EU julisti Venäjän federaation terroristivaltioksi

Kuvassa Europarlamentin Strasbourgin toimipiste jossa parlamentaarikot kokoontuvat, äänestävät, syövät ja suunnittelevat uusia ideoita. Kuvan lähde www.europarl.europa.eu

 

Tänään EU:n ytimessä eli europarlamentaarikkojen päätösten ja äänestysten suuressa salissa päädyttiin ratkaisuun määritellä Venäjän federaatio terroristivaltioksi.

Itäblokin maissa terrorismi nimittely on ollut jo pidempään julkista ja virallista. Suomessa asiasta ei ole erikseen päätetty, eikä tämä oletettavasti ole tarpeenkaan. Suomi on 2000- luvulla tyypillisesti nojautunut EU:n ja muiden globalististen järjestöjen kantoihin.

Europarlamentissa paikalla olleet Suomen kansalaiset puoltivat Venäjän nimeämistä terroristivaltioksi. Kokouksessa paikalla eivät olleet suomalaisista parlamentaarikoista Laura Huhtasaari, Ville Niinistö ja Petri Sarvamaa joten heidän kantansa asiassa jäivät epäselväksi.

Terrorismivaltio lisänimi ei tullut yllätyksenä. Olisi jopa odottanut, että EU olisi suuressa viisaudessaan keksinyt vieläkin perkeleellisemmän lisänimen.

Sananvapauden ja ihmisoikeuksien näkökulmasta tapauksessa voi nähdä myös huolestuttavia piirteitä. Epäselväksi jää mitä Hesarin artikkelissa tarkoitetaan tekstillä –

”Parlamentti haluaisi myös kieltää ja sulkea Venäjän propagandaa levittävät tahot Euroopassa.”

Tiedossa on tapauksia, jossa asioita analyyttisesti, itsenäisesti ja järjen äänellä esiintuoneet henkilöt on kiihkeästi tyrmätty epämiellyttävien tahojen äänitorveksi. Heidät on myös pyritty hiljentämään sekä heitä on mustamaalattu.

 

IL – EU julisti Venäjän terroristivaltioksi

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/690f2a5e-9ce7-4cb2-aa1f-efa435e2289b

HS – Euroopan parlamentti: Venäjä tukee terrorismia

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009221563.html

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu