Suomen on erottava eurosta

Suomalaisille on valehdeltu eurosta kaksi vuosikymmentä.

Harva esimerkiksi tietää, että euroon liittymistä tutkineen Pekkarisen työryhmän toimeksiantoon ei kuulunut Suomen talouden käyttäytymisen vertailu eurossa vs. omassa kelluvassa valuutassa. Tästä ei voi päätellä kuin, että sellaista analyysia ei haluttu kansan tietoon. Ruotsissa vastaava, Calmforsin työryhmä päätyi suosittamaan eurojäsenyyden torjumista, ja Ruotsi jäi kruunuun.

Meiltä, kansalta, ei koskaan kysytty euroon liittymisestä mitään. Meidät huijattiin euroon.

Koronaviruksen käynnistämä maailmantalouden vapaapudotus on ajanut Euroopan johtajat epätoivon partaalle. Joko annetaan valtavasti poliittista pääomaa nielleen euroalueen hajota, tai sitten uhrataan euromaiden taloudet sen pelastamiseksi. EU:ssa valmistellaan kovaa tahtia jälkimmäistä.

Nyt tarkoituksena on luoda EU:n yhteyteen rahasto, josta jaettaisiin rahaa koronakriisistä kärsiville maille kohdennettuna lisärahoituksena. Koska kyseessä eivät olisi jäsenmaille myönnettävät lainat, vaan suorat avustukset, kyseessä olisi tulonsiirtomekanismi.

Vaikka rahaston tarkat yksityiskohdat ovat vielä auki, Saksa ja Ranska ovat jo sopineet keskenään rahaston pääkohdat, joten se toteutettaneen. Euroopan komissio hallinnoisi rahastoa, päättäisi jäsenmaille jaettavasta lisärahoituksesta sekä siitä kuinka paljon rahasto laskisi liikkeelle velkaa, takauksellamme. Velan takaisinmaksu tapahtuisi tulevaisuudessa lisärahoitusta saaneiden maiden suurempina maksuina EU:n budjettiin.

Käytännössä rahasto tarkoittaisi avoimen shekin kirjoittamista Brysselin johtajille, koska takaussummaa voitaisiin aina pyynnöstä nostaa. EU saisi toisin sanoen lainata rahoitusmarkkinoilta verotulojamme vastaan, ja suunnitellut summat ovat valtavia. Yksistään Suomen osuus olisi kymmeniä miljardeja.

En suoraan sanottuna ymmärrä, miten tällaiset tulonsiirrot euromaiden välillä eivät rikkoisi sekä Suomen perustuslakia että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen artiklaa 125, mikä kieltää kaikki jäsenvaltioiden väliset tulonsiirrot?

Näyttää pahasti siltä, että EU:n perussopimuksilla ei ole enää väliä. Ei olekaan mikään ihme, että Saksan perustuslakituomioistuin korosti viimeaikaisessa, Euroopan keskuspankin osto-ohjelmia koskeneessa päätöksessään kansallisen peruslain merkitystä.

On myös selvää, että jos tällainen ”piikki” EU:lle avattaisiin, emme saisi sitä enää koskaan kiinni, koska se linkittyisi suoraan EU:n budjettiin. Takausoikeuden myöntäminen EU:lle jäisikin pysyväksi. Liittyisimme käytännössä liittovaltioon, ja jatkossa joku muu kuin eduskuntamme päättäisi, mihin osa verorahoistamme, ja sitä kautta hyvinvoinnistamme menee.

Pahinta kaikessa on, että eurojäsenyys on ollut Suomen taloudelle myrkkyä.

Euro on Suomelle valtava taakka

Euro on aiheuttanut Suomelle valtavia kustannuksia. Kapea-alainen, mutta pitkälti kotimaisen välituotesektorin varassa elävä vientisektorimme on kärsinyt euron joustamattomuudesta suuresti. Oman valuutan tärkein tehtävä on joustaa taantumissa ja kriiseissä, mitä euro ei luonnollisesti ole kohdallamme tehnyt. Oma valuutta olisikin erittäin todennäköisesti kirittänyt vientiämme, kuten se on aina tehnyt, ja nostanut hyvinvointiamme.

Esimerkiksi vuoden 2008 finanssikriisin ja vuosien 2010 – 2012 Euroopan ”velkakriisin” vanavedessä olisimme tarvinneet omaa valuutta. Koska meillä ei sitä ollut, olemme kärsineet karmivan, arviolta 20 prosentin hyvinvointitappion verrattuna Ruotsiin.

Jokainen voi miettiä, mitä nykyinen talouskriisi tarkoittaa Suomen vientiteollisuudelle. Isku tulee olemaan massiivinen.

Meillä ei ole omaa valuuttaa iskua pehmentämässä, mikä tarkoittaa, että toipumisemme tulee olemaan äärimmäisen hidasta. Tämän lisäksi olemme sitoutumassa kymmenien miljardien ”ikuisiin” velkatakuisiin. Emme todennäköisesti toipuisi kriisistä euron jäsenenä koskaan.

Pelissä on, ei enempää tai vähempää, kuin itsenäisyytemme sekä nykyisten että tulevien sukupolviemme hyvinvointi. Ne säilyttääksemme meidän on jätettävä euro.

Miten ero toteutettaisiin?

Tutkimme eurosta eroamisen prosessia laaja-alaisessa, riippumattomassa tutkijaryhmässä kahden vuoden ajan. Kuulimme suuren määrän sekä kotimaisia että ulkomaalaisia rahoitusalan, EU-lain ja perustuslain asiantuntijoita.

Raporttimme julkaistiin saksalaisessa The Economists’ Voice tiedejulkaisussa (vapaasti ladattava versio löytyy täältä). Summeeraan tässä lyhyesti hahmottelemamme eroprosessin pääpiirteet.

Valmisteluprosessi pitäisi toteuttaa täysin salassa. Mikä tahansa spekulaatio erosta johtaisi todennäköisesti välittömään, nopeaan ja tuhoisaan pääomapakoon. Tämä koskee kaikkea alustavaa valmistelua, sekä myös esim. eri puolueiden välillä tapahtuvaa tiedustelua.

Suomen lain kannalta ero olisi helppo. Menimme euroon pääministerin tiedonannolla ja voimme myös lähteä siitä samanlaisella tiedonannolla. Käytännössä tämä onnistuu viikonlopun aikana.

Jos valiokuntakuulemisia vaadittaisiin, mitä perustuslakiasiantuntijamme eivät pitäneet pakollisina, tilanne luonnollisesti muuttuisi. Ne tehtäisiin silloin pääomakontrollien alaisena, mitkä olisi muutenkin pakko ottaa käyttöön välittömästi eron jälkeen. Valmiuslaki todennäköisesti mahdollistaisi tiettyjen lakiteknisten kohtien ohittamisen.

Eron suurin ongelma on kotimaisten maksujärjestelmien puute. Ne on tuhottu aivan viime vuosina, Erkki Liikasen silloin johtaman Suomen Pankin vahvalla myötävaikutuksella. On kuitenkin todennäköistä, että yhteiseurooppalaisiin maksujärjestelmiin osallistumista ei eroavalta maalta kiellettäisi siitä yksinkertaisesta syystä, että se vastaisi käytännössä sodanjulistusta.

Jos näin kuitenkin kävisi, meidän olisi selvittävä noin vuoden ajan väliaikaisilla maksujärjestelmillä, joita olemme kartoittaneet laajasti raportissamme. Kotimaisten maksujärjestelmien puute ei toisin sanoen ole este euroerolle.

Kotitalouksien ja yrityksien talletukset ja velat muuttuisivat uuteen valuuttaan. Suurin osa Suomen valtionvelasta tekisi samoin. Joillekin yrityksille voisi jäädä ulkomaista velkaa, joka Suomen markan devalvoituessa voisi aiheuttaa yksityisille yrityksille huomattavia tappioita. Suomen hallituksen olisi varauduttava tähän.

Mahdollisten poliittisten kostotoimenpiteiden vaikutuksia on hankala arvioida, mutta Suomen olisi luonnollisesti annettava hyvin perusteltu selitys erolle, mikä nykytilanteessa ei olisi vaikeaa. Sympatiaa olisi haettava etenkin euron ulkopuolisilta EU-mailta.

Teknisesti ja juridisesti ero on kuitenkin täysin mahdollista toteuttaa. Eron välittömät kustannukset olisivat arviolta noin 10 miljardin luokkaa, mutta ne maksaisivat itsensä nopeasti takaisin nopeutuneena talouskasvuna.

Pelko, vapaus ja Itsenäisyys

Vuosien varrella käymissäni keskusteluissa suurimmaksi euroeron esteeksi on ekonomistien ja politikkojen mielessä aina noussut pelko. Pelko kostosta, pelko hankaluuksista, pelko yksinjäämisestä, jne. Suomen historia huomioiden tätä on vaikea ymmärtää. Olemme aina menestyneet itsenäisellä päätöksenteolla, ja ystävällisten maiden sekä naapuriemme tuelle, mutta ennen kaikkea sisulla ja päättäväisyydellä.

Olemmeko todella tulleet kansakuntana siihen pisteeseen, että emme uskalla enää seistä omilla jaloillamme?

Kansainvälisissä konferensseissa kiertäessäni Suomea on aina ihailtu kahdesta asiasta: yhteiskuntamme rakenteista (mm. koulutus) sekä kansakuntamme voimasta kestää vastoinkäymisiä. Yhteiskuntajärjestystämme pidetään usein eräänlaisena malliesimerkkinä, ja sellainen se voisi jatkossa maailmalla ollakin, mutta vain jos sen rahoitus ja päätöksenteko ovat omissa käsissämme.

Etenkin Yhdysvalloissa ne, jotka Suomen historiaa tuntevat, nostavat usein esille Talvisodan ihmeen. Se luo välittömästi valtavan arvostuksen maatamme kohtaan. Daavid ja Goljat. Pieni Suomi ja ”suuri ja mahtava” Neuvostoliitto. Sisu.

Maailmalla meidät siis tunnetaan nimenomaisesti itsenäisesti tehdyistä päätöksistä ja kansankuntamme vahvuudesta. Meitä ei tunneta Brysselin vasallivaltiona tai Saksan ”sylikoirana”. Sellaiseksi nykypoliitikkomme taustajoukkoineen ovat kuitenkin meitä viemässä.

Emme voi kuin toivoa, että heistä vielä löytyy se kriisiaikojen poliitikkojamme kantanut tahto, joka säilyttää itsenäisyytemme ja kansakuntamme taloudellisen elinvoimaisuuden. Ilman niitä meillä ei ole mitään.