Ensinnäkin niin, että kaikki viranomaiset velvoitetaan yksiselitteisen selvästi ja sanktion uhalla noudattamaan edes hyviä tapoja eli vastaamaamaan järkevästi ja kirjallisesti järkeviin kysymyksiin (ainakin kerran) ja vieläpä niin että vastauksen voi tarkistuttaa jollakin viranomaisella, jos vastaava viranomainen ei vastaa tai yrittää vastata tavoilla, jotka ovat sallittuja vain rikoksesta epäillylle tai puolustusasianajajalle, mutta ei järkiperäiseen, faktaperusteiseen ratkaisuun tähtäävään keskusteluun osallistuvalle, esim. käyttävät ns. olkiukkoja.

Toiseksi niin, että lainvalvontatoimistojen vastuulle säädetään selkeästi tutkia pyydettäessä toisiinsa kohdistuvat virkarikosepäilyt, vaikka muutoin olisikin voimassa järkevä sääntö, että ne eivät ota toistensa hoitamia asioita hoitaakseen, jotta ei tule järjetöntä päällekkäisyyttä.

Kolmanneksi niin, että poliisien ja syyttäjien vastuuta selvittää ja edistää myös lainvalvojiin ja tuomareihin kohdistuvia virkarikosepäilyjä selkiytetään niin, että myös nämä asiat tutkitaan ja kysymyksiin vastataan, siis toisin kuin tämä tapaus osoittaa tapahtuneen. Lainvalvojien ja tuomareiden virkarikokset ovat harvinaisia, mutta tapaus osoittaa, että ei ole lainkaan järkevää, jos muut viranomaiset luulevat (ilmeisen virheellisesti), että he eivät ole oikeutettuja niitä selvittämään, ja tekemään  tarvittaessa (julkisia) ehdotuksia lainvalvojille, valtakunnansyyttäjälle tai tarvittaessa muillekin viranomaisille, koska oikeutta pitää saada puolustaa myös viranomaisten, erityisesti kun on syytä epäillä muita viranomaisia vilpistä. Tämä ei tarkoita esim. sen romuttamista, että tuomarin syyttämismääräyksen täytyy tulla lainvalvojalta ja lainvalvojaan kohdistuva rikosprosessi edellyttää perustuslakivaliokunnan käsittelyä.

Neljänneksi niin, että tuomareiden vastuuta kirkastetaan myös siten, että he eivät voi väistellä vastuuta tarkistaa asiaan liittyvät olennaiset tosiasiat esim. myös siinä tapauksessa, että perustavan faktan tarkistaminen edellyttää myös saman tai toisen tuomioistuimen lainvoimaisen tuomion laillisuuden ja tai siinä piilevän mahdollisen virkarikoksen tunnistamista ja tai tapauksen kokonaiskuvan arviointia, joka voi johtaa esim. päätelmään että näyttö puuttuu mikä taas voi viedä johtopäätökseen että aikaisempi tuomari on tehnyt vakavan virkarikoksen.

 

Tapauksen vertailu kansanedustaja Vornasen aseistettuun känniörvellykseen

En puolustele kansanedustaja Vornasen suurta kohinaa aiheuttanutta ja edelleen aiheuttavaa toimintaa yhden yökerhokäyntinsä loppuvaiheessa.  

On kuitenkin tärkeää huomata, että järkevän päättelyn valossa jo yksin hovioikeustuomareiden ja korkeimman oikeuden tuomareiden lankeaminen disinformaatioseireenin vilpin viettelemänä vakaviin virkarikoksiin on monin kerroin vakavampi uhka oikeusvaltiolle kuin Vornasen aseistettuna juopottelun aiheuttama kertaluonteinen vahingonvaara, joka ei konkretisoitunut kuin pamaukseksi.

Vertailuun tuo erittäin ikävää epäoikeudenmukaisuutta, jos epärehellisiä hovioikeustuomareita ei aseta edes syytteeseen eikä heidän käytännön kannalta varmaa rikostaan edes uutisoida valtakunnallisesti ja peittelystä ovat vastuussa erityisesti ne viranomaiset, joiden nimenomaisena tehtävänä on juuri tällaiset vakavat virkarikokset paljastaa ja saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi. 

 Tapauksen moitittavuutta moninkertaistaa lisää nykyisen apulaisoikeuskanslerin vuosia kestänyt, vakavaa virkarikosta jo itsessään merkitsevä vilppi edellä mainittujen tuomareiden sekä edeltäjänsä virkarikosten peittelyssä sekä se, että hänen vilpillinen toimintansa on opettanut, vietellyt ja taivuttanut useita muita virkahenkilöitä hänen esimerkkinsä vuoksi toimimaan tavalla, joka täyttää törkeän virkarikoksen tunnusmerkistön. Apulaisoikeuskanslerin vilppi on juurisyy myös sille, että epärehellisen käräjäoikeustuomarin rikos on ehtinyt jo vanhentumaan.

Lainvalvojat olisivat voineet osoittaa tässä esitellyn tuomareiden virkarikosketjuepäilyn jo vuonna 2015 esittämällä mikä/missä ovat näytöt lain tukemalle, velvoittavalle jne. varoitukselle sekä työsuhteen välittömälle päättämiselle (eli tarkemmin sanoen niiden perustana olevien ohjeiden antamiselle), jos ne ovat olemassa. Jälkimmäisen puuttuminen on erittäin helppo todeta kenen vain. Ensimmäisen täydellisen puuttumisen havaitseminen ja perusteellinen ymmärtäminen vaatii jo hieman enemmän ammattitaitoa.

 

Käytännön ehdotus/toivomus kaikille oikeusvaltioperiaatteen kannattajille

Se, että apulaisoikeuskansleri ei ole monista pyynnöistä huolimatta esittänyt, mikä/missä on laillinen näyttö varoitukselle ja työsuhteen päättämiselle, on selkeä de facto -tunnustus esim. hovioikeustuomareiden sekä apulaisoikeuskanslerien vakavista virkarikoksista. 

Nyt kiireellisin asia on kuitenkin, että löytyy edes yksi rehellinen lainvalvoja, joka määrää syytteen nostettavaksi hovioikeustuomareita vastaan, sillä heidän rikoksensa on menossa vanhaksi 14.5.2024.  Molempien apulaisoikeuskanslereiden rikoksia voivat halukkaat jäädä vielä joksikin aikaa punnitsemaan.

Suosittelen, että jokainen tämän kirjoituksen lukeva kansalainen, kansanedustaja, eduskunnan virkamies, oikeusministeri, toimittaja, pääministeri, muu ministeri, tasavallan presidentti jne, jonka mielestä oikeusvaltioperiaate on oikeasti kannatettava asia, esittää haluamallaan tavalla toivomuksen lainvalvojille, esim. juuri oikeuskansleri Tuomas Pöystille ( tuomas.poysti@gov.fi  ), että hän julkistaa mikä/missä on näyttö ko tuomiossa (sivu ja rivit) lain tukeman ja velvoittavan varoituksen sekä työsuhteen päättämisen perusteina olleiden lain tukemien ohjeiden antamisesta.  

Kyse on erittäin simppelistä faktatiedon sijainnin kirjaamisesta. Tiedon, joka on julkinen ja jonka olemassaolon Helsingin hovioikeus, korkein oikeus ja oikeuskanslerinvirasto  (kaksi eri apulaisoikeuskansleria) ovat viran puolesta jo tarkastaneet jo eli että näytön molemmat ratkaisevat ehdot ovat olemassa, siis olettaen, että em. tahot ovat toimineet hyvin tietämiensä virkavelvollisuuksien mukaisesti. 

Kun lainvalvoja on julkistanut, että näyttöä ei vastoin legaalia oletusta olekaan olemassa, niin jatkotoimet seuraavat nopeasti, jos vastaaja on vastannut rehellisesti, koska lainvalvoja on itse toimivaltainen toimija tärkeimmissä jatkopäätelmissä ja niistä seuraavissa jatkotoimissa. 

Jos vastannut lainvalvoja yrittää ns. fuskua, niin minä ilmoitan vuorokauden kuluessa tiedon saatuani, missä on tuon ilmoituksen vilppi ja virhe, sillä olen vielä jonkin aikaa tuon puolueellisen disinformaatiotuomion paras asiantuntija. 

Toki luotan siihen, että oikeuskansleri Pöysti on rehellinen ja kun mahdollisimman monet ihmiset ja erityisesti kansanedustajat huomaavaisesti ja aktiivisesti muistuttavat ja kysyvät hyvon nopeasti saatavissa olevaa faktatietoa häneltä, niin se auttaa ja tukee häntä tärkeässä tehtävässään.

Jos tällainen pehmeä menetelmä ei yllättäen tuotakaan tulosta hyvin nopeasti, niin käytettävissä on perustuslain 115 §. Se antaa hyvin jämerän työkalun mahdollisuuden nimenomaan eduskunnalle ja erityisesti perustuslakivaliokunnalle järjestää hyvinkin nopeasti asiat kuntoon, jos asia nähdään tärkeäksi. 

Kyseessä on nyt on hyvin tärkeä asia eli oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen sen ytimessä eli esim. lainvalvonnassa.

***

Perustuslain 115 §:

“Valtioneuvoston jäsenen (ja siten myös oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen ja heidän apulaistensa) virkatoimen lainmukaisuuden tutkinta eduskunnan perustuslakivaliokunnassa voidaan panna vireille:

1) oikeuskanslerin tai oikeusasiamiehen perustuslakivaliokunnalle tekemällä ilmoituksella;

2) vähintään kymmenen kansanedustajan allekirjoittamalla muistutuksella; sekä

3) eduskunnan muun valiokunnan perustuslakivaliokunnalle esittämällä tutkintapyynnöllä.

Perustuslakivaliokunta voi myös omasta aloitteestaan ryhtyä tutkimaan valtioneuvoston jäsenen virkatoimen lainmukaisuutta.”

***

Lisätietoja tämän kirjoituksen perustana olevasta tapauksesta on seuraavan linkkikirjoituksen takana: 

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/timotlampinen/huoli-ilmoitus-oikeuskanslerista/ 

 

timotlampinen
Sitoutumaton Rauma

Yhteiskuntatieteisiin erikoistunut luonnontieteilijä, VTK, OTK. Kokemusta hankalien ongelmien ratkaisemisesta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu