Naisten palkkasyrjinnän pitkät ja nykyajan ihmisille hyvin oudot juuret

Esittelen tässä kirjoituksessa tosiasia- ja tutkimustietoa naisten palkkasyrjinnän pitkistä ja oudoista juurista edistääkseni ongelman tehokasta ratkaisua.

Nyt aihepiirin tarkastelussa tyydytään yleisesti aikajänteeltään liian lyhyeen tarkasteluun, mistä seuraa että ongelman syntyä ei tunneta asianmukaisesti. 

Samalla vallitsevan tarkastelun taustalla elää yleisiä ja sitkeitä virhekäsityksiä, joita hyödynnetään yleisesti, myös globaalisti, osin jopa ihmisoikeuksien vastaisessa vaikuttamisessa.

Dosentti Tapio Bergholm on hyvin olennaisen äärellä todetessaan: 

“Oli sellainen ajatus, että vain yksinelävät naiset käyvät töissä, ja jos nainen on naimisissa ja käy töissä, kyllä mies hänet elättää”. 

Bergholm on aivan oikeassa, mutta tuota toteamusta on ilmiön ymmärtämiseksi tärkeä täydentää muutamilla tärkeillä lisähavainnoilla. 

Ajatus siitä että naimisissa oleva nainen ei “perinteellisesti” tai “luontaisesti” osallistu elannon hankintaan muiden rinnalla on hyvin uusi ja perinteetön. Käsitys siitä että se olisi jopa perinteellistä, on siis virheellinen. 

Lajin pitkän historian aikana äitien iso enemmistö on oikeasti ja  perinteellisesti osallistunut elannon hankintaan muiden rinnalla, eivät siitä pidättyneet. Näin oli myös vielä 1900-luvun alkupuolella Suomessa, jossa pääosa väestöstä sai elantonsa maataloudesta. 

Tutkimustiedon valossa on kuitenkin totta, että esimerkiksi 1920-luvun viisaat naisasianaiset, esimerkiksi Miina Sillanpää (sd) ja Tyyni Tuulio (kok) uskoivat ilmeisen vilpittömästi että “perinteellisesti” ja “luontaisesti” äitien paikka ei ole elannon hankinnassa, muiden rinnalla.

Yläluokan naisten oli helppoa ja tarkoituksenmukaista uskoa vallitsevaan harhaluuloon, koska he halusivat säilyttää oman pienen ryhmänsä äidit vapaina sekä ansiotyön että hoivatyön pakosta. Heidän tapauksessaan pääosan hoivatöistä ja tai epämiellyttävimmiksi koetuista kotitalouden rutiineista hoitivat palvelijat. Suurimmalla osalla yläluokan naisista ei tuolloin edes ollut riittävää koulutusta paremmin palkattuihin toimihenkilötehtäviin. 

Työväenluokan äitien puolestaan oli helppoa ja järkevää uskoa samaan vallitsevaan harhaluuloon kuin yläluokan naiset, koska heille oli tarjolla vain heikosti palkattuja ja usein fyysisestikin raskaita töitä. Oli myös syytä pelätä että äitien innokas pyrkimys kotitalouden ulkopuolisiin palkkatöihin, mikä tehokkaan ehkäisyn johdosta alkoi olla hyvin mahdollista, olisi johtanut aviomiesten palkkatason romahtamiseen. 

Nyt monien fundamentalistisesti tasa-arvon ja demokratian vastaisten liikkeiden perustavia mutta harhaisia taustauskomuksia on, että naiset tai ainakaan äidit eivät perinteellisesti ole osallistuneet elannon hankintaan.

On tärkeää niin palkkatasa-arvon kuin demokratian ja sukupuolten yleisen tasa-arvon ja ihmisoikeuksien edistämiseksi ja turvaamiseksi päivittää tietämys sukupuolten elannon hankintaan osallistumisen perinteellisyydestä tosiasiatiedon mukaiseksi. Niin tutkimuksessa kuin mediassakin.

***

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia:

Vuosi 2020, ja naiset saavat yhä pienempää palkkaa kuin miehet – miksi? Se johtuu ikivanhasta sopimuksesta, joka jätti pitkät jäljet. (Uutiset/Yle.fi/ 26.1.2020)

Vapauden tavoittelua suotuisan muutoksen uhkaamana. Äidin toimenkuva vuosien 1920-1929 Suomen Naisessa ja Toverittaressa. Helsingin yliopisto, poliittinen historia, pro gradu, 2006. 

-edellä olevan linkin takana gradu on luettavissa pdf-muodossa joko luvuittain tai yhtenä pötkönä. Tiivistelmä on luettavissa myös tästä

Westermarckin virhe on tärkeä tunnistaa (22.1.2019)

timotlampinen

Yhteiskuntatieteisiin erikoistunut luonnontieteilijä, VTK, OTK. Kokemusta hankalien ongelmien ratkaisemisesta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu