Alijäämistä ja valtioiden veloista – Suomi Pohjoismaita heikompi, mutta euromaiden parhaimmistoa

Suomen valtion velka ylittää selvästi tänä vuonna aiemmin asetetun maksimitason (60% bruttokansantuotteesta) . Budjettivaje nousee tänä vuonna 4,3 prosenttiin ja vielä ensi vuonnakin tavoitteen mukaiselle 3 % maksimitasolle. Näillä budjettivajeilla valtionvelka pysyy varmuudella 60 % tason yläpuolella ainakin hallituskauden loppuun.

Suomen velkaantuneisuus ylittää selvästi Ruotsin, Norjan, Tanskan, Sveitsin ja Alankomaiden tason. Muiden pohjoismaiden velka suhteessa bruttokansantuotteeseen on noin 45 prosentin luokkaa. Sveitsin velka lähestyy 50% rajaa ja Alankomaiden 60% tasoa.

Muiden verrokkien kohdalla tilanne näyttääkin aika paljon toiselta. Saksan velkaisuus on 70 bruttokansantuotteesta. Yhdysvallat, Iso-Britannia, Belgia, Espanja ja Ranska ovat ylittäneet 100% rajan. Italia on ylittänyt 150% tason ja Japani peräti 250% tason.

Helpotusta velkaantumiseen ei ole ainakaan tänä vuonna näköpiirissä. Suurimpia budjettivajeita ennakoidaan Yhdysvalloille, Iso-Britannialle ja Espanjalle. Näiden kaikkien budjetti on tänä vuonna yli 10% alijäämäinen. Suuria alijäämiä tekevät myös Japani, Italia, Belgia ja Ranska. Saksankin alijäämä ylittää hieman Suomen valtion alijäämän. Ruotsin ja Sveitsin budjetit on hieman valtiomme budjettia paremmin tasapainossa, Norjan ja Tanskan budjetit selvästi näitäkin paremmin.

Ensi vuonna alijäämät ovat pienemässä selvästi. Yhdysvaltain ja Iso-Britannian alijäämien arvioidaan silti olevan noin 6% tasolla ensi vuonnakin. Myös Italia ja Espanja lähentelevät näitä lukemia. Sen sijaan Sveitsin ja Saksan alijäämien uskotaan painuvan ensi vuonna hyvin pieniksi ja Norjan budjetin uskotaan olevan jo selvästi ylijäämäinen.

Luvut statista.com

Viimeisimmät Suomen valtion velkahuutokaupat

Eilen Valtiokonttori huutokauppasi hieman yli 2 mrd. euroa velkakirjoja. Ne olivat lyhytaikaisia, alle vuoden velkakirjoja, ja niiden korko asettui tasolle – 0,6% p.a.

Pidempiaikaisia velkasitoumuksia Suomen valtio on huutokaupannut viimeksi kesäkuussa. Silloin vuosina 2028 ja 2031 erääntyneiden lainojen korko asettui -0,3 (2028) ja -0,015 (2031) tasolle.

Valtion velanhallinta – Valtiokonttori järjesti valtion viitelainojen huutokaupan: tulokset (valtionvelka.fi)

 

+4

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu