Toimenpideohjelma Suomen talouden avaamiseksi: Osa III

Kahdessa ensimmäisessä osassa keskityin Suomen talouden avaamisen teknisiin sekä taloudellisiin seikkoihin koronapandemian jälkeen. Tässä osassa otan hieman pidemmän, mutta vieläkin tärkeämmän näkökulman. Avaan keskeisiä tekijöitä Suomen huoltovarmuuden, eli taloutemme pidempiaikaisten elinvoimaisuuden ja selviytymisen kannalta.

Tämä on tärkeää, koska on riski, että kohtaamamme kriisi ei jää väliaikaiseksi, vaan pitkittyy ja syvenee. Pahimmillaan tämä tarkoittaa, että kansainväliset logistiikkaketjut katkeavat ja jäämme täysin oman ruokatuotantomme varaan. Talouskriisi myös vaatii taloudeltamme poikkeuksellista joustokykyä.

Kirjoitus jakautuu kahteen osaan, eli elintarvikehuollon varmistamiseen ja euroon. Vaikka näitä ei yleensä käsitellä yhdessä, teen poikkeuksen, koska kumpikin on alkaneessa kriisissä hyvin keskeisessä asemassa. Euro ja maatalous ovat myös olleet pitkään hyvin kiistanalaisia asioita, mutta talouden nykyiset realiteetit pakottavat meidät katsomaan, mikä oikeasti auttaa kansaamme ja talouttamme.

Tätä osiota ovat kommentoineet monet ekonomistit ja maatalouden toimijat. Käsiteltävien asioiden tulenarkuuden vuoksi kaikki ovat kuitenkin pyytäneet, että jätän heidät mainitsematta. Olen syvästi kiitollinen heidän erinomaisen asiantuntevista kommenteistaan.

Elintarvikehuolto

1980 -luvun alusta lähtien elintarvikehuoltomme oli pitkään erinomaisella tasolla. Esimerkiksi viljojen varmuusvarastoja oli jopa yli vuoden tarpeisiin. Nykyisellään ne ovat ilmeisesti alle puolen vuoden tasolla.

Vaikka viljantuotannossa olemme vielä omavaraisia, marginaaleja esim. katovuosien varalle ei juuri ole. Eläinrehussa tarvittavien valkuaiskasvien omavaraisuus on puolestaan huolestuttavan alhainen (eri arvioiden mukaan alle 30 %).

Maatilayritysten menot ovat myös jo vuosia kasvaneet nopeammin kuin tulot. Tämä on ajanut lukuisia maanviljelijöitä taloudelliseen ahdinkoon sekä konkursseihin. Yhtälö on täysin kestämätön sekä maatalousyrittäjien että huoltovarmuutemme kannalta.

Ruoantuotannon kannattavuus ja omavaraisuus voidaan kuitenkin palauttaa, ja se onkin tehtävä välittömästi, jotta pystymme varautumaan potentiaalisiin uhkiin. Se onnistuu toimenpiteillä, jotka jakautuvat valtion ja kaupan toimenpiteisiin sekä varastointiin. Käsittelen näitä nyt erikseen.

Valtion tukitoimenpiteet

Valtiohallintomme pystyy näillä verrattain yksinkertaisilla toimenpiteillä palauttamaan maatalouselinkeinon kannattavuuden lähes välittömästi:

• Viljely, karjankasvatus, maidontuotanto ja ammattikalastus tuetaan tekijöilleen kannattaviksi elinkeinoiksi pikaisilla toimilla. Eri arvioiden mukaan, nykyisillä tuottajahintojen tasoilla (ks. alla), tämä vaatii noin miljardin euron lisäpanostuksen, johon pitäisi sitoutua välittömästi (ennen kylvökauden alkua). Tukien kokonaismäärä arvioidaan uudelleen kriisin ohituttua.
• Kohtuullistetaan suhtautuminen EU-direktiiveihin. Olemme ilmeisesti luoneet useissa maatalouteen liittyvissä asioissa äärimmäisen tiukan kotimaisen linjan, mikä on johtanut maatalouden kilpailukyvyn menettämiseen muihin EU-maihin nähden, jotka suhtautuvat joustavammin annettuihin ohjeisiin.
• Huoltovarmuuden turvaamiseksi kaikkien ministeriöiden työssä korostetaan kotimaisen ruoantuotannon tukemisen ensisijaisuutta, ainakin kriisin keston ajan.
• Maatalouden valvontatehtävät Ruokavirastossa ja ELY-keskuksissa (luomupuolella ProAgriassa) muutetaan neuvonta- ja avustustyöksi. Tämä vapauttaa taloudellisia ja hallinnollisia resurseja.
• Ruoantuottajien etujärjestöjä kielletään osallistumasta liiketoimintaan (sekä tuottajina että päättäjinä, esim. hallitustoiminnassa) ruoantuotannon alueella.

Kaupan toimenpiteet

Kaupan keskittyminen on pitkään huolettanut ekonomisteja. Nykyään suurin osa elintarvikekaupastamme on kolmen suuren toimijan, SOK, Kesko ja Lidl hallussa, joista suomalaiset SOK ja Kesko vastaavat noin 85 prosentista.

Tällaista keskittymistä voidaan puolustaa ainoastaan huoltovarmuuden turvaamisella. Elintarvikehuollon osalta esim. SOK ja Kesko ovat kuitenkin menetelleet tavoilla, jotka ovat merkittävästi heikentäneet ruokahuoltoamme.

Ne ovat laskeneet tuottajille maksettavat korvaukset erittäin alas, mikä on ajanut ruoantuottajiamme sekä talousahdinkoon että yhä riippuvaisemmaksi valtion tuista. On ollut järkyttävää huomata, että maatalouden tuottajahintaindeksi on vuoden 2011 tasolla, kun kuluttajahintaindeksi on, kuten normaalia, puskenut tasaisesti ylöspäin. Yhtälö on luonnollisesti kestämätön.

SOK:n ja Keskon sekä maataloustuotteiden jalostajien onkin välittömästi nostettava tuottajahintoja. Mitä enemmän tuottajahintoja nostetaan, sitä vähemmän valtion tukia tarvitsee korottaa.

Jos suuret kauppaketjumme ja jalostajamme eivät tähän suostu, elintarvikehuollon nykyiselle keskittämiselle ei yksinkertaisesti ole perusteita.

Varastointi

Yhdelläkään keskeisellä ruokahuollon osatekijällä, alkutuottajilla, jalostajilla tai kaupalla, ei tällä hetkellä ole riittäviä varastotiloja ruokahuoltovarmuuden turvaamiseen. Sen takia jokaisen on kannettava osansa, valtion ohella. Varmuusvarastoja on, mahdollisuuksien mukaan, rakennettava viljelijöiden, ruoan tuottajien (jalostajien) ja kauppaketjujen (SOK, Kesko) toimesta.

Lisäksi valtion on välittömästi tehtävä huoltovarmuusvarastojen auditointi (tilintarkastus), jos se ei ole jo käynnissä. Paljonko mitäkin tuotetta on ja kuinka paljon niitä pitäisi olla?

Euro (ja EU)

Valitettava tosiasia on, että suomalaisille on valehdeltu eurosta jo pitkään. Ekonomistit ovat vähätelleet sen haittoja ja poliitikot ovat liioitelleet sen etuja vuosien ajan. Samanaikaisesti suomalaisille on syötetty ”pajunköyttä” sekä eurosta eroamisen kustannuksista että sen haitoista. Euro on todennäköisesti ollut Suomelle erittäin kallis kokeilu, eivätkä eroamisen kustannukset välttämättä nousisi kovin korkeiksi.

Räikeimpänä ja asiantuntemattomimpana esimerkkinä voidaan pitää Suomen markan joutumista ”lastuksi laineilla” kansainvälisillä pääomamarkkinoilla. Tällaiset kommentit ovat käsittämättömiä, koska

• euro arvo esim. Yhdysvaltojen dollariin nähden on vaihdellut vuosien saatossa huomattavasti, ja koska
• vientiin perustuvan pienen maan valuutan tuleekin joustaa (kellua) vallitsevien talousolosuhteiden mukaan.

Oma valuutan devalvoitumisen antama vetoapu on keskeinen tekijä, minkä vuoksi Ruotsi selvisi Suomea selkeästi paremmin esim. vuosien 2007-2009 finanssikriisistä ja vuosien 2010-2012 velkakriisistä. Samalla Ruotsi välttyi Suomea koko ajan yhä enemmän rasittavilta euroalueen yhteisvastuilta.

Professori Vesa Kanniaisen perustaman EuroThinkTank -ryhmän jäsenenä minulle selvisi, kuinka toimimaton yhteisvaluutta euro on. Historia ei tunne yhtä ainutta yhteisvaluuttaa, joka on olisi selvinnyt ilman eromekanismia tai liittovaltiota. Euro voidaankin pelastaa enää siirtymällä pakolla ja kansan vastustuksesta huolimatta liittovaltiota muistuttavaan velkojen yhteisvastuuseen. Olen täysin vakuuttunut, että se köyhdyttäisi maamme sekä jokaisen muunkin euron jäsenmaan. Euron aika vain on tullut.

Onkin valmistauduttava koviinkin itsenäisiin ratkaisuihin maamme talouden turvaamiseksi. Oma valuutta olisi ensiarvoisen tärkeä, etenkin siinä vaiheessa, kun maailmantalous viimein alkaa toipua. Se voimistaisi kansainvälistä hintakilpailukykyämme sekä auttaisi vientiteollisuuttamme.

Jos Suomi jää yhteisvaluutta euron jäseneksi kriisin ajaksi, voimme olettaa, että vastuumme muiden euromaiden veloista kasvaa ja toipumisemme, kun sen aika viimein koittaa, hiipuu. Euron jäsenenä voimme ajautua jopa sukupolven mittaiseen taantumaan.

Kriisin laajuudesta johtuen on jopa melko todennäköistä, että monet ylikansalliset instituutiot hajoavat kriisin seurauksena. Näihin lukeutuvat sekä yhteisvaluutta euro että EU.

Jos euro alkaa hajota, Suomi ei missään olosuhteissa saa jäädä ”keikkumaan” hajoavaan valuuttaan esim. Saksan seuraksi. Suomen on ehdottoman tärkeää erota eurosta ensimmäisten joukossa!

Huonosti hoidettuna euron hajoaminen saattaa hajottaa myös EU:n. Olisi varmistettava toimivat suhteet Eurooppaan siitäkin huolimatta, että euro ja jopa EU häviäisivät. Euroopan kansat tarvitsevat tulevassa kriisissä toisiaan, vaikka unionimme sen seurauksena hajoaisi.

Lopuksi

Meitä odottavat kovat ajat. Alkanut talouskriisi ja mahdollisesti jatkuva koronaviruspandemia ovat johtamassa Suomea ennenkokemattomien haasteiden eteen. Uskon kuitenkin, että oikealla asenteella ja yhteistyöllä tulemme kriisistä ulos vahvempina. Tämä koskee meitä sekä yksilöitä että yhteiskuntana.

Olen tätä blogisarjaa kirjoittaessani törmännyt, jälleen, voimakkaisiin ideologisiin asenteisiin. Ne ovat koskeneet mm. maataloustuotantoamme, työmarkkinoitamme sekä euroa.

Niistä ”poteroista” olisi nyt päästävä eteenpäin ja keskityttävä siihen mikä oikeasti auttaa talouttamme ja kansaamme. Mitä vahvempi taloutemme on, sitä paremmin pystymme auttamaan heikommassa asemassa olevia, sekä tarvittaessa naapurimaitamme.

Poliittiset päättäjät ovat kohdelleet maatalousyrittäjiämme ja sitä kautta ruokaomavaraisuuttamme viime vuodet äärimmäisen huonosti. Meille ekonomisteille myös nyt viimein selviää, että ruoantuotanto ei ole taloudellinen vaan huoltovarmuuskysymys. Käytännössä jokainen suurempi maa tarvitsee riittävän kotimaisen ruoantuotannon. Piste.

Koronapandemian keskellä haluaisin käyttää erään sairaanhoitajan kommenttia tiivistämään sen, miksi jo nyt pitää katsoa hieman pidemmälle: ”Jos ruoka loppuu, maskeilla tai oikeastaan millään muullakaan ei ole mitään väliä”.

Se on taivahan tosi. Pysykää terveinä!