Hieman ironiaa ilmassa
Lähipäivinä on ollut aika paljon puhetta, että perussuomalaisten talouspolitiikka ei vastaa ennen vaaleja annettuja lupauksia. Näissä on ilmeisesti viitattu joihinkin lehtihaastatteluihin, mutta Riikka Purra neuvoi lukemaan puolueen talouspoliittisen ohjelman.
No, luin. Eikä minusta hallituksen linja kovin jyrkässä ristiriidassa ole puolueen talouspoliittisen ohjelman kanssa. Ohjelmassa kyllä puhutaan leikkauksista, tehostamisesta ja työttömyysturvan porrastamisesta ihan reilusti.
TalousOhjelmaIso_final-01_2023.pdf (perussuomalaiset.fi)
Hiukkasen ironiaakin löytyy
Seuraavaan ”Suomi uuteen nousuun” -kappaleen alla olevaan tekstiin kiinnitin huomiota:
Fiskars ja Harvia ovatkin erinomaisia esimerkkejä menestyvistä suomalaisista yrityksestä, jotka valmistavat korkean lisäarvon merkkituotteita suurelta osin Suomessa. Huhtamäki on jo hieman kyseenalaisempi esimerkki, sillä yhtiön suurimmat työntekijämäärät ovat USA (3940), Intia (2525), Saksa (1365) ja Turkki (1226). Suomi ei mahdu työntekijämäärällä mitattuna kymmenen suurimman toimintamaan joukkoon.
Rapala ei mielestäni ole aivan paras mahdollinen esimerkki siitä, millä Suomi saadaan uuteen nousuun. Yhtiö nimittäin päätti vuonna 2022 siirtää Vääksyn tehtaan tuotantonsa Pärnuun. Uistintuotanto siirtyi Viroon kokonaan, mutta kalleimpia Marttiinin puukkoja tehdään edelleen Suomessa.
Kaikkein eniten kuitenkin ihmettelen, miksi ohjelmaan valittiin esimerkiksi Amer Sports. Yhtiö myytiin vuonna 2018 kiinalaiselle sijoittajaryhmälle 4,6 miljardin euron hinnalla. Tänä vuonna yhtiö palasi pörssiin, mutta ei Helsinkiin vaan New Yorkiin.
Käytiin ostamassa Finlaysonin ”tehtaanmyymälästä” lakana. Valmistusmaa Turkki.
Ilmoita asiaton viesti
Tuohan oli Finlaysonin strategia, tuotantokustannukset alas suht. hyvä laatu säilyttäen.
Tällä saatiinkin muutamia vuosia lisäaikaa, nyt taitaa taru olla lopussa – vai onko?
Sen sijaan täysin brandin + korkean laadun strategian varassa toimiva Marimekko porskuttaa. Ihmiset ovat valmiita maksamaan kovia hintoja kun tuote ja laatu ovat kunnossa. Meilläkin kaikki verhot ja pöytäliinat ovat Marimekkoa, valinta perustui laatuun ja designiin. Toki tunnepuolikin vaikutti, mm. Maija Isolan ikoninen hahmo taustalla.
Ilmoita asiaton viesti
Itselläni ei ole yhtään Marimekon tekstiiliä tai kippoa. Valinta perustuu designiin.
Ilmoita asiaton viesti
Kipot ja vaatteet on meilläkin jätetty väliin, mutta mainitsemani tekstiileistä löytyy upeita vaihtoehtoja.
Makuasioista pitää kiistellä. Ongelmana tietysti on se, että joillakin ei näyttäisi olevan makua lainkaan, ts. ovat mauttomia. Silloin kiistelykin on hedelmätöntä. (En toki viittaa tässä kehenkään erityisesti).
Ilmoita asiaton viesti
Makuasioista on turha kiistellä. Toisilla vain on parempi maku kuin toisilla omasta mielestään.
Ilmoita asiaton viesti
Jenkeissä kun liikkuu niin Rapala on kyllä hyvin arvostettu ja tunnettu.
Rapala tarroja näkee usein autoissa.
Ilmoita asiaton viesti
Rapala Minnow Spoon Weedless kuuluu oman viehelaatikkoni vakiovarusteisiin. Erityisesti mallin painavin uisti sinisävyisenä toimii hyvin – rehevöityneillä (valitettavasti) meren rannikkoalueilla ruohikkouisteista on tullut lähes välttämättömyys. Vaikka kalan saantikin uistelemalla on tiukassa verrattuna takavuosiin, jääpähän meriruohokin pääasiassa pois koukusta.
Jigaamisen kasvanut suosio perustuu osin myös tähän.
Ilmoita asiaton viesti
Jigaamisen suosio johtunee myös siitä, että sitä markkinoidaan aktiivisesti. Enoni kalasti vastaavalla tavalla jo 1970-luvulla, heittämällä virvelillä pilkkiä. Silloin sitä vaan ei sanottu jigaamiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Varmasti näin. Jigi-boomin taustalla on myös se, että saaristossa hauki on vähentynyt radikaalisti, mutta ahven (ja hyvällä onnella kuha) liikkuu ja käy nimenomaan jigiin. Kun parvi osuu kohdalle, voi kalaa nousta kuin vanhaan hyvään aikaan 60-70 -luvuilla.
Ilmoita asiaton viesti
Finlayson yhtiö nimessä fin, ei viittaa Suomeen, vaan yhtiön perustajaan skotlantilaiseen James Finlaysoniin. Hän perusti Tammerkosken rannalle vuonna 1820 Finlaysonin tehtaan.
Ilmoita asiaton viesti
Näinhän Suomen Manchesteria rakennettiin. Silloin vaatteen kuitu ja käden jälki olivat toki kotimaisia kummatkin, eli FINlayson teki Made in Finland – tuotteita, vaikka kapitaali tuli alunperin investointina ulkomailta. Kunpa vieläkin…
Ilmoita asiaton viesti
Tuota noin, Finlaysonin tehdas oli konepaja ja valimo, mutta parempien tuottojen perässä siitä tuli puuvillakehräämö ja kutomo. Puuvillaa ei ole viljelty Suomessa vaan se tuotiin ulkomailta Tampereelle, jopa Yhdysvalloista asti. Idea olikin sopiva paikka (koskienergia), kilpailun puuttuminen lähimarkkinoilta ja pääsy suuren markkina-alueen (Venäjä) tullimuurin sisään. Finlayson itse ei tehdastaan pitkään pitänyt, mutta myyntisopimuksen ehdoissa oli, ettei nimeä saa muuttaa.
Ilmoita asiaton viesti
Varsinkin viimeisen 10 vuoden perusteella Persut vaikuttavat valeoppositiolta joka esiintyi isänmaallisena ja EU-vastaisena puolueena, mutta joka kuitenkin myötäilee vallitsevia agendoja todella monissa asioissa.
Ilmoita asiaton viesti
Rapala on tosiaan hiukan arvelluttava esimerkki suomalaisesta yrityksestä, kun se on siirtänyt valtaosan tuotannostaan Viroon.
Tekisi melkein mieli kysyä, eikö yrityksessä ole enää muuta suomalaista, kuin hallituksen puheenjohtaja, Louis Marie Xavier Bernand Audemard d’Alancon ja toimitusjohtajan sijainen, prokuristi Cyrille Paul Marie Gonzague Viellard?
Ilmoita asiaton viesti
Ameria omistin aikoinaan ja tein muistaakseni voittoakin. Ehkä persuja siivitti muistoihin Jonathan Bryan Guinness eli lordi Moyne. Hänhän hieroi kovasti kauppoja yhtiöstä mutta aie kariutui sittemmin.
Ilmoita asiaton viesti
Wahlroosin muistelmissa käsiteltiin tätäkin viritelmää.
Ilmoita asiaton viesti
Muistan kun talousalan lehdissä oli juttua ko. kaupan hieronnasta. Silloin jo, kun näin kuvia lordista, taisi uutispätkässäkin vilahtaa, ihmettelin että miten Moynen kaltainen, ilmeinen veijari, otettiin Suomessa edes vakavasti. Hän kai toimi velkarahalla ja/tai bulvaanina. Ahneus sokaisee.
Ilmoita asiaton viesti
Ruotsista onnistuivat jopa ostamaan Trustor – sijoitusyhtiön.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001277822.html
Ilmoita asiaton viesti