SSS-hallituksen kur(j)istuslinja on väärää politiikkaa

# Katselin Yle Tv1:stä ruotsalaisen journalistin Erik Sandbergin dokumentin taloustieteilijöiden vaihtelevista teorioista (Ulkolinja 23.7. klo 22.05). Jos se jäi näkemättä, kannattaa katsoa Areenasta. Ohjelmassa kerrotaan, että vuodesta 2008 jatkuneen kriisin syitä on selittänyt syvällisesti ranskalainen Thomas Piketty. Hänen mukaansa kapitalismi on ajautunut vaiheeseen, jossa tuloerot vain kasvavat ja pääomat kasaantuvat, pankit voivat hyvin ja yhä useammat kansalaiset huonosti.

   Oikea lääke tähän markkinatautiin on kunnollinen finanssivalvonta, julkisten menojen kasvattaminen ja ökyrikkaiden ronski verottaminen. Muuten ajaudumme erittäin epäreiluun yhteiskuntaan.

   Ruotsi on toiminut järkevämmin kuin useimmat €-maat. Mutta Pikettyn mukaan Ruotsi teki yhden pahan virheen poistamalla perintöveron. Björn Wahlroos muuten huomasi heti porsaanreiän.

   Kreikan ylettömän velkaantumisen eräänä syynä on se, että €-alueen liikepankit pääsivät jakelemaan liian vapaasti ja kontrolloimattomasti luottoja. Kun sitten pankit olivat joutuneet nopeita voittoja kähmiessään vaikeuksiin, veronmaksajat on pantu maksumiehiksi. Suurpankeilla on näet lipevät lobbarit EU:n päämajassa.

 

Elvytystä infrahankkeilla, ökyrikkaille reilut verot

# Tällaisena aikana ei pidä leikata julkisia menoja vaan päinvastoin panostaa varsinkin infrastruktuurin kehittämiseen. Hyvänä esimerkkinä on liikenneväylien rakentaminen ja parantaminen, vaikkapa Tukholman maanalaisen rakentaminen. Sillä tavalla suuret ihmisjoukot pääsevät tehokkaasti keskittymään työntekoon ja palvelujen käyttöön. Liikenneyhteyksien parannuttua elinkeinoelämä saa taas lisää iskuvoimaa.

    Piketty on siis samalla kannalla kuin meidän professorimme Pertti Haaparanta, joka suosittelee juuri samanlaisia mittavia investointeja. Myrkkyä on säästö- ja kur(j)istuslinja. Juha Sipilän (Kesk.) olisi ollut hyvä nähdä tämä tv-ohjelma, ennen kuin hän ryhtyi laatimaan leikkauksille perustuvaa hallitusohjelmaansa ja tuota yhteiskuntasopimusta, paremmin sanottuna ”yhteiskuntasopimusta”.

   Paavo Väyrynen (Kesk.) iski kirveensä kiveen arvostellessaan pääkaupunkiseudun Kehärataa virheinvestoinniksi. Mutta hän ajattelikin vain lappilaisia äänestäjiään eikä Suomen etua. Sipilän hallitus suistui samaan virheeseen hylkäämällä Helsingin keskustan Pisararadan ”kärkihankkeidensa” joukosta.    

   Suomen SSS-hallituksen kannattaisi oikein joukolla käydä ajelemassa Helsingin ja Vantaan uutta Kehärataa ja näkemässä, miten uusi liikenneyhteys hetkessä piristi Vantaan erämaat uuteen nousutunnelmaan. Se on tuntuvilla vaikkapa Kivistön asuntomessuilla.

   Espoolaisetkin voisivat mennä opintomatkalle toteamaan, ettei länsimetron rakentamisen hidastelusta ole ollut muuta kuin haittaa läntisen pääkaupunkiseudun talouskehitykselle.

TimoUotila1
Sitoutumaton Helsinki

Vapaa journalisti, Ylessä vuoteen 2002, nykyään mm. Australian SBS Radion ja ulkosuomalaislehtien avustaja.
Historian loppututkinto Helsingin yliopistosta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu