Pelikoneet kauPOISta!

Muistan, kuinka nuorena poikana koulusta kotiin kulkiessani kävin laittamassa euron, joskus toisenkin, Veikkauksen rahapeliautomaatteihin. Erilaiset pokerit ja etenkin Tuplapotti tulivat tutuiksi. Se tuntui varsin harmittomalta ja osin sitä varmasti olikin.

On kuitenkin tosiasia, että Suomessa noin 124 000:lle ihmiselle tilanne ei ole harmiton. Näiden ongelmapelaajien ja heidän läheistensä myötä rahapelien haitat koskevat lähes miljoonaa suomalaista.

Käsi sydämellä: kuinka moni ei ole nähnyt tai vähintäänkin kuullut läheisiltään tarinoita esimerkiksi eläkeläisistä, jotka pelaavat koko eläkkeensä pelikoneisiin? Mutta eihän tämä kosketa minua? Ei kenties suoranaisesti, mutta ongelmapelaaminenkin kaatuu lopulta yhteiskunnan kontolle. Lisäksi ei ole moraalisesti kovinkaan kehuttavaa kääntää selkäänsä tilanteessa, jossa lähimmäinen suttaa koko kuukautensa tulot hetkessä uhkapelaamiseen.

En myöskään ole innoissani ajatuksesta, että mahdollinen jälkikasvuni olisi jatkuvasti rahapelien houkutusten lähettyvillä. Vaikka pelikoneiden läheisyys ei tehnyt minusta riippuvaista eikä yleisestikään välttämättä aiheuta jokaisessa riippuvuutta, niin en näe yhtäkään syytä sille, miksi niiden sijainti kaupoissa olisi positiivinen ja perusteltu asia. Varsinkaan, kun ikärajoituksista huolimatta esimerkiksi Helsingissä lähes 90 prosenttia nuorista sai EHYT ry:n tutkimuksen mukaan pelata pelikoneita ilman iän tarkastusta.

Veikkaus toki tukee osalla voitoistaan monenlaisiakin hyviä kohteita. Mutta eikö ole itse asiassa varsin irvokasta, että tämä sinänsä hyviin kohteisiin suuntautuva tuki raavitaan moraalisesti hyvin kyseenalaisella tavalla? Viimeisimpien tietojen mukaan 2,2 prosenttia pelaajista tuottaa puolet Veikkauksen tuotoista. Lisäksi merkittävä osa rahapeleihin kulutetusta rahasta tulee heikossa terveydentilassa ja/tai yhteiskunnallisessa asemassa olevilta ihmisiltä. Vuonna 2022 voimaan tuleva pakollinen tunnistautuminen saattaa auttaa alaikäisten pelaamisen vähentämisessä, mutta ongelmapelaajien suhteen uudistus ei tuo muutoksia näköpiiriin.

Kyllä minä voin kolikon jatkossakin pelikoneeseen laittaa. Mikäli sitä todella haluan, voin sen lähikaupan sijaan aivan yhtä hyvin tehdä myös erillisessä pelisalissa tai kasinolla. Yhtäkään syytä en keksi sille, miksi pelikoneet tulisi jatkossakin pitää kaupoissa. Mitä yleistä hyötyä ne tuovat meidän kauppareissuihimme? Mikäli yleisen hyvän tukeminen on lähellä sydäntä, olisi varmasti parempi antaa se raha suoraan kohteeseen ilman rahapeliautomaatin läpikäyntiä.

Mikäli olet minun ja tuhansien muiden suomalaisten kanssa samaa mieltä, käy allekirjoittamassa aloite rahapeliautomaattien poistamiseksi kaupoista alla olevan osoitteen kautta.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/5428

TommiTer

30-vuotias turkulainen poliitikko (KD), valmistunut tradenomi, toisen vuoden filosofian opiskelija (UTU), onnellinen aviomies sekä kristitty. Vapaa-ajalla perheen ja ystävien lisäksi aikaa kuluu mm. lätkän, kirjojen ja musiikin parissa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu