Kaikki ekonomistit eivät ole samanlaisia

Kerron nyt kaikille salaisuuden: kaikki ekonomistit eivät olet samanlaisia (yllätys!). Silti heitä tunnutaan usein kohtelevan kuin kaikilla olisi sama tieto. Vaikka kansantaloustieteilijät koulutuksensa takia tietävät ainakin jotain erikoisalansa ulkopuolelta, kenelläkään ei luonnollisesti ole syvällistä tietoa kaikesta.

Tämä on vähän sama asia kuin jos kaikkia lääkäreitä kohdeltaisiin ikään kuin jokainen tuntisi lääketieteen erikoisalueet. Veikkaan, että jos sinulla olisi sydänvaivoja, menisit mieluummin kardiologille kuin urologille.

EU:n elpymisrahaston ympärillä pyörivässä keskustelussa vedotaan usein siihen, että suurin osa ekonomisteista kannattaisi pakettia. Ajatus on ilmeisesti lähtöisin tästä MTV3:n artikkelista, minkä kyselyt on tehty heinäkuun alussa.

Muitakin vastaavia kyselyjä on tehty täysin riippumatta siitä, mikä on kunkin ekonomistin koulutusala ja institutionaalinen tausta.

Ekonomisteja on erilaisia

Taloustiede jakaantuu käytännössä kolmeen tutkimusalueeseen: mikrotaloustieteeseen, makrotaloustieteen ja ekonometriaan. Ekonometriassa kehitetään taloustilastojen tilastotieteellistä tutkimusta.

Mikrotaloustieteen tutkijat, kuten Aalto yliopiston Marko Terviö tai Nobel voittajamme Bengt Holmström, tutkivat kuluttajia, yrityksiä ja/tai sopimuksien taloutta. Esimerkiksi professorit Holmström ja Terviö ovat alansa huippuja maailmassa, mutta EU:n elvytysrahastoa heillä ei juuri ole kompetenssia kommentoida.

Makrotaloustieteilijät puolestaan tutkivat maiden talouskasvua, suhdannesyklejä, keskuspankkeja, elvytystä ja rahaliittoja. Makrotaloustiede on hyvin laaja ala, joten kaikilla ei välttämättä ole parasta tietoa esim. EU:sta tai elvytysrahastosta. Silti elvytysrahastokeskustelussa ainoastaan makrotaloustieteilijöiden mielipiteillä pitäisi olla väliä, ja vain harva heistä on vapaa taustainstituutioistaan.

Instituutio ja maine vaikuttavat

Ekonomistien kommentointiin vaikuttaakin yleensä keskeisesti kaksi asiaa: taustainstituutio ja maine.

Esimerkiksi Suomen Pankin ekonomisti tuskin kritisoi rahapolitiikkaa tai muuten esitä kovasti johtokunnan linjauksista poikkeavaa näkemystä julkisesti, vaikka hän niistä voisikin olla eri mieltä. Esimerkiksi pääjohtaja Erkki Liikasen aikakaudella euron kritisoiminen on ollut ”pannassa”, kuten mm. tässä blogissa selitän.

Valtiovarainministeriön ekonomisteilta on myös turha odottaa julkista kannanottoa esim. elpymisrahastoa vastaan, vaikka he saattava yksityisesti sitä vastustaa kovastikin. Oma työpaikka ja uralla eteneminen painavat. VM on voimakkaassa poliittisessa ohjauksessa. On hyvin merkittävää, että VM:n arviota elpymisrahaston vaikutuksista Suomeen ei ole hallituksen puolelta pyydetty.

Pankkiekonomistien sanomisiin pitää niihinkin suhtautua varauksella. He luonnollisesti – ja oikeutetusti – vaalivat pankin julkikuvaa ja voitontekokykyä. Tämä rajoittaa heidän sanomisiaan esim. EU:n elpymisrahastoon liittyen.

Tutkimuslaitosten ekonomistit pystyvät yleensä kommentoimaan vapaammin, mutta tutkimuslaitosten pitää myös olla tarkkana, etteivät rahoittajat suutu. Tästä päästäänkin maineriskiin.

Puoluepoliittinen leima pelottaa etenkin monia akateemisia ekonomisteja. Moni pitää tiettyyn kansalliseen aatesuuntaukseen leimautumista hyvin pahana asiana työyhteisön, akateemisen ekonomistikunnan, kannalta.

Kun vielä työskentelin Helsingin yliopistossa, sain tuta tämän omakohtaisesti. Vastustin 2011 Kreikan toista tukipakettia, ja Perussuomalaiset oli ainoa puolue, joka yritti estää sen läpimenon. ”Jytkyn” jälkeen kesti neljä kuukautta ennen kuin uskalsin jatko-opiskelijana kertoa työyhteisölleni äänestäneeni PS:ää. Lynkkaysmieliala oli valtava. Todettakoon, että olen eri vaaleissa äänestänyt lähes jokaista maamme eduskunnassa olevista puolueista.

Uskon, että tilanne ei akateemisessa maailmassa ole juuri parantunut. Monet akateemiset ekonomistit saattavatkin nykytilanteessa välttää elpymisrahaston kritisoimista tämän leiman pelossa. Syy ei luonnollisesti ole heissä, vaan nykyisessä keskustelukulttuurissa ja Suomen yliopistoihin viime vuosina pesiytyneessä poliittisesta suvaitsemattomuudesta.

Ketä kuunnella?

Listasin aikaisemmassa blogissani joitakin suomalaisia riippumattomia makrotaloustieteilijöitä, joiden ammatillinen ja/tai akateeminen ura antava valmiudet kommentoida elpymisrahastoa. Laajennan listaa tässä hieman. Itseni jätän pois kohteliaisuussyistä:

• Oulun yliopiston taloustieteen dekaani, professori Mikko Puhakka.
• HY:n taloustieteen kandidaattiohjelman johtaja, elvytystutkija Juha Tervala.
• HY:n työelämäprofessori Vesa Vihriälä.
• Aalto yliopiston työelämäprofessori Sixten Korkman.
• Oulun yliopiston työelämäprofessori ja VM:n entinen osastopäällikkö Pentti Pikkarainen.
• Emeritusprofessori Matti Viren.
• Emeritusprofessori Vesa Kanniainen.
• VM:n rahoitusmarkkinaosaston entinen ylijohtaja, VTT Peter Nyberg.
• Suomen Pankin rahoitusmarkkinaosaston entinen osastopäällikkö, VTT Heikki Koskenkylä.
• HY:n professori Niku Määttänen.
• Jyväskylän yliopiston professori Kari Heimonen.

Heistä elpymisrahastoa nykymuodossaan kannattaa vain kolme ekonomistia (Korkman, Kanniainen ja Määttänen). Professori Heimosen kantaa ei tietääkseni ole kysytty.

Medialla on itsetutkiskelun paikka

Elpymisrahastokeskustelussa on välillä tuntunut, että media ei kysy asiaa oikeilta asiantuntijoilta. En tiedä johtuuko tämä tietämättömyydestä vai ovatko jotkut toimittajat valinneet myönteisesti rahastoon suhtautuvia ekonomisteja haastatteluihinsa. En valitettavasti enää ihmettelisi, vaikka syynä olisi näistä jälkimmäinen.

Elpymisrahastoa koskevassa kommentoinnissa minua on myös huolestuttanut, kuinka selkeästi oman osaamisalueensa ulkopuolella liikkuneet ekonomistit ovat suostuneet kommentoimaan rahastoa. Myös se, että tutkijoiden, joilta puuttuu taloustieteellinen koulutus, on annettu toistuvasti kommentoida rahaston talousvaikutuksia mediassa, on melkoisen kummallista.

Yksinkertainen tosiasia on, että suurin osa riippumattomista makroekonomisteista ei kannata EU:n elpymisrahastoa. Hallituksen ja median olisi syytä alkaa herätä tähän.