Stubb ja Niinistö: Orpolla viimeinen mahdollisuus pelastaa Suomi
Stubb ja Niinistö: Orpolla viimeinen mahdollisuus pelastaa Suomi
# Tasavallan presidentti Alexander Stubb kävi tapaamassa kansaa Itä-Suomessa Joensuun maisemissa. Häneltä kysyttiin tietenkin työntekijäliittojen ja hallituksen yhteentörmäyksestä, joka on kärjistynyt jo viikkoja kestäneiksi lakoiksi. Ne iskevät Suomen vientiin ja alkavat jo haitata Suomen yritysten mainetta tavaroiden toimittajina.
Olisimme toivoneet, että Stubb olisi ainakin kehottanut osapuolia neuvottelupöydän ääreen. Mutta Stubb sanoi, ettei hän presidenttinä halua puuttua hallituksen toimintaan. Suurin piirtein saman sanoi eläkkeellä oleva presidentti Sauli Niinistö, joka oli Ylen A-Studion haastateltavana.
A-Studiossa kävivät myös SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta ja työnantajapuolen Minna Helle. Heidän sananvaihtonsa ei luvannut minkäänlaista toivoa kriisin ratkeamisesta. Helle sanoi, että työnantajat ei ole oikea neuvotteluosapuoli, koska lakko on suunnattu hallituksen toimia vastaan.
Oli mielenkiintoista kuulla Helteeltä, että venäläinen mediatalo Ria Novosti oli kysynyt heiltä lausuntoa. Sellaista ei kuulemma annettu. Näyttää siltä, että Suomen työmarkkinakiista on Venäjälle mieluinen uutinen.
Suomi on melkein kuin vuonna 1956
# Suomen nykyinen tilanne muistuttaa painajaismaisesti vuotta 1956. Silloin alkoi yleislakko juuri samana päivänä 1.3.1956, jolloin Maalaisliiton Urho Kekkonen aloitti ensimmäisen presidenttikautensa. Hän oli voittanut Sosialidemokraattien K.-A. Fagerholmin valitsijamiesten kolmannella kierroksella vain yhdellä äänellä 151-149.
Kansakunta oli jakautunut kahtia hieman samalla tavalla kuin tänä vuonna Alexander Stubbin ja Pekka Haaviston kesken. Nytkin Stubb aloitti presidenttikautensa melkein yleislakon tunnelmissa.
Muistan hyvin vuoden 1956 hankalat tunnelmat. Kun junat ja bussit eivät kulkeneet, jouduin jonkun kerran kävelemään 15 kilometriä Puistolasta Helsingin keskustaan Ressu-kouluun.
Vuoden 1956 yleislakko myrkytti mieliä pitkään. Elintaso laski, koska palkankorotukset eivät peittäneet hintojen nousua. Reaaliansioiden kehitys pääsi vuoden 1955 tasolle vasta vuonna 1961.
Entinen ja nykyinen presidentti ovat siis kieltäytyneet koskemasta hallituksen ja ay-liikkeen vakaviin erimielisyyksiin ilmeisesti puolen metrin kepilläkään. He eivät ilmeisesti halunneet nolata hallitusta.
Nyt pääministeri Petteri Orpon olisi syytä vihdoin ymmärtää, ettei näin ankaria toimia vähävaraisia vastaan voida tehdä sanelemalla. Tarvitaan keskinäistä ymmärrystä ja kunnioitusta ja niiden pohjalta neuvotteluja.
ASIASANAT: Ay-liike, Petteri Orpo, Yleislakko
Ay-likkeen on syytä vihdoin ymmärtää muutoksen välttämättömyys.
Jos omasta vallasta otetaan pieni siivu pois, ei sen takia kannata tuhota koko maata.
https://www.verkkouutiset.fi/a/juhana-vartiainen-saksta-tallaista-valtahurmosta-ei-loydy-muualta/#cf2a40fb
Ilmoita asiaton viesti
> ”Ay-likkeen on syytä vihdoin ymmärtää muutoksen välttämättömyys.” <
Hallituksen ja ay-liikkeen on syytä vihdoin ymmärtää muutoksen välttämättömyys.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen sosialistit ovat huijanneet kansan uskomaan siihen, että sosialistinen valtio voi hoitaa ihmiset kehdosta hautaan ”ykkösluokassa”, ilman omaa riskiä ja vastuuta.
Nyt on paljastunut, että armottoman reaalimaailman paineessa Suomen sosialistinen talouskokeilu on epäonnistunut, samoin kuin kaikkialla muuallakin.
Valtion rahat loppuivat ja olemme ajautuneet toivottomaan velka-ansaan! Kansan on nyt pakko siirtyä ”turistiluokkaan” ja ottaa vastuu omasta elämästään.
Sosialistit ja täyskorruptoituneet ay-politrukit kuitenkin jatkavat huijausta ja koettavat paniikinomaisesti pelastaa saavutetut etunsa ja valtansa.
Ovat Suomen edun vastaisesti masinoineet hirmuisen, taloustodellisuudesta irrallaan olevan lakkorytäkän, joka mukamas pelastaa köyhän kansan kapitalistien hirveältä ryöstö-politiikalta.
Nyt pitää pelastaa huijattu Suomen kansa, joka on valehtelemalla aivopesty emotionaalisesti uskomaan väärään sosialistiseen talouskokeiluun!
Suomen kansa ansaitsee siirtymisen taloustodellisuuden piiriin! Se on markkinatalous, joka on todistetusti antanut miljardeille hyvinvoinnin ja pelastanut miljoonat nälältä.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Valtion rahat loppuivat ja olemme ajautuneet toivottomaan velka-ansaan! Kansan on nyt pakko siirtyä ”turistiluokkaan” ja ottaa vastuu omasta elämästään.” <
Olen täsmälleen samaa mieltä, että Suomi on velkaantumiskriisissä. Toimenpiteitä tarvitaan. Mutta on täysin kohtuutonta kyykyttää, kurittaa ja kuristaa köyhiä ja jakaa samalla etuja suurituloisille jättämällä vielä äkyrikkaiden porsaanreiät tukkimatta.
Ilmoita asiaton viesti
Timo hei,
Ay-liike ajaa VAIN hyväosaisten työssäkäyvien asiaa. Ovat ”kivikautisella” yleissitovuudella ja TES-systeemillä moraalittomasti kyykyttäneet ja kurittaneet köyhiä ajamalla 300 000 toveriaan toivottomaan työttömyyskurjuuteen.
Suurimman osan uusista työpaikoista luo pk-sektori, jolle pitää nyt tehdä mahdolliseksi / kiinnostavaksi työllistää ja investoida Suomessa.
Kaikki täysjärkiset ymmärtävät, että tämä voi tapahtua vain laajalla paikallisella sopimisella.
Jos näin ei nyt tehdä, parhaat pk-yritykset menevät suuryritystemme perässä ulkomaille, investoimaan ja työllistämään siellä!
Ilmoita asiaton viesti
> ”Suurimman osan uusista työpaikoista luo pk-sektori, jolle pitää nyt tehdä mahdolliseksi / kiinnostavaksi työllistää ja investoida Suomessa.
Kaikki täysjärkiset ymmärtävät, että tämä voi tapahtua vain laajalla paikallisella sopimisella.” <
Paikallinen sopiminen ja sopiminen yleensä edellyttää toimiakseen, että työntekijöilläkin on edustus yritysten johdossa niin kuin Ruotsissa.
Ilmoita asiaton viesti
Olen samaa mieltä siitä, että työntekijöitä pitää sopivalla tavalla pitää riittävän tietoisena yhtiön asioista.
Missä kohdin johtoa heille olisi sopivin paikka, sitä kannattaa miettiä.
Eri kokoisissa, monella eri alalla ja useillakin paikkakunnilla toimivassa yhtiöissä voi olla erilaisia vaihtoehtoja.
Miten se pitäisi hoitaa etätyöfirmassa? Entä sesonki-työfirmassa, joka toimii vain kesällä tai talvella tai viikonloppuina, jne.
Näissä tilanteissa yleissitovuus ja TES-sopimukset ovat käyttökelvottomia!
Tässä kaikkein tärkeintä on hyvän joustavuuden aikaansaaminen niin, että asiakas saa hyvää ja kilpailukykyistä palvelua.
Kannataa muistaa, että työnantaja haluaa nykyisin pitää kynsin-hampain kiinni pätevistä työntekijöistään ja maksaa kunnollista palkkaa!
Timo, onko sinulla tähän ajatuksia?
Ilmoita asiaton viesti
> ”Tässä kaikkein tärkeintä on hyvän joustavuuden aikaansaaminen niin, että asiakas saa hyvää ja kilpailukykyistä palvelua.
Kannataa muistaa, että työnantaja haluaa nykyisin pitää kynsin-hampain kiinni pätevistä työntekijöistään ja maksaa kunnollista palkkaa!
Timo, onko sinulla tähän ajatuksia?” <
Pätevistä ja sopivista työntekijöistä on tosiaan nykyään pulaa. Jotta he viihtyisivät ja pysyisivät, heille on annettava mahdollisuus esittää ideoitaan ja osallistua päätöksentekoon. Tästä olisi saatava pätevät määräykset ja periaatteet.
Ilmoita asiaton viesti
Hallitus suunnittelee antavansa lisää tukiaisia puu- ja metsäteollisuudelle. Veronmaksajat kustantavat tämänkin. Tällainen toiminta ei kuulu markkinatalouteen. Teollisuuden on satsattava investointeihin ihan omilla rahoilla. Ja myös maksettava saasteistaan ja hiilen tuprurutuksesta ilmakehään. Kun veronmaksajat antavat tukiaisia yrityksille, niin voitot menevät kuitenkin vain omistajille. Ehdotan että valtio aina saa osakkeita tai omistusoikeutta siihen yritykseen, jota se rahoittaa.
Mitä tulee palkansaajiin – jotkut hallituksen kaavailemat uudistukset ovat välttämättömiä, mutta eivät kaikki. Julkisella puolella, ainakin soten piirissä käytetään paljon mielivaltaa työntekijöitä kohtaan. Ei hyvä, sillä tämä vähentää nuorten halua opiskella alaa. Työntekijöiden pitäisi olla nykyistä enemmän mukana päätöksenteossa. Yksityisellä puolella työntekijöitä mukaan yritysten hallituksiin. Näin on Ruotsissa ja siellä lakkoilua on paljon vähemmän.
Ilmoita asiaton viesti
Järjen äänelle ei jää tilaa, kun ideologiat taistelevat!
Työntekijöiden oikeuksien turvaaminen on vähintäänkin paras tae sille, että työstä innostutaan, työn imu on tervettä ja tuotos huippua.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Työntekijöiden oikeuksien turvaaminen on vähintäänkin paras tae sille, että työstä innostutaan, työn imu on tervettä ja tuotos huippua.” <
Hienosti muotoiltu!
Ilmoita asiaton viesti
> ”Kun veronmaksajat antavat tukiaisia yrityksille, niin voitot menevät kuitenkin vain omistajille. Ehdotan että valtio aina saa osakkeita tai omistusoikeutta siihen yritykseen, jota se rahoittaa.” <
Mielenkiintoinen ajatus. Sitä kannattaisi harkita ja kehittää.
Ilmoita asiaton viesti
> ”Työntekijöiden pitäisi olla nykyistä enemmän mukana päätöksenteossa. Yksityisellä puolella työntekijöitä mukaan yritysten hallituksiin. Näin on Ruotsissa ja siellä lakkoilua on paljon vähemmän.” <
Erinomainen ehdotus! Ottakaa koppi, Opro & Co!
Ilmoita asiaton viesti
Metsäteollisuus on yhdessä ay liikkeen kanssa tuottanut maahan sekä alueelliset valtavat teollisuuden eriarvoiset perusedellytykset mahdollistamalla aikoinaan aloitetun metsäteollisuuden alueellisen metsä raaka-aine hankintamonopolin rakentamisen, Neste Oy;n markkinoiden valtaukset Järvi Suomessa , ja rannikkosatamien tapulikaupunki oikeuksien toteuttamisen vv 1990-2024 ajanjakson aikana.
Saa nähdä voidaanko Stubbin aikakautena saada purettua ja palattua EU tavoitteiseen liikenne infra rakentamiseen : https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/bionavigaattori/stubb-joensuussa-faktat-ja-chatgpt-3-5/ ,jolla voidaan aloittaa toimet niin että koko valtakunta voi kilpailla tasavertaisesti rannikkoseuduille tällä hetkellä karkaavien uusinvestointien kanssa. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/bionavigaattori/akkuteollisuuden-kiina-buumi-ja-liikenne-inframme-tietoisesti-rakennettu-coastal-power-vs-jarvi-suomi/
Ilmoita asiaton viesti
Toivotaan parasta noille tärkeille hankkeille. Koko maa olisi pyrittävä pitämään elinvoimaisena ja taloudellisesti aktiivisena.
Ilmoita asiaton viesti