Euro lähellä kaikkien aikojen pohjia

Euro on historiassaan vaihdellut välillä 1,04 – 1,6 USD. Vahvimmillaan Euro oli USA:n subprime-kriisin aikoihin kesällä 2008. Eurokriisi vuodesta 2014 lähtien painoi euron pysyvästi matalammalle tasolla. Nyt kolkutellaan taas EUR-USD kurssin pohjia.

Syitä on löydettävissä ainakin kaksi:

  • USA:n keskuspankki FED on aloittanut jo rahapolitiikan selvät kiristykset mutta kyyhkymäisempi EKP viimeksi eilen kertoi, ettei koron nostoilla ole kiire. EKP:n mukaan ensimmäinen koron nosto voi olla edessä heinäkuussa, mutta katsellaan siihen asti, miten miten Ukrainan sota vaikuttaa talouteen
  • Ukrainan sota on siirtänyt varoja Euroopasta Yhdysvaltoihin

EKP jatkaa velkakirjaostojensa alasajoa. Ostot päättyvät kolmannella vuosineljänneksellä.  Koronnostolinja on kuitenkin hieman markkinaodotuksia rauhallisempi. Kaksivuotisen saksan valtiolainan tuotto laski takaisin negatiiviseksi. Kymmenen vuoden lainan tuotto jäi kuitenkin plussan puolelle, tasolle 0,83 %.

Markkinakommenttien mukaan EKP:n linjaus saattoi olla ymmärrettävä Ukrainan sodan vuoksi, mutta silti odotuksia pehmeämpi.

Euron heikkeneminen tukee eurooppalaista vientiteollisuutta, mutta nostaa vastaavasti dollareissa tuotavien energian ja raaka-aineiden hintoja. Siksi voi olla, ettei EKP voi enää heinäkuussa lykätä koronnostoa.

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu