Merelle dumpatut – Kreikkalainen turvapaikanhakuprosessi
Päivän paperi Hesari kirjoitti muutaman sivun artikkelin Kreikan pakolais ja turvapaikanhaku käytännöistä otsikolla ”Merelle karkotetut”.
Jutussa kuvaillaan Kreikan toimintaa epäinhimilliseksi sekä täysin EU:n ja kansainvälisten säädösten vastaiseksi. Kreikan kerrotaan vieneen jo vastaanotettuja turvapaikanhakijoita asemiesten saattelemana turkin aluevesille jossa pakolaiset on siirretty kumilautalle. Kreikan viranomaiset kiistävät heihin kohdistetut syytökset koskien pakolaisten kohtelua. Kreikka myös syyttää turkkia joka mahdollistaa venepakolaisten saapumisen EU:n alueelle. Vaikka turkki ei ole ollut monessa asiassa viimeaikoina pelkästään positiivisessa valossa. Näyttäytyy turkin toiminta alueen meripelastuksesta vastaamisesta ja suurten pakolaismäärien majoittamisesta humaanilta.
Hesari kirjoittaa myös Frontexin sekaantuneen kreikan rajaviranomaisten toimintaan johon myös Suomi on osallistunut.
Asiassa näyttäytyy monia epäkohtia. Ihmissalakuljetus on rikollista toimintaa jota turkista suuntautuva venepakolaisuus on. Hesarin jutussa tarinastaan kertovat pakolaiset onnistuivat pääsemään kreikkaan toisella salakuljetusyrityksellä. Kreikasta matka jatkui kahden henkilön kohdalla saksaan väärennetyllä saksan passilla ja aidolla belgian passilla jossa henkilöä muistuttava kuva.
Turvapaikanhakijat synnyttivät euroopassa keskustelua Valko-venäjältä suuntautuneen vaelluksen myötä. Myös tällöin mitä ilmeisimmin käytettiin laittomia keinoja ja heitettiin tulijoita persniska otteella sinne mistä ovat tulleetkin. Asia ei kuitenkaan saanut arvostelua osakseen, koska kyseessä katsottiin olevan valtiollinen hybridioperaatio ja olihan takana ”venäjä”. Jopa ulkoministeri Haavisto totesi Helsingistä käsin ettei kyseiset henkilöt Valko-venäjän metsissä ole turvapaikanhakijoita.
Myös suomessa ollaan maalailtu kauhuskenaarioita mahdollisesta pakolais-hybridioperaatiosta. Muuttuvassa maailmassa ja mahdollisen venepakolaisuuden turvattomuudesta johtuen on tulevaisuudessa turvapaikanhakijoiden suuntaaminen maareittejä pitkin suomeen mahdollista. Itäblokin maat eivät EU jäsenyyksistä huolimatta turvapaikanhakijoita houkuttele verrattuna kansainvälisiä lakeja noudattavaan suomeen.
EU on turvapaikka asioissa täysin epäyhtenäinen ja jokainen maa huseeraa tavallaan laillisesti tai laittomasti. Joistain saa menoliput euroopan ympäri ja jossain saa epäinhimillistä kohtelua. Suomen on pyrittävä tekemään omat ja itsenäiset ratkaisunsa turvapaikanhakuun liittyen riippumatta siitä ovatko ne kansainvälisten lakien mukaisia. Päättäjien suunnalta nämä kansainväliset asetukset ovat ehdottomia mm. Vihreille ja RKP:lle. On kuitenkin toivottavampaa säätää pelisäännöt avoimiksi ja selkeiksi sen sijaan, että epätoivoisessa tilanteessa vedotaan perusteluihin tai väitetään hybridioperaatiota. Vihreät ja RKP tuskin poikkeaa muista puolueista niin merkittävästi etteikö näiltä myös valehtelu onnistu.
Merihädässä olevat on ehdottomasti vietävä lähimmälle rannalle joka onkin juuri se lähtöranta mistä merihätäläiset lähtivät merille.
Ilmoita asiaton viesti
Just näin määrää merilaki, nuo ns. pelastuspalvelut välimerellä pitää viedä oikeuteen korvausvaatimusten kera. Nyt eu näkyy olevan supistamassa Unkarin tukirahoja, johtunee pitkälti siitä ettei sinne huolita siirtolaisia Afrikasta ja Lähi-Idästä. Ukrainalaiset ovat kylläkin ottaneet vastaan. Suomi samoille linjoille, ennen kuin olemme Ruotsin tilanteessa, myöhäistä heille, kun pökäleet ovat jo pöksyissä.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt eu näkyy olevan supistamassa Unkarin tukirahoja, johtunee pitkälti siitä ettei sinne huolita siirtolaisia Afrikasta ja Lähi-Idästä.
———————————
Kyse on oikeusvaltioperiaatteen rikkomisesta Unkarissa, joka vaarantaa EU:n varojen käytön ja hallinnoinnin, sanoi EU:n budjettikomissaari Johannes Hahn.
https://www.kaksnelja.com/uutiset.html?a100=216410
Ilmoita asiaton viesti
”Kyse on oikeusvaltioperiaatteen rikkomisesta”
Näitä rikkojia on ollut muitakin. Unkari nyt sattuu olemaan ”venäjämielinen”
Ja eiköhän blogissa esiintuomani kreikkakin riko EU:n periaatteita, mutta tuki miljardit vain virtaa.
Ilmoita asiaton viesti
Näitä rikkojia on ollut muitakin. Unkari nyt sattuu olemaan ”venäjämielinen”
—————————————-
Mitä muita?
Ja tämä Unkarin toimenpide menettely alkoi jo kauan ennen venäjän hyökkäystä.
Ilmoita asiaton viesti
Puola
Ilmoita asiaton viesti
Kreikka ei ole rikkonut ja Puola on tehnyt tarvittavat muutokset. Venäjä ei asiaan vaikuta vaikka Unkari törkeästi käyttäytyykin Ukrainaa kohtaan.
Ilmoita asiaton viesti
Meidän ei kuulu ottaa Schengen-alueelle sosiaaliturvan varaan tulevia ihmisiä mistään. Oikeita turvapaikkaa tarvitsevia on mitätön osa pyrkijöistä. Oikea muuttaja taasen elää omilla varoillaan ja työllään.
On päästävä siihen, että rajat eivät vuoda millään YKn keksimällä taikasanalla.
USAhan on vuoden sisään tullut kaksi miljoonaa laitonta tunkeutujaa, yhteensä heitä on 20-25 miljoonaa. USAn köyhien määrä ja rikollisuus kasvaa vastaavasti.
Ilmoita asiaton viesti
Koko Euroopalla ei ole kohta enää muuta vaihtoehtoa kuin palauttaa jokainen tulija takaisin, koska valtiot alkavat olla kriisitilanteessa näiden tulijoiden takia. Yhdelläkään Euroopan valtiolla ei riitä resurssit, koska tulijoiden määrä vain kasvaa jatkuvasti.
Hesarin jutunkin pakolaiset jotka Kreikasta palautettiin lähtömaahan, lähtivät matkaan uudelleen ja elävät nyt Saksassa.
Ilmoita asiaton viesti
Vastaan samalla Markun ja Juhan kommenttiin.
Olen korostanut osallistumisessani turvapaikanhakukeskusteluun realiteetteja ja sitä mitä poliitikot puhuvat. Osalle kansainväliset lait ja oikeudet ovat pyhiä. Eli jos pääset tavalla tai toisella suomen maaperälle ja ilmoittaudut turvapaikanhakijaksi niin prosessi alkaa. Suomessa tuo prosessi on pitkähkö ja myös suomeen jääminen on ilmeisen helppoa riippumatta turvapaikanhakuprosessin päätöksestä. Olen kuullut juttuja, että Virossa turvapaikkahaku käsittely hoidetaan yhden vuorokauden aikana jonka jälkeen näytetään mihin päin suunnataan. Puheet ”raja-aidoista” suomessa ovat täyttä populismia. Nämä puheet voisi jopa hyväksyä paremmin jos samat henkilöt hyväksyisivät tulijoiden palauttamisen ilman vierailua keskuksen kautta.
Ilmoita asiaton viesti
Realiteetit meidän valtion suhteen turvapaikkapolitiikassa ovat varmaan se, että jokainen tulija otetaan vastaan velkarahalla ja valtio on muutenkin jo ylivelkaantunut. Samalla jokainen tulija vie meitä kohti Ruotsin tilannetta, jossa maahanmuuton ongelmat ovat jo liiallisia ja nyt Ruotsissa ihmetellään miten tilanteeseen on jouduttu. Vaikka eräät tahot ovat vuosikymmeniä kertoneet avoimesti mihin ollaan menossa avointen rajojen politiikalla.
Ilmoita asiaton viesti
Huonoista sopimuksista voi irtisanoutua. Eihän koko Schengen-sopimusta tarkoitettu muuta kuin EU-maiden kansalaisten ja turistien vapaata liikkuvuutta varten eikä EUn ulkopuolelta tulevien vapaata vaeltelua varten valitsemansa maan palveluiden piiriin.
Kyse olikin viherpunikkien populistien petoksesta, jolla on avattu rajat ja lompakkomme sekä velkatilimme kaikille.
Ilmoita asiaton viesti