Toimenpideohjelma Suomen talouden avaamiseksi: Osa III
Kahdessa ensimmäisessä osassa keskityin Suomen talouden avaamisen teknisiin sekä taloudellisiin seikkoihin koronapandemian jälkeen. Tässä osassa otan hieman pidemmän, mutta vieläkin tärkeämmän näkökulman. Avaan keskeisiä tekijöitä Suomen huoltovarmuuden, eli taloutemme pidempiaikaisten elinvoimaisuuden ja selviytymisen kannalta.
Tämä on tärkeää, koska on riski, että kohtaamamme kriisi ei jää väliaikaiseksi, vaan pitkittyy ja syvenee. Pahimmillaan tämä tarkoittaa, että kansainväliset logistiikkaketjut katkeavat ja jäämme täysin oman ruokatuotantomme varaan. Talouskriisi myös vaatii taloudeltamme poikkeuksellista joustokykyä.
Kirjoitus jakautuu kahteen osaan, eli elintarvikehuollon varmistamiseen ja euroon. Vaikka näitä ei yleensä käsitellä yhdessä, teen poikkeuksen, koska kumpikin on alkaneessa kriisissä hyvin keskeisessä asemassa. Euro ja maatalous ovat myös olleet pitkään hyvin kiistanalaisia asioita, mutta talouden nykyiset realiteetit pakottavat meidät katsomaan, mikä oikeasti auttaa kansaamme ja talouttamme.
Tätä osiota ovat kommentoineet monet ekonomistit ja maatalouden toimijat. Käsiteltävien asioiden tulenarkuuden vuoksi kaikki ovat kuitenkin pyytäneet, että jätän heidät mainitsematta. Olen syvästi kiitollinen heidän erinomaisen asiantuntevista kommenteistaan.
Elintarvikehuolto
1980 -luvun alusta lähtien elintarvikehuoltomme oli pitkään erinomaisella tasolla. Esimerkiksi viljojen varmuusvarastoja oli jopa yli vuoden tarpeisiin. Nykyisellään ne ovat ilmeisesti alle puolen vuoden tasolla.
Vaikka viljantuotannossa olemme vielä omavaraisia, marginaaleja esim. katovuosien varalle ei juuri ole. Eläinrehussa tarvittavien valkuaiskasvien omavaraisuus on puolestaan huolestuttavan alhainen (eri arvioiden mukaan alle 30 %).
Maatilayritysten menot ovat myös jo vuosia kasvaneet nopeammin kuin tulot. Tämä on ajanut lukuisia maanviljelijöitä taloudelliseen ahdinkoon sekä konkursseihin. Yhtälö on täysin kestämätön sekä maatalousyrittäjien että huoltovarmuutemme kannalta.
Ruoantuotannon kannattavuus ja omavaraisuus voidaan kuitenkin palauttaa, ja se onkin tehtävä välittömästi, jotta pystymme varautumaan potentiaalisiin uhkiin. Se onnistuu toimenpiteillä, jotka jakautuvat valtion ja kaupan toimenpiteisiin sekä varastointiin. Käsittelen näitä nyt erikseen.
Valtion tukitoimenpiteet
Valtiohallintomme pystyy näillä verrattain yksinkertaisilla toimenpiteillä palauttamaan maatalouselinkeinon kannattavuuden lähes välittömästi:
- Viljely, karjankasvatus, maidontuotanto ja ammattikalastus tuetaan tekijöilleen kannattaviksi elinkeinoiksi pikaisilla toimilla. Eri arvioiden mukaan, nykyisillä tuottajahintojen tasoilla (ks. alla), tämä vaatii noin miljardin euron lisäpanostuksen, johon pitäisi sitoutua välittömästi (ennen kylvökauden alkua). Tukien kokonaismäärä arvioidaan uudelleen kriisin ohituttua.
- Kohtuullistetaan suhtautuminen EU-direktiiveihin. Olemme ilmeisesti luoneet useissa maatalouteen liittyvissä asioissa äärimmäisen tiukan kotimaisen linjan, mikä on johtanut maatalouden kilpailukyvyn menettämiseen muihin EU-maihin nähden, jotka suhtautuvat joustavammin annettuihin ohjeisiin.
- Huoltovarmuuden turvaamiseksi kaikkien ministeriöiden työssä korostetaan kotimaisen ruoantuotannon tukemisen ensisijaisuutta, ainakin kriisin keston ajan.
- Maatalouden valvontatehtävät Ruokavirastossa ja ELY-keskuksissa (luomupuolella ProAgriassa) muutetaan neuvonta- ja avustustyöksi. Tämä vapauttaa taloudellisia ja hallinnollisia resurseja.
- Ruoantuottajien etujärjestöjä kielletään osallistumasta liiketoimintaan (sekä tuottajina että päättäjinä, esim. hallitustoiminnassa) ruoantuotannon alueella.
Kaupan toimenpiteet
Kaupan keskittyminen on pitkään huolettanut ekonomisteja. Nykyään suurin osa elintarvikekaupastamme on kolmen suuren toimijan, SOK, Kesko ja Lidl hallussa, joista suomalaiset SOK ja Kesko vastaavat noin 85 prosentista.
Tällaista keskittymistä voidaan puolustaa ainoastaan huoltovarmuuden turvaamisella. Elintarvikehuollon osalta esim. SOK ja Kesko ovat kuitenkin menetelleet tavoilla, jotka ovat merkittävästi heikentäneet ruokahuoltoamme.
Ne ovat laskeneet tuottajille maksettavat korvaukset erittäin alas, mikä on ajanut ruoantuottajiamme sekä talousahdinkoon että yhä riippuvaisemmaksi valtion tuista. On ollut järkyttävää huomata, että maatalouden tuottajahintaindeksi on vuoden 2011 tasolla, kun kuluttajahintaindeksi on, kuten normaalia, puskenut tasaisesti ylöspäin. Yhtälö on luonnollisesti kestämätön.
SOK:n ja Keskon sekä maataloustuotteiden jalostajien onkin välittömästi nostettava tuottajahintoja. Mitä enemmän tuottajahintoja nostetaan, sitä vähemmän valtion tukia tarvitsee korottaa.
Jos suuret kauppaketjumme ja jalostajamme eivät tähän suostu, elintarvikehuollon nykyiselle keskittämiselle ei yksinkertaisesti ole perusteita.
Varastointi
Yhdelläkään keskeisellä ruokahuollon osatekijällä, alkutuottajilla, jalostajilla tai kaupalla, ei tällä hetkellä ole riittäviä varastotiloja ruokahuoltovarmuuden turvaamiseen. Sen takia jokaisen on kannettava osansa, valtion ohella. Varmuusvarastoja on, mahdollisuuksien mukaan, rakennettava viljelijöiden, ruoan tuottajien (jalostajien) ja kauppaketjujen (SOK, Kesko) toimesta.
Lisäksi valtion on välittömästi tehtävä huoltovarmuusvarastojen auditointi (tilintarkastus), jos se ei ole jo käynnissä. Paljonko mitäkin tuotetta on ja kuinka paljon niitä pitäisi olla?
Euro (ja EU)
Valitettava tosiasia on, että suomalaisille on valehdeltu eurosta jo pitkään. Ekonomistit ovat vähätelleet sen haittoja ja poliitikot ovat liioitelleet sen etuja vuosien ajan. Samanaikaisesti suomalaisille on syötetty ”pajunköyttä” sekä eurosta eroamisen kustannuksista että sen haitoista. Euro on todennäköisesti ollut Suomelle erittäin kallis kokeilu, eivätkä eroamisen kustannukset välttämättä nousisi kovin korkeiksi.
Räikeimpänä ja asiantuntemattomimpana esimerkkinä voidaan pitää Suomen markan joutumista ”lastuksi laineilla” kansainvälisillä pääomamarkkinoilla. Tällaiset kommentit ovat käsittämättömiä, koska
- euro arvo esim. Yhdysvaltojen dollariin nähden on vaihdellut vuosien saatossa huomattavasti, ja koska
- vientiin perustuvan pienen maan valuutan tuleekin joustaa (kellua) vallitsevien talousolosuhteiden mukaan.
Oma valuutan devalvoitumisen antama vetoapu on keskeinen tekijä, minkä vuoksi Ruotsi selvisi Suomea selkeästi paremmin esim. vuosien 2007-2009 finanssikriisistä ja vuosien 2010-2012 velkakriisistä. Samalla Ruotsi välttyi Suomea koko ajan yhä enemmän rasittavilta euroalueen yhteisvastuilta.
Professori Vesa Kanniaisen perustaman EuroThinkTank -ryhmän jäsenenä minulle selvisi, kuinka toimimaton yhteisvaluutta euro on. Historia ei tunne yhtä ainutta yhteisvaluuttaa, joka on olisi selvinnyt ilman eromekanismia tai liittovaltiota. Euro voidaankin pelastaa enää siirtymällä pakolla ja kansan vastustuksesta huolimatta liittovaltiota muistuttavaan velkojen yhteisvastuuseen. Olen täysin vakuuttunut, että se köyhdyttäisi maamme sekä jokaisen muunkin euron jäsenmaan. Euron aika vain on tullut.
Onkin valmistauduttava koviinkin itsenäisiin ratkaisuihin maamme talouden turvaamiseksi. Oma valuutta olisi ensiarvoisen tärkeä, etenkin siinä vaiheessa, kun maailmantalous viimein alkaa toipua. Se voimistaisi kansainvälistä hintakilpailukykyämme sekä auttaisi vientiteollisuuttamme.
Jos Suomi jää yhteisvaluutta euron jäseneksi kriisin ajaksi, voimme olettaa, että vastuumme muiden euromaiden veloista kasvaa ja toipumisemme, kun sen aika viimein koittaa, hiipuu. Euron jäsenenä voimme ajautua jopa sukupolven mittaiseen taantumaan.
Kriisin laajuudesta johtuen on jopa melko todennäköistä, että monet ylikansalliset instituutiot hajoavat kriisin seurauksena. Näihin lukeutuvat sekä yhteisvaluutta euro että EU.
Jos euro alkaa hajota, Suomi ei missään olosuhteissa saa jäädä ”keikkumaan” hajoavaan valuuttaan esim. Saksan seuraksi. Suomen on ehdottoman tärkeää erota eurosta ensimmäisten joukossa!
Huonosti hoidettuna euron hajoaminen saattaa hajottaa myös EU:n. Olisi varmistettava toimivat suhteet Eurooppaan siitäkin huolimatta, että euro ja jopa EU häviäisivät. Euroopan kansat tarvitsevat tulevassa kriisissä toisiaan, vaikka unionimme sen seurauksena hajoaisi.
Lopuksi
Meitä odottavat kovat ajat. Alkanut talouskriisi ja mahdollisesti jatkuva koronaviruspandemia ovat johtamassa Suomea ennenkokemattomien haasteiden eteen. Uskon kuitenkin, että oikealla asenteella ja yhteistyöllä tulemme kriisistä ulos vahvempina. Tämä koskee meitä sekä yksilöitä että yhteiskuntana.
Olen tätä blogisarjaa kirjoittaessani törmännyt, jälleen, voimakkaisiin ideologisiin asenteisiin. Ne ovat koskeneet mm. maataloustuotantoamme, työmarkkinoitamme sekä euroa.
Niistä ”poteroista” olisi nyt päästävä eteenpäin ja keskityttävä siihen mikä oikeasti auttaa talouttamme ja kansaamme. Mitä vahvempi taloutemme on, sitä paremmin pystymme auttamaan heikommassa asemassa olevia, sekä tarvittaessa naapurimaitamme.
Poliittiset päättäjät ovat kohdelleet maatalousyrittäjiämme ja sitä kautta ruokaomavaraisuuttamme viime vuodet äärimmäisen huonosti. Meille ekonomisteille myös nyt viimein selviää, että ruoantuotanto ei ole taloudellinen vaan huoltovarmuuskysymys. Käytännössä jokainen suurempi maa tarvitsee riittävän kotimaisen ruoantuotannon. Piste.
Koronapandemian keskellä haluaisin käyttää erään sairaanhoitajan kommenttia tiivistämään sen, miksi jo nyt pitää katsoa hieman pidemmälle: ”Jos ruoka loppuu, maskeilla tai oikeastaan millään muullakaan ei ole mitään väliä”.
Se on taivahan tosi. Pysykää terveinä!
EU:n ja EMU:n kehityksestä vähän pelkistetymmin kirjoittelin joitakin päiviä sitten minäkin. Suomella on asiassa pelissä myös turvallisuuspolitiikka, mikä tuo lisäkierrettä tilanteeseen. Tilanteet eivät yleensä rauhoitu maailmanpolitiikassa kriisiaikoina. Natoa maamme johtavat poliitikot ovat karsastaneet presidenteistä lähtien, ja nekin, jotka ovat Nato-jäsenyyttä kannattaneet, ovat ilmaisseet, etteivät aja sitä aktiivisesti, koska kansa ei kannata. Vähän huonoa johtajuutta: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tp83/euro-joko-hajoaa-tai-muuttuu-liittovaltioksi/
Tästä sitten perustuslaillista ”pohdintaa” yhteisvastuusta. Katsotaan jatkossa, miten valtiosääntöasiantuntijat ja PeV asiaa pyörittävät, kun yhteisvastuun paha uni palaa esityslistoille. Eriävät mielipiteet käsittelyjärjestyksestä jätetty aikoinaan vastoin kaikkien näiden asiantuntijoiden näkemyksiä, joita PeV kuuli. Ei aikoinaan hirveästi noteerattu missään, mutta siellä ne ovat kirjoissa ja kansissa perusteluineen:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tp83/mika-on-nyt-suomen-takausvastuissa-ja-riskeissa-seka-budjettivallan-luovuttamisessa-eri-lailla-kuin-2011-15/
Ilmoita asiaton viesti
En muista, että jossakin vaiheessa eduskunnassa käytiin keskustelua SOKin ja Keskon pilkkomisesta useaan osaan, jotta syntyisi tervettä kilpailua ja tuottajat saisivat enemmän rahaa. Olisiko se 2000-luvun alussa?
Miksei siitä ole keskusteltu mitään?
Ilmoita asiaton viesti
”Olen tätä blogisarjaa kirjoittaessani törmännyt, jälleen, voimakkaisiin ideologisiin asenteisiin.
…
Niistä ”poteroista” olisi nyt päästävä eteenpäin ja keskityttävä siihen mikä oikeasti auttaa talouttamme ja kansaamme.”
Se, miten noista poteroista päästäisiin eteenpäin, on juurikin ideologinen kysymys.
Esimerkiksi työelämässä, niin kauan kun tuotantovälineiden ja työvoiman omistus on eriytetty kahdelle eri taholle, ei voida välttää köydenvetoa siitä, millä ehdoilla työvoima saa käyttää tuotantovälineitä.
Jos valtiovalta tukahduttaa väkivaltakoneistonsa (armeija ja poliisi) voimalla tuon köydenvedon ja pakottaa työvoiman työskentelemään ehdoilla, jotka kelpaavat tuotantovälineiden omistustahoille, on päädytty fasismiin.
Jos taas tuotantovälineiden omistus siirretään samalle taholle kuin työvoiman omistus eli siis työntekijätaholle — jolloin tuo köydenveto päättyy sen ansiosta, että on vain yksi taho köyttä vetämässä — on päädytty sosialismiin.
Se, kumpi olisi parempi vaihtoehto, on ideologinen kysymys. Jos vaaditaan ideologioista luopumista, vaaditaan… niin, mitä? Silmien sulkemista siltä, miten talous oikeasti toimii? Sen kuvittelemista, että palkansaajalla ja työnantajalla on yhteinen etu aivan kuin orjalla ja orjaisännällä aikanaan?
Entisaikojen orjaisännät pitivät orjistaan huolta myös taloudellisesti huonoina aikoina, koska orjat olivat isäntiensä arvokasta omaisuutta. Nykyajan palkansaajat eivät nauti tuollaista suojelua. Niin pian kuin talouden näkymät kääntyvät huonoiksi, työnantajat heittävät palkansaajat kadulle. Palkansaajat eivät ole työnantajien omaisuutta ja tämän takia työnantajilla ei ole taloudellista motivaatiota pitää huolta palkansaajista silloin kun talous on alamaissa — silloin kun palkansaajien tekemän työn hedelmiä ei voida myydä välittömästi eteenpäin.
Mieleen voisi jopa tulla, että orjuudesta siirryttiin kapitalistiseen tuotantotapaan juuri sen takia, että omistava luokka vapautuisi orjan omistamisen muodostamasta rasitteesta. Mutta nyt olemme jo ehtineet seuraavaan vaiheeseen talouden kehittymishistoriassa — vaiheeseen, jossa kapitalistinenkin talousjärjestelmä alkaa olla tyhjentänyt potentiaalinsa. Kohta on aika siirtyä sitä seuraavaan vaiheeseen talouden kehityshistoriassa.
Ilmoita asiaton viesti
Janne on siinä oikeassa, että tämä vääntö palaa nyt politiikkaan ideologisena, länsimaissakin voimistuen enemmin tai myöhemmin. Ei näistä asioista niin vain sovita.
Ilmoita asiaton viesti
Janne on oikeassa, mutta mitä tilalle?
”Jos taas tuotantovälineiden omistus siirretään samalle taholle kuin työvoiman omistus eli siis työntekijätaholle — jolloin tuo köydenveto päättyy sen ansiosta, että on vain yksi taho köyttä vetämässä — on päädytty sosialismiin.”
En usko, että tuota köyttä niin yksituumaisesti vedettäisiin. Tämäkin malli vaatii hierarkiaa ja aina, kun joku määrää toista, niin ongelmille on tilaa. Mitä sitten tehdään, kun tarpeeksi napisijoita löytyy, lähetetäänkö väkivaltakoneisto paikalle? Toisaalta on olemassa riski siitäkin, että ahkeraa ei palkita mitenkään. Mutta, ei ole myöskään mitenkään oikeutettua, että varallisuus pakkautuu erittäin pienelle osalle maailman väestöstä.
Tuomakselta hyvä analyysi asioiden sisällöstä, vaikka aina törmätäänkin ideologioihin ja politikointiin. Minusta kuitenkin sanat, että kyllä me tästä yhdessä selvitään, on selvästi liioiteltua, kun hyödyt ja haitat jakautuvat eri tavoilla ”kentälle”.
Ilmoita asiaton viesti
”Tämäkin malli vaatii hierarkiaa ja aina, kun joku määrää toista, niin ongelmille on tilaa.”
Jos tuo halutaan ehdottomasti välttää, ei jäljelle jää muuta vaihtoehtoa kuin anarkia, joka aivan kirjaimellisesti tarkoittaa hierarkian vastaisuutta tai poissaoloa. Esimerkiksi Noam Chomsky luonnehtii itseään anarkistiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, ei niitä hyviä vaihtoehtoja oikein ole. Purkautuminen pienempiin yksiköihinkin lienee turhaa, kun perheessäkin on niitä ongelmia. Voisiko ajatella, että laitetaan paukkuja nykyisen tilan kehittämiseen enemmän kollektiivisen hyvän nimissä? Arvaan, että vastaat, että niinhän on jo yritetty, mutta pitäisi yrittää kovemmin.
Ilmoita asiaton viesti
Nykyiseen ahdinkoon on päädytty sen ansiosta mitä on tähän mennessä tehty. Ei tilannetta paranna — vaan huonontaa — se, että tehdään samaa kuin ennen mutta vielä voimakkaammin.
Kuten ensimmäisestä kommentistani toivoakseni käy ilmi, olisi tunnistettava, että olemme saapuneet historiassa siihen pisteeseen, että vanhan paikkaileminen ei enää toimi ja on siirryttävä ihan oleellisesti erilaiseen järjestelmään — siitäkin huolimatta, että joku nykysysteemiin tykästynyt luokittelisi sellaisen pyrkimyksen ideologiseksi hapatukseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Maatalouden kannattavuusongelma kiteytyy pariin kolmeen pääkohtaan tai syyhyn. Keskittynyt elintarviketeollisuus, jota ovat myös tuottajien omistamat osuuskunnat ovat edistäneet mm. LSO-food ja HK. Yhä haikailaan vieläkin keskittyneenpää mallia, jossa Atria ja HS yhdistyisivät. Tästä keskittymisestä seurasi mm. erittäin korkealaatuisen tuotevalikoiman kaventumista, ja samalla niiden huipputotteiden kehittämisen häviämisen, jota olisi tarvittu elintarviketeollisuuden viennin kasvattamiseen, siis tuotteita, joiden laatu vastaan muita eurooppalaisia brändejä. Mitähän miitä pitkälle jalostettuja suomalaisia elintarvikebrändejä ovat?. Nyt kun tilanne on korjaantumassa pienten esim. lihanjalostuselinterviketeollisuuden elpymisenä on saatavilla aistinautinnoilla korkealaatuisia tuotteita. Keskittynyt elinkeinorakenne heikentää myös kilpailua raaka-aineesta ja mahdollisuudesta kilpailuttaa hintoja alhaalta ylöspäin.
Toinen merkittävä syy kannattavuusongelmaan on maatalouden korkea investointitarve koneisiin, rakennuksiin jne.. Koska valitsimme 1994 EU:hun liittymisen yhteydessä tavoitteen maatilojen koon kasvattamiseen ja siihen liittyvän tukipolitiikan, sen seurauksena tilakoko on kyllä kasvanut mutta taloudellinen kannattavuus on heikentynyt. Itävallassa politiikka oli toinen ja siellä jopa 15 ha maatila tulee hyvin toimeen. Pääongelma Itävallassa ja Suomessa on sama pilkoitunut ja sirpaloitunut peltoala. Itävallassa koneet ovat pieniä ja selvästi halvempia kuin meillä. Maatlouden tuotannon yksi ongelma on oikea ajankohta. Koska etelän savikkomailla on vain pieni hetki kylvää niin tarvitaan isoja koneita, jotta tuo aikaikkuna voidaan toteuttaa. Sama koskee myös osittain sadonkorjuuta. Mitä isompi tila sen vähemmän aikaa toteuttaa kaikki tarpeelliset työt aikaikkunassa.
Kolmas ongelma on tukijärjestelmä, joka on jäykkä eikä mahdollista parasta mahdollista tilan kehittämistä vaan sellaisen kehittämisen, joka sopii järjestelmän reunaehtoihin. Itse luovuimme maataloustuista viisi vuotta sitten ja sen seurauksena tilan kannattavuus parani merkittävästi, koska viljelyä ja sen kehittämistä ei rajoita kuin kunnan ympäristömääräykset, vesilain pykälät ja nitraattidirektiivi. Samalla tilamme on pystynyt hyödyntämään monia asioista, jotka eivät ennen olleet mahdollisia. Uusien viljelykasvien kokeilun, viljelykäytäntöjen kehittämisen kokeilujen kautta, ravinnekierrätyksen sekä maatalousympäristön parantamisen luonnon monimuotoisuuden, maaperän, vesitalouden ym. osalta.
Ilmoita asiaton viesti
EU:ssa, etenkään sen eteläosissa, ei välttämättä ole tulevaisuudessa nykyisenkään vertaa ymmärrystä ruoantuotannolle pohjoisessa. Se on yksi asia, jossa Suomi joutuu ongelmiin erilaisten useiden intressiensä takia. Nyt tavallaan vasta katsotaan ja päätetään EU:sta ja EMU:sta tosissaan ja pakettiin kuuluu sekä hyvää että huonoa.
Ilmoita asiaton viesti
Oletko tietoinen ettet itse huutele mistään poterosta?
Ensinnäkin kapitalistisessa taloudessa ei ole ”meidän taloutta”..siinä totuudellisesti on vain ”meidän tappioita”. Sosialistisessa kokeiluissa on ”meidän talous”..teetkö jonkun selvennyksen mitä oikeastaan ihan tarkalleen tahdot kertoa tuolla ”meidän taloudella”?
Silloin luonnollisestikin pitää kysyä,että mikäli ruuantuotanto ei mahdu kapitalisteen talouteen,niin miksi edelleen työntekijöiden elämän pitäisi roikkua siitä?
Rajatolppia voidaan aina siirrellä,mutta työntekijät ovat aina ulkokentällä sinun poterostasi katsoen. Miksi näin?
Ilmoita asiaton viesti
Kun on kaksikymmentä vuotta tutkinut talouskasvua, tulonjakoa ja talouskriisejä kyllä ne asiat mitkä toimivat, ovat käyneet hyvin selviksi.
Sosialismi on pahin taloudellinen ja yhteiskunnallinen vitsaus, minkä olemme keksineet. Olen jopa lapsena käynyt kaksi kertaa Neuvostoliitossa, ja niitä kertoja en unohda koskaan.
Markkinatalous on ollut mukanamme käytännössä niin kauan kuin on ollut sivilisaatioita. Se, että sitä on väärinkäytetty on eri asia kuin se, että palaisimme äärimmäisen tuhoisiin ideologioihin.
Ruoantuotanto on huoltovarmuuskysymys.
Ilmoita asiaton viesti
Et paljoa vastannut ohi..mutta lähes täydellisesti pakenit sinne poterosi takaseinään huutelemaan.
Ilmoita asiaton viesti
Erinomainen herätelevä kirjoitus Maliselta!
-Yllä muidenkin mielipiteet luotaavat näkemyksiä, että talousjärjestelmät ovat taipumassa aina kaiken aikaa johonkin suuntaan.
-Klassinen sosialismi-kapitalismi vaihtoehtojen äärimmäsyyksillä uhkaaminen on tuttu ja yleinen ”nuija-jolla taotaan järkeä vastaväittäjän päähän” siis maailman talouskehitys nähdään kahtena vaihtoehtona.
Maatilat ovat samoin kaiken aikaa kaltevalla pinnalla. Ostaako viljelymaat ja metsät kohta pikkuhiljaa sijoittajat :jenkkiyhtiö vai Kiinan valtiollinen firma. Sosialistista pakkokollektivointia tuskin tulee enää koskaan.
Saavatko viljelijät pidettyä maansa edes toisten suomalaisten viljelijöiden käytössä?
Tuohon ainaisen johonkin suuntaan kaksinapaisen ajattelun lisänä voisi olla toki muita stabiloivia akseleita. 3 sylinterinen käy nätimmin kuin 2 pyttyinen jne.
-Miksei siihen voisi lisätä akseliksi enemmän ”kolmannen tien” diskussiota?
-Esim. maatilat maksavat mennen-tullen ja ”AINA” rahdin tilalle ja pois.
-Voisiko siihen kehittää rahdin velvoitelainsäädäntöä , että ( Kesko+SOK) 85% yhdessä markkinoiden hankkijoista maksavatkin jatkossa rahdin edes toiseen suuntaan?
-Pitääkö luoda osuustoiminnallisia rahtifirmoja?- Voisiko sellaiset edes toimia kannattavasti? – Pitäisikö sellaisten saada kannattaakseen sitten verohelpotuksia ja tmv kilpailuetua? -Ei taida onnistua EU:ssa.
-Koko homma kaikissa päätelmissä kivistyy aina EU:n sivujuonteena kuviteltuun saatavissa olevaan turvallisuuspolitiikkaan ja Euroon. ( ylläolevien mielipiteet)
-Jos Euro-alue alkaa sortumaan, voin olla varma, että käy kuten Korona-kriisin kanssa. -Sitten vaan taas sävelletään.
-Edelliset hallituksethan ovat ”tietenkin -varmuuden vuoksi” tuhonneet omat entiset markkasetelit ja kolikot- ettei niitä vaan voisi ottaa enää käyttöön – joten tuhoamisen tavoitteena on sitten ”pakko tai jälleen mahdollisimman pitkään ” pysyä Eurossa Saksan kainalossa ,Berliinin tai Brysselin viimeisen bunkkerin oppimestarin kanssa. Bensakanisterit ja tulitikut todisteiden viimeistä post mortem valelemista varten valmiina?
-Mutta on kuitenkin hienoa, että on futurologeja ja talousosaamista ( kirj. T. Malinen) , myös herättelemässä juuri ennakoivia vaihtoehtojen esittämistä tekemässä. Sitkeyttä ja voimia jatkossa.!
Ilmoita asiaton viesti
”Miksei siihen voisi lisätä akseliksi enemmän ”kolmannen tien” diskussiota?”
Joko tuotantovälineet ovat saman tahon omistuksessa kuin työvoima tai sitten ei. Mitään kolmatta vaihtoehtoa ei ole.
https://en.wikipedia.org/wiki/Law_of_excluded_middle
Ilmoita asiaton viesti