Miten EU (ja euro) pelastetaan? Osa I

Suomessa keskustelu EU:n ”elpymisvälineestä” kiihtyy, mikä on erinomainen asia. Julkisessa keskustelussa moni rahastoa tukeva ei tule ajatelleeksi, mihin rahasto johtaisi.

Muun muassa Valtiovarainministeriön entinen rahoitusmarkkinosaston ylijohtaja, Peter Nyberg, on todennut rahaston johtavan tulonsiirtounioniin ja sitä kautta liittovaltioon. Olen täysin samaa mieltä.

Suurin riski, minkä rahasto muodostaa, on kuitenkin EU:n hajoaminen. Moni ei ymmärrä sitä rakennetta, mihin rahasto kaikki jäsenvaltiot sitoisi ja minkälaisia poliittisia voimia se todennäköisesti loisi.

Avaan tässä blogissa tätä EU:n perustavanlaatuista muutosta.

Rahaliitot tarvitsevat tulonsiirtoja

Yksi sitkeimmistä EU:n liittovaltion kannattajien väärinymmärryksistä on, että euro ei tarvitsisi tulonsiirtounionia. Jotkut jopa käyttävät Yhdysvaltoja esimerkkinä tästä. Vaikka Yhdysvalloissa suorat tulonsiirrot osavaltioille voivat vaikuttaa pieniltä, laajin tulonsiirtomekanismi toimii liittovaltion verotusjärjestelmän kautta.

San Franciston aluekeskuspankin tutkimuksen mukaan erot liittovaltiolle menevissä nettomaksuissa asukasta kohden eroavat huomattavasti osavaltioiden välillä. Kun köyhempien osavaltioiden asukkaat saivat vuosien 1998 ja 2010 välisenä aikana enemmän tulonsiirtoja, rikkaimpien osavaltioiden asukkaat maksoivat keskimäärin yli 5300 dollaria enemmän maksuja kuin saivat tulonsiirtoja.

Suurin nettomaksaja oli Delaware, jonka asukas maksoi liittovaltion maksuja keskimäärin 13000 dollaria tulonsiirtoja enemmän. Suurin nettosaaja oli Mississippi, jossa liittovaltion tulonsiirrot, asukasta kohti. ylittivät maksut keskimäärin 500 dollarilla.

Osavaltioiden nettomaksut liittovaltiolle riippuvat keskeisesti asukkaiden tulotasoista. Yhden dollarin nousu osavaltion tuloissa asukasta kohti johti liittovaltion nettomaksujen nousuun 31 sentillä, ja päinvastoin. Kyseessä on toisin sanoen huomattava osavaltioiden välinen tulonsiirtomekanismi. Kaikki puheet, että Yhdysvalloissa osavaltiot pärjäisivät esim. pelkän integroituneen pääoma- ja työmarkkinan avulla, ovatkin täysin harhaanjohtavia.

Todettakoon, että jokaisen suomalaisen nettorasite (maksu + takaus – hätärahoitus) nyt sovitusta ”elpymisvälineestä” on keskimäärin 1800 euroa. Vaikka avustukset eivät täysin Yhdysvaltain esimerkkiin vertaudu, koska EU maksaa rahat valtioille, italialainen saa tulonsiirtoina keskimäärin 1350 euroa. Yhdysvaltojen esimerkki myös kertoo, että ”elpymisvälineen” käynnistämät tulonsiirrot ovat vasta alkua, ja lisää on lähes varmasti tulossa.

Nykyeuro tarvitsee tulonsiirtounionin

Vesa Kannaisen kokoama EuroThinkTank työryhmä, johon itsekin kuuluin, varoitti jo vuonna 2014, että euro ei tule selviämään ilman tulonsiirtounionia. Kirjamme johtopäätöksissä totesimme, että

Koko euroalueella on ilmeisesti vain kaksi stabiilia vaihtoehtoa, joihin ei liity sisäisiä jännitteitä järjestelmän lisäkehittämiseen:

(i) Vahva liittovaltio 18 euromaan kesken.
(ii) Paluu kansallisiin valuuttoihin eli Ruotsin ja Puolan kaltaisiin EU-jäsenyyksiin.

Muistan hyvin, kuinka löydöksillemme julkisuudessa naureskeltiin, niitä vähäteltiin ja jotkut jopa suuttuivat niistä (keikutimme ”venettä”). Nyt naureskelijoita on vähemmän.

Nykyeuro tarvitsee tulonsiirtounionin, ja liittovaltion, ja nyt sitä ollaan EU:n ”elpymisvälineen” kautta rakentamassa.

Voisiko EU:n liittovaltio sitten onnistua? Tuskin.

EU on (oli) valtioiden liitto

Se Euroopan Unioni, johon mm. suomalaiset äänestivät liittyvänsä lokakuussa 1994, oli valtioiden liitto, ja se on ”elpymisvälineen” myötä perustavanlaatuisesti muuttumassa. Ensi kertaa olemme tilanteessa, jossa EU:ssa luodaan rakenteellinen budjettiälijäämä, mikä rahoitetaan velalla, ja missä yhteisvastuistetaan valtioiden budjettimenoja antamalla tulonsiirtoja.

Rakenteellinen budjettialijäämä rikkoo EU:n toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) pykälää 310 ja valtioidenväliset budjettivastuut artiklaa 125. Sitä, että mm. jotkut oikeusoppineet kiistävät tämän, voidaan pitää melko outona. Näille näkemyksille tarvittaisiinkin vahvempia perusteluita, kuin esim. hätätila-artiklaan 122 vetoaminen.

Joka tapauksessa valtioiden väliset tulonsiirrot eivät kuuluneet siihen Unioniin, johon olemme liittyneet. ”Elpymisväline” myös sitoo kaikki jäsenmaat EU budjettiin, eikä siitä voida vetäytyä kuin vaikka Euroopan vakausmekanismista periaatteessa voidaan. Jos elpymisvälineeseen edetään, ainoa tie siitä pois on käytännössä EU:sta eroaminen. Nyt luodaankin mekanismia, joka mahdollistaa koko EU:n pirstoutumisen.

Skenaario: EU:n hajoaminen

Moni tuomitsee kaikenlaisen talousennustamisen turhaksi, koska ”tulevaisuutta ei voi ennustaa”. Tätä virheellistä näkemystä ovat pitäneet yllä jopa jotkut ekonomistit (toki osin vain yksityisissä keskusteluissa)

Heiltä kuitenkin auttamatta unohtuu, että kaikki kuviteltavissa olevat tulevaisuuden kehityskulut ovat periaatteessa jo olemassa tietyllä todennäköisyydellä, vaikka emme toki niitä kaikkia pysty tarkasti huomioimaan vallitsevassa ajassa. Kuitenkin mm. EU:n liittovaltiokehityksen ennakointi, jo tapahtuneeseen kehitykseen ja Yhdysvaltojen esimerkkiin perustuen, on verrattain helppoa.

Onnistuneeseen ennustamiseen tarvitaan, että osataan päätellä, esim. historiallisiin tapahtumiin perustuen, mihin olemme todennäköisesti matkalla, eli mitkä ovat vaihtoehtoisten tulevaisuuspolkujen todennäköisyydet. Yrityksemme jo vuodesta 2012 käyttämä skenaaerioennustaminen on tähän oiva työväline. Vaikka emme yleensä käytäkään sitä politiikkaan liittyvään ennustamiseen, samoja periaatteita mukaillen voidaan hahmotella jatkumoa nyt käsittelyssä olevalla ”elpymisvälineelle”. Tämä on tärkeää, koska nyt on erittäin keskeistä pohtia tulevia askeleita eikä uskoa poliittisesti värittyneitä väitteitä mekanismin kertaluonteisuudesta.

Esitän nyt yhden skenaarion Euroopan tulevaisuudelle, jonka tapahtumien todennäköisyyttä jokainen voi itse arvioida. Se kertoo, että liittovaltio ei, ilman valtioiden itsemääräämisoikeuden lähes täydellistä menettämistä, onnistu Euroopassa.

Ajatellaan, että eduskuntamme ja muiden 26 EU:n jäsenmaan parlamentit sekä EU:n parlamentti hyväksyvät ”elpymisvälineen” mukautetun version (versio 1.5). Euroopan parlamenttihan ei EU-johtajien nykyistä ehdotusta hyväksynyt. EU luo tarvittavat mekanismit ja alkaa laskea liikkeelle EU-velkaa eri maturiteeteilla.

Tästä 750 miljardin euron potista 390 miljardia jaetaan avustuksina (tulonsiirtojen osuus) ja 360 miljardia lainoina (joka sopimusten nykytulkinnan mukaan on mahdollista). Vuosien 2021 ja 2022 aikana jaetaan 70 % varoista perustuen maiden väestömäärään, bruttokansatuotteeseen sekä vuosien 2015-2019 keskimääräiseen työttömyysasteeseen.

Ongelmaksi muodostuu kuitenkin jo tulevan syksynä, että summa on liian pieni. Italia on saamassa rahastosta 209 miljardia euroa, mutta talouskriisi osoittautuu jo syksyllä niin pahaksi, että Italia ja mahdollisesti Espanja vaativat summan korottamista, tai he uhkaavat eroavat eurosta ja mahdollisesti EU:sta. Komissio ehdottaa summan kaksinkertaistamista. Oletetaan, että tähänkin suostutaan (versio 2.5), mutta se johtaa EU:ta vastustavien puolueiden kannatuksen huomattavan kasvuun pohjoisissa jäsenmaissa.

Saavumme vuoteen 2021, ja EU alkaa ottaa kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta velkaa yhteensä 1500 miljardin euron edestä. Tästä Suomen osuus on arviolta 25 miljardia (1,7 % maksuosuudella laskettua). Talouskriisi kuitenkin pahenee entisestään Euroopan pankkikriisin käynnistyessä ja/tai koronapandemin toisen ja kolmannen aallon seurauksena.

Taas Italiasta vaaditaan lisää rahaa, mutta nyt jonkin pohjoisen, eli maksavan EU-jäsenmaan kansalla ja kansanedustajilla menee ns. kuppi nurin. Ei enää! Italiasta todetaan, että selvä, me lähdemme.

Italia ilmoittaa eroavansa EU:sta sekä eurosta. Samalla se uhkaa jättää maksamatta sekä EKP:lle että TARGET2 järjestelmään kertyneet velkansa (eli julistautua maksukyvyttömäksi, defaultata). Paniikki on valmis.

EKP:n hallussa on tuolloin arviolta 40 miljardin euron edestä Italian valtion velkakirjoja. Italian ”defaultti” syö EKP:n pääoman (noin 8 miljardia), luoden pääomitustarpeen. Paljon suuremmat ongelmat syntyvät kuitenkin Italian TARGET2 sekä EU-budjetin vastuista.

Toukokuun lopussa Italian keskuspankin TARGET2-velka oli massiviset 514 miljardia euroa. Tästä vastaa ensisijaisesti EKP. Suomen Pankilla oli koko järjestelmän tasolla saatavia yli 72 miljardia euroa.

TARGET2 saatavat ovat vakuudellisia, mutta ei voida tarkkaan sanoa, minkälaisia velkapapereita, tms., niiden vakuutena on. Voidaan olettaa, että mahdollisesti jopa puolet niistä osoittautuvat erotilanteessa lähes arvottomiksi. Italian riitainen EU-ero voikin johtaa Euroopan keskuspankkijärjestelmän romahtamiseen.

Oletetaan, että eron hetkellä Italialle olisi jaettu 40 prosenttia ”elpymisväline 2.5:n” varoista, eli noin 200 miljardia euroa. Koska Italia eroaa EU:sta, ei se myöskään aio maksaa niitä takaisin. Jotkin muut elpymisvälineessä saamapuolella olleet maat tajuavat saman. Rahat on saatu, nyt on aika lähteä! Syntyy ketjureaktio.

Koska EU ei käytännössä voi pakottaa eroavia suvereeneja valtioita kunnioittamaan maksulupauksia, koska sillä ei (onneksi) ole omaa armeijaa, lukuisat EU-erot romahduttavat sen budjettitasapainon. Ratkaisuksi esitetään korkeita EU-veroja ja lisävelanottoa, mutta jäljelle jääneet maksajamaat, jotka itsekin kamppailevat talouskriisin kourissa, eivät siihen suostu.

EU ja euro hajoavat kaoottisesti.

Kansanäänestys tarvitaan

Vaikka yllä esitetty skenaario EU:n mahdollisesta kehityksestä voidaan luonnollisesti kiistää, on selvää, että kestävä liitovaltio voidaan luoda vain kansalaisten suostumuksella. Kaikki muut vaihtoehdot johtavat jossain vaiheessa etenkin maksajiksi joutuneiden maiden kansalaisten kapinaan.

Nyt ehdotettu elpymisväline luokin vakavan riskin koko EU:n hajoamisella, jos sillä ei ole (vahvaa) kansalaisten suostumusta. Se luo EU:hun tulonsiirtounionin, johon etenkään pohjoisten jäsenvaltioiden asukkaat eivät ole missään vaiheessa suostuneet.

On syytä huomata, että monet ”elpymisvälineeseen” kriittisesti suhtautuvista kannattavat eurooppalaista yhteistyötä ja EU:n alkuperäistä ideaa, kuten vapaakauppa-aluetta. He eivät kuitenkaan, perustellusti, halua hyväksyä tämänkaltaista laittomuuteen, valheisiin ja EU:n periaatteiden rikkomiseen perustuvaa liittovaltiokehitystä.

Jos todella haluamme EU:n etenevän legitiimiin (lainmukaiseen) tulonsiirtounioniin ja liittovaltioon, ”elpymisvälineestä” on järjestettävä kansanäänestys, mahdollisesti kaikissa jäsenmaissa. Sitä (niitä) tulee edeltää perusteellinen (faktoihin perustuva) kansalaiskeskustelu.

EU:n pelastamiseen on kuitenkin olemassa toinen tie, jonka käyn läpi blogisarjan jälkimmäisessä osassa.

Korjattu kirjoitusvirheitä 3.8.

tmalinen

Taloustieteen dosentti, Helsingin yliopisto; Toimitusjohtaja, GnS Economics. Kiinnostuksen kohteita: makrotaloustiede, talouskasvu, talouskriisit, tulonjako. Kotisivu: <a href="https://gnseconomics.com/" title="https://gnseconomics.com/">https://gnseconomics.com/</a>.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu