Oma vai yhteinen etu?

Hyväksyimme illalla kunnanvaltuustossa koko kunta koskevan rantayleiskaavan. Rantaviivaa on 250 km ja järvi noin 150. Käsittely oli hankalaa, kun valtuutetuista suuri osa oli esteellisiä. Omat tai lähisukulaisten rannat tekevät ns. intressiesteellisyyden. Varavaltuutettuja kutsuttiin esteellisten tilalle ja kaava käsiteltiin monessa osassa. Näin laillisuus turvattiin ja kaava hyväksyttiin.

Oman tai läheisen edun ajaminen on estetty laissa esteellisyyssäädöksin. Viime lauantaina asuntoministeri Jan Vapaavuori, kok, selvitti televiohaastattelussa, miten ankarasti Keskustan ministereille roimia vaalirahoja jakaneet suurliikemiehet apureineen painostivat ministeriön virkamiehiä. Yksityistä etua ajettiin hyökäten, painostaen ja vedoten muiden ministerien tukeen. Kaavoja sekä ideaparkeja ja muita suurhankkeita ajettiin vaalirahoittajien toimesta.

Sivistyneen, oikeudenmukaisen ja laillisen yhteiskunnan peruspilari on päätöksenteon riippumattomuus. Se koskee kuntien kaavapäätöksiä samoin kuin suuria kauppakeskuksia. Salaisella rahalla hankittuun vaikutusvaltaan, josta likaisessa vaalirahoituksessa on kysymys, tulee suhtautua äärettömän kielteisesti. Ministeri Vapaavuorelle on syytä antaa suuri tunnustus siitä, että hän pani maaseudun ja kaupunkikeskusten palvelut tuhoavat ideaparkkihankkeet jäihin. Näin tapahtui, vaikka itse pääministeri niitä asettui ajamaan. Vielä odotamme vastauksia siihen, miksi pääministeri niin kiivaasti puolusti ideaparkeja ja mikä oli vuolaiden vaalirahavirtojen merkitys.

toimikankaanniemi
Perussuomalaiset Jyväskylä

Olen ollut kansanedustaja vv. 1987-2011 ja 2015 alkaen edelleen. Ministerinä (UM ja STM) olin vv. 1991-94. Olin kaikkien ministerivaliokuntien ja monien työryhmien jäsen. Eduskuntatyössä ollessani olen ollut liki jokaisen valiokunnan jäsen tai varajäsen jossakin vaiheessa.
Olen valtiovarainvaliokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan varajäsen. Lisäksi olen Eduskunnan ja Kansaneläkelaitoksen tilintarkastaja sekä Finnfund Oy:n hallintoneuvoston jäsen.
Tulin ylioppilaaksi Vammalan yhteislyseosta ja opiskelin Tampereen yliopistossa kunnallistutkinnon pääaineena kunnallisoikeus. Opiskelun jälkeen olin kunnallisvirkamiehenä noin 12 vuotta 1975-87.
Uuraisten kunnanvaltuuston puheenjohtajana olin vv. 2001-2014. Lisäksi olin Keski-Suomen maakuntavaltuutettu ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymän valtuutettu saman ajan. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen ja Kehitysyhtiö Jykes Oy:n hallituksen jäsen sekä Vitapolis Oy:n hallituksen puheenjohtaja olin 2013-2014.
Nykyisin olen Jyväskylän kaupunginvaltuuston jäsen ja Keski-Suomen maakuntavaltuuston varajäsen. Edelleen olen Suomen Kuntaliiton hallituksen ja työvaliokunnan jäsen sekä Kuntaliitto Holding Oy:n ja Suomen Kuntasäätiön hallituksen jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu