Gorbatshov näytti, että itsevaltiaskin voi olla rauhan mies

Gorbatshov näytti, että itsevaltiaskin voi olla rauhan mies

Moskovasta tuli uutinen, että Mihail Gorbatshov on poistunut keskuudestamme. Tuo tieto hätkähdytti näin Ukrainan sodan ja murhenäytelmän keskellä. Se kertoo, että Kremlin valtiaaksi voi päästä myös inhimillisiä henkilöitä. Gorbatshov oli todellinen rauhan mies. Hän jos kuka ansaitsi Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1990.

Kremlin valtias Leonid Brezhnev osallistui Helsingin Etyk-huippukokoukseen vuonna 1975 siinä toivossa, että siellä sementoitaisiin Neuvostoliiton ja sen satelliittivaltioiden kansainvälinen tilanne. Mutta kokouksen päätösasiakirjassa oli myös ns. kolmas kori, joka lupasi valtioille ja niiden kansalaisille sananvapauden. Se ajoi satelliittimaat yhä kauemmaksi Moskovasta varsinkin vuodesta 1985, jolloin Gorbatshov sai käsiinsä vallan ohjat.

Jos Berliinin muurin murtuessa ja Neuvostoliiton romahtaessa vallassa olisi ollut joku nationalistinen pahis, kolmatta maailmansotaa olisi tuskin voitu välttää.

Vladimir Putin hääräili noihin aikoihin DDR:ssä. Hänen mielestään Neuvostoliiton hajoaminen oli aikakautemme suurin katastrofi. Hänen nykytoimensa Ukrainassa on epätoivoinen yritys palauttaa Neuvostoliitto ja sen etupiiri. Gorbatshovin suuri ansio on siinä, että Neuvostoliiton mureneminen tapahtui melkein ilman verenvuodatusta.

Valtakunnan hajoaminen tuottaa helposti hirvittäviä verilöylyjä. Karmeana esimerkkinä oli Jugoslavia 1990-luvulla. Gorbatshovin ansiosta tuollainen vältettiin Neuvostoliitossa.

Nykyisen Ukrainan sodan taustana on se, että kukaan ei ottanut hoitaakseen Gorbatshovin liittovaltion johtajan tehtäviä, mikä tarkoitti neuvostotasavaltojen itsenäistymistä. Noin Ukraina ja mm. Baltian maat saivat kertaheitolla itsenäisyyden. Sekin oli mutkan kautta Gorbatshovin ansiota.

Ymmärrän kyllä, että Venäjällä on nationalisteja, jotka vihaavat Gorbatshovia Neuvostoliiton hajottajana. Kansalliskiihkoilijoitahan on joka maassa. Luulisi, että venäläisille riittäisi se, että he elävät Neuvostoliiton hajoamisen jälkeenkin maailman pinta-alaltaan suurimmassa valtakunnassa. Mutta kansalliskiihkoilijoille ei mikään riitä.

Mutta maailma on kiitollinen Mihail Gorbatshoville.

 

ASIASANAT: Gorbatshov, Neuvostoliitto, Venäjä

TimoUotila1
Sitoutumaton Helsinki

Vapaa journalisti, Ylessä vuoteen 2002, nykyään mm. Australian SBS Radion ja ulkosuomalaislehtien avustaja.
Historian loppututkinto Helsingin yliopistosta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu