Akkuvalmistajilla haasteita
Toissapäivänä hollantilainen Alfen antoi tulosvaroituksen. Sähkön varastointijärjestelmien tilauksia on siirtynyt ja liikevaihto laskee 20% odotetun maltillisen kasvun sijaan. Yhtiön mukaan järjestelmien hinnat laskevat odotettua nopeammin, mikä on johtanut asiakkaiden päätösten lykkäämiseen.
Hankaluudet eivät rajoitu suuriin sähkön varastointijärjestelmiin (ESS). Lisäksi sähköautojen myynti kasvaa odotettua hitaammin, mikä leikkaa myös Alfenin latausjärjestelmien toimituksia. Yhtiö uskoo sähköautojen myynnin kuitenkin kiihtyvän ensi vuonna, kun halvempia sähköautomalleja saadaan markkinoille.
Yhtiön kurssi on laskenut viikossa 44% ja alkuvuonna lähes 70%.
Alfen decides to adjust 2024 guidance and reassess mid-term objectives | Alfen N.V.
Tänään seurasi jatkoa alan huonoihin uutisiin.
LG Energy Solution päätti keskeyttää useamman miljardin dollarin akkutehtaan rakentamisen Arizonaan perustelle päätöstä akkumarkkinoiden muuttuneella ympäristöllä. LG toimittaa akkuja mm. Teslalle, General Motorsille ja Hyundaille. Sen lisäksi se toimittaa akkuja sähkön varastointijärjestelmiin (ESS). Sähköautojen akkuja valmistava laitos etenee suunnitelmien mukaan, mutta sähkön varastointijärjestelmiä valmistava tehdas laitettiin nyt jäihin määrittelemättömäksi ajaksi.
LGES said it would spend 7.2 trillion won ($5.21 billion) on its Arizona facility with planned production in 2026.
”As part of such efforts, we are temporarily putting the construction of Arizona ESS battery facility on hold. We still believe the facility will play an important role in our North America operations as we expect continued growth in the U.S. ESS market. Meanwhile, the construction of cylindrical EV battery facility is ongoing as planned,” LG Energy Solution said in a statement.
Sähkön varastointijärjestelmiä toimittaa myös Wärtsilä ja pieni suomalainen pörssiyhtiö Merus Power. Saa nähdä kuuluuko vastaavia viestejä myös heiltä.
Electrify your Future – Merus Power
Pidemmällä aikavälillä kysyntää pitäisi riittää – Espanja sulkee ydinvoimaloitaan.
Sähkön varastointitarve kasvaa, kun sääriippuvainen energiantuotanto lisääntyy. Sähköä tosin voidaan varastoida myös muilla tavoin. Vedystä ja pumppuvoimaloista on ainakin puhuttu.
Jossain muodossa sähkön varastointikapasiteettia tarvitaan jatkossa lisää joka tapauksessa. Espanja sulkee ydinvoimalansa vuodesta 2027 alkaen vuoteen 2035 mennessä aiempien suunnitelmien mukaiseksi. Vakuudeksi tästä Espanja korotti ydinjätemaksua 30% 450 miljoonaan euroon vuodessa. Espanja on laskenut, että ydinvoimaloiden sulkeminen ja ydinjätteen käsittely maksaa 20,2 miljardia euroa, mikä tullaan keräämään rahastoon sulkemiseen mennessä.
Espanja (Endesa ja Iberdrola suurimpina) investoi voimakkaasti aurinko- ja tuulivoimaan, mikä tietää väkisinkin suuria sähkön tuotannon vaihteluita.
Ei hätää eiköhän eläkeyhtiöt ja valtiot riennä antamaan lisää rahaa tuottamattomiin ”vihreisiin” investointeihin.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä näkyy sama kuin kaikissa muissakin investoinneissa: rahalla on hinta. Siksi investoinnin tuottovaatimus alkaa olla vähäriskisissäkin kohteissa 6 prosentin luokkaa. Eikä tuo projektin ”vihreys” näytä kovin paljoa painavan rahoituksen hinnassa.
Ilmoita asiaton viesti
Toivottavasti Purra ja Orpo säilyttävät malttinsa tuollaisten investointien suhteen.
Harjavallan akkutehdas odottaa edelleen ympäristölupia. Ensin hehkutetaan sähkökulkuneuvojen vihreydestä ja sitten ei anneta niihin akkuja. Aika ovelaa taktiikkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Luultavasti tehdas tuotta seisoessaan vähemmän tappiota kuin ollessaan käynnissä:
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/salainen-raportti-paljasti-ankaran-kriisin-ruotsissa-akkuihme-northvolt-teki-1300-m-tappiot-asiakkaat-karkaavat-ja-99-5-kapasiteetista-kayttamatta-ruotsalaislehti-loysi-tiedot/bbbca92b-0a75-49d6-921a-1c329e4e486f
Silti rahaa riittää:
”The European Commission has approved a €902 million German measure to support Northvolt in the construction of a plant for the production of batteries for electric vehicles to foster the transition towards a net-zero economy, in line with the Green Deal Industrial Plan. The aid was approved under the State aid Temporary Crisis and Transition Framework, adopted by the Commission on 9 March 2023 and amended on 20 November 2023, to support measures in sectors which are key to accelerate the green transition and reduce fuel dependencies.”
Veikkaan että jokunen korruptioherra hyötyy tästä hulluudesta. Vaikea muutoin ymmärtää.
Ilmoita asiaton viesti
Tuosta näkyy Northvoltin sijoittajat
https://northvolt.com/articles/northvolt-financing-january2024/
Ilmoita asiaton viesti
Mielenkiintoinen kirjoitus.
Sen verran kuitenkin nipotan, että sähköä ei kaiketi voi varastoida muuten kuin kondensaattoreihin? Energiaa voidaan sitten varastoida monin eri tavoin, ja tarvittaessa muuntaa jollakin hyötysuhteella sähköenergiaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Sen verran kuitenkin nipotan, että sähköä voi varastoida myös induktanssiin.
Ilmoita asiaton viesti
Kerrotko enemmän – asia on itselleni uusi.
Ilmoita asiaton viesti
”Kun virta kulkee käämin läpi, energiaa varastoituu kelan magneettikenttään.”
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kela_(komponentti)
Ilmoita asiaton viesti
Okei – tuttu juttu tämä sitten olikin.
Viinikan kirjoituksen ja oman kommentointini kohteena on ollut sähköenergian varastoiminen – siis energian tuotannon ja sen käyttöhetken irrottaminen toisistaan. Induktansissa taasen on kyse energian hetkellisestä varastoitumisesta. Ja jos oikein tarkkoja ollaan, niin energia ei varastoidu sähkönä vaan magneettikentän energiana.
Mutta tämä on hyvää oppia Härköselle.
Ilmoita asiaton viesti
Induktanssin vaikutus virralle on samanlainen kuin kapasitanssin vaikutus jännitteelle. Ja sähkö ja magnetismi ovat vuorovaikutuksessa keskenään.
En minä tässä vielä mitään uutta ole oppinut, vaikka näiden kurssien suorittamisesta on jo vierähtänyt aikaa.
Ilmoita asiaton viesti
Aletaisiinko Kalevi kehittelemään Kapasitanssin ja induktanssin avulla sähkönvarastointia. Nehän toimivat mukavsti vastakkaisissa vaiheissa ja voisivat vuorotellen varastoida sähköenergiaa. Johtimet pitäisi tietysti jäähdyttää Suprajohtavaan tilaan häviöiden pienentämiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Totta ESS = Energy Storage System
Ilmoita asiaton viesti
Veikkaisin lähes kaikkien ihmisten olevan siinä uskossa, että akuissa varastoidaan ’sähköä’, minkä vuoksi yritän omaa pientä rumpuani lyömällä tuoda asiaa esiin.
Ilmoita asiaton viesti
Määritelmällisesti akku taitaa olla sähkökemiallinen varasto.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä ja sopiva nimitys akulle.
Voisiko Tuulimyllyä nimittää muuntimeksi, joka muuntaa Ilmakehän ilmiöitä , Matala ja korkeapaineen vaihteluita sähköksi?
Ilmoita asiaton viesti
Tällä hetkellä BASF:lla ei ole mitään mitä odottaa. Ensin suunnittelu uusiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Luulisi että näiden sähkö”varastojen” toimittajilla olisi tilauskirjat täynnä seuraavaksi 100 vuodeksi mutta ei taida olla, miksi ei?
Ilmoita asiaton viesti
Eikös Ukkospilvessä ole melkoisesti sähköä varastoituna.
Benjamin Franklin Franklin lennätti leijan ukkospilveen vuonna 1752 osoittaakseen, että salama on sähköä. Hän kiinnitti metallisen avaimen leijan naruun ja havaitsi, että avaimesta hyppäsi kipinöitä, kun ukkospilvi oli lähellä. Tämä kokeilu oli tärkeä sähköilmiöiden ymmärtämisessä ja osoitti salaman avulla että Ukkospilvessä on iso sähkövaraus.
Ilmakehä ilmiöineen leipoo helposti isoja sähkövarauksia pilviin. Tarvitaan vain Kansainvälinen kokous määrittelemään kuka saa tuota ilmiötä hyödyntää ja kuka kerää sen hyödyntämisestä veron.
Ilmoita asiaton viesti
Haasteet taitaa olla suurimmat sjjnä mistä saataisiin riittävästi palomiehiä paikalle kun tarvitaan ja se miten duunarit pysyisivät hengissä kaivaessaan duunissa korvaansa.
Ilmoita asiaton viesti