Uniperin 187 miljardin euron tase

Uniper on itse todennut nykyisen tilanteen johtavan noin 10 miljardin vuotuiseen tappioon, mikä ylittäisi reippaasi yhtiön taseessa olevan oman pääoman. Miten tähän arvioon on päädytty?

Uniperin vuotuinen kaasuliikevaihto oli viime vuonna n. 150 mrd. euroa, josta kertyi liikevoittoa minimaalisesti, noin 0,7 % eli miljardin luokkaa. Jos myyntihinta pysyisi samana ja ostohinnat moninkertaistuisivat, pitäisi tappiolaskelmissa päätyä aivan toisiin suuruusluokkiin, satoihin miljardeihin.

Mikä selittää näinkin ”maltillisen” tappioarvion?

Selitys löytynee Uniperin taseesta:

 

Yhtiön taseen loppusumma 31.3.2022 oli 187 miljardia euroa, joista johdannaisten osuus oli yli 100 miljardia euroa taseen molemmilla puolilla. Johdannaisten summa oli kasvanut 40 miljardilla eurolla kolmessa kuukaudessa.

Johdannaisilla jaetaan riskiä

Moni pitää johdannaisia pelurien työkaluna, mutta energiamarkkinoilla johdannaisilla jaetaan riskiä. Uniper maksaa siitä, että joku muu kantaa riskiä heidän puolestaan. Uniper on suojannut kaasun hintariskinsä ehkä 90 prosenttisesti.

Olisi mielenkiintoista tietää, mitkä tahot kantavat riskiä Uniperin puolesta. Toivottavasti nämä sijoittajat pystyvät kantaman riskinsä. Tässä lienee Saksalle yksi syy lisää pitää Uniper pystyssä.

+14

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu