Suomen verotus ei ole kohdallaan

Suomen verotus ei ole kohdallaan

# Joidenkin mielestä verotietoja ei pitäisi lainkaan julkaista tiedotusvälineissä. Ne rikkovat yksilönsuojaa ja ruokkivat kateutta ja katkeruutta. Toisten mielestä taas tällaiset tiedot ovat välttämätön osa demokratiaa ja sananvapautta. Heidän mielestään ne tarjoavat taloustieteilijöille ja köyhyystutkijoille välttämätöntä lähdemateriaalia. Olen tällä jälkimmäisellä kannalla.

Jotkut rikkaimmat ovat saaneet estää verohallintoa julkistamasta näitä tietoja medialle. Nuo tiedot voi kuitenkin kysellä ja saada selville. On rikkaita, jotka pelkäävät kansan ryhtyvän kapinaan nähdessään, miten epätasaisesti ja epäreilusti mammona jakautuu tässä demokraattiseksi hyvinvointivaltioksi mainitussa maassa.

On myös rikkaita, jotka häpeävät sitä, ettei heillä ole rahaa yhtä paljon kuin miljardöörinaapurilla. On myös miljardöörejä, jotka eivät haluaisi kertoa, miten vähän he maksavat veroja sijoitettuaan varansa ovelasti veroparatiiseihin ja kaiken maailman vakuutuskuoriin. Tuohon ryhmään kuuluu Atlantin takana eräs Mr Trump, joka on siirtämässä kirkonkirjojaan ”sosialismia tihkuvasta New Yorkista” etelävaltioiden ”vanhan hyvän ajan Amerikkaan”.

Meillä Suomessa vanhan ajan patruunat varmaan kummastelevat nuoria pelifirmojen omistajia ja kehittäjiä, jotka typeryyttään suostuvat maksamaan kaikki valtion vaatimat verot. Samalla he nolaavat veroparatiisien asiakkaat.

 

# Maan suurimmat tiedotusvälineet Helsingin Sanomat ja Yle ovat tehneet laajoja katsauksia ja kommentteja Suomen merkillisestä ja epäreilusta verojärjestelmästä. Kiitos siitä. Tuon järjestelmän säilyttäminen oli ehtona, kun Keskusta lupautui mukaan Antti Rinteen /Sdp) hallitukseen rökälevaalitappionsa jälkeen.

Jo Esko Ahon (Kesk) hallitus muovasi yli neljännesvuosisata sitten verotusta siten, että varallisuusverotus tuli selvästi lievemmäksi kuin palkka- ja eläkeverotus. Tällainen järjestelmä on vuodesta vuoteen rikastuttanut pienen pientä suuromistajaryhmää. Rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet.

Korkeimpia veroprosentteja maksavat keskituloiset. Kaikkein köyhimpien tuloveroprosentti on paperilla matala, mutta käytännössä vähävaraiset kantavat suuren osan tuloistaan kaupan kassoille arvonlisäveroina.

Ylimmän tulopromillen veroprosentti on alempi kuin ylimmän tuloverokymmenyksen. Suomen verorakenne on kansainvälinen kummajainen. Tällainen tilanne ei sovi lainkaan Suomen rooliin ns. pohjoismaisena hyvinvointivaltiona.

Keskusta sai paikan kansanrintamahallituksessa vaatimalla tällaisen epäreilun verotusrakenteen säilyttämistä. Juha Sipilän oli saatava pitää edelleen verovapaat vakuutuskuorensa.

Kaiken karmeuden lisäksi tällainen verotuksen rakenne tekee yritysten sijoitustoiminnan kannattamattomaksi osingonjakoon ja verokikkailuun verrattuna.

 

AVAINSANOJA: Antti Rinne, Juha Sipilä, Progressio, Verotus

TimoUotila1

Vapaa journalisti, Ylessä vuoteen 2002, nykyään mm. Australian SBS Radion ja ulkosuomalaislehtien avustaja. Historian loppututkinto Helsingin yliopistosta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu