Natsit valtaan Itävallassakin
Itävallan vaakuna – lähde Wikipedia
Räväkästä otsikosta huolimatta korostan, etten halua kirjoituksellani asettua mihinkään poliittiseen laitaan. Ilmeisen suositumpaa natsi sanan käyttö on poliittisessa vasemmistossa.
Tänään Itävallassa, tuon taiteilijana vähemmän tunnetun poliitikon synnyinmaassa pidetään parlamenttivaalit. Mielipidekyselyissä vaalien johtoasemaa pitää Itävallan Vapauspuolue. Puolueen kuvattiin Ylen artikkelissa olevan maahanmuuttovastainen, EU vastainen, muslimi ja juutalaisvastainen. Eikä siinä vielä kaikki, puoluetta pidetään myös venäjämielisenä. Eli tämän kuvauksen perusteella monet täällä puheenvuorossakin nimeävät puolueen otsikon mukaisesti ”natsi puolueeksi.”
Poliittinen retoriikka ja ilmapiiri muualla Euroopassa poikkeaa vahvasti suomalaisesta. Tätä asiaa eivät kaikki tunnu ymmärtävän. Suomessa on myös vahvaa konsensusta poliittisessa päätöksenteossa. Esimerkiksi EU vastaisuus tai venäjämielisyys on tällä hetkellä hyvin marginaalista politiikan ytimessä. Maahanmuuttokriittisyyttä Suomesta löytyy, mutta tässäkään kysymyksessä ei tehdä kuin jotain näpertelyä. Puheita ja uhoa voi vaalien alla kuulla. Poliittiset teot ovatkin sitten jotain muuta.
Populismi on myös yksi asia jota henkilöt eivät tunnu politiikassa ymmärtävän.
Itävallan Vapauspuolueen mahdollisesta vaalimenestyksestä uutisoi Yle
Itävallan vapauspuolue (Wikipedia)
Itävalta oli kolmannen valtakunnan syntypaikka.
Syntyykö sieltä myös neljäs valtakunta.
Itävaltalaiset näyttävät olevan kovin natsimielisä, eivät vain enää voi kaivaa Hitleriä ylös haudastaan, tälläkin kertaa heidän liittolaisensa löytyvät Italiasta, mutta myös Putinin Venäjältä.
Saa sitten nähdä mistä valtioista muodostuu se liittokunta joka lopulta lyö viimeisessä harmagedonin taistelussa tämän uuden pahan liittokunnan.
Ilmoita asiaton viesti
Terveisiä Itävallasta. Olet Arto kovin tietämätön yhtään mistään minkälainen itävaltalainen yhteiskunta on. Kun näin on, niin älä viitsi kirjoitella siitä aiheesta.
Ilmoita asiaton viesti
”Terveisiä Itävallasta. Olet Arto kovin tietämätön yhtään mistään minkälainen itävaltalainen yhteiskunta on.”
Uutisten mukaan siellä on paljon natseja ja natsit on pien enemmistö.
On siellä varmaan paljon myös sellaista perinteistä nahkahousuista väkeä. Nekin natseja, kuten se entinen YK:n pääsihteeri, joka oli itävaltalainen natsi.
Ilmoita asiaton viesti
Kertoisitko nyt näiden ”natsien” agendasta,,,onko se nykyään kovin jätkä jonka rollaattorissa on hakaristi yms.
Keski-ikä kun oikealla natsilla taitaa olla lähemmäs 100 vuotta …😅
Ilmoita asiaton viesti
”onko se nykyään kovin jätkä jonka rollaattorissa on hakaristi yms.”
Kyllä siellä on nyt nuoremmat, ellei nuoriso, radikalisoitunut tai radikalisoitumassa tästä vanhusten välillä kuopatusta natsi-aatteesta.
Itävallassahan on ollut tätä oikeistopopulistista liikehdintää ainakin niistä ajoista alkaen jolloin Timo Soini perusti persut ja kertoi ottavansa oppia silloisista itävallan populisteista, jotka jo silloin pärjäsivät vaaleissa, henkilön nimeltä Jörg Haider ollessa silloin sen tunnettu johtaja, eli Führer.
Ilmoita asiaton viesti
Puhukaa uusnatseista. Ei siellä keski-iältään 100 vuotiaat natsit riehu…🤦
Ilmoita asiaton viesti
Kun et tosiaan parempaan analyysiin pysty asiassa, josta et tiedä yhtään mitään, niin älä viitsi sitten kommentoida ollenkaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Kun et tosiaan parempaan analyysiin pysty asiassa, josta et tiedä yhtään mitään, niin älä viitsi sitten kommentoida ollenkaan.”
Jokainen kommentoi omilla tiedoillaan ja minun tietoni tästä asiasta nyt ovat tällaiset mitä olen esittänyt. Jos sinulla on muuta tietoa asiasta, en halua kieltää sinulta niiden tietojen esittämistä, joten anna tulla.
Ilmoita asiaton viesti
Kun et muuta osaa kuin käyttää natsikorttia, niin kaikelta sanomiseltasi on pohja pois.
Ilmoita asiaton viesti
”Kun et muuta osaa kuin käyttää natsikorttia, niin kaikelta sanomiseltasi on pohja pois.”
Miksi sinua häiritsevät puheet joista on pohja pois?
Jos kertoisit miten asia on, niin voitaisiin sitten siitä keskustella siltä pohjalta, jos sinulla kerran omasta mielestäsi on pohjaa omille sanomisillesi.
Ilmoita asiaton viesti
Minulla on ollut toinen koti Itävallassa jo kohta 20 vuotta ja olen täällä nytkin vaalien aikoihin. Natseihin en ole täällä törmännyt. Sen sijaan katukuvassa ulkomaalaisia maahanmuuttajia täällä on enemmän kuin perinteisiä itävaltalaisia asukkaita, eikä ongelmia ole ollut millään tasolla. Tunnen tämän maan tavat ja poliittisen agendan.
Kun sinun mielikuvituksesi ympärillä pyörivät natsit Hitleriä myöten, on asiallinen keskustelu aiheesta täysin mahdotonta.
Ilmoita asiaton viesti
”Kun sinun mielikuvituksesi ympärillä pyörivät natsit Hitleriä myöten, on asiallinen keskustelu aiheesta täysin mahdotonta.”
Ei sinun tarvitse minun mielikuvituksestani piitata, eikä siitä mieltäsi pahoittaa. Kerrot vain miten asiat ovat. Jos ne eivät sinun mielestäsi ole natseja, niin mitä ne sitten on ja miksi ne ovat Putinin puolella Ukrainaa vastaan, kuten Orban ja Unkari?
Ilmoita asiaton viesti
Onneksi itävaltalaiset natsit polttivat Lapin, keuhkotauti saatiin parempaan kuriin ja hygienia edes jonkinlaiseksi.
Faija oli vähän aikaa Lapin sodassa natsien vankina, mutta pääsi parin päivän päästä pakoon.
Ilmoita asiaton viesti
Itävaltalaiset vuoristoarmeijan lääkärit pelastivat useita suomalaisia lapsia heidän sairastuessaan vakaviin tauteihin, joita Suomessa ei osattu hoitaa. Tunnen näitä muutamia ja olen heidän tarinansa kuullut. Saksalaiset vuoristoarmeijan sotilaat ruokkivat ja auttoivat muutenkin paikallista Lapin asukkaita. Vuoristoarmeija tarjosi työtä ja hyvinvointia koko sen kolmen vuoden ajan, kun he Lapissa olivat. Yhteistyö sujui erittäin hyvin ja romanssejakin oli, joista syntyi useita satoja lapsia.
Vasta sitten, kun Laoin Sota alkoi, alkoivat myös sotatoimet. Ennen sodan alkua armeijan vetäytyminen kohti pohjoista sujui rauhalliseen tahtiin ja yhteisymmärryksessä Suomen sodanjohdon kanssa. Tämä ei kelvannut Stalinille, vaan hän vaati, että ruumiita täyty6y syntyä. Suomalaisia kaatui sen jälkeen vajaa tuhat ja noin 3000 haavoittui. Saksalaisia suunnilleen saman verran. Noin 1300 vuoristoarmeijan sotavankin luovutettiin Neuvostoliittoon, joista muutamat henkiin jääneet palautettiin vasta 1950-luvun puolivälissä Saksaan.
Vetäytyessään kohti pohjoista saksalaiset kävivät ankaraa viivytystaistelua aikaa vastaan ja siihen kuului erittäin olennaisena sana myös infran tuhoaminen – ei hävittämisen vuoksi, vaan suomalaisten hyökkäyksen hidastamiseksi.
Saksalaisten ottamat suomalaiset sotavangit vapautettiin heti joukkojen saapuessa Norjan puolelle.
Ilmoita asiaton viesti
Missä asiassa sinä luulet kykeneväsi opettamaan minua? Ihme lässytystä. Faijaa ei viety ”Norjan puolelle”, koska karkasi ennen.
Katsopa huviksesi luetteloa johtavista natseista Kolmannessa valtakunnassa. Siellä oli niitä muitakin kuin Schicklgruber.
Itävalta sai maailman uskomaan olleensa natsien uhri. Naurettavaa, Anschluss tapahtui täysin itävaltalaisten innokkaalla myötämielisyydellä.
Ilmoita asiaton viesti
Kommentistasi päätellen pystyn opettamaan sinua monessakin asiassa, kuten sisälukutaidossa. Veikkaanpa, että saksalaiset päästivät isäsi vapaaksi hyvän hyvyyttään, kuten usein entisille aseveljille tehtiin.
Ilmoita asiaton viesti
Kansallissosialistista ylimielisyyttä.
Et sinä pelle tiedä mitä minun isälleni tapahtui. Suomalaisia kaatui ja katosi n. 1200, natseja saivat hengiltä nelisen tuhatta.
Sellaisia yli-ihmisiä…
Ilmoita asiaton viesti
Voisin opettaa sinulle myös historiaa, sivistynyttä käyttäytymistä ja vihan hallintaa.
Wikipedia:
”Sodan henkilötappiot
Lapin sodassa Suomi menetti 774 miestä kaatuneina ja 262 kadonneina (näistä jäi 164 vangeiksi) sekä 2 904 haavoittui.[4] Kolmasosa suomalaisista kaatuneista kuoli jalkaväkimiinoihin.[19] Saksalaisten tappiot olivat lähes 1 000 kaatunutta, yli 2 000 haavoittunutta sekä 1 300 vangiksi joutunutta.[4] Suomalaisten saamat vangit luovutettiin Neuvostoliittoon, josta henkiin jääneet palautettiin kotimaahansa 1950-luvun mittaan. Saksalaisten ottamat suomalaisvangit kuljetettiin Norjaan, josta useimmat vapautettiin keväällä 1945.”
Ilmoita asiaton viesti
Lue sinä Wikipediaa.
Pääsivätkö ne kiltit lääkärisedät Lappiin sen jälkeen, kun olivat riittävästi päättäneet, kuka menee suoraan kaasukammioon keskitysleireillä ja tehtyään riittävästi raakoja ihmiskokeita?
Edit. Sivistynyt, historiaa tunteva henkilö ei muuta asumaan Itävallan kaltaiseen maahan.
Ilmoita asiaton viesti
Hienoa kuulla asioista paikan päältä. Katsotaan illalla tai huomenna aamulla kuinka vaaleissa käy.
Ilmoita asiaton viesti
”Natsit valtaan Itävallassakin”
Ovatko natsit jo vallassa Itävallassa ja missäs muualla?
Ilmoita asiaton viesti
Blogisti ei ymmärrä kirjoituksessaan että natseja löytyy enää vain dokkareista ja elokuvista.
Pitäisi puhua näistä uusnatseista joilla ei todellisuudessa ole mitään tekemistä oikeiden natsien kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, ei saa loukata oikeiden natsien muistoa.
Ilmoita asiaton viesti
Pitää myös muistaa että kaikki demarit, vasemmisto yms on yleisesti kommunisteja…😆👍
Ilmoita asiaton viesti
Onpahan tämä taaskin oikein puoluepoliittista pupeltamista.
Vai ovat vasemmistopuolueet kommunisteja.
Kommunismin aatteena jotenkin tunnen, lueskellut kun olen, mutta kommentoijankin ehkä kannattaisi jopa lueskella.
Ilmoita asiaton viesti
Kun Pohjola ei ymmärrä kuinka absurdi väite tämä on:
”Pitää myös muistaa että kaikki demarit, vasemmisto yms on yleisesti kommunisteja…😆👍”
Ihan sama väite kuin että täällä oikeisto on ”natseja”.
Kumpikaan väite ei pidä paikkaansa, olet oman kuoresi sisällä väärässä kuten tämä blogisti väitteessään että Itävallassa on ”natsit” vallassa …
🤦🤦🤦
Ilmoita asiaton viesti
Yo kommentoijan olisi tullut lukea viimeinen virkkeeni ennen kommentointia.
En Itävallan natseihin ota kantaa, jos en ihan kyllä ymmärtäne; missä ”oman kuoren sisällä” luulet minun olevan ja vieläpä väärässä.
Tosiasiahan puolue-elämässäkin on, että yhtään puoluetta ei sellaisenaan voine niputtaa toisen kanssa samaksi. Ei mielestäni liene kerrassaan mahdollista, että niin voisikaan menetellä. Johan tuon itsekkin myönsit.
Ilmoita asiaton viesti
Voi hyvää päivää…sinä et huumoria ymmärrä, ei tässä muuta.
Ilmoita asiaton viesti
”Ovatko natsit jo vallassa Itävallassa ja missäs muualla?”
Natsit on vallalla Suomessa, apu- ja tuki puolueinaan Kokoomus, Kristilliset ja RKP. Näistä krisitilliset ja kokoomus taitavat nekin olla natsipuolueita.
Itävallassa voi valta vaihtua natseille, näiden vaalien seurauksena, mikä on todella huolestuttavaa.
Missä muualla natsit on vallassa?
Italiassa natsit ovat vallassa, pääministeripuolue on natsipuolue.
Ruotsissa natsit eivät ole suoraan vallassa, toimivat vain nykyhallituksen tukipuolueena. Ruotsin hallitus siis toimii natsien tuella, vaikka natsit eivät Ruotsissa ole vallassa.
Ilmoita asiaton viesti
Natsit on vallalla Suomessa, apu- ja tuki puolueinaan Kokoomus, Kristilliset ja RKP. Näistä krisitilliset ja kokoomus taitavat nekin olla natsipuolueita.
____________________
Taidat olla sairastunut tuohon persujen natsivouhotukseesi.
Laita linkki, jossa persut todetaan natseiksi.
Ps. Laita vielä linkit, jossa virallinen taho ilmoittaa Italian valtapuolueen ja Ruotsidemokraattien olevan natseja.
Sairaan yksilön julistus ei tee ko. Puolueista natseja.
Ilmoita asiaton viesti
Tämähän sopii hyvin Venäjän agendaan. Venäjällä on Euroopan suurimmat uusnatsi ryhmittymät
Venäjällä on mm Venäjän imperialistiliike joka on täysin uusnatsien hallinnassa ja lukuisia muita.
Onkin aivan absurdia että Putin etsii Ukrainasta ”nistejä ja natseja” kun kaikki nämä on omilla kaduilla Venäjällä …😅
Ilmoita asiaton viesti
Viimekertaisesta oikeistohallituksesta pääminister Sebastian Kurz on Trumpin tukijan palkkalistoilla ja ulkoministeri Karin Kneissl asuu Pietarissa.Jälkimmäistä itse Putin tanssitti tämän häissä Itävallassa.
Ilmoita asiaton viesti
Olisiko mahdollista korjata tilanne sillä tavalla että ItävaltaUnkarista, tai Itävallasta ja Unkarista, tehtäisiin Venäjän vasallivaltioita, kun taas Ukraina saisi vapaaehtoisesti, entisten rajojensa puitteissa, valita oman tiensä.
Ilmoita asiaton viesti
Dittoi!
Ilmoita asiaton viesti
Itävallan kehityssuunta on pääosin juuri oikea. Se on itsenäinen eikä ota vastaan Brysselin komentoa joka asiassa.
Itävalta päättää itse keitä maahan lasketaan. Sinne ei haluta Lähi-idän ja Afrikan heimokulttuuria, arvoja ja ongelmia. Ei niitä tarvita Suomeenkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitän asiallisesta kommentista. Kuten blogissani vihjaan on suomalaisessa politiikassa jokin epädemokraattinen valuvika. Toki maahanmuutosta ja joistain muistakin elämälle vieraille asioista voi vaaleissa puhua. Ei kuitenkaan yhtä kärjekkäästi kuin monessa muussa euroopan maassa. Muuten voi ehdokas löytää itsensä käräjäsalista. Myöskään eduskunnassa mitään radikaalimpia suunnanmuutoksia ei tehdä.
Ilmoita asiaton viesti
Saksassa natsit ovat olleet koko ajan vallassa, koska II maailmansodan voittajavaltiot olivat niin vahvasti kytkeytyneitä saksalaiseen teollisuuteen, etteivät puuttuneet sen omistukseen millään lailla. Näin esimerkiksi orjatyövoimaa käyttäneet autotehtaat saivat jatkaa ikään kuin mitään rikoksia ei olisi tapahtunut. Holokaustin kieltämisen kieltäminen on vain hämäysoperaatio!
Ilmoita asiaton viesti
Nyt ne on kieltäneet jo kieltämisenkin?! Mitähän seuraavaksi kielletään…
Ilmoita asiaton viesti
Ikävä kyllä, ”kieltää”-sanalla on monia merkityksiä!
Ilmoita asiaton viesti
”Holokaustin kieltämisen kieltäminen on vain hämäysoperaatio!”
Epäilemättä, ei siinä mitään järkeä olekaan. Miten muuten dialektinen materialismi sujuu? Kieltämisen kieltämisen laki?
En tiennyt Ylistä vanhan liiton kommariksi.
Ilmoita asiaton viesti
Milloin mitäkin! Välillä perussuomalainen natsi, välillä vihreä puunhalaaja, välillä ammattiyhdistysdemari, jne. Näin se itsenäinen ja riippumaton ajattelu toimii!
Ilmoita asiaton viesti
Hiljaa ettei puutiainen huomas.
Ilmoita asiaton viesti