Fed jatkaa kyyhkymäisellä linjalla

Aamun Arvopaperi kertoo: ”Elvytyshenkinen Fed käänsi osakkeet nousuun, korko- ja valuuttamarkkinat hakevat suuntaa”.

Fed jatkaa arvopaperiostojaan aiempien suunnitelmien mukaisesti. Korkojen nousuja ennakoidaan aikaisintaan 2023 ja silloinkin korkojen uskotaan pysyvän matalina. Fed uskoo inflaation pysyvän kurissa 2 prosentin paikkeilla.

Talouskasvu sen sijaan nousisi jopa 6,5 prosenttiin.

Nikkei ja Hang Seng -indeksit ovat maltillisessa noin 1% nousussa. Eurostoxx 50 avasi noin 0,7% nousuun. Valtakunnassa kaikki hyvin.

Haukka (politiikka) – Wikipedia

Elvytyshenkinen Fed käänsi osakkeet nousuun, korko- ja valuuttamarkkinat hakevat suuntaa | Arvopaperi

Osakemarkkinoiden hinnoittelusta

Osakekurssit erityisesti Yhdysvalloissa ovat historiallisen korkealla tasolla absoluuttisesti ja tuloksiin suhteutettuna. Hintatasoa voidaan perustella vain tuottojen suhteella vaihtoehtoisiin tuottoihin. Kun korot eivät tuota mitään, osaketuotoissakin voidaan tyytyä alhaisempaan tasoon.

Yhdysvallat on lehtitietojen mukaan toiminut ripeästi 1400 dollarin avustusten maksamisessa ja monella on rahat jo tilillä. Koska summa maksetaan täysimääräisesti myös melko hyvätuloisille (tuloraja 75.000 dollaria vuodessa), päätyy kohtuullinen osa tuosta jättimäisestä elvytyspotista osakemarkkinoille.

Jos osakemarkkinoilla ei vielä ole kuplaa, sellainen on melko todennäköisesti syntymässä.

 

 

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu