Onko tässä jokin logiikka?

Toimi Kankaanniemen twiitissä eiliseen puheenjohtajatenttiin liittyen tiivistyy mielestäni melko hyvin EU-vastaisten ajatukset. Siksi otan sen tässä pohdinnan alle.

”Italian valtionvelka on n 2600 mdre. Kun Italia pankkeineen kaatuu, eurokin kaatuu. Tähän on varauduttava. EU:n tukipaketti ei Italiaa pelasta. Suomelle se tuo miljardien lisätappiot. Siksi nyt on sanottava EI RRF:lle. Elvytetään Suomi, ei holtittomia maita!”

Italian valtionvelan suuruusluokka on oikea, noin 163% btk:sta ja noin 43,000 Euroa per asukas. Italia on pitkään maksanut noin 3% korkoa veloistaan (2,5%-yksikön korkoero Saksaan nähden). Nyt Italian korkotaso pienenee suuren osan päätyessä keskuspankille. Jos keskikorko tämän ansiosta päätyy esimerkiksi 1%, Italia saa vuotuisena helpotuksena noin 50 mrd. Euroa. Tämän lisäksi Euroryhmä helpottaa Italiaa pienehköllä avustuksella elpymisvälineen muodossa. Italiahan on tähän saakka ollut EU:n nettomaksaja. Seuraavina vuosina ei enää ole.

Kaikkihan tietävät, että Italian valtiontalous on jo vuosia (ennen covidia) ollut ylijäämäinen ennen korkokuluja, toisin kuin esim. Suomen. Italian velat tehtiin liira-aikana 1960-1990 -luvuilla.

Tästä syystä kyseenalaistaisin sanan ”kun”. Tämä on mielestäni olennainen sana twiitissä. Kirjoittaja olettaa, että Italia väistämättä kaatuu pankkeineen. Tämän vuoksi ajatuksessa on jotakin logiikkaa.

”Kun” vai ”jos”?

EKP ja Euroryhmä tekee hartiavoimin töitä, jotta kaatuminen ei toteutuisi. Eikä siihen vaadita paljoa. Normaalia 1-2% talouskasvu, nyt saavutettavissa oleva korkotason olennainen lasku ja talous taas covidin jälkeen perusylijäämäiseksi (eli ylijäämä ennen korkokuluja). Tämä lienee saavutettavissa, kunhan taloudet avataan ja matkailukin taas elpyy.

”Pankkeineen”

Kankaanniemin tiivisti hyvin yhteen sanaan Italian toisen ongelman. Pankit ovat Italiassa keskimääräistä heikommassa hapessa, mutta edistystä asian suhteen on tapahtunut. EKP voi helposti halutessaan varmistaa, että luottamus pankkisektoriin säilyy. EKP:llä on tähän rajattomat resurssit.

Italian banks make steady progress in bad loan reduction but future uncertain | S&P Global Market Intelligence

EKP voi samalla ohjailla ja edellyttää, että Italia, siinä missä muutkin maat pistävät pankkisektorinsa kuntoon. Mutta sitä ei voi tehdä kertarysäyksellä.

”Eurokin kaatuu”

Varmasti, jos Italian pankkeineen annetaan kaatua. On aivan mahdoton ajatella, että kaatuminen jäisi Italiaan. Koko Euroopan pankkisektori on ainakin kolminkertainen verrattuna bruttokansantuotteeseen. Seurauksena voisi vallan hyvin olla koko maailmantalouden kaatuminen. Lehman Brothers olisi ollut lasten leikkiä tähän verrattuna.

”Tähän on varauduttava”

Miten? Miten Suomi voisi yksin varautua? Eikö EKP ja Euroryhmä parhaillaan tee hartiavoimin töitä varautumisen hyväksi? Tai vielä parempaa, estääkseen ketjureaktion alun.

Kukaan muu ei sitä pysty tekemään: vain EKP ja Euroryhmä.

”EU:n tukipaketti ei Italiaa pelasta. Suomelle se tuo miljardien lisätappiot.”

Ei pelastakaan yksin. Mutta on yksi osatekijä. Tärkein rooli on EKP:llä. Jos Kankaanniemen varmana ennustama kaatuminen tapahtuu, ei muutamalla miljardilla ole Suomelle mitään merkitystä. Kuten jo aiemmin mainitsin pankkisektori on yleensä noin kolminkertainen suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Suomessa tilanne on kuitenkin toinen: meillä yksi pankki on kolminkertainen suhteessa bruttokansantuotteeseen. Nordean tase on noin 550 mrd. Nordea on onneksi hyvässä kunnossa. Tämä ei kuitenkaan muuta miksikään sitä tosiasiaa, että pankkikriisin iskiessä dominopelin lailla kukaan ei olisi turvassa.

”Siksi nyt on sanottava EI RRF:lle”

Paketista sopiminen viime vuonna oli yksi merkki markkinoille, että EU hoitaa homman. Suurin rooli oli kuitenkin EKP:lla. Näillä toimin katastrofi vältettiin ja tälle vuodelle uskalletaan ennustaa jo mukavaa kasvua.

Jos nyt elpymisväline olisi  ylivoimaisen vaikeaa hyväksyä ja kaatuisi, tuskin se yksistään saisi aikaan katastrofia tässä positiivisessa vireessä. Markkinoita tyydyttävistä korvaavista ratkaisuista voisi päättää nopeastikin. Silti kaataminen olisi tarpeeton riski, koska korvaava ratkaisu olisi kuitenkin olennaisesti saman sisältöinen.

”Elvytetään Suomi, ei holtittomia maita!”

Euroopan talouden ja maailmantalouden elpyminen on vientivetoiselle Suomelle olennaista. USA tekee tässä osansa, tehköön Eurooppakin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu