Tiekartta kotikoulusta koronakouluun ja uuteen normaaliin

Aivan alkuun, toivon hallitukselle sellaista viisautta, että yhteiskunnan avaaminen aloitettaisiin sieltä missä kipu on kaikkein suurin. Eli niiden pienyrittäjien kohdalta, jotka eivät onnistuneet saamaan 100.000 euron kehittämisrahoja. Sielläkin avaaminen on syytä tehdä säännöillä, joilla pyritään estämään taudin leviämistä. Mikäli tarkoitus ei ole aloittaa pienyrittäjien ihan oikeaa tukemista, on systeemin avaamista tehtävä myös mahdollisimman pian. Tarve avautumiselle on ilmeinen.

Suuri määrä soutamista ja huopaamista korona-asian suhteen liittyy siihen kysymykseen, kuinka vaarallisen taudin kanssa lopulta olemme tekemisissä. Ruotsalaiset lähtivät liikkeelle ilmeisesti jokseenkin ”normiflunssa”-oletuksella, eivätkä ole olleet täysin menestyksellisiä. Toisaalta voitaneen sanoa, ettemme myöskään ole tekemisissä aivan ilmestyskirjallisen rutonkaan kanssa. Mikä siis on vastuullinen tapa toimia?

Minusta katsoen näyttää, että taudista kuitenkin ilmenee jos ei päivittäin, ainakin viikoittain uutta tietoa kuten nyt vaikka iho-oireet ja ”vähäoireisten” ihmisten aivohalvaukset. Tässä yhteydessä on ehdottomasti myös huomioitava sekin who:n esiin nostama seikka, että tauti ei välttämättä synnytä immuniteettia eikä näin laumasuojaakaan. Nämä ovat keskeisiä syitä sille, miksi pidän tavoitetta käynnistää koulu mahdollisimman nopeasti melkoisen vastuuttomana. Taustalla kun näyttäisi kummittelevan laumasuoja-ajatus, jonka toimivuudesta siis kuitenkaan ei nykytiedon mukaan ole taetta. Ei ole mitään mieltä rynnätä ensimmäisenä kokeilemaan, montako koronaa se perusterve miesopettaja kestää. Saamme tämän tiedon maailmalta kunhan maltamme odottaa.

Hallitus voi joko avata koulut tai jättää avaamatta sekä piilottaa jälleen oman vastuunsa asiasta toteamalla toimineensa asiantuntijoiden ohjeiden ja tieteellisen tiedon varassa. Kyse on nyt siitä, ketä asiantuntijaa ja mitä tietoa halutaan seurata.

Seuraava asia on syytä ymmärtää: jos tauti ei tuota immuniteettia, mutta tuottaa kuolleiden lisäksi aivosairastuneita ja keuhkotautisia ihmisiä, jotka kukaties sairastavat saman vaivan uudestaan ja uudestaan, meillä ei ole paluuta siihen maailmaan jossa vielä muutama kuukausi siten elimme. Toivottavasti pahin skenaario ei toteudu. Pyrkimys sairauden hallittuun levittämiseen olisi suurin möhläys joka asian suhteen tässä tilanteessa voitaisiin tehdä. Tartuntojen määrä tulisi määrätietoisesti painaa niin lähelle nollaa kuin vain suinkin mahdollista.

Koska tautia aivan ilmeisestikään ei vielä tunneta kovinkaan tarkasti, kannattaa pyrkiä pelaamaan varman päälle, pahempien skenaarioiden mukaan. Koulun suhteen se tarkoittaa sitä, että pitäydytään kevätlukukausi etäopetuksessa. Eikä nyt tehty etäopetus ole huonosti mennyt. On tehty, ei ainoastaan digiloikkaa, vaan varsinainen digitaalinen kolmiloikka. Jopa se työhönsä väsynein, eläkettä odotteleva jäärä joka ei väkisin tuputettua digihömppää ennen tätä kevättä kelpuuttanut, on päätynyt pitämään oppilailleen live-etäopetusta verkon välityksellä ja suunnittelee iltakaudet vielä oppimispeli Kahootteja joilla uudenlaista ja parempaa digitaalista oppimista tuotetaan. Lisäksi haltuun otettavaa digitaalia on edelleen tätä ja tuota, ja oppimiskäyrä jatkuu koko ajan korkeana. Tämä on nyt juuri sitä digiloikkaa jota kouluun on kaivattu. Kun nyt opettajille on suotu tällainen kehittymisen mahdollisuus, ei sitä kannata katkaista kun samalla kansanterveyskin on uhattuna!  Ei tämän luulisi mitään rakettitiedettä olevan. Otetaan turvallisuus varman päälle ja tilanteesta mahdollinen hyöty irti. Tämä jäljellä oleva kevätlukukausi voi olla myös tärkeää opettajien etävalmiuksille jatkossa. Sikäli kuin pahemmat skenaariot toteutuvat, saattaa ainakin osittainen etäkoulu olla realismia myös tulevaisuudessa. Siihenkin mahdollisuuteen on hyvä varautua.

Jos koulun jatkoa pitää suunnitella pahimman skenaarion mukaan, tulee koko koulujärjestelmää arvioida sen suhteen, kuinka tartuntoja parhaimmin saisi estettyä. Moni näistä asioista kannattaisi varmasti ottaa lukuun, vaikka eivät pahimmat skenaariot toteutuisikaan. Esimerkiksi kouluverkkokehittäjille terveisiä: pienissä yksiköissä vahingotkin ovat pienemmät. Valtiolle pienten koulujen ylläpitäminen voisi olla hyvä rahanjakoperuste.

Jos koulut aukeavatkin syksyllä tilanteeseen, jossa tartuntoja pitää pyrkiä rajaamaan mahdollisimman tehokkaasti, tulee aktiivisiin toimiin ryhtyä pian. Sekä fyysisiä että opetusjärjestyksellisiä toimia voidaan tehdä. Muutama mieleen juolahtanut esimerkki pohdintojen pohjalle, ja varmasti paljon muutakin löytyy: voitaisiinko jokin määrä koulusta edelleen pitää etänä? Vähennetään kerrallaan koulussa olevien oppilaiden määrää. Otetaan hengityssuojaimet käyttöön. Vaihdetaan vesipisteille hanat jotka toimivat ilman kosketusta. Vaihdetaan ovenkahvat kuparisiin. Tehostetaan siivousta. Yläkouluissa järjestetään kullekin luokalle kotiluokka, eli oppilaat eivät siirtyile, vaan opettajat.

Tautia ei pidä ajatella luonnonvoimana jota ei voi vastustaa, joka väistämättä ruhjoo läpi väestön, kukaties pahimmillaan kerran toisensa jälkeen. Sellaista vaihtoehtoa ei pidä antaa. Voimme vaikuttaa epidemian etenemiseen ja laajuuteen tehokkaasti jos vain haluamme. Niin olemme nyt tehneet. Kannattaa katsoa taaksepäin ja ymmärtää asia mahdolliseksi. Hankittua ja mahdollisesti hyvinkin tarpeellista vipuvartta ei pidä heittää hetkessä menemään, vaan pyrkiä käyttämään hyödyksi mahdollisimman tarkoin. Näin ainakin siihen asti, kunnes saamme asiaan riittävästi etäisyyttä osataksemme erottaa riittävällä varmuudella huhut, tarut ja todet ja ymmärrämme riittävän selvästi minkä kanssa olemme tekemisissä. Hyvät, taudin leviämistä estävät käytännöt tulee vain tuoda osaksi toimivaa arkea ja yhteiskunnan pyörimistä sen sijaan, että niillä halvaannutettaisiin yhteiskunnan toiminta.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu