Syksystä uhkaa tulla äärimmäisen synkkä

Suomeen on hiipinyt outo tunnelma, mitä ei voi kuvailla kuin valheelliseksi turvallisuuden tunteeksi. Selätimme upeasti koronaviruksen ensimmäisen aallon, mutta mm. nopeasti uuteen kasvuun Yhdysvalloissa nousseet virustapaukset osoittavat, meitä todennäköisesti odottaa toinen aalto tulevana syksynä.

Elinkeinoelämän keskusliiton ekonomisti Sami Pakarinen on arvioinut, että Suomen todellinen työttömyysaste olisi tällä hetkellä 17 prosenttia. Yhdysvalloissa on yli 20 miljoonaa (vakuutettua) työtöntä ja työttömyysasteen arvioidaan liikkuvan 14 ja 16 prosentin välissä. Tämä on korkeampi lukema kuin finanssikriisin aikaan. Koronaviruksen talousisku on yksinkertaisesti musertava.

Tämä on ilmeisesti johtanut monet talousasiantuntijamme harhaan heidän vaatiessaan valtavaa fiskaalielvytystä. Harvalla heistä kuitenkaan on mitään käsitystä talouskriisin erityisluonteesta. Maailmantalouden lamaa emme voi, pienenä avotaloutena, torjua velkaelvyttämällä.

Valtion voimakkaaseen velkaantumiseen liittyy myös suuria riskejä.

Talouskriisit ja velkajärjestelyt

Talouskriisit, etenkin finanssikriisit, käynnistyvät aina jonkinlaisesta shokista. Se voi olla markkinaromahdus, pääomapako, taantuman saapuminen (tai usko sen tulosta) tai viruspandemia. Koronaviruksen valtavasta talousiskusta johtuen olemmekin hyvin todennäköisesti matkalla kohti Euroopasta alkavaa pankkikriisiä.

Harvardin yliopiston professorien, Carmen Reinhartin ja Kenneth Rogoffin tutkimuksen mukaan valtioiden velkataakka on historiallisesti kasvanut keskimäärin 86 prosentilla finanssikriisien ensimmäisinä vuosina. Tämä on ajanut erityisesti etukäteen velkaantuneita valtioita velkakriiseihin. Pahinta mitä valtio voikin tehdä, on velkaantua etupainotteisesti ennen kriisin syvintä vaihetta.

Tein ETLAn tutkijan Olli Ropposen kanssa tutkimuksen valtioiden velkajärjestelyjen ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ohjelmien vaikutuksesta talouskriisin kohdanneiden maiden talouskasvuun (tutkimus julkaistaan kansainvälisessä tiedejulkaisussa, World Economyssa). Kävimme tutkimusta varten läpi valtavan määrän kriisejä. Aineistossamme, joka käsitti inflaatio-, valuutta- ja finanssikriisejä välillä 1950-2010, oli satoja valtioiden velkakriisi- ja velkajärjestelyjaksoja (default).

Vaikka valtioiden velkajärjestelyt eivät tuloksiemme mukaan pahentaneet talouskriisien talousvaikutuksia tilastollisesti merkitsevällä tavalla, ovat ne yhteiskunnallisesti äärimmäisen tuskallisia. Velkajärjestelyssä valtio menettää kykynsä lainata kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta, mikä tarkoittaa valtion menojen, kuten eläkkeiden ja sosiaaliturvan, voimakasta leikkaamista. Harva muistaa, että esim. valtionvarainmisterimme kiersi ympäri maailmaa kerjäämässä rahaa (lainoja) pankkikriisimme synkimpinä aikoina 1990-luvun alussa.

Toinen vaihtoehto velkakriisiin ajautuneella maalle on IMF:n avustusohjelmiin turvautuminen. Niissä IMF lainaa valtiolle, mutta lainoihin liittyy tiukkoja ehtoja. Yleisesti valtioiden pitää toteuttaa  hyvinvointivaltion alasajo.

Voimakas velkaantuminen, etenkin etupainotteisesti onkin valtiolle aina valtava riski.

Keskusjohtoisuus ei ole ratkaisu kriisiin

Tosiasia on, että shokkeja tulee aina. Talousjärjestelmien pitäisi olla sellaisia, että ne kestävä iskuja, shokkeja. Valitettavasti keskuspankit ovat toimillaan johtaneet sekä kansallisvaltiot että yritykset ylivelkaantumisen tielle, tehden talouksista hauraita.

Nyt suomalaisille selitetään, että ainoa ratkaisu koronakriisiin on kasvattaa EU:n vastuita (keskusjohtoisuutta) ja lisätä velkataakkaamme. Väärin!

EU:n ”elpymisrahasto”, joka tosiasiassa on Italian ja Espanjan pelastusrahasto, on taloudellisesti katastrofaalisen huono idea. Se myös sitoisi meidät, ilman kansan suostumusta, liittovaltiokehitykseen ja ylivelkaantumisen tielle.

Jotkut talousasiantuntijat toistelevat, että muuta vaihtoehtoa ei ole, ja että Suomikin voisi joskus saada rahastosta apua. Tämä muistuttaa lähinnä vitsiä. Jos taloutemme joskus on siinä jamassa, että tarvitsemme ulkopuolista apua, Euroopassa ei ole ketään jäljellä auttamassa, ja vaikka olisikin, kuka todella uskoo, että Italiasta tai Espanjasta lähetettäisiin Suomeen rahaa? Minä en ainakaan.

Hallituksemme, ja suuri valiokuntamme, eivät ole toistaiseksi noudattaneet perustuslakivaliokuntamme ohjeistusta olla viemättä Suomea rahaston tukijoukkoihin. Tätä voidaan pitää melko käsittämättömänä. Miksi pääministerimme on päättänyt muuttaa Suomen pitkäaikaista linjaa ja ajaa meidät liittovaltiokehitykseen?

Meillä on kuitenkin vaihtoehto. Voimme kieltäytyä liittovaltiokehityksestä. Se on myös ainoa todellinen tie ulos kriisistä.

Suomen on muutettava suuntaa

Syksyllä/talvella meitä siis uhkaa pankkikriisin ohella koronaviruksen toinen aalto. Niiden yhdistelmä veisi meidät ”apokalyptiseen” skenaarioon, mistä varoitimme toukokuun alun erikoisraportissamme.

Syksystä uhkaakin tulla yksi synkimmistä ajanjaksoista tunnetussa maailmahistoriassa. Mikään ei ole taattua, mutta meidän pitää varautua synkimmän skenaarion toteutumiseen sekä henkilökohtaisesti että etenkin valtion tasolla.

Valtion on välittömästi lopettava velkaantuminen tai sitä on ainakin voimakkaasti suitsittava. Suomen on liityttävä neljän maan (Ruotsi, Tanska, Hollanti, Itävalta) ’Frugal Four’ -ryhmään, ja pyrittävä estämään EU:n koronarahaston ja liittovaltiokehityksen eteneminen, kuten perustuslakivaliokunta esittää. Meidän on viipymättä alettava valmistella paluuta markkaan. Nämä ovat ainoat keinot, joilla pystymme säilyttämään itsenäisyytemme ja takaamaan taloutemme elinvoimaisuuden.

Kriisistä tulee joka tapauksessa syvä. Meidän on varmistettava, että pystymme toipumaan siitä kunnolla. Se vaatii vaikeita päätöksiä, mutta meillä on kyllä kyky tehdä ne. Nyt tarvitaan vain rohkeutta.