Venäjän kaasusulku vahingoittaisi Eurooppaa, mutta Venäjää eniten

Venäläinen maakaasu virtaa Venäjän uhkauksista huolimatta normaalia tahtia. Putinin allekirjoittama asetus ruplamaksuista tuli voimaan kuun vaihteessa, mutta toimitukset jatkunevat normaalisti ainakin kuun loppupuolelle, jolloin seuraava kaasulasku erääntyy.

Euroopan maat maksavat ilmoituksensa mukaan laskut euroilla Gazprom -pankkiin toimitussopimuksen mukaisesti. Silloin Gazprom saattaa tulkita asian toisin ja päättää lopettaa kaasun toimittamisen Eurooppaan.

Kaasun kulutussesonki alkaa olla ohi ja varastot täydennettynä luvatuilla LNG (nesteytetyn maakaasun) toimituksilla riittävät Euroopan tarpeisiin vähintäänkin vuoden vaihteeseen saakka.

LNG on kuitenkin merkittävästi putkia pitkin tulevaa kaasua kalliimpaa. Saksalla ei myöskään ole omaa LNG terminaalia, joten Saksaan jouduttaisiin ohjaamaan maakaasua esim. Hollannista tai Italiasta.

Näin kaasun katkaisu nostaisi kustannustasoa ja saattaisi pakottaa varsinkin Saksan säännöstelemään kaasun jakelua.

Säännöstely vaikuttaisi toimitusketjuihin ja alentaisi talouskasvua

EKP on arvioinut, että 10% vähennys energian saatavuudessa alentaisi 0,7% Euroalueen bruttokansantuotetta. Nomisma Energy teki Italiassa arvion huomattavasti radikaaleimmilla oletuksilla: jos kaasun saanti putoaisi puoleen bkt kärsisi jopa 5,6%.

Kaasun katkaisu vahingoittaisi Venäjää eniten

Alaa seuraavien analyytikkojen mukaan katko ei voi kestää kovin kauaa, koska Venäjä ei pysty reitittämään kuin pienen osan kaasusta nykyisiä putkia pitkin Aasiaan.

Venäjällä ei ole maakaasun varastointikapasiteettia kuin 72 mrd. kuutiometriä, mikä vastaa 3-4 kuukauden tuotantoa. Venäjällä ei myöskään ole riittävästi kapasiteettia nesteyttää kaasua. Tästä johtuen kaasukenttien pitäisi ajaa alas tuotantonsa.

SEB Researchin analyytikot totesivat myös, että maakaasun käyttö aseena saattaisi vaikuttaa myös muiden Gazpromin asiakkaiden (lähinnä Kiina ja Intia) ostokäyttäytymiseen.

Venäjän kaasunmyyntitulot olivat viime vuoden tammi-syyskuussa 31 miljardia dollaria. Tästä suurin osa tuli Euroopasta, loput Turkista, Kiinasta ja Intiasta.

 

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu