Zombieyritykset ennen ja nyt

Tälläkin alustalla on ollut silloin tällöin kirjoituksia, joissa on arveltu ultrakeveiden rahoitusolojen johtavan tehottomuuteen. Mekanismi olisi se, että nollakorot estävät talouden luovan tuhon, kun huonot yritykset eivät tee konkurssia. Tässä on varmasti perää, vaikka korkoero hyvien ja huonojen yritysten maksamien lainojen välillä ei ole poistunut.  Ainakin joukkovelkakirjamarkkinoilla kohtuullisesta velkakuormasta ja hyvästä kannattavuudesta palkitaan: Investment Grade -lainojen korot ovat merkittävästi High Yield-markkinoiden korkoja matalammat. (Luki aluksi korkeammat, korjasin 14.39)

Onko markkinoiden luova tuho sitten itse tarkoitus tilanteessa, jossa on ollut vakavia häiriöitä koronasulkujen vuoksi niin tuotantoketjuissa kuin kysynnässäkin? Tuskin. Konkurssit ovat harvoin ja harvoille hyviä uutisia.

Viime vuosi oli todellakin poikkeuksellinen. Yrityskonkursseja olisi voinut olla moninkertainen määrä ilman keskuspankkien ja hallitusten toimia. Esimerkiksi Finnair joutui hankkimaan uutta osakepääomaa annilla ja myös lisäämään miljardilla eurolla velkaansa. Kahden vuoden (2020-2021) tappio nousee yhteensä miljardin euron tasolle.

Miksi otin asian nyt esille? Kuuntelen parhaillaan Björn Wahlroosin ”Kuinkas tässä kävi näin? -äänikirjaa. Hän kertoo, miten huonot yritykset hoidettiin säännellyn pankkitoiminnan aikana.

Zombie-yritykset 1980-luvulla

Björn Wahlroos kirjoittaa:

Kun liikepankki huomasi, että joku sen asiakkaista on joutunut vakaviin vaikeuksiin, pankki ei yleensä sen vekseleitä uusiessaan nostanut korkoja. Päinvastoin, jos ongelmia oli tarpeeksi, pankki laski ongelmayhtiöltä laskuttamaansa korkoa, jopa nollaan asti. Syy oli ilmeinen: Mahdollisesta konkurssista syntyvää luottotappiota ei olisi korvannut liikepankille kukaan, mutta liikepankki pystyi perimään nollakorolla myönnetyn luoton rahoituskustannukset takaisin muilta asiakkailtaan. Kun pankki myönsi lainan keskikorkoa matalammalla korolla, se loi itselleen korotusvaraa muihin luottoihin.

Suomen Pankki nimittäin säänteli tuohon aikaan liikepankkien myöntämien lainojen keskikorkoa. Wahlroosin mukaan noina inflaatiovuosina riittävä määrä nollakorkoista rahoitusta piti yrityksen kuin yrityksen pystyssä.

Ja jos tuokaan ei olisi riittänyt, Wahlroosin mukaan pankki olisi voinut ”pakottaa” toisen asiakkaansa fuusioimaan itseensä ongelma-asiakkaan. Pankki olisi voinut korvaukseksi alentaa myös vastaanottavan yhtiön korkoja.

Taas kerran voi todeta, että maailma ei ole tässä suhteessa muuttunut kovinkaan paljoa, mutta joka tapauksessa muutos on tälläkin kertaa ollut positiiviseen suuntaan.

 

 

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu