Neste vuonna 2008 ja nyt

Kirjoitin hiljattain Nokian muutoksesta vuodesta 2008 tähän päivään. Ajattelin kirjoittaa vastaavan myös muutamasta muusta yhtiöstä. Nyt vuorossa on Neste.

Vuonna 2008 Neste oli perinteinen öljynjalostusyhtiö. Omaa raakaöljyn tuotantoa ei juuri ollut ja liiketoiminta perustui pääosin venäläisen öljyn jalostukseen ja myyntiin. Hieman yli puolet liikevaihdosta kertyi kotimaasta.

Biopohjaisen NextBTL dieselin tuotanto oli aloitettu, mutta siitä kertyi vasta 1% yhtiön liikevoitosta.

Liikevaihto oli 15 miljardia euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto oli 600 miljoonaa.

Vuonna 2023 liikevaihto oli 23 miljardia ja liikevoitto oli 1,7 miljardia euroa. Uusiutuvien tuotteiden osuus yhtiön liikevaihdosta oli kasvanut 35 prosenttiin. Kotimaan myynti oli enää 28% liikevaihdosta ja vienti Pohjois- ja Etelä Amerikkaan oli kasvanut kotimaan myynnin kokoiseksi. Uusiutuvien polttoaineiden käyttökate oli 55% yhtiön kokonaiskäyttökatteesta. (Liikevoiton osalta en lukua löytänyt, mutta se lienee hieman alempi, koska uusituvia tehdään uudemmissa tehtaissa ja poistot ovat luonnollisesti silloin suuremmat).

Markkinat ovat palkinneet Nesteen muodonmuutoksen erinomaisesti, vaikka kurssi onkin yli puolittunut vuoden 2021 huipuista.

Myös suomalainen yritys voi menestyä maailmalla, jos se osaa tehdä oikeita strategisia päätöksiä. Varjopuolena tässä on Suomen kannalta, että biopolttoaineen tuotantolaitoksia on rakennettu maan ulkopuolelle, Singaporeen ja Alankomaihin. Päätös on sinänsä ymmärrettävä, sillä tuotantoa kannattaa rakentaa sinne, missä on asiakkaat ja/tai raaka-aineet.

Neste odottaa kehityksen jatkuvan saman kaltaisena. Kasvua on odotettavissa erityisesti uusiutuvissa lentopolttoaineissa.

Ohjeistus

Uusiutuvien tuotteiden kokonaismyyntimäärän odotetaan kasvavan vuodesta 2023 ja nousevan noin 4,4 (+/- 10 %) miljoonaan tonniin vuonna 2024. Uusiutuvan lentopolttoaineen myyntimäärän odotetaan olevan 0,5–1,0 miljoonaa tonnia. Uusiutuvien tuotteiden koko vuoden 2024 keskimääräisen vertailukelpoisen myyntimarginaalin odotetaan olevan 600-800 dollaria tonnilta.

Öljytuotteiden kokonaismyyntimäärän vuonna 2024 odotetaan olevan pienempi kuin vuonna 2023. Tähän vaikuttaa Porvoon suunniteltu suurseisokki toisella neljänneksellä. Öljytuotteiden koko vuoden 2024 kokonaisjalostusmarginaalin odotetaan olevan pienempi kuin vuonna 2023.

Nesteen osake on hinnoiteltu maltillisesti. P/E -ennuste tälle vuodelle on 12,8 ja ensi vuodelle 11,3. Luvut ovat 21 yhtiötä seuraavan analyytikon keskiarvoja.

Vuosikertomukset 2008 ja 2023:

293929.pdf (neste.com)

wkr0006_18.pdf (neste.fi)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu