Terveisiä Tallinnan koronahelvetistä

Palasin hiljattain asunnolleni Tallinnaan. Olimme vaimoni kanssa viettäneet edelliset kolme kuukautta Suomessa. Ironista tässä paluussa oli se, että pakenimme täältä viime vuoden lopussa kaupungin lannistavaa koronarajoitustodellisuutta, mutta lähes heti palattuamme kaikki, ruokakauppoja lukuun ottamatta, suljettiin Virossa taas.

En anna sen kuitenkaan häiritä, vaan kerron seuraavassa hieman, minkälainen paluu oli, ja minkälaista täällä on. Onhan Virosta ja koronasta kirjoitettu viime päivinä paljon ja monessa paikassa.  Ja monenlaista.

Ensin matkasta. Katajannokan matkustajasatamassa oli vajaa pari viikkoa sitten arkiaamupäivänä hiljaista. Suomen viranomaiset ovat rakentaneet tulevan liikenteen autokaistalle kaikenlaista telttaa ja muuta infrastruktuuria. Rajavartiolaitoksen autoja oli monta ja henkilökuntaa paljon. Viranomaiset odottivat Tallinnasta tulevaa laivaa. Kaikki nämä järjestelyt ovat uusia. Elettiin selvästi poikkeusaikoja.

Vikingin laiva oli autio. Matkustajia oli vain kourallinen. Tallinnan satamassa ruumasta ajoi ulos kymmenkunta autoa. Edessäni jonossa oli latvialaisia. Ajoimme ulos ja kohti sataman porttia. Laiturin reunalla seisoi yksi orvon näköinen poliisiauto, jossa istui kaksi poliisia. Muita virkavallan edustajia ei näkynyt. Yleensä heitä on enemmän. Ei puomeja, ei tarkastuksia, ei testitelttoja. Keneltäkään ei kyselty mitään, ketään pysäytetty. Ei edes latvialaista autoa.

Olin hetkessä ulkona satamasta. Ajoin Kalamajan kaupunginosaan ja katselin ympärilleni. Vanhojen puutalojen reunustamilla kaduilla kulki ihmisiä. Muutama mummo köpötti johonkin. Äiti työnsi lastaan vaunussa. Kiireinen nuorimies ylitti tien tietokonelaukku kainalossaan. Kenelläkään ei ollut maskia. Kaikki oli kovin seesteistä. Normaalia. Olin viettänyt kaksi matkaani edeltänyttä päivää Helsingin kantakaupungissa, eikä siellä ollut ollut samanlaista. Ilmapiiri oli paljon ahdistavampi.

Ensivaikutelman perusteella toinen kaupungeista eli toden totta kriisiaikaa. Mutta se ei ollut Tallinna.

Pääsin kämpille ja vielä samana iltana törmäsimme virolaistuneeseen suomalaiseen naapuriimme. Yli kuusikymppinen kaveri oli riemuissaan. Korona oli kuulemma sairastettu ja hänellä oli siitä nyt paperi! Se on arvokas lappu, jos haluaa käydä Suomessa. Ilman koronatodistusta ei laivaan pääse. Sairastetun taudin todistus taas takaa kuuden kuukauden vapaan liikkumisen. Hän kertoi joutuneensa testiin puoliksi vahingossa, ja positiivinen tulos oli tullut täytenä yllätyksenä. Mitään oireita ei ollut ollut. Perään soitellut lääkäri oli neuvonut ottamaan iisisti. Ja juomaan vettä.

Kuluneen kahden viikon aikana on selvinnyt, että korona on Tallinnassa kovin arkipäiväinen juttu. Kaikki vaikuttavat tuntevan useita taudin sairastaneita, elleivät sitten ole sairastaneet sitä jo itse. Sitä on kaikilla työpaikoilla. Tarinat ovat yleensä aina saman tyyppisiä kuin naapurillamme. Testiin on menty varmuuden vuoksi tai altistumisen jälkeen. Oireet ovat yleensä olleet kovin lieviä. Kipeä kurkku, pientä kuumeilua. Väsymystä. Tai sitten oireita ei ole ollenkaan. Kuvaavaa on, että Viron pääministeri Kaja Kallas ilmoitti juuri jokunen päivä sitten sairastuneensa koronaan. Hänellekin positiivinen testitulos oli suuri yllätys. Ei kuulemma olisi ikinä uskonut.

Olen koittanut kysellä, tunteeko kukaan ketään koronan takia sairaalaan joutunutta. Tähän mennessä vastaus on ollut aina ei.

Katukuvassa ei myöskään näy ylimääräisiä ambulansseja. Sen sijaan muuten on hämmästyttävän vilkasta. Autoliikenne on lähes normaalia ja jalankulkijoita ainakin tässä Kalamajan ja Telliskiven alueella yllättävän paljon. Olemme vaimoni kanssa jopa ihmetelleet, mihin ihmiset ovat matkalla. Lähes kaikki kun on kiinni. Mutta ehkeivät virolaiset jaksa kotonakaan istua. Onhan sitä jo viime vuonna kylliksi tehty. Vanhassa kaupungissa sen sijaan on hiljaista. Sen yleensä kansoittavat turistit ovat poissa ja kaikki ravintolat kiinni. Muuta liiketoimintaahan ei vanhassa kaupungissa juuri olekaan.

Luulen, että Tallinnan kapinahenkeen on useita syitä. Virolaisten kollektiivisessa muistissa on yhä, että viranomaiset ja tiedonvälitys eivät suinkaan välttämättä ole aina oikeassa. Ne voivat olla myös täysin väärässä. Neuvostoliitossa virallinen todellisuus ja reaalitodellisuus olivat kaksi aivan eri asiaa. Tällaisen ajan muistavaa kansakuntaa on vaikea saada tottelemaan. Historia on opettanut uskomaan enemmän omia silmiä ja henkilökohtaisia kokemuksia, kuin vaikkapa sitä, mitä tv:ssä sanotaan.

Ja se henkilökohtainen kokemus täällä taitaa alkaa olla, että korona on verraten pieni riesa verrattuna loputtomiin rajoituksiin ja piileskelyyn. Vaimoni työpaikalla (kansainvälisen pankin toimisto) on tehty vuosi etätöitä. Moni on jäänyt uusimpien rajoitusten myötä sairaslomalle burnoutin takia. Teams palavereja ja tietokonetyötä ei yksinkertaisesti jaksa, kun suljetuista kouluista kotiutetut lapset huutavat korvan juuressa taas kerran, eikä helpotusta näy. Useat ovat toki olleet sairaslomalla myös koronan takia. Osa koronasairaista on tosin jatkanut töitä myös sairaslomansa aikana. Kotona kahden viikon karanteenissa kökkiminen on yksinkertaisesti käynyt liian tylsäksi.

Entäpä me, mitä ajattelemme tästä itse?

No, olemme toistaiseksi täällä ja odottelemme. Rajoitusten livenemistä ja toisaalta tartuntaa. Emme sellaista varsin etsi, mutta Tallinnassa moista on varmaan vaikea pidemmän päälle välttääkään. Ellei oireita ilmaannu, täytyy mennä keväämmällä vasta-ainetestiin. Tavallisissa testeissä täällä ei viitsi rampata suotta. Niihin on jono. Niin karulta kuin se keskivertosuomalaisesta varmaan kuulostaakin, ratkaisisi positiivinen testitulos henkilökohtaisella tasolla monta asiaa. Paitsi matkustaminen moneen paikkaan helpottuisi, voisi myös rokotushässäkän omalta kohdaltaan unohtaa. Koko koronan voisi jättää mentaalitasolla taakseen ja jäädä odottelemaan rajoitusten poistumista.

Mitä taas tulee Viron ”katastrofiin” valtiotasolla, en suinkaan näe sitäkään täysin negatiivisena asiana. Tutkailin jo viime keväänä muutamia epidemiamallinnuksia ja minusta tilanne näytti täysin selvältä: ainut tie takaisin normaalielämään ja eteenpäin on laumasuoja. Mitään muita reittejä ei ole. Kirjoitin tuolloin pohdinnoistani toistakymmentätuhatta lukukertaa saaneen jutunkin, tälle samalla forumille.

Laumasuoja voidaan hankkia sairastamalla, rokottamalla tai näiden kahden yhdistelmällä. Virossa mennään nyt kohti laumasuojaa paitsi rokotuksin, myös noin 1500 tartunnan päivävauhdilla. Piileviä tartuntoja lienee vielä selvästi enemmän. Jokainen koronan sairastanut on ikään kuin rokotettu. Saanut immuniteetin. En ymmärrä, miksi tämä pitäisi nähdä pelkästään negatiivisena asiana.

Suomessa (kai?) luotetaan vain rokotuksiin. Ainakin hallitus näyttää tekevän kaikkensa, ettei kukaan saisi immuniteettia muulla tavalla. Ellei Suomen rokotuskampanja jostain syystä toimikaan tai viivästyy, on maa melkoisessa umpikujassa. Onkohan hallituksessa esimerkiksi mietitty mitä tehdään, jos liian moni suomalainen kieltäytyy rokotuksista, eikä laumasuojaa saavutetakaan tällä tavoin?

Saa jakaa.

Artikkelikuvassa kapinahenkeä henkivä häshtäg erään Kalamajassa sijaitsevan rakennuksen ikkunassa.