Terveisiä Korona-Tallinnasta – osa 2

 

Kirjoitin kolme viikkoa sitten siitä, kuinka palasin maaliskuun alussa asunnolleni Tallinnaan koronan riehuessa täällä valtoimenaan. Tilanne oli kuulemma Euroopan, tai tilastosta riippuen jopa maailman, pahin. Jostain merkillisestä syystä tätä uutisotsikoissa laajasti esiintynyttä katastrofia ei kuitenkaan havainnut katukuvassa. Ei, vaikka silmiä kuinka siristi. Tai siirtyi vähän eri paikkaan ja koitti katsella siitä. Koska edellinen juttuni herätti paljon mielenkiintoa, ajattelin naputella siihen jatko-osan. Paljon jäi viimeksi sanomatta, joten koitan sanoa ainakin osan siitä nyt.

Alkuun vilpitön kiitos Puheenvuoron ylläpidolle, ettei edellinen tekstini päätynyt roskakoriin. Enkä ole edes sarkastinen. Mielestäni koronaa on kauhisteltu tarpeeksi, joten minua ei siihen puuhaan enää tarvittane. Siispä koitan vain rehellisesti ja suoraan kirjoittaa, mitä itse ajattelen, ja miten tilanteet oman elämänkokemukseni kautta näen. Henkilökohtaisen filosofiani mukaan päivittelystä ja kauhistelusta ei ole muutenkaan oikeastaan ikinä mitään hyötyä. Ne vain vaikeuttavat ja sotkevat ajattelua ja toimintaa. Tällainen filosofia ei tosin taida olla muodissa, sen tiedän. En anna sen kuitenkaan häiritä. Vastavirtaan, lohien sukua, kuten sanonta kuuluu.

Mutta asiaan. Yksi edellisestä jutussa mainitsematta jääneistä asioista oli korona-aiheisen sensaatiouutisoinnin henkilökohtaisempi puoli. Toki herättää hämmennystä ja ärtyisyyttä, jos lehtijutut kertovat todellisuudesta, jota ei itse pysty havaitsemaan. Se on kuitenkin pieni riesa. Sen sijaan suurempi sellainen oli, että olemme vaimoni kanssa molemmat suomalaisia, ja sukulaisemme ja moni kavereistamme asuvat Suomessa. Hekin katsovat uutisia ja lukevat lehtijuttuja. Ja uskovat niihin. Tämä johti maaliskuussa suorastaan absurdeihin tilanteisiin.

Jotkut olivat esimerkiksi vilpittömästi ihmeissään siitä, ettei puolet kavereistamme ei olekaan tehohoidossa koronan takia. Oikeasti sairaalahoitoon koronan takia joutuneiden keski-ikä oli maaliskuussa 68 vuotta. Välillä meni jopa inttämiseksi. Koska Ylen kirjeenvaihtaja oli haudanvakavana televisiossa kertonut, kuinka hirvittävän kaamea tilanne Virossa on, ei meidän henkilökohtaisia kokemuksiamme meinattu uskoa. Eiväthän uutiset voi väärässä olla, höh!

Me emme kuitenkaan havainneet uutistarinoiden hirveyttä ja kauheutta arjessamme, ja koitimme tämän kyselijöille kertoa. Meidän Tallinnassamme ihmiset olivat aktiivisesti liikkeellä, kevätaurinko paistoi ja lapset leikkivät. Kuten tuossa artikkelikuvassa, jonka nappasin pari viikkoa sitten läheisessä puistossa lenkkeillessäni. Juuri tuolloin koronan tartuntalukemat olivat täällä maailmanennätystasoa. Maskeja ei juuri katukuvassa nähnyt ja ne ovat yhä aika harvinaisia. Kaupoissa niitä on tosin pakko pitää. Viron maskisaaga ansaitsisi sinänsä oman artikkelinsa. Se on pitkä, monivaiheinen ja sekava tarina, joten en mene siihen tässä.

Täysin normaalia elämää täällä ei kuitenkaan voi viettää, sillä ravintolat, erikoisliikkeet, kuntosalit ja uimahallit ovat yhä kiinni. Oikeastaan auki ovat vain ruokakaupat ja Prisman kaltaiset megamarketit. Sulkua jatkettiin jo kerran ja näillä näkymin jotain avataan aikaisintaan huhtikuun lopussa.

On muuten hyvä pitää aina mielessä, että mikään näistä jokaisen käytännön elämään vaikuttavista seikoista ei johdu itse koronaviruksesta. Mikroskooppisen pieni virus ei pysty sulkemaan yhtään yritystä. Sen tekevät ihmiset, poliitikot. Monesti koronajutuissa menevät iloisesti sekaisin terveydelliset seikat ja päättäjien reagointi virukseen. Mielestäni nämä tulee pitää selvästi erillään. Virus tekee mitä tekee, mutta kaikki rajoitukset ovat inhimillisten arvovalintojen tuloksia. Ne eivät ole mikään pakko.

Mutta mietitäänpä hieman, mitä uutisissa sitten Virosta ja Tallinnasta pari viikkoa sitten kerrottiin ja kirjoitettiin. Koronan tartuntaluvut olivat hyvin korkeita ja sairaaloissa paljon koronapositiivisia potilaita. Nämä olivat varmasti ihan totta.

Otetaan ensin sairaalat. Niiden kapasiteetti oli äärirajoilla. Tätä en epäile, vaikka en olekaan itse käynyt asiaa toteamassa. Enhän asu sairaalassa. Eikä asu moni muukaan, sillä sairaalat, potilaat ja terveydenhuollon henkilöstö ovat loppujen lopuksi hyvin pieni osa yhteiskuntaa. Jos osa maan sairaaloista on ylikuormittunut, vaikuttaako se jotenkin keskivertokansalaisen elämään? Huomaisiko tavallinen tallaaja tehohoitopaikkojen täyttymistä, vaikka asuisi sairaalan vieressä? Onko rehellistä ja oikein antaa ymmärtää, että jonkin yksittäisen sairaalan tilanne antaa hyvän kuvan siitä, mikä kokonaisen yhteiskunnan tilanne on? Näitä voi itse kukin miettiä.

Uutisia lukiessaan on myös syytä huomioida, onko sairaalojen kapasiteetti kerrotussa paikassa oikeasti ylittynyt, vai ”onko se ylittymässä”. On iso ero sillä, onko jotain oikeasti tapahtunut, vai onko jotain mahdollisesti tapahtumassa. Pari viikkoa sitten potilaita jouduttiin siirtämään täällä maan sisällä Tallinnasta Tarttoon ja Pärnuun. Kuinka paha kriisi on kyseessä, jos siitä selvitään siirtämällä potilaita kahden tunnin matka toiseen sairaalaan? Ja jos tilanne oli täällä tuolloin maailman pahin, millaisia ovat maailman muiden koronapesäkkeiden kriisit oikeasti olleet käytännössä? Jätän nämäkin kysymykset lukijoiden pohdiskeltavaksi.

Nyt Viron sairaalojen käyttöaste on tippunut 60 prosenttiin.

Sivuhuomautuksena, muistatteko muuten ajan, jolloin sairaalat olivat olemassa kansalaisia varten? Niihin mentiin, jos oli sairas ja henkilökunta teki siellä parhaansa, että potilas saataisiin kuntoon. Nyt taas vaikuttaa siltä, että kokonaiset kansakunnat venyvät uskomattomiin mittoihin, jotta sairaanhoidon laskennallinen paikkaluku ei ylittyisi. Kansa onkin alisteinen sairaaloille. Niin se maailma muuttuu. Uusi normaali, uudet tärkeysjärjestykset.

Mennäänpä sitten tilastoihin ja numeroihin. Koronatilannetta mitataan nyt sekä mediassa että poliitikkojen puheissa todettujen tartuntojen määrällä. Tartton yliopisto on tutkinut täällä koronan sairastaneita. Sairastettu tauti todettiin verestä löytyneiden vasta-aineiden avulla. Vain 20 % tutkituista, koronan sairastaneista henkilöistä raportoi jonkinlaisista oireista. Neljä viidestä ei ollut huomannut koko tautia. Tämä yhdessä vakavasti koronasairaiden korkean keski-iän kanssa selittänee aika pitkälle sen, miksi tartuntanumeroiden mukaan paha koronatilanne ei Tallinnassa meidän silmiimmekään näkynyt.

Lisäksi tartuntojen tilastolukema riippuu suoraan siitä, kuinka paljon testataan. Jos testaaminen lopetetaan, tippuvat myös tilastot nolliin. Keväällä 2020 ei juuri testailtu. Nyt taas testataan joka käänteessä. Mielestäni koronatartuntamäärien kyttääminen onkin mittarina perin huono. Arvelen, että tämän tunnustaminen on lopulta edessä median luomassa rinnakkaistodellisuudessa koronan vastaista sotaansa käyvillä poliitikoillakin. On perin lapsekas ajatus, että joku valtio pystyisi piiloutumaan globaalisoituneessa maailmassa ärhäkästi leviävältä virukselta.

Minulle onkin jäänyt epäselväksi, mihin päättäjät oikein pyrkivät. Tartuntoja vähennetään ennen näkemättömän raskain toimenpitein, mutta mitä sitten tapahtuu? Mikä on tavoite? Meneekö korona pois sillä, että yhteiskunta suljetaan kerta toisensa jälkeen? Kun luvut laskevat, osa firmoista saa avata ovensa ja päättäjät puolestaan saavat laittaa päänsä jälleen kerran strutsin lailla pensaaseen ja toivoa sormet ristissä viruksen hävinneen pysyvästi ihmeen lailla johonkin. Kovin surkeaa on, ettei selkeää suunnitelmaa tilanteesta ulos näytä vieläkään olevan, ei Virossa eikä Suomessa. Ainut tartuntamäärien tukahduttamisen varma tulos on, että epidemia, ja sitä kautta poikkeusolot, jatkuvat niin kauan kuin koronavirusta jostain päin maapalloa löytyy. Eli vuosia. Ehkä vuosikymmenen. En usko, että minkään maan kansantalous tulee moista kestämään.

Riittävä rokotekattavuus olisi tietty pelastus ja ratkaisisi koko tilanteen. Pahoin kuitenkin pelkään, että siihen ei tulla ilman pakkoa pääsemään. Virossa on jo tehty muutama tutkimus rokoteasenteista. Tämän viimeiseksi näkemäni mukaan jopa kolmannes kansasta ei olisi rokotetta ottamassa. Se on aika suuri porukka ja taannee sen, että positiivisia tapauksia tulee jatkossakin olemaan, eikä koronapositiivista kuolleistakaan päästä eroon. En nimittäin usko, että edes kaikki riskiryhmäläiset suostuvat rokotettavaksi. Juuri muuthan eivät koronaan tilastojen mukaan kuole. On aika karua ja juridisesti epäilyttävää, jos päättäjät joutuvat alkaa pakottamaan kansalaisia piikille. Tällainen sotku taitaa kuitenkin olla vielä edessä. Tätä olisi hyvä Suomessakin miettiä, ettei sitten syksyllä olisi edessä kolmas aalto ja paljon käyttämättömiä (ja veronmaksajille kalliita) rokoteannoksia.

Viron onni on, että moni on jo taudin sairastanut. Koronan sairastaneita on ainakin (varmat testatut tapaukset) 114 000 ja rokotettuja 259 000. Molemmat luvut kasvavat joka päivä. Porukkaa täällä on kaikkineen noin 1,3 miljoonaa. Viron julkisessa keskustelussa on muuten ollut asiantuntijoita, jotka uskaltavat laskea nuo luvut yhteen, kuten oikein onkin. Suomessa moiset puheet taitaisivat olla jonkinlaista rienausta tai pyhäinhäväistystä. Laumasuojan syntymisen kannalta ei kuitenkaan ole merkitystä sillä, ovatko vasta-aineet veressä rokotteen vai taudin sairastamisen kautta. Kunhan niitä vain tarpeeksi monella on. Siksi epäilen, että paluun normaaliin, todelliseen post-koronaelämään on täällä lähempänä kuin Suomessa.

Tai sitten Suomen koronapolitiikan ja mittaustapojen pitää muuttua hurjasti siitä, minkälaisia ne ovat nyt. Tällä hetkellä se näyttää mielestäni kovin epätodennäköiseltä. Jos toden sanon, en ymmärrä lainkaan, mitä Suomessa tapahtuu. Virossa kevään rajoitukset olivat sentään ymmärrettäviä, sillä sairaalat olivat oikeasti muutaman viikon lähes täystyöllistettyjä. Suomessa taas on puhuttu ulkonaliikkumiskielloista ja ties mistä, vaikka koronapositiivisia kuolleita pitää etsiä tilastoista suurennuslasin kanssa ja sairaaloissakin on kapasiteettia vaikka miten. En ymmärrä. Tilanteessa on jonkinlaisen uskonnollisen psykoosin piirteitä.

 

+8
Tomi Tölli
Sitoutumaton

Yrittäjä ja DI. Maailmanmatkaaja ja matkakirjailija. Yli sata vierailtua valtiota, kaksi rauhanturvaoperaatoita.

Matkablogi ja kirjat katso: www.havaintoja.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu