Trump 2020 – ja hyvä niin

 

No niin, myönnetään. Syyllistyin klikkiotsikointiin. Tunnustan sen rehellisesti. Mutta totta toinen puoli, sillä epäilen Trumpin voittavan enää vain tuntien päässä olevat Yhdysvaltain presidentinvaalit. Väitän jopa, ettei se olisi yhtään hullumpi asia. Koska tällainen mielipide ei ole kovin suosittu, on varmaan syytä selittää miksi.

Ensinnä. USA:n vaalitilanne muistuttaa mielestäni kovasti taannoisia Britannian vaaleja, jotka Boris Johnson ja konservatiivit voittivat. Myös ne olivat kovin tasainen taistelu, ainakin jos uutisia seurasi. Tilanne oli selvä ja mustavalkoinen. Vaaleissa taistelivat hyvän ja pahan voimat. Absoluuttista pahaa edustivat brexitiä kannattaneet konservatiivit. Hyvät ihmiset taas vastustivat EU-eroa ja tulisivat äänestämään labouria, Brittien sosiaalidemokraatteja. Ja eihän paha voi voittaa. Niin vaan ei voi käydä. Se tiedettiin monessa toimituksessa. Jutut kirjoitettiin sen mukaan.

Mutta kuinkas sitten kävikään. Kansa äänesti väärin. Gallupeissa tasaväkinen, tai jopa vaalivoiton ottanut labour kokikin varsinaisen rökäletappion. Tulos oli huonoin lähes vuosisataan. Politiikan asiantuntijat ja puhuvat päät olivat shokissa: Ei tässä näin pitänyt käydä! He kun eivät tunteneet ketään, joka olisi kannattanut EU:sta eroamista. Tai äänestäisi konservatiiveja.

Vaan oli heitä paljonkin. Kukaan vaan ei käynyt kysymässä heiltä mitään. Ja jos kysyikin, ei moisia vääriä mielipiteitä julkaistu missään. Se näyttää olevan ajan henki, oli aihe mikä tahansa. Yksi mielipide on sallittu, muut vaietaan kuoliaaksi.

Syy labourin tappioon oli työväenluokka, joka ei sitä enää näissä vaaleissa äänestänyt. Ja miksi olisi äänestänytkään, olihan puolue profiloitunut enemmän kaikenmoisiin rotu- ja rasismikysymyksiin sekä erinäiseen maailmanpelastamiseen ja kotimaisen kulttuurin parjaamiseen. Tylsistä asioista, kuten työpaikat ja talous, ei juuri jaksettu puhua. Siispä puoluetta äänestivät vain omasta mielestään edistykselliset urbaanit valkokaulustyöläiset. Ne sieltä samasta kuplasta, jossa oltiin vaalituloksen jälkeen järkyttyneitä, ja josta käsin lähes kaikki uutiset kirjoitetaan. Vaaleissa selvisi, kuinka rajallinen joukko se on. Vaalien ulkopuolella taas saa helposti käsityksen, ettei tässä maailmassa muita olekaan.

Tämä kuulostaa minusta taas kovin tutulta.

Yhdysvaltain tilanne on siinä mielessä erilainen, että Briteissä kukaan ei tiennyt, millaista elämä Brexitin jälkeen olisi. Trump taas on ollut vallassa neljä vuotta, joten on aika selvää, mitä jatkossa on luvassa, mikäli häntä äänestää.

Mitä sitten on luvassa? Ainakin hyvä työpaikkatilanne, sillä Trumpin kaudella ennen koronaa Yhdysvalloissa oli korkein työllisyys puoleen vuosisataan. Tämän kävin itsekin toteamassa kesällä 2018, jolloin autoilin Pohjois-Amerikan halki aina Meksikon rajalta Alaskaan asti. ”Hae tänne töihin” -lappuja oli joka puolella. Firmat jopa mainostivat radiossa itseään työnhakijoille. Palkkaus- ja investointipäätöksiä tekevät tahot selvästi luottavat Trumpiin. Tästä kuviosta on mielestäni uutisoitu hämmästyttävän vähän. Taitaa olla vääränlainen fakta.

Vaan mitäpä minua oikeastaan Jenkkien työ- ja taloustilanne kiinnostaisi. Enhän asu siellä. Sen sijaan maan ulkopolitiikka kiinnostaa. Se kun vaikuttaa koko muuhun maailmaan. Trumpin hallinto ei ole aloittanut yhtään uutta sotaa tai aseellista konfliktia. Tässä mielessä mies on selvästi parempi presidentti kuin kaksi edellistä. Bush ajoi Irakin kaaokseen ja Obama oli mukana sotkemassa ainakin Syyrian ja Libyan asioita. Obama on sivistynyt ja älykäs mies, mutta hänen ulkopolitiikkansa tuli Euroopalle kalliiksi. Vuoden 2015 turvapaikanhakijahässäkkää ei ole vieläkään setvitty loppuun. Britit jo jättivät unionin. Sitä olisi tuskin tapahtunut ilman vuotta 2015.

Muutenkin kansainväliset jännitteet ovat Trumpin aikana lientyneet. Venäjä, Pohjois-Korea. Turhanpäiväinen nokittelu on jäänyt pois. Lähi-itäänkin on saatu uusia rauhansopimuksia. Kaikki tämä on hyvää ja kannatettavaa kehitystä. Maailma olisi nähdäkseni parempi paikka, jos kaikki huolehtisivat sekä valtio- että henkilökohtaisella tasolla enemmän omista asioistaan. America First. Trumpin ulkopolitiikan kulmakiviä.

Yhdysvalloissa on siis presidentti, jonka kaudella maan talous voi (ennen globaalia terveyskriisiä) paremmin kuin vuosikymmeniin, ja jonka aikana sodat ja jännitteet maailmalla ovat vähentyneet. Silti mies on huonoin ja kammottavin USA:n johtaja ikinä, josta eroon pääsemiseksi kaikki keinot ovat sallittuja.

Eikö tässä ole jonkinlainen ristiriita?

Trumpin ankara vastustaminen oli ehkä paikallaan hallinnon alussa. Silloin meno oli kieltämättä sekavaa. Sen sijaan neljän vuoden jälkeen raivopäisen negatiivinen suhtautuminen mieheen alkaa näyttää kovin epärationaaliselta. Moni kommentaattori on pyörittänyt samaa levyä vuodesta 2016 asti. Trump on katastrofi, joka aiheuttaa kolmannen maailmansodan ja globaalin laman ja ties minkälaista tuhoa ja hävitystä. Mutta ellei mitään tällaista ole neljässä vuodessa tapahtunut, milloin se sitten tapahtuu?

Sitten on tietty Biden, joka on Trumpin vastaehdokkaana aika surkea. Hänestä ei taida juuri kukaan pitää, tai ainakaan innostua. Mies on lähes puoli vuosisataa politiikassa vaikuttanut firman mies. Höppänäkin jo, väitetään. Varsinaisesti vaaleissa on kysymys Trumpista. Äänestetään joko miehen puolesta, tai häntä vastaan. Biden nyt vain sattuu olemaan se, jolle vastakkainen ääni pitää antaa.

Kaiken kukkuraksi Bidenin valinta demokraattipuolueen ehdokkaaksi oli kaikkea muuta kuin tyylikäs. Pieni, epäilemättä tilataksiin mahtuva kuppikunta päätti, että tässä on se meidän ehdokas. Muut savustettiin kisasta pois, ja he lähtivät lopulta, moni tosin pitkin hampain. Ei kovin demokraattista. Demokraateilla olisi kuitenkin ollut nuorempiakin ehdokkaita. Myös naisia ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvia. Mutta ei. He valitsivat vanhan valkoihoisen ukon, jolle Obama oli huhujen mukaan kulisseissa esivaalien aikana todennut, jotta ”Hei Joe, sinun ei ole pakko tehdä tätä”. Tiesi kai miehen rajoitteet. Biden oli jo Obaman varapresidenttinä kuulu ajoittaisesta omituisesta käytöksestään ja möläytyksistään.

Mutta voin tietty olla väärässäkin. Viime vaaleissa olin. Kuten niin moni muu, kuvittelin Clintonin ottavan niissä selvän voiton. Jännät paikat joka tapauksessa tulossa. On varmaan pakko valvoa ensi yö ja seurata, kuinka tässä käy.

 

Ristiriitaisesta suhteestani Yhdysvaltoihin ja seikkailuistani siellä voi lukea tarkemmin hiljattain ilmestyneestä kirjastani Länttä ja itää. Samassa opuksessa matkustetaan myös maata pitkin Venäjän läpi Vladivostokista Eurooppaan. Se on se itä. Myös Putinin Venäjä herätti paljon ajatuksia, mutta siitä lisää joku toinen kerta. 

 

Tomi Tölli

Yrittäjä ja DI. Maailmanmatkaaja ja matkakirjailija. Yli sata vierailtua valtiota, kaksi rauhanturvaoperaatoita. Matkablogi: www.havaintoja.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu