Suurimmat kaupungit Kepun murhe, Ps:n ilo!

Viidessä suurimmassa kaupungissamme (Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa ja Turku) asuu yhteensä noin 1,5 miljoonaa ihmistä. Kunnallisvaalit ovat niissä hyvin mielenkiintoiset. Voitaneen sanoa, että puolueiden todelliset kannatuserot luodaan niissä.

Noissa viidessä suurimmassa kaupungissa Keskustalla on nyt yhteensä 17 valtuutettua. Keskusta on siis minipuolue niissä kaikissa.  Perussuomalaisilla on niissä yhteensä 24 valtuutettua. Ps on siis niissä hieman isompi, mutta minipuolue kuitenkin.

Gallupit lupaavat Keskustalle valtakunnallisesti noin 2-4%-yksikön vaalitappiota viime kunnallisvaaleihin verrattuna. Se merkitsisi sitä, että viidessä suurimmassa kaupungissa Keskusta enintään säilyttäisi nykymäärän valtuutettuja tai menettäisi muutaman. Se siis olisi vaalien jälkeen joka tapauksessa edelleen minipuolue.

Samaiset gallupit lupaavat Perussuomalaisille valtakunnallisesti 9-12%-yksikön kasvua. Se taas merkitsisi puolueelle viidessä suurimmassa kaupungissa valtuutettujen määrän yli kaksin-, jopa yli kolminkertaistumista. Ps:sta tulisi kaikissa noissa kaupungeissa suurehko puolue eli se nousisi kolmen suurimman puolueen joukkoon.

Keskusta on yrittänyt vuosikymmeniä, ilmeisesti 1960-luvun nimenmuutoksestaan lähtien, päästä etelän suuriin kaupunkeihin. Se ei ole koskaan onnistunut. Vaikka neljä vuotta sitten silloinen kuntaministeri ja hetkeä myöhemmin pääministeri Mari Kiviniemi oli Helsingissä ehdokkaana, sai puolue vain kolme valtuutettua. Nyt Keskustan tilanne näyttää yhä synkemmältä sekä Helsingissä että muissa etelän keskuksissa.

Perussuomalaiset ovat onnistuneet kasvattamaan kannatustaan koko maassa. Helsingistä puolue sai viime vuoden eduskuntavaaleissa kolme kansanedustajaa, kun Keskusta joutui tyytymään yhteen, vaikka ehdokkaana oli itse ”cityliberaali” pääministeri.

Muiden puolueiden osalta suurimmat kaupungit ovat tasaisempia. Niinpä taisto kuntavaalien ”kuninkuudesta” onkin tiukka niissä kaupungeissa, joissa valtuustoilla on todellista valtaa runsaasti. Näille vallan apajille Perussuomalaiset jyräävät nyt voimalla siinäkin tapauksessa, että puolue saisi valtakunnallisesti ”vain” runsaan 10%:n kannatuksen.

Yli 10%:n kannatus olisi Perussuomalaisille todella historiallinen saavutus kunnallisvaaleissa. On otettava huomioon se, että Ps:lla ei juurikaan ollut ”vanhoja” valtuutettuja eikä paikallisorganisaatioita kuten esimerkiksi Keskustalla on kautta maan. Ehdokkaiden hankkiminen ”pystymetsästä” ja kampanjan polkaiseminen käyntiin pikavauhtia ei ole helppoa. Siinä suhteessa Ps onnistui kuitenkin erittäin hyvin, kun se sai listan peräti 299 kuntaan eli useampaan kuin mikään muu puolue.

Jytky tulee. Onko se 11% vai 19% vai jotain siltä väliltä? Sen näemme ensi sunnuntai-iltana.

toimikankaanniemi
Perussuomalaiset Jyväskylä

Olen ollut kansanedustaja vv. 1987-2011 ja 2015 alkaen edelleen. Ministerinä (UM ja STM) olin vv. 1991-94. Olin kaikkien ministerivaliokuntien ja monien työryhmien jäsen. Eduskuntatyössä ollessani olen ollut liki jokaisen valiokunnan jäsen tai varajäsen jossakin vaiheessa.
Olen valtiovarainvaliokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan varajäsen. Lisäksi olen Eduskunnan ja Kansaneläkelaitoksen tilintarkastaja sekä Finnfund Oy:n hallintoneuvoston jäsen.
Tulin ylioppilaaksi Vammalan yhteislyseosta ja opiskelin Tampereen yliopistossa kunnallistutkinnon pääaineena kunnallisoikeus. Opiskelun jälkeen olin kunnallisvirkamiehenä noin 12 vuotta 1975-87.
Uuraisten kunnanvaltuuston puheenjohtajana olin vv. 2001-2014. Lisäksi olin Keski-Suomen maakuntavaltuutettu ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymän valtuutettu saman ajan. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen ja Kehitysyhtiö Jykes Oy:n hallituksen jäsen sekä Vitapolis Oy:n hallituksen puheenjohtaja olin 2013-2014.
Nykyisin olen Jyväskylän kaupunginvaltuuston jäsen ja Keski-Suomen maakuntavaltuuston varajäsen. Edelleen olen Suomen Kuntaliiton hallituksen ja työvaliokunnan jäsen sekä Kuntaliitto Holding Oy:n ja Suomen Kuntasäätiön hallituksen jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu