Vapauden tavoittelun viesti meidän aikamme asiantuntijoille 1920-luvulta

Kerron tässä kirjoituksessa, mitä palveluskunnan vapauden tavoittelu suotuisan kehityksen uhkaamana 1920-luvulla viestii meidän aikamme kansliapäälliköille ja muillekin asiantuntijoille sekä kaikille yhteiskuntamme ongelmien vaikuttavasta ratkaisemisesta kiinnostuneille.

 

1800-luvun loppupuolella Suomen väestö oli jakautunut varsin selvästi kahteen eri ryhmään. Isoon, noin 90 prosenttia väestöstä käsittävään rahvaaseen ja alle kymmenen prosenttia käsittävään säätyväkeen.

 

Säätyväellä oli kotitalouksissaan säännönmukaisesti palveluskuntaa. Pääsääntöisesti enemmän kuin yksi. Tekemistä näet riitti herrasväen säädynmukaisen elämän järjestämisessä. Isommissa hyväosaisten talouksissa oli esimerkiksi keittäjä, keittäjän apulainen ja sisäkkö. Pikkulapsiperheissä lisäksi tietenkin lastenhoitaja ja hänellä usein apulainen tai apulaisia avustamassa pienimpien lasten hoitamisessa. 

 

Siivous ja pyykkinpesu tilattiin usein tilapäiseltä palvelusväeltä. Vakinaisen palveluskunnan olot olivat aika hyvät verrattuna heidän maaseudulla asuviin sisariinsa, koska työ ei ollut kovin raskasta eikä se ollut ulkotyötä ja ennen muuta oli riittävästi tekijöitä. 

 

Työnjako oli tietenkin myös joustavaa, koska tehtävärajat joustivat aina tarvittaessa. Myös emännän ja talon tyttärien tilanne oli miellyttävä, koska heidän ei palvelijoiden riittävän määrän vuoksi tarvinnut edes teevettä osata keittää eikä vaippoja vaihtaa, jos ei huvittanut. Palvelijathan olivat käytettävissä 24/7  ja mahdolliset lyhyet vapaat saattoi järjestää kuitenkin toisen palvelijan avulla.

 

Mutta maailman muuttuminen kiihtyi ja muutos alkoi näkyä palveluskunnan tehtävissä selvästi kun tultiin 1920-luvulle. Oli saatu tehokas ehkäisymenetelmä, joka vähensi säätyväen lapsilukua. Vesijohto, viemäri, keskuslämmitys ja sähkö ja sen myötä esimerkiksi “pölynimijät” alkoivat yleistyä. Kaupoista sai tuotteita entistä valmiimpana, enää ei tarvinnut leipoa edes leipää kotitaloudessa kuten ennen.

 

Muutokset kasautuivat ja johtivat siihen, että herrasväki vähensi palvelijoiden määrää. Monissa paremman väen kotitalouksissa yritettiin selvitä nyt vain yhdellä ainoalla palvelijalla. Se ei ollut hyvä asia palvelijoiden näkökulmasta.Työ ei ollutkaan enää ryhmässä vaan yksin tehtävää. Tämä vaikutti tietenkin esimerkiksi palvelijoiden vaihtuuvuuteen.

 

Ei siten ollut ihme, että “sivistyneeksi luokaksi” itseään nyt kutsuvan säätyväen rouvat nauroivat vesissä silmin Eva Hirnin pakinoita, joissa veisteltin, miten palvelijat ovat alkaneet kaihtamaan pikkulapsiperheitä, kun taas joitakin saattoi huvittaa myös Tyyni Tuulion vitsailu siitä, että “mitähän sekin vanha rouva tekee päivät pitkät kolmen palvelijattarensa kanssa”.

 

Kehityksestä oli riesaa myös rouville ja tyttärille, koska yhden palvelijan mallissa jonkun heistä piti hoitaa vähintään ruuan tarjolle pano palvelijan lyhyiden puolen päivän vapaiden (yleensä torstaina ip ja sunnuntaina ap) aikana, vaikka tiskit saattoikin jättää palvelijan pestäviksi. 

 

Voidaan perustellusti sanoa, että suotuisa kehitys uhkasi palveluskunnan vapautta nauttia aikaisemmin vallinneesta yhteistyöhön paljon enemmän perustuneesta työnjaosta. Tilanteen muuttuminen aikaisempaa huonommaksi palvelijan näkökulmasta ilmeni myös suhteellisesti eli vertailussa muiden saman yhteiskuntaluokan naisiin. 

 

Muut naimattomat työläisluokan naiset olivat lisääntyneissä muissa töissä ja heidän ajankäyttönsä oli paljon vapaampaa, kun ei tarvinnut asua työnantajan keittiössä tai sen vieressä olevassa pienessä komerossa. Työläisluokan kaupungeissa asuvien äitien ison enemmistön ei puolestaan tarvinnut käydä ansiotyössä vaan he saattoivat omistautua aika vapaasti vaikka kukkien hoidolle, kunhan 1-2 lasta oli saatu ensin kouluikään. Hellahuoneen ja kamarin asunnossa ei ollut juurikaan hoitamista.

 

Ei siis todellakaan ollut ihmettelemistä, että Eva Hirnin pakinoissa riitti huvitusta sivistyneen luokan naisille. Heidän kotitalouden ainoaksi kotiapulaisiksi värväämillään maaseudun nuorilla naisilla oli hyvin yleinen taipumus tehdä nopeasti katoamistemppu aivan muihin työläistytöille tarjolla olleisiin tehtäviin tai hyvällä onnella peräti arvostetuksi kaupan neidiksi heti kun he olivat kunnolla kotiutuneet kaupunkiin.

 

Tilanne tietenkin ärsytti sivistyneitä rouvia, mutta vikaa ei nähty muuttuneessa työssä ja työnjaossa vaan ennen muuta palvelijoiden muuttuneessa asenteessa ja mukavuudenhalussa. 

 

Osuvan analyysin tekoa vaikeutti myös, että menneisyyteen projisoitiin epätosi mutta vahva kuvitelma, että äitien perinteellinen rooli oli olla osallistumatta elannon hankintaan. Myös yhteiskunnallisesti aktiiviset työläisnaiset ja miesten iso enemmistö professoreita (myös esim. aikanaan J. V. Snellman) myöten jakoi tämän harhakäsityksen, vaikka enemmistö äideistä osallistui todellisuudessa 1920-luvullakin elannon hankintaan, nimittäin maatalouden piirissä. 

 

Kirjoituksen opetukset nykyisille asiantuntijoille

 

Ensimmäinen opetus edellä olevasta on, että vallitseva ja myös asianomaisten oma käsitys ongelman perimmäisistä syistä on usein olennaisesti virheellinen. Tässä esimerkissä erityisen selvästi, mutta hyvin inhimillisesti, erehtyivät hyväosaiset naiset, jotka eivät kyenneet näkemään sääty-yhteiskunnan “boxin” reunoja pitemmälle. Ongelma ei ollut palvelijoiden asenteessa vaan palvelijan työn muuttumisessa aikaisempaa sitovammaksi ja yksinäisemmäksi..

 

Toinen opetus on, että vaikka ongelman syy näyttäisi olevan asenteissa tai rahan niukkuudessa, niin perimmäinen, tehokkaasti vaikutettavissa oleva ongelma on usein työnjaossa tai yleisemmin sanoen prosessissa sekä sen absoluuttisessa ja suhteellisessa muuttumisessa. 

 

Kolmas opetus on, että ongelmia analysoitaessa pitää uskaltaa ja yrittää katsoa tavanomaista asiantuntijaa paljon pitemmälle ja laajemmalle

 

Pitää harkita myös sellaisia vaihtoehtoisia analyysejä ja niistä johdettuja ratkaisuja, jotka ovat kriittisiä myös oman ryhmän suhteen. Sivistyneen luokan rouvien (ja tietysti myös muiden naisten, sekä myös miespuolisten asiantuntijoiden) olisi näin jälkiviisaasti ajatellen pitänyt osata miettiä että onko kotitalouden ikävämpien ja rutiinimaisempien tehtävien teettäminen muilla palkkatyönä ainakaan pitemmän päälle viisasta. 

 

Jutussahan kävi niin että myös sivistyneen luokan rouvien lapsenlapsenlapset joutuvat nykyään jakamaan, sukupuolestaan riippumatta puolisonsa kanssa enintään kahden ihmisen ryhmänä kaiken sen jäljellä olevan tarpeellisen tekemisen minkä he itse teettivät palkkatyönä keittäjällä, tämän apulaisella, sisäköllä sekä lastenhoitajalla ja tämän apulaisilla. Jälkeläiset ovat absoluuttisesti ja suhteellisesti sidotumpia hoivatöihin kuin vanhemmat koskaan ihmiskunnan pitkän kehityshistorian aikana, koska töissä, päiväkodissa ja koulussa ollaan vain enintään 20 prosenttia vuoden tunneista.

 

Muutos on ollut niin monimutkainen, hidas ja harhaisten uskomusten sumentama, että on tietenkin selvää, että ketään ei voi syyttää virheistä. 

 

On kuitenkin hyödyllistä miettiä, miten lukuisia ikäviä ongelmia, myös koronaepidemiaan liittyviä, voitaisiin myös nyt ratkaista tehokkaasti ja kestävästi, jos lähiyhteistyö saataisiin muutettua perustumaan nykyaikaan sopivalla ja enemmistölle kelpaavalla tavalla vähän isompiin, pysyviin, palkattomasti toimiviin yhteistyöryhmiin nykyisten 1-2 ihmisen yhteistyöryhmien sijasta.

 

***

 

Lähteitä ja aiheeseen liittyviä muita kirjoituksia:

 

Raportti kehittämishankkeesta, joka osoittaa työnjaon muutosten vaikuttavuuden verrattuna esim. asenteisiin ja rahatukiin

-raportti empiirisestä kehittämisestä ja joka antaa hyvää tukea johtopäätöksille

 

Vapauden tavoittelua suotuisan kehityksen uhkaamana/äidit

-opinnäyte, jonka pääkohteena vapauden tavoittelu äideille 1920-luvun suotuisan kehityksen uhkaamana, mutta jossa sivuaiheena tuon ajan palveluskunnan samantyyppinen ongelma

 

Lähiyhteistyöromahdus?

-edellä mainittuihin kahteen kirjoituksen perustuva yleisempi esitys

 

Talousryhmä näkee tarpeen lisäveroille ja -leikkauksille/Helsingin Sanomat 9.5.2020

-Jutussa esitellään V. Vihriälän johtaman taloustieteilijoiden koronaongelmien selvitysryhmän työtä. Työryhmän listalta näyttää puuttuvan absoluuttisesti kaikki syvemmät ja tehokkaammat rakenteelliset kehittämisideat, joiden avulla julkisia kuluja voitaisiin vähentää pysyvästi ja fiksusti, esim. edistämällä lähiyhteistyön renessanssia kansalaisyhteiskunnan puolella. Ideat näyttävät keskittyvän vain oireiden hoitamiseen ja lieventämiseen, mitä sitäkin toki tarvitaan. Perustava ongelma saattaa olla siinä että lähiyhteistyön heikentymisestä ja sen monista haitallisista vaikutuksista ei ole olemassa helppolukuisia tilastosarjoja.

 

Tasa-arvo kotitöissä voi jopa lisääntyä/Helsingin Sanomat 9.5.2020

-Jutussa kerrotaan todennäköisesti paikkansa pitävästi, että lastenhoito näyttää korona-aikana jääneen enemmän äitien harteille. Kyseessä on kirjoitukseni analyysin valossa rakenteellinen seuraus molempien vanhempien perinteestä huomattavasti isommasta sidonnaisuudesta lastensa hoitamiseen. Mielenkiintoista, että kukaan jutussa haastatelluista asiantuntijoista ei näytä tunnistavan tätä isoa muutosta, vaan pitää nykyistä perusasetelmaa itsestään selvänä ja ongelmattomana, vaikka se syvemmän analyysin valossa on tasa-arvottomuuden merkittävin ja vaikutettavissa oleva syy. Olisi paljon helpompi tasata kuormitus hoivatöistä myös sukupuolten välillä tasaisemmin jos pysyvässä, palkattomasti toimivassa ryhmässä olisi enemmän jäseniä.

 

Helsingin Sanomien pääkirjoitus/9.5.2020

– kirjoituksessa tuodaan esille avioliittojen väheneminen. Ehdotan tärkeimmäksi vastaukseksi molempien vanhempien absoluuttisesti ja suhteellisesti huikeaksi kasvanutta sidonnaisuutta (siis työnjaon muutosta) lastensa hoitamiseen. Ei ole helppoa löytää puolisoa, joka olisi mieluisuuden ja normaalin ansiotyönsä lisäksi pätevä ja innokas keittäjäksi ja lastenhoitajaksi ainakin 80 prosenttia vuoden tunneista. Epävarma asema työmarkkinoilla, joka lehti tarjoaa, ei ole merkityksetön varmaan sekään, mutta hyvä muistaa että epävarmuus paljon niukemmankin elintason ylläpidosta lienee ollut tehokkaan ehkäisyn aikanakin yleisempää aikaisemmin. “Taloudelliseen epävarmuuteen” ja “kalliiseen aikaan” viittasivat muuten 1920-luvun nousun aikana sellaiset hyväosaisempien ryhmien naiset jotka tekivät vain kolme lasta. 

 

Iltalehden uutinen Kunnallisalan kehittämissäätiön mielipidetutkimuksesta  9.5.2020

-uutinen kertoo, että peräti 86 prosenttia vastaajista on mieltä, että syntyvyyden lasku on seurausta “muuttuneista henkilökohtaisista toiveista ja valinnoista”. Vertaa tätä kirjoitukseni opetukseen numero yksi. Suuri enemmistö siis näyttää kuvittelevan ongelman olevan asenteissa, kun se syvällisemmän analyysin mukaan näyttäisi olevan todennäköisemmin muuttuneessa työnjaossa. Jutusta ilmenee myös, että suuri osa vastaa että elämä on nykyään epävarmaa ja se vaikuttaa haluun hankkia lapsia. Faktatietoa on kuitenkin, että ruokaa riittää nykyään aivan toisella tavalla ja lääketiede on huikeasti toimivampaa kuin ihmislajin pitkän historian aikana.Vertaa tätäkin jutun opetukseen nro yksi. Onko järkevää toteuttaa kehittämishankkeita tällaisten tutkimusten perusteella? HS:ssä on hieman pidempi uutinen samasta aiheesta. Siitä käy ilmi että kehittämissäätiön asiamieskin oivaltaa että esim. rahatukien lisääminen ei ole tehokas keino syntyvyyden parantamiseksi. On tosiaankin suositeltavaa yrittää löytää tärkeimmät syyt luulojen ja väitteiden takaa, jos halutaan oikeasti saada johonkin ongelmaan tai kehittämistarpeeseen tehokkaita ratkaisuja. Prosessin/työnjaon usein hitaat muutokset näyttävät olevan hyvin usein oikea vastaus.

 

Maailma on rakennettu miesten tilastoista ja se on hengenvaarallista naisille – Palkittu tietokirja listaa räikeimmät epäkohdat. Susanna Laarin laaja juttu/Helsingin Sanomat 14.5.2020

-ansiokas esittely Caroline Criado Perez´in tietokirjasta, jonka ydinviesti on: ”tasa-arvoisen maailman luomiseksi tarvitaan uutta tietoa, joka ei perustu valkoisen amerikkalaisen miehen kokemukseen.”

Ydinviesti on ilmeisen totta, mutta jos halutaan että sukupuolten tasa-arvo edistyy tehokkaasti, niin se kaipaa rinnalleen oivallusta aineellisen hyvinvoinnin hitaasti kääntöpuolekseen kehittämästä ansasta, jota esitellään edellä kirjoituksessani, ja josta voi mitä ilmeisimmin päästä vain muuttamalla prosessia, siis käytännön työnjakoa lähiyhteistyössä ja väestön enemmistölle kelpaavalla tavalla. On hyvä myös havaita, että tutkimustiedon valossa lähiyhteistyön muutoksen käynnistyminen on kiinni hyväosaisista naisista, kuten  lähes kaikkien muidenkin sosiaalisten käytäntöjen muuttuminen. Tärkeä lisähavainto on, että lähiyhteistyön muuttaminen olennaisesti paremmaksi nykyaikaan sopivalla tavalla, tuottaisi merkittäviä hyötyjä huomattavan monialaisesti. (Tämä linkki selityksineen on lisätty 14.5.2020.)

 

timotlampinen

Yhteiskuntatieteisiin erikoistunut luonnontieteilijä, VTK, OTK. Kokemusta hankalien ongelmien ratkaisemisesta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu