Suomi: Tuuliajoilla kohti kriisiä

Viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet tuskaisia. Kun ensimmäiset varoituksemme koronaviruksen potentiaalisesti vakavista talousvaikutuksista tammikuun lopussa ohitettiin, aloimme hukata kallisarvoista valmisteluaikaa.

Kun julkaisimme ensimmäiset synkät talousennusteemme 9. maaliskuuta, meitä syytettiin mm. ”synkistelystä”. Reilussa kahdessa viikossa ”synkistely” oli levinnyt jo muihin ennustelaitoksiin.

Oli täysin ymmärrettävää, ja äärimmäisen tärkeää, että pandemian ensivaiheessa keskityttiin viruksen etenemisen hidastamiseen ja riskiryhmien sekä ihmishenkien suojelemiseen. Kuten olemme varoittaneet, kriisin lähestyvässä syvässä vaiheessa riskinä ovat kuitenkin rahoitusmarkkinoiden kaatuminen ja kansainvälisten logistiikkaketjujen katkeaminen. Nämä vaativat varautumista.

Viime kuun loppupuolelta lähtien maassamme olisikin pitänyt keskittyä kahteen asiaan: talouden ja maatalouden kriisitoimiin. Etenkin jälkimmäisessä on hukattu kallisarvoista aikaa, mitä emme saa takaisin.

Talous ei palaudu

Niin kutsutun Vihriälän työryhmän 8.5. julkaisema ”selviytymissuunnitelma” oli hämmentävää luettavaa. Toimenpideohjelmaa lukiessani en ensiksi ollut varma, minä vuonna se oli tehty. Ylen otsikko kertookin kaiken oleellisen:

Vihriälän selvitysryhmä esittää hallitukselle oppivelvollisuuden pidentämistä, lukukausimaksuja ja tukea yrityksille

Ihmettelin vain, mihin asevelvollisuusajan lyhentäminen oli jäänyt…

Kaikella kunnioituksella arvostamiani professoreja kohtaan on todettava, että heillä ei ole ollut oikeaa tajua kriisin luonteesta tai laajuudesta. Yritystuilla ja lukukausimaksuilla tästä kriisistä ei nousta. Ne voivat olla jopa pidemmän päälle haitallisia.

Maailmantalous ei ole koskaan kokenut näin vakavaa iskua. Se on käytännössä ollut kiinni kaksi kuukautta ja avaaminen on hidasta. Yhdysvalloissa työttömyys on jo noussut samalla tasolle kuin finanssikriisissä ja joidenkin analyytikoiden mukaan Kiinassa saattaa olla jopa 205 miljoonaa työtöntä. 94 prosenttia Yhdysvaltojen Fortune 1000 listan yrityksistä näkee vakavia katkoksia tuotantoketjuissa. Pankkisektori tuskin tulee kestämään tätä iskua, ainakaan Euroopassa.

On päivänselvää, että mitään V-tyyppistä nopeaa toipumista ei ole tulossa, vaan talouden syöksy tulee hyvin todennäköisesti jatkumaan.

Maailmantalous on myös jo muuttunut perustavanlaatuisella tavalla. Isku talouteen on ollut valtava, ja monien alojen, kuten hotelli- ja matkustusalan toipuminen voi kestää vuosia. WHO on lisäksi varoittanut, että koronavirus tai sen mutaatiot voivat olla seuranamme pitkään (kuten Espanjan tauti).

Valtiomme ei voi, eikä sen pidäkään yrittää valita kriisin ”häviäjiä ja voittajia” yritysten joukosta. Valtion tulisi ensisijaisesti keskittyä huolehtimaan työttömistä ja köyhistä sekä huoltovarmuudestamme, eikä syytää rahaa yrityksille.

Valitettavasti ainoa keino päästä kriisistä kunnolla eteenpäin, on antaa markkinatalouden toimia kaikilla muilla paitsi huoltovarmuuden kannalta kriittisillä aloilla. Tämä tarkoittaa konkursseja. Parhaiten tilannetta helpotettaisiin säätämällä pikavauhtia henkilökohtaisen konkurssin mahdollistava laki.

Tarvitsemme nimenomaisesti joustoja palkkaukseen ja työllistämiseen. Se on ainoa apu edessämme häämöttävään suurtyöttömyyteen. Jäykät rakenteemme eivät millään tavalla tue kriisistä selviytymistä. Palkkauksen ja työajan ehtoja olisi höllennettävä huomattavasti, ja yleissitovuus lopetettava.

Maatalous keskiöön

Maataloutta ja ruokaomavaraisuutta puolustavissa puheenvuoroissa olen törmännyt outoihin ideologisiin ”poteroihin”. Riittämättömästä ihmismielen ja/tai politiikan tuntemuksestani johtuen, en esimerkiksi osaa selittää etenkin Sosiaalidemokraattisen puolueen sisältä kumpaa halveksuntaa maanviljelijöitä kohtaan. Ehkä kyseessä on edelleen luokkasodan henki, vaikka ei sitä nykypäivänä enää uskoisi.

Minun, lukemattomien maanviljelijöiden sekä esim. OP:n entisen pääjohtajan Reijo Karhisen vaatimukset maanviljelyn kannattavuuden parantamisesta ovat kaikuneet kuuroille korville. Aiemmin tässä kuorossa oli mukana myös pieni joukko ekonomisteja, mutta ne äänet ovat onneksi hiljenneet. Kyllä ekonomistit ymmärtävät, milloin tilanne alkaa käymään vakavaksi. Tätä ekonomistien hiljaisuutta olisi päättäjienkin hyvä kuunnella herkällä korvalla.

Hallituksen linjaukset näyttävät päinvastoin kaivavan maata maanviljelijöiden jalkojen alta. Tästä kielii esimerkiksi hallituksen esitys maatilojen liitännäisyritysten tuen pudottamisen EU:n sallimasta 100 000 eurosta 10 000 euroon.  Tämä ei kuvaa muuta kuin täydellistä ymmärtämättömyyttä ruokaomavaraisuuden tilaa sekä kohtaamaamme kriisiä kohtaan. Vaikka olen poliittisesti riippumaton, ihmettelen miten Keskusta voi olla ajamassa tätä? Nyt päätetty maatalouden koronatuki on täysin riittämätön.

Minulle on myös selvinnyt, että maataloustuottajat eivät ole mukana, kun neuvotellaan heille, eli alkutuottajille maksetuista korvauksista. Miten tämä on mahdollista? Jos joku tämän jälkeen vielä puhuu elintarvikkeiden ”markkinasta”, hän ei joko ymmärrä markkinataloutta tai valehtelee.

Vastaanottamissani viesteissä rikkaat kaupanalan toimijamme (SOK ja Kesko) ovat puolestaan huutaneet valtiota apuun. Mainostamansa ruokien ”halpuuttaminen” on myös suurelta osin tehty alkutuottajien, eli viljelijöiden kustannuksella.

SOK:lla ja Keskolla ei näytäkään olevan mitään kiinnostusta tukea Suomen maataloutta, vaikka tuottajahintojen nosto olisi helpoin tie varmistaa ruokaomavaraisuutemme kriisin lähestyessä. Ehkä meidän tosissaan pitää alkaa miettiä ruokakauppakeskittymämme purkamista, eli SOK:n ja Keskon pilkkomista.

Tosiasioitten tunnustaminen = viisauden alku

Globaalistikin kriisitietoisuuteen on herätty hitaasti. Kansalaisten ja ekonomistien on ehkä ollut vaikea hyväksyä, että tämä kaikki todella tapahtuu nyt ja keinoja vaikuttaa siihen ei juuri ole. Pelko on astunut mieliin. Pelkääminen tai tosiasioiden kieltäminen ei kuitenkaan auta mitään, vaan olisi alettava varustautumaan, välittömästi.

Vakavaan kriisin varautumisen kustannukset ovat yleensä pieniä, kun niitä verrataan kustannuksiin, jotka valmistautumattomuus aiheuttaa kriisin iskiessä.

Valtion olisi välittömästi lisättävä maatalouden tukimenoja, ja kauppaketjujemme olisi nostettava tuottajahintoja. Ruoan varmuusvarastot olisi myös kartoitettava hyvin nopealla aikataululla. Kesällä niitä pystyttäisiin todennäköisesti täydentämään myös ulkomailta. Syksyllä tämä voi olla jo myöhäistä.

Taloudessa tilanne on niin ikään vakava, mutta meillä on vielä hyvin aikaa toimia. Missään tapauksessa valtion ei pitäisi jatkaa tuen syytämistä yrityksille, kuin hyvin harkitusti. Globaalin kysynnän romahduksen  jälki tulee monella alalla olemaan julmaa, mutta vaihtoehtoja ei ole.

Valtio ei voi polttaa kassaansa (elvytysvaraansa) epätoivoisiin yritysten pelastusyrityksiin, koska siitä hinnan maksavat yhteiskunnan kaikkein heikoimmassa asemassa olevat.  Missään nimessä emme saa sitoutua EU:n massiivisiin takausvastuisiin tai lainoihin, jotka köyhdyttäisivät meitä entisestään.

Olisi myös hyvä muistaa, että Suomi on aina menestynyt parhaiten, kun käytössämme on ollut oma valuutta. Sen historiallisen opetuksen toivoisi nyt tavoittavan aivan kaikki.