Suomalaisen demokratian kuolema

Keskiviikkoiltana, 25.11., sain huolestuttavan viestin elpymisrahaston kansanäänestysaloitetta vetävältä kansanedustajalta. Seuraavaksi päiväksi aikataulutettu keskustelu rahastosta oli hävinnyt eduskunnan ohjelmasta, eikä sitä löytynyt myöskään seuraavan viikon aikataulusta. Hetken aikaa istuin hiljaa ja mietin, että voiko tämä olla totta.

Viikkoa aikaisemmin olin saanut varoituksen, että tietyissä piireissä keskustellaan mahdollisuudesta ohittaa aloitteen eduskuntakäsittely tai viivyttää sitä, kunnes rahasto olisi käsitelty. Epäilin tätä varoitusta vahvasti, mutta keskiviikkoillan jälkeen en epäillyt enää.

Toukokuun 20. päivästä lähtien olen yrittänyt varoittaa suomalaisia elpymisrahaston suurista vaaroista hyvinvoinnillemme ja koko Euroopalle. Taustallani on ollut joukko samasta asiasta huolestuneita ekonomisteja.

Varsin nopeasti sain oppia, että nykyhallituksen linjassa perustellulle kriittiselle arviolle rahaston tarkoitusperästä ei ole sijaa. Hallituksen epärehellisyys sekä eräiden kansanedustajien valmius hiljentää keskustelua merkittävistä yhteiskunnallisista kysymyksistä näyttää saavuttaneen uudet, erittäin huolestuttavat mittasuhteet.

Nyt onkin hyvä kerrata, miten olemme EU:n elpymisrahastoasiassa joutuneet tähän surkeaan pisteeseen.

Hallituksen kanta

Saksan ja Ranskan ehdottaessa EU:hun uutta ”koronatukipakettia” 17. toukokuuta, hallituksen ensimmäiset kannanotot kertoivat varauksettomasta tuesta. Se, että pääministerimme asettui tukemaan ehdotusta ennen kuin sen vaikutuksista oli tehty enimmäistäkään analyysia, kertoi huolestuttavaa kieltä hänen tavoitteistaan ja kompetenssistaan. Vaikutusanalyysit ovat valtionhallinnon osalta edelleenkin tekemättä.

Turun yliopiston emeritusprofessori Matti Viren esitti 25. toukokuuta ensimmäisen julkisen laajemman analyysin rahastoehdotuksesta, joka toi hyvin esiin sen monet ongelmat. Hallituksen kantaa se ei kuitenkaan muuttanut. Vasta silloisen valtionvarainministeri Katri Kulmunin tiukka linja hallituksen iltakoulussa näytti kääntävän hallituksemme linjan Suomelle tyypilliseksi, yhteisvastuun tiukaksi vastustamiseksi.

Muutaman päivän päästä tästä valtiovarainministeri Kulmuni sai lähteä avustajan virheen seurauksena. Valtiovarainministeriksi nousi Matti Vanhanen, joka alkoi melko häpeilemättä myötäillä pääministerimme erittäin rahastomyönteistä linjaa. Joka ei Ylen Marja Sannikan hyvin valaisevaa valtiovarainministerimme haastattelua ole vielä nähnyt, kehotan heitä katsomaan sen täältä.

Kulmunin ulossavustuksen jälkeen hallituksen ja etenkin pääministerin linja elpymisrahastoon muuttui lähes absurdiksi. Tämä näkyi etenkin siinä, miten demokraattinen päätöksentekoprosessi taivutettiin pääministerimme tahtoon.

Selkeimmin tämä tuli esille, kun hallitus valmisteli neuvottelulinjaa EU:n huippukokoukseen, jossa rahastosta oli tarkoitus päättää. Valmistelussa perustuslakivaliokunnan kanta erittäin poikkeuksellisesti ohitettiin. Helsingin yliopiston Eurooppaoikeuden professorin ja perustuslakivaliokunnan asiantuntijan Päivi Leino-Sandbergin lausunto, ”En odottanut näkeväni Suomessa hallitusta, joka julkisesti kiistää perustuslakivaliokunnan kannan merkityksen”, kertoo asiasta kaiken tarpeellisen. Huippukokouksen jälkeen eduskuntakeskustelun mahdollisuus estettiin.

Hallitus vs. ekonomistit

Suomi päätyi ”neuvottelijoidemme”, eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen ja pääministeri Marinin, johdolla tukemaan rahastoa lähes varauksetta EU:n huippukokouksessa. Perustellusti voidaan todeta, että pääministerimme saatikka eurooppaministerimme eivät ymmärtäneet mihin Suomen sitoivat.

Kun sopu rahastosta oli EU:n johtajien huippukokouksessa löytynyt, hallitus tuli ulos uskomattomalla talousargumentilla. Rahasto pelastaisi vientimme! Tämä oli luonnollisesti naurettavuuteen asti absurdia, kuten mm. allekirjoittanut ja professori Viren selittivät.

Seuraavaksi alettiin argumentoida, että rahasto elvyttäisi Euroopan ja Suomen talouksia. Tämä oli lähes yhtä suuri vitsi, jonka ongelmia olen avannut mm. täällä (ks. myös professori Virenin kirjoitus). Viimeisenä hallituksen taholta esitettiin argumentti, että rahasto pelastaisi Euroopan talouskriisiltä. Tämäkään argumentti ei kestänyt lähempää tarkastelua.

Lähtökohtaisesti rahasto ei tule ratkaisemaan euroalueen suurinta uhkaa, eli Espanjan ja Italian velkakestävyysongelmia, koska sen koko on siihen aivan liian pieni.  Se voi itsesiassa jopa pahentaa niitä, koska EU:n tulonsiirrot poistavat poliitikoilta viimeisetkin motiivit korjata maiden vakavia talousongelmia. Onkin päivänselvää, että rahasto ei jää kertaluonteiseksi.

Olen käynyt läpi hallituksemme kaikki keskeiset talousargumentit ja niiden vakavat puutteet Pelastusrahasto.fi sivuilta löytyvässä esityksessäni. Kannattaa kuunnella myös valtiovarainministeriön entisen rahoitusmarkkinaosaston ylijohtajan Peter Nybergin erinomainen haastattelu Ylen Brysselin koneessa.

Suomen johtavista makrotaloustieteilijöistä rahastoa ovat julkisesti kritisoineet mm.:

• Oulun yliopiston taloustieteiden tiedekunnan dekaani, professori Mikko Puhakka,
• HY:n työelämäprofessori Vesa Vihriälä,
• Oulun yliopiston työelämäprofessori ja VM:n entinen osastopäällikkö Pentti Pikkarainen,
• HY:n taloustieteen kandidaattiohjelman johtaja, elvytystutkija Juha Tervala,
• Turun yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Matti Viren,
• VM:n rahoitusmarkkinaosaston entinen ylijohtaja VTT Peter Nyberg,
• Suomen Pankin tutkimusosaston entinen johtaja VTT Heikki Koskenkylä.

Hallituksessamme kaikki tämä, hyvin poikkeuksellinen ja laaja-alainen taloustieteilijöiden esittämä kritiikki on kaikunut kuuroille korville.

Kaikki hallituksemme esittämät perusteettomat talousargumentit elpymisrahastosta kertovatkin huomattavasta talouspoliittisesta ymmärtämättömyydestä. Tämän pitäisi syvästi huolestuttaa kaikkia suomalaisia huomioiden, kuinka perustavanlaatuisesti elpymisrahasto EU:ta muuttaa. Koronaviruspandemia poistuu aikanaan, mutta elpymisrahastosta, hyvin suurella todennäköisyydellä, tulee pysyvä. EU muuttuu tulonsiirtounioniksi.

Kritiikki pääministerimme lähes täydellistä talouspoliittista ymmärtämättömyyttä kohtaan on myös loistanut poissaolollaan. Pääministerimme ympärillä näyttää leijuvan jonkinlainen ”teflonpinnoite”, jota hän vahvistaa jättäytymällä pois, milloin mistäkin syystä, rahastoa käsittelevistä haastatteluista, joissa hän voisi joutua alakynteen. Tämä on tietenkin hyvä peliliike, jolla pääministerimme todennäköisesti pyrkii välttämään talouspoliittisen osaamattomuutensa paljastumista, mutta demokratialle se ei ole hyväksi.

Pääministerin puhumattomuutta EU-asioista ovat kritisoineet Euroopan kirjeenvaihtajat, minkä lisäksi Suomen EU-politiikan keskustelemattomuutta ovat kritisoineet mm. professorit Päivi Leino-Sandberg ja Tapio Raunio sekä professori Vesa Vihriälä.

Pääministerimme pitäisi huolestuttaa suomalaisia

Kun yllä mainittuun lasketaan mukaan elpymisvälineen kansanäänestyksestä tehdyn kansalaisaloitteen käsittelyn lykkääminen, muodostuu hallituksemme nykylinjasta erittäin huolestuttava kuva. Demokratiaan kuuluu avoin julkinen keskustelu etenkin kaikista suurista päätöksistä. Tätä ei Suomessa elpymisrahaston osalta ole käyty.

Demokratian minimivaatimuksena voidaan pitää, että hallitus ei jatkuvasti vääristele faktoja tai suoraan valehtele päätettävissä olevista asioista kansalle. EU:n elpymisrahaston kohdalla juuri näin on käynyt.

Huolestuttavasti olenkin päätymässä johtopäätökseen, että pääministerimme on joko tietoisesti pyrkinyt johtamaan suomalaisia asiassa harhaan tai sitten hän ei ole ymmärtänyt, mistä rahastossa on kyse. On vaikeaa päättää, kumpi johtopäätös on huolestuttavampi.

Joka tapauksessa voidaan todeta, että pääministeri Marinin johdossa suomalainen demokratia on alkanut kuolla. Millään muulla kuin tavoitteella, joka tässä tapauksessa on EU:n rahaston ja tulonsiirtounionin hyväksyminen kansan mielipidettä kuulematta tai niistä piittaamatta, ei näytä olevan väliä.

Pääministerimme motiiveja voidaan vain arvailla, mutta on täysin selvää, että ne eivät ole linjassa suomalaisten taloudellisen hyvinvoinnin eikä itsemääräämisoikeutemme kanssa. Jos annamme hallituksemme viedä meidät sokkona ja faktoja vääristellen EU:n tulonsiirtounioniin, voimme julistaa demokratian kuolleeksi maassamme. Sitä minä en haluaisi nähdä.