Miksi Suomessa saa valehdella mutta ei puhua valehtelusta?

Miksi Suomessa saa valehdella mutta ei puhua valehtelusta?

# Venäjän kielessä on kuulemma kokonaista kolme sanaa valeelle: nepravda, lozhs ja vranjo, Mutta älkäämme ryhtykö mollaamaan venäläisiä. Kyllähän meilläkin puhutaan valheesta, pötypuheesta ja erityisesti muunnellusta totuudesta. Kansanedustajat saavat moittia toisiaan muunnellun totuuden esittämisestä mutta ei valehtelusta.

Katselin ja kuuntelin Eduskunnan Kyselytuntia. Aiheena oli käynnissä oleva piinallinen postilakko. Demarien Maria Guzeninalta lipsahti suusta sana valehdella. Puhemies Matti Vanhanen (Kesk.) muistutti heti sopimattomasta kielenkäytöstä.

Toivottavasti Guzeninaa ei uhkaa erottaminen. Niin kävi ministeri Lenita Toivakalle (Kok.), joka 26.4.2016 kiivastuksissaan haukkui Timo Harakkaa (Sdp) valehtelusta. Tuolloin Toivakka sai moitteet puheenjohtaja Paula Risikolta (Kok.). Toivakka pyyteli pikaisesti anteeksi, mutta se ei enää auttanut. Hänen paikalleen astui Kai Mykkänen (Kok.).

 

# On täysin älytöntä, että eduskunnassa saa valehdella niin että korvat heiluvat. Mutta jos joku esittää vaikka miten törkeästi muunneltua totuutta, sitä ei saa nimittää valheeksi. Mutta nämäkään säännöt eivät koske kaikkia.

Paavo Lipponen (Sdp) oli ministerinä tunnettu törkeän räväkästä kielenkäytöstään. Hän haukkui eri mieltä olevat nahkurin orsille ja käytti tuossa yhteydessä myös sanaa valehdella. Mutta eipä hänelle käynyt kuinkaan. Hän oli meikäläinen trump ennen Trumpia.

Naiset ovat yleensäkin joutuneet lähtemään tehtävistään herkemmin kuin miehet sopimattoman kielenkäytön vuoksi. Tässä suhteessa sukupuolten tasa-arvoistamisella on vielä tekemistä.

Voi olla, että trumpilainen tökerö puhe alkaa yleistyä politiikassa. Kohta nykyiset Suomen eduskunnan käyttäytymissäännöt tuntuvat turhalta hienostelulta. Jos Yhdysvalloissa joutuisi eroamaan niin kuin Suomessa pelkästä valehdella-sanan käytöstä, Donald Trump ei olisi istunut viikkoa kauemmin presidenttinä.

Tässä valossa tuntuu käsittämättömältä, miten pienistä, miltei olemattomista, syistä suomalaiset ministerit Anneli Jäätteenmäki (Kesk.), Ilkka Kanerva (Kok.) ja Matti Vanhanen (Kesk.) jättivät takavuosina paikkansa.

 

ASIASANOJA: Donald Trump, Muunneltu totuus, Politiikka, Vale

TimoUotila1

Vapaa journalisti, Ylessä vuoteen 2002, nykyään mm. Australian SBS Radion ja ulkosuomalaislehtien avustaja. Historian loppututkinto Helsingin yliopistosta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu