Halla-aho presidentinvaalien toisella kierroksella. Mutta presidentiksi valitaan joku muu. Kuka?
Halla-aho presidentinvaalien toisella kierroksella. Mutta presidentiksi valitaan joku muu. Kuka?
Presidentinvaaleista tulee todella jännittävät ja kiinnostavat. Näinä päivinä kokoomuslainen pääministeri Petteri Orpo on pyytänyt entistä pääministeriä ja ulkomailla työskentelevää EU-professoria Alexander Stubbia puolueensa presidenttiehdokkaaksi.
Stubb suostui. Hän toivoo, että ulkosuhteita hoitava presidentti olisi Suomen varsinainen Nato-presidentti, kun sen sijaan pääministeri olisi EU-pääministeri. Tällainen työnjako tuntuisi järkevältä. Stubb olisi pätevä presidentti, kielitaitoinen ja nokkela. Hänen tyylinsä on kuitenkin vieras suomalaisille taviksille, jotka eivät osaa edes ääntää hänen nimeään. Se on heille Tuppi.
Myös demarien puheenjohtaja on ollut presidentinvaaliasialla. Hän on pyytänyt puolueen puheenjohtajaehdokkaaksi EU-komissaari Jutta Urpilaista. Jutta on valmis kertomaan asiasta tarkemmin vasta marraskuussa, kun on saanut asiat hoidetuiksi Brysselin päämajassa.
Presidentinvaalissa on jo niin monta ehdokasta, että he astuvat toistensa varpaille ja työntävät toisensa kumoon. Se on vain varma, että persujen Jussi Halla-aho pääsee toiselle kierrokselle ja yhtä varmaa myös se, ettei hän pääse presidentiksi, koska ei saa ääniä muilta kuin persuilta.
Toiselle kierrokselle pääsijä voisi yhtä hyvin olla Pekka Haavisto, Jutta Urpilainen, Alexander Stubb, Olli Rehn tai Mika Aaltola. Se on puhdasta arpapeliä. Parempi olisi, jos kaikki vasemmistomieliset äänestäisivät Haavistoa ja oikeistomieliset vaikkapa Stubbia. Liian monta ehdokasta sekoittaa äänestäjät niin ettei lopputuloksesta ota erkkikään selvää. Ei edes Erkki Tuomioja, jota jotkut pitäisivät hyvänä ehdokkaana.
Noista 40-lukulaisista mukana on ikiliikkuja, Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen, joka ei kuitenkaan sattuneesta syystä edusta tuota puoluetta. Vuonna 1994 Väyrysellä olisi ollut kertakaikkinen mahdollisuus, mutta silloin Keskustasta presidentiksi pyrki kaksi muutakin ehdokasta. Siihen se kaatui silloin.
ASIASANAT: Presidentinvaalit 2024
Oma veikkaukseni on että Halla-ahon meno hyytyy loppuvuotta kohti. Yhä useampi eduskuntavaaleissa Perussuomalaisia äänestänyt alkaa pohtia omaa äänestyspäätöstään kriittisesti. Enenevässä määrin tajutaan myös että Halla-ahosta ei ole presidentin tehtävään. Toiselle kierrokselle menijät karsitaan joukosta Haavisto-Rehn-Stubb. Ja Haavisto pitänee kärkipaikkansa ensimmäiselle kierroksella.Ja jompikumpi siis Rehn/Stubb tulee vastapariksi. Ja presidentiksi valitaa toinen noista eli Stubb tai Rehn. Kampanjan onnistuminen ratkaisee.
Ilmoita asiaton viesti
Saas nähä saako Rehn edes tarvittavia 20 000 kannatuskorttia
Ilmoita asiaton viesti
Jokos Halla-aholla on nimet
Muuten ole huoletta. Kun Olli Rehn on toisella kierroksella hänestä tulee myös presidentti.
Ilmoita asiaton viesti
Rehnin kannatushan näyttää laskevan kuin lehmän häntä
Ilmoita asiaton viesti
Muuten en usko tällä syönnillä että Halla-ahosta pressaa eikä Kiinan keisarikaan usko.
Ilmoita asiaton viesti
Aika näyttää, Halla-ahoa tulee jo äänestää senkin takia että mikä punavihreän vasemmiston tuskan siitä kuuluisi.
Muuten olen sitä mieltä että pistäkää se Saarikko vaihtoon ja ottakaa tilalle isäntä Kaikkonen.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Muuten en usko tällä syönnillä että Halla-ahosta pressaa eikä Kiinan keisarikaan usko.”
Halla-ahosta voisi tulla presidentti, jos vastaehdokkaana olisi Haavisto. Silloin Orpo saattaisi komentaa kokoomuslaiset äänestämään Halla-ahoa, jotta ”vihervasemmistolaiset” eivät saisi presidentin paikkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kokoomus on kyllä pahamaineinen porvaririntaman pettäjä, mikäli oma ehdokas ei ole toisella kierroksella.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Saas nähä saako Rehn edes tarvittavia 20 000 kannatuskorttia”
Rehn taitaa jo olla myös Keskustan ehdokas, ei sentään Väyrynen.
Ilmoita asiaton viesti
Kannatus laskenut 39%> 33%…
Ilmoita asiaton viesti
Hyvin samat mietteet, Haavisto häviää niin Rehnille kuin Stubbille, jos tämä olisi toisen kierroksen tilanne. Ja yksi merkittävä syy, mikä on syytä sanoa ääneen, on Haaviston parisuhde/seksuaalinen suuntautuminen.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi se olisi merkittävä syy?
Ilmoita asiaton viesti
”Miksi se olisi merkittävä syy?”
– Jos johonkin niin tähän sopii poliittisen filosofin Riikka Slunga-Poutsalon aforismi ”näin nämä asiat koetaan”.
Suljettu lippuäänestys on suorastaan ärsyttävän helppo homma juuri siksi, ettei näkemystään tarvitse perustella.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Suljettu lippuäänestys on suorastaan ärsyttävän helppo homma juuri siksi, ettei näkemystään tarvitse perustella.”
Hyvä ratkaisu olisi myös australialaismallinen preferenssivalinta, jossa äänestäjä voisi myös kertoa toiseksi parhaan valintansa. Sellaisten äänten laskeminen vie vain useita päiviä, joten tulosta jouduttaisiin odottamaan.
Ilmoita asiaton viesti
Suomalaisuus on siinäkin mielessä hieno asia, että meitä ei vihata tietääkseni missään, päin vastoin.
Suomalaiset eivät myöskään ymmärrä sitäkään, kuinka hyvin asiat tässä maassa edelleen ovat.
Täysin riippumatta siitä, miten Suomessa asiaan suhtaudutaan, niin homoseksuaalisuus on rasite maailmalla, jos asioita katsotaan sellaisina, kuin ne todellisuudessa ovat, de facto.
Suomen kannalta on parempi, että presidentti katsotaan seksuaalisesti ”normaaliksi”. Tälle asialle emme mitään voi. Maan edun pitää olla ykkösasia.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä. Mutta toisaalta, eikö samoilla argumenteilla aikanaan vastustettu naispresidenttiyttäkin?
Ilmoita asiaton viesti
Suomen ei kannata olla edelläkävijä. Nainen presidenttinä on nyt normaali asia maailmalla. Tulevaisuudessa tilanne varmaankin muuttuu.
Ilmoita asiaton viesti
> Kyllä. Mutta toisaalta, eikö samoilla argumenteilla aikanaan vastustettu naispresidenttiyttäkin?
Niinhän tosiaan vielä vuoituhanten vaihteessa karsastettiin naispresidenttiä.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt et enää ole nuori,
Ilmoita asiaton viesti
> ”Mutta toisaalta, eikö samoilla argumenteilla aikanaan vastustettu naispresidenttiyttäkin?”
Erinomainen argumentti. Suomelle on kunniaksi kulkea maailman demokratisoitumisen kärkijoukossa.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Täysin riippumatta siitä, miten Suomessa asiaan suhtaudutaan, niin homoseksuaalisuus on rasite maailmalla, jos asioita katsotaan sellaisina, kuin ne todellisuudessa ovat, de facto.”
Suomen olisi siis valittava heteropresidentti, jotta emme joutuisi maailmalla ”koulukiusatuiksi”. Eikö meidän pitäisi olla rohkeita uudistajia?
Ilmoita asiaton viesti
Jätetään se norjalaisille ja ruotsalaisille, joilla on siihen varaa. Talous on nyt ykkösasia – ja vienti.
Ilmoita asiaton viesti
> Talous on nyt ykkösasia – ja vienti.
Ykkösasioita ovat reiluus ja oikeudenmukaisuus, vähävaraistenkin pärjääminen.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki tämä edellyttää toimivaa taloutta ja vientiä. Köyhyyttä on paha jakaa.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Kaikki tämä edellyttää toimivaa taloutta ja vientiä. Köyhyyttä on paha jakaa.”
Köyhillä ei tosiaan ole jaettavaa. Siksi rikkaiden pitää heitä auttaa. Sitä edellyttää demokratialle ja reiluudelle rakentuva ns. hyvinvointivaltio, pohjoismainen malli.
Ilmoita asiaton viesti
2012 Haavisto sai toisella kierroksella miljoona ääntä. Kyllä niitä suvaitsevaisiakin on.
Ilmoita asiaton viesti
Tuossa asiaan oikeastaan vastasikin Helstamo. Näppituntumalla heittäisin, myös, että kun uurnilla käy hyvin paljon varttuneenpaa äänestäjää, niin heille miehen kanssa parisuhteessa oleva mies tuskin on ideaalinen hahmo presidentiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Olen kyllä Juha eri mieltä, tänä päivänä tiedetään, että Baltiassa on avoimesti homo presidenttinä, ja minulle asialla ei ole mitään merkitystä. Ainoastaan ulkopoliittiset suhteet ja taidot ratkaisevat, ja siinä Haavisto on ykkönen. Tunnen monta muuta ”boomeria” joka onj samaa mieltä.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Olen kyllä Juha eri mieltä, tänä päivänä tiedetään, että Baltiassa on avoimesti homo presidenttinä, ja minulle asialla ei ole mitään merkitystä.”
Sukupuolinen suuntautuminen ei 2020-luvulla saa olla mikään syrjinnän aihe.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Ja yksi meekittävä syy, mikä on syytä sanoa ääneen, on Haaviston parisuhde/seksuaalinen suuntautuminen.”
Se nyt ei ainakaan saisi ratkaista presidentinvaaleja vuonna 2024.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Ja presidentiksi valitaa toinen noista eli Stubb tai Rehn. Kampanjan onnistuminen ratkaisee.”
On mahdollista, että joko Stubb tai Rehn tai Haavisto valitaan presidentiksi. Mutta miksi Halla-aho on toisella kierroksella? Siksi, että persuilla on vain yksi mistä valita. Kaikilla muilla on runsaudenpulaa, mikä hajottaa äänet.
Ilmoita asiaton viesti
Kaksi, itse asiassa. Eihän pidä unohtaa Huhtasaari nuorempaa, joka imuroi persujen kaheliosaston ääniä.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Kaksi, itse asiassa. Eihän pidä unohtaa Huhtasaari nuorempaa, joka imuroi persujen kaheliosaston ääniä.”
Enpä oikein usko, että Huhtasaari nuorempi kerää paljon ääniä. Voi olla, että olen väärässä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei varmaankaan, mutta ne ovat pois nimenomaan Halla-aholta.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Väyrynen ja Huhtasaari nyt saavat korttinsa, ne ovat molemmat pois sellaisilta jotka muuten äänestäisivät Halla-ahoa.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Jos Väyrynen ja Huhtasaari nyt saavat korttinsa, ne ovat molemmat pois sellaisilta jotka muuten äänestäisivät Halla-ahoa.”
Varmaankin ne suurelta osalta olisivat poissa Halla-aholta. Toisaalta kukaan ei voi tietää, äänestääkö esim Huhtasaaren kortin allekirjoittanut Huhtasaarta vai Halla-ahoa.
Ilmoita asiaton viesti
”Kansanliikkeiden” varaan ehdokkuutensa asettaville loppuvuodesta voi tulla piinallinen. Kertyykö tukikortteja tarpeeksi?
”… taviksille, jotka eivät osaa edes ääntää hänen nimeään. Se on heille Tuppi.”
– Ohhoh mitä dissaamista! Tällä kansakunnalla oli jo sata vuotta sitten St-alkuinen presidentti, joten ääntämistä on varmasti ehditty harjoitella.
Kiinnostavasti on opittu hiljattain myös taivutusmuoto; ainakin radiolähetyksissä puhutaan nyt ”Stubbin” ehdokkuudesta, vaikka Jyrki Katainen puoluejohtajana v. 2008 ilmoitti kutsuneensa ulkoministeriksi Alexander ”Stubin”.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Kiinnostavasti on opittu hiljattain myös taivutusmuoto; ainakin radiolähetyksissä puhutaan nyt ”Stubbin” ehdokkuudesta, vaikka Jyrki Katainen puoluejohtajana v. 2008 ilmoitti kutsuneensa ulkoministeriksi Alexander ”Stubin”.”
Jotkut sivistyneet uutistenlukijat ovat oppineet jo äänetämään nimen Stubb oikealla ruotsin kielen edellyttämällä tavalla. Kansa on tästä vielä kaukana.
Mutta eihän ääntäminen ole mikään ratkaiseva tekijä. Toolperi oli monella tavalla suosittu presidentti ja ruuneperintortut menevät kaupaksi. Ja olympialaiset ovat suositut, vaikka monet urheilutoimittajatkin puhuvat olumppialaisista.
Ilmoita asiaton viesti
Joo ja toisenkin vertauksen voisi tehdä. Tuppi kuulostaa kuitenkin kunnioittavammalta kuin Sianpää.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Joo ja toisenkin vertauksen voisi tehdä. Tuppi kuulostaa kuitenkin kunnioittavammalta kuin Sianpää.”
Totta tosiaan Svinhufvud ei kyllä mahdu suomalaisen suuhun sitten millään.
Ilmoita asiaton viesti
”Se on vain varma, että persujen Jussi Halla-aho pääsee toiselle kierrokselle”
Millä ihmeen perusteella?
Ilmoita asiaton viesti
Varsinkin kun Aaltolakin kalastelee PS:n kannattajia:
Mika Aaltola: Antavatko vanhat viestit ihmisestä oikean kuvan?
https://www.verkkouutiset.fi/a/mika-aaltola-antavatko-viestit-kymmenien-vuosien-takaa-ihmisesta-oikean-kuvan/#9d9807b3
Ilmoita asiaton viesti
> ”Mika Aaltola: Antavatko vanhat viestit ihmisestä oikean kuvan?”
Minulle Aaltolan mielipiteet muusta kuin ulkopolitiikasta ovat täysin hämärän peitossa. Jos Aaltola todella saa ääniä runsaasti persuilta, silloin Halla-ahon mahdollisuudet toiselle kierrokselle heikentyvät selvästi.
Ilmoita asiaton viesti
Saa nähdä kuinka Aaltolan kannatus kestää, mutta vetoaa persujen lisäksi myös uskonnollisiin piireihin, haastattelujaan on niiden lehdissä.
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/kirkko-ja-mina-petajaveden-vanha-kirkko-on-talonpoikien-taidonnayte/?paid_preview=1
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/uitn-mika-aaltola-rauha-ei-ole-toivomista-se-on-strategista-paattavaisyytta-ja-tekemista/
https://www.sley.fi/mika-aaltola-totta-kai-olen-kristitty/
Ilmoita asiaton viesti
> ”Saa nähdä kuinka Aaltolan kannatus kestää, mutta vetoaa persujen lisäksi myös uskonnollisiin piireihin.”
Aaltola näkyy ottavan huomioon uskonnolisten kansalaisten mielipiteet. Mutta miten hän suhtautuu persuihin?
Ilmoita asiaton viesti
”Mutta miten hän suhtautuu persuihin?”
Vaalit huomioon ottaen luultavasti mainitsisi vain että persuissa on hyviä puolia:)
Tuoreen uutisen mukaan:
Aaltolan mukaan ihmisiä kiinnostaa, mihin hän asettuu vasemmisto–oikeisto-akselilla.
Aaltolan mielestä jokaisella puolueella on hyviä ja huonoja näkemyksiä.
Aaltola ei ota myöskään kantaa siihen, onko hän arvoiltaan konservatiivi vai liberaali. Hän kertoo saaneen lapsuudenkodissaan monipuolisen arvokasvatuksen, joka on sisältänyt niin liberaaleja kuin konservatiivisiakin maailmankatsomuksia.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c1b28dfd-3a4e-4191-a0cd-9155a4cdf3ee
– Ota siitä sitten selvää…
Ilmoita asiaton viesti
> ”Se on vain varma, että persujen Jussi Halla-aho pääsee toiselle kierrokselle”
”Millä ihmeen perusteella?”
Persut äänestävät vain Halla-ahoa. Ei-persuilla taas on liian monta mahdollista ehdokasta. Se hajottaa äänet niin että Halla-aho hypää ensimmäisellä kierroksella kakkoseksi tai jopa ykköseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Puolueuskollisia persuja ei ole riittävästi takaamaan Halla-ahon läpimenoa, ja Halla-ahoa ei varmasti äänestä juuri kukaan ei-persu.
Sitä paitsi presidentinvaaleissa on paljon taktista äänestämistä. Porvarilliset äänestäjät saattavat ryhmittyä sen ehdokkaan tueksi, jolla uskotaan olevan parhaat mahdollisuudet kukistaa Haavisto, ja tuo ehdokas ei varmasti ole Halla-aho.
Taktisen äänestämisen merkitys tuli selväksi esim. silloin kun pikkupuolueen Elisabeth Rehn pääsi toiselle kierrokselle (1994).
Ennustaminen on vaikeaa…
Ilmoita asiaton viesti
> ”Taktisen äänestämisen merkitys tuli selväksi esim. silloin kun pikkupuolueen Elisabeth Rehn pääsi toiselle kierrokselle (1994).”
Taktista äänestämistä vuonna 1994 helpotti se, että Keskusta oli hajalla. Heillä oli Paaavo Väyrysen ohella kaksi muuta ehdokasta.
Ilmoita asiaton viesti
Halla-ahon menestyminen pressanvaaleissa on hankalaa, koska oikeistolla on kovasti ehdokkaita. Aaltola vie erityisen paljon konservatiiviääniä. Toki myös persujen jatkuva kompuroiminen hallituksessa haittaa Halla-ahon kampanjaa.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Halla-ahon menestyminen pressanvaaleissa on hankalaa, koska oikeistolla on kovasti ehdokkaita. ”
Juuri tuosta syystä Halla-aho nousee helposti toiselle kierrokselle. Mutta toisen kierroksen voitto näyttää täysin mahdottomalta.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä Hallis Hjalliksen voittaa. Muiden suhteen on jo hankalampaa.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Kyllä Hallis Hjalliksen voittaa. Muiden suhteen on jo hankalampaa.”
Hyvin sanottu. Ja kuvastelee suomalaista sekavaa puoluepolitiikkaa. Demokratia on vaikea järjestelmä, mutta kukaan ei ole keksinyt demokraattisempaakaan.
Presidentinvaaleihin sopii sellainen järjestelmä, että jokainen saisi asettaa ehdokkaat paremmuusjärjestykseen antamalla pisteitä ehdokkaille. Noiden äänten laskeminen veisi varmaan viikkoja.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Halla-ahon menestyminen pressanvaaleissa on hankalaa, koska oikeistolla on kovasti ehdokkaita. Aaltola vie erityisen paljon konservatiiviääniä. Toki myös persujen jatkuva kompuroiminen hallituksessa haittaa Halla-ahon kampanjaa.”
Minulle on epäselvää, keiden ääniä Aaltola todella vie. Se on todella ratkaisevaa vaalien lopputuloksen kannalta.
Ilmoita asiaton viesti
Oma arvioni on se, että Aaltola vie (1. kierroksella) eniten ääniä Halla-aholta, ja myös Harkimolta. Vähäisessä määrin Stubbilta, Rehniltä (ja muilta).
2. kierroksella, kun Aaltola ei pääse jatkoon, osa Aaltolan kannattajista jää kotiin, muutoin siirtyy pääosin ei-vasemmistolaisen, ei-vihreän ehdokkaan leiriin.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Oma arvioni on se, että Aaltola vie (1. kierroksella) eniten ääniä Halla-aholta, ja myös Harkimolta. Vähäisessä määrin Stubbilta, Rehniltä (ja muilta).”
Minulle on todella yllätys, jos Aaltola on todellakin tuollainen ”pikkupersu”. Jos se on totta, se vie mahdollisuuksia Perussuomalaisilta samalla tavalla kuin Harkimo haittaa Kokoomusta.
Ilmoita asiaton viesti
Tuore Hs-gallup kärkinimet:
https://hs.mediadelivery.fi/img/1920/816ce4f194a210b5297261aec2b74acd.jpg
Ilmoita asiaton viesti
> ”Tuore Hs-gallup kärkinimet:
https://hs.mediadelivery.fi/img/1920/816ce4f194a210b5297261aec2b74acd.jpg ”
HS-gallup kertoo siis: Haavisto 43%, Stubb 41%, Aaltola 35%, Rehn 32%. Tällaiset luvut eivät voi kertoa äänestysaikomukista vaan jonkinlaisesta ehdokkaiden hyväksyttävyydestä. Jos nuo henkilöt olisivat samaan aikaan valittavina, heidän keskimääräinen äänestysprosenttinsa voisi olla korkeintaan 25%. Jos Haavisto saisi 43%, muille kolmelle jäisi jaettavaksi 57% eli keskimäärin alle 20%. Ja Halla-aholla olisi hyvät mahdollisuudet saada yli 20% ja selvitä toiselle kierrokselle.
Ilmoita asiaton viesti
Hs:n tuoreessa Kantarin toteuttamassa gallupissa vastaaja saattoi valita useamman vaihtoehdon. Tämän hetken suosituimmuus-järjestyksen tuo kysely kertonee.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009792303.html
Ilmoita asiaton viesti
> ”Hs:n tuoreessa Kantarin toteuttamassa gallupissa vastaaja saattoi valita useamman vaihtoehdon. Tämän hetken suosituimmuus-järjestyksen tuo kysely kertonee.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009792303.html ”
Tämä tutkimus mittaa ehdokkaiden suosiota. Se on eri asia kuin mahdollinen ääniosuus vaaleissa, joka riippuu tasavertaisten kilpailijoiden määrästä. Halla-ahon kannatus on 15-20%. Hänellä ei liene juuri kilpailijaa persujen äänistä.
Ilmoita asiaton viesti
> ”2. kierroksella, kun Aaltola ei pääse jatkoon, osa Aaltolan kannattajista jää kotiin, muutoin siirtyy pääosin ei-vasemmistolaisen, ei-vihreän ehdokkaan leiriin.”
Osa kyllä varmaan siirtyy äänestämään vihervasemmistoa.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Stubb HS:lle – ”Pyydän anteeksi, jos olen ollut mulkku” https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000750316.html ”
On todella upeaa, että Stubb jo vuosia sitten pyysi anteeksi nuoruutensa koulukiusaamiset.
Ilmoita asiaton viesti
Jos uskoisin”hörhöjä”niin pressasta tulee hän jonka Rotchild ja Bildenberg ja muut kasaarijuutalaiset suomelle valitsee,,,:)
Ilmoita asiaton viesti
> ”Jos uskoisin”hörhöjä”niin pressasta tulee hän jonka Rotchild ja Bildenberg ja muut kasaarijuutalaiset suomelle valitsee,,,:)”
Minusta on todella epämiellyttävää, jos Yhdysvaltain monimiljardöörit alkavat vaikuttaa Suomen vaaleihin. Erkki Tuomioja sanoi muistaakseni niin, että Yhdysvalloissa ei voi tulla presidentiksi ilman miljardöörin tukea. Venäjällä taas ei voi tulla miljardööriksi ilman presidentti Putinin tukea.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän siitä kauaa ole kun Suomessa ei voinut tulla presidentiksi ilman Neuvostoliiton tukea. Se vasta oli epämiellyttävää.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Eihän siitä kauaa ole kun Suomessa ei voinut tulla presidentiksi ilman Neuvostoliiton tukea. Se vasta oli epämiellyttävää.”
Olen täsmälleen samaa mieltä.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Haavisto on 2 kierroksella, on aivan pakko äänestää vastapeluria. Paitsi jos se on Stubb, jään sohvalle ja odottelen tuloksia.
Ilmoita asiaton viesti
Itse uskon että Haavisto on varma vasemmiston toisen kierroksen ehdokas ja jää kakkoseksi toisella kierroksella.
Jos Halla-aho on Haavistoa vastassa kakkoskierroksella, tulee kierroksesta tiukka. Muut voittavat Haaviston selvin numeroin.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Jos Halla-aho on Haavistoa vastassa kakkoskierroksella, tulee kierroksesta tiukka. Muut voittavat Haaviston selvin numeroin.”
Minusta kyllä Haaviston voitto on itsestään selvä, jos vastassa on Halla-aho.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä. Halla-aho häviäisi toisella kierroksella vaikka vastassa olisi Väyrynen.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Kyllä. Halla-aho häviäisi toisella kierroksella vaikka vastassa olisi Väyrynen.”
Olen samalla kannalla. Minun on vaikea kuvitella, että kukaan muu kuin persu voisi äänestää Halla-ahoa.
Ilmoita asiaton viesti
Toiviomatka Suomen merkittävimpään tehtävään, presidentiksi, lienee matka, jonka jokainen ehdokas on valmis käymään.
Jokainen ehdokkaaksi ilmoittautunut voi onnekseen, demokratiassamme kisailla, mutta unelmansa, kalifin paikasta, toteuttaa vain ehdokas, jonka ulkoinen habitus, ryvettymättömyys ja luottamuksellisuus tulee todistetuksi, on mahdollinen voittaja.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Jokainen ehdokkaaksi ilmoittautunut voi onnekseen, demokratiassamme kisailla, mutta unelmansa, kalifin paikasta, toteuttaa vain ehdokas, jonka ulkoinen habitus, ryvettymättömyys ja luottamuksellisuus tulee todistetuksi, on mahdollinen voittaja.”
Kunpa demokratia tuottaisikin vain ryvettymättömiä, luottamuksen arvoisia johtajia. Kun maailmalle katselee, ei voi olla asiasta mitenkään varma. Pikemminkin päinvastoin.
Ilmoita asiaton viesti
Haavisto se on.
Ilmoita asiaton viesti
Voisin veikata, että monelle äänestäjälle kakkoskierros on aika kova paikka.
En olisi ollenkaan yllättynyt siitä, että Halla-aho pääsisi toiselle kierrokselle. Oletan niin käyvän. Hänen äänestäjänsä ovat joka tapauksessa hyvin vannoutuneita.
Koska tutkimusten mukaan suurin osa äänestäjistä on lähempänä poliittisen jakolinjan keskustaa, niin Halla-aho on myrkkyä isolle osalle äänestäjiä. Toisin sanoen toiselle kierrokselle päässyt ehdokas, joka ei ole Halla-aho, todennäköisesti voittaa kisan.
Mikäli ehdokkaita on niin monta kuin tällä hetkellä näyttää, niin Halla-aho on lähes heittämällä toisella kierroksella.
Ilmoita asiaton viesti
Halla-ahon tehtävä on lyödä punavihreiden kultapoika Haavisto ulos toiselta kierrokselta. Se onkin ihan sama, kuka sitten valitaan presidentiksi joukosta Stubb, Rehn tai Aaltola. En usko, että Suomen kansa on NIIN pöljää porukkaa, että äänestäisivät poliittista broileria Urpilaista. Tai mistä sen tietää. Iso osa kun älyää maailman menosta vain sen, mikä nenästä suuhun valuu.
Ilmoita asiaton viesti
Haavisto on varmasti toisella kierroksella. Luultavasti Stubb on ainoa jolla on mitään mahdollisuuksia voittaa Haavisto. Hän on myös ainoa joka ulkopoliittisessa osaamisessa on lähes Haaviston veroinen.
Ilmoita asiaton viesti
”…ulkopoliittisessa osaamisessa on lähes Haaviston veroinen.”
Ihanko totta? Yle 14.8.:
55-vuotias Stubb on työskennellyt useamman vuoden EU-yliopiston professorina Italian Firenzessä.
Stubb tunnetaan useita kieliä hallitsevana kosmopoliittina, joka sukkuloi sujuvasti kansainvälisissä piireissä. Hän on tuttu näky BBC:llä, CNN:llä sekä Ranskan ja Ruotsin medioissa. Kansainvälinen media on käyttänyt Stubbia asiantuntijana esimerkiksi Venäjään ja Suomen Nato-jäsenyyteen liittyvissä asioissa.
Presidentiltä vaaditaan ulkopolitiikan osaamista ja kokemusta, ja sitä Alexander Stubbilta löytyy runsaasti.
Hän toiminut europarlamentaarikkona, kansanedustajana, ministerinä ja Euroopan investointipankin varapääjohtajana.
Stubb oli kolme vuotta ulkoministerinä Matti Vanhasen (kesk.) ja Mari Kiviniemen (kesk.) hallituksissa sekä kolme vuotta Jyrki Kataisen (kok.) hallituksessa Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerinä.
Stubbilla on tutkinnot Furmanin yliopistosta ja Bruggen EU-yliopistosta. Furmanissa hän opiskeli kansainvälistä politiikka ja taloustieteitä, Bruggessa EU-asioita. Stubb on väitellyt London School of Economicsista tohtoriksi kansainvälisistä suhteista. Väitöskirja käsitteli Euroopan unionin joustavaa yhdentymistä ja Amsterdamin sopimusta.
https://yle.fi/a/74-20045107
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä. Rehnin ulkopoliittiset ansiot rajoittuvat Kreikan kurmoottamiseen ja Aaltolan lausuntoautomaattina toimimiseen.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Presidentiltä vaaditaan ulkopolitiikan osaamista ja kokemusta, ja sitä Alexander Stubbilta löytyy runsaasti.”
”Hän toiminut europarlamentaarikkona, kansanedustajana, ministerinä ja Euroopan investointipankin varapääjohtajana.”
Stubbin koulutus ja kokemus presideniltä vaadittaviin valmiuksiin on ylivoimaista tasoa. Onko vika siis Suomen kansassa, kun Stubb ei onnistunut 100-prosenttisesti pääministerinä? Kenties Stubb ajaa enemmän varakkaiden kuin varattomien etuja?
Ilmoita asiaton viesti
” Onko vika siis Suomen kansassa, kun Stubb ei onnistunut 100-prosenttisesti pääministerinä? Kenties Stubb ajaa enemmän varakkaiden kuin varattomien etuja?”
Luulin kaikille olevan selvää, että Stubb on presidentin tehtäväkenttään kuuluvan ulkopolitiikan vahva osaaja, eduskunnan tontille kuuluva sisäpolitiikkahan ei sen sijaan kuulunut Stubbin vahvuuksiin.
Ilmoita asiaton viesti
Haaviston osaaminen on ihan ok. Sen sijaan hänen persoona ei sovi presidentille. Toivottavasti äänestäjät ottavat tämänkin huomioon. Jos jonkun 15-20 vuotta sitten sanomiset ovat poliittisen työskentelyn suhteen relevantteja, henkilön s- kirjaimella alkavaa taipumusta ei liene syytä peitellä. Olihan se taannoin lainvastaista.
Ilmoita asiaton viesti
Olisihan se mahtavaa jos presidentti olisi kaiken muun hyvän lisäksi myös homo. Putin parka tukehtuisi kiukkuunsa. Tämäkin vielä! Eikö niille EU ja NATO riittänyt. Anna mun kaikki kestää.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Olisihan se mahtavaa jos presidentti olisi kaiken muun hyvän lisäksi myös homo. Putin parka tukehtuisi kiukkuunsa. Tämäkin vielä! Eikö niille EU ja NATO riittänyt. Anna mun kaikki kestää.”
”Kiltti Suomi” on tosiaan viime aikoina tuottanut paljon pettymyksiä Kremlin valtiaalle. Haaviston valinta panisi toivottavasti Kirillin ja Putinin ymmärtämään, että nyt elämme jo uudella vuosituhannella…
Ilmoita asiaton viesti
> ”Haaviston osaaminen on ihan ok. Sen sijaan hänen persoona ei sovi presidentille. Toivottavasti äänestäjät ottavat tämänkin huomioon. Jos jonkun 15-20 vuotta sitten sanomiset ovat poliittisen työskentelyn suhteen relevantteja, henkilön s- kirjaimella alkavaa taipumusta ei liene syytä peitellä. Olihan se taannoin lainvastaista.”
Tämä on tosiaan herkkää hermopeliä tämä presidentin valinta. Kaikki mahdollinen on otettava huomioon. On monesti makuasia, mikä on tärkeää ja mikä ei.
Ilmoita asiaton viesti
Mieluummin homo kuin luonnevikainen vihapuhemies.
Ilmoita asiaton viesti
Vihapuheesta ei seuraa juurikaan missään kuolemantuomiota, mutta homous johtaa monessa maassa linnaan tai hirttosilmukkaan.
Sitäpaitsi myös homo voi olla luonnevikainen.
Varsin yleinen väite on, että parempi samaa sukupuolta olevat vanhemmat kuin tappelevat heterovanhemmat.
Mikään tutkimus ei osoita, että homoparien parisuhde kestää paremmin kuin heteroparien. Ei myöskään, että homoparien perhe-elämä on terveempää kuin heteroparien.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Vihapuheesta ei seuraa juurikaan missään kuolemantuomiota, mutta homous johtaa monessa maassa linnaan tai hirttosilmukkaan.”
Jos ja kun maailmassa on vielä sellaisia takapajuisia maita, joissa homous tuottaa kuolemantumion, Suomella voisi olla kunnia-asema kertoa, ettei sellainen sovi vuonna 2023. Jokainen meidän presidenttiehdokkaistamme voisi antaa tuollaisen ihmisoikeusjulistuksen.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Mikään tutkimus ei osoita, että homoparien parisuhde kestää paremmin kuin heteroparien. Ei myöskään, että homoparien perhe-elämä on terveempää kuin heteroparien.”
Hieno homma siis: molempi parempi. Kumpikin kelpaa täydellisesti.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Mieluummin homo kuin luonnevikainen vihapuhemies.”
Homous ei ole etu eikä haitta. Luonnevika on haitta. Onneksi meillä ei kai ole sellaisia ehdokkaita tarjolla?
Ilmoita asiaton viesti
Jussi.
Ilmoita asiaton viesti