Epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan hedelmät alkavat kypsyä
Uutisia Suomesta syksyisenä tiistaina vuonna 2014. Maahanmuuttajajengi pahoinpidellyt raa’asti kymmeniä kantasuomalaisia lapsia, nuoria ja aikuisia. KRP ottanut kiinni kolme suomalaista, joiden epäillään kuuluvan Isis-terroristijärjestöön. Helsingissä oikeudessa tapaus, jossa maahanmuuttajataustaisten epäillään rahoittaneen Somalialaista al-Shabaab-terroristiryhmää.
Lapsellisen sinisilmäinen maahanmuuttopolitiikka tuottaa mätiä hedelmiä. Kaikki ovat nähneet, millainen sato on kypsymässä, mutta asiasta ei ole saanut puhua. Keskustelujen avaajat on leimattu rasisteiksi. Nyt osa väkivaltajengin maahanmuuttajataustaisista nuorista on kertonut suoraan, että heidän tekojensa motiivit ovat rasistisia ja että he haluavat vahingoittaa kantasuomalaisia.
Porukan nuorin uhri lienee 10-vuotias. Julkisuudessa on puhuttu noin 70 pahoinpitelystä. Parinkymmenen vuoden poliisikokemuksella arvioin, että todellinen väkivallan ja ryöstöjen määrä on moninverroin suurempi. Samoja kouluja ja samoilla alueilla asuvat uhrit eivät uskalla kertoa totuutta, koska he pelkäävät kostoa. Kuinka monelle vanhemmalle on uskoteltu kotona, että pään löi turvoksiin pimeällä polulla joku tuntematon?
Toimin viisi viimeistä vuotta ennen kansanedustajaksi valintaa Helsingin poliisin operatiivisenä yleisjohtajana. Maahanmuuttajataustaisten nuorten jengiytyminen, heidän harjoittamansa rasistinen väkivalta ja aiheen sensuroinnin aiheuttama turhauma olivat suurimpia yksittäisiä syitä, jotka saivat minut turhautumaan ja lähtemään mukaan politiikkaan.
Jo tuolloin maahanmuuttajajengien kantaväestöön kohdistamat hyvin raa’at pahoinpitelyt olivat arkipäivää. Niistä piti kuitenkin tiedotusohjeen mukaan puhua vain tavallisina väkivaltarikoksina ja erityispiirteet piilottaen, koska tekijät kuuluivat vähemmistöön. Kantaväestöön kuuluvien rasistisista rikoksista olisi sen sijaan saanut ja pitänytkin erikseen tiedottaa. Sellaisia ei Helsingissä kuitenkaan juuri ilmennyt.
On mielenkiintoista nähdä, mitä maahanmuuton ongelmat kieltäneet ja maton alle lakaisseet poliitikot nyt sanovat. Miten he korjaavat yhteiskunnallemme aiheuttamansa vahingon? Tähän kysymykseen kaipaisin vastausta vaikkapa pääministeriltämme.
Pääministerin vastausta odotellessa, on hyvä muistaa, että poliitikot elävät pitkälti samassa informaatioympäristössä kuin me muut. Jos, kuten Packalen väittää, poliisia on ohjeistettu tiedottamaan rikoksista kuvatulla tavoin valikoivasti, eikö kysymyksiä kannattaisi esittää nykyisessä asemassasi myös poliisiylijohtajalle?
En muista Packalenin paljastaneen näitä yksityiskohtia aiemmin. Jos olen väärässä, korjatkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Outoa viisastella blogin kirjoittajasta ja sivuuttaa blogin aihe. Tämä on tuiki tavallista kommentoijilta. Maailmassa on paljon asioita, joita ei ole Markku Toivoselle paljastettu.
Ilmoita asiaton viesti
Miten niin sivuutettu? Yksi oleellinen asia, jonka Packalen haluaa tuoda julki on systemaattiselta vaikuttava vääristely tiedottamisessa. Sehän kiinnostaa meitä kaikkia, eikö totta?
Ilmoita asiaton viesti
Sisäministeriön ohjeistuksessa poliisille mainitaan aivan selvästi, että etnistä taustaa ei pitäisi tuoda esille, ellei se ole aivan välttämätöntä.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikelle ohjeistukselle on perustelunsa ja sisäministerin soisi selkokielellä palaavan niihin. Nykykäytäntö on ongelmallinen puskaradion leimatessa tietyt rikokset kategorisesti maahanmuuttotaustaisten tekemiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Näin on ja tulee olemaan. Sensuuri tuottaa kadun kansalaiselle tapoja aistia ympäristöään toimien turvalisuushakuisesti. Olettamus perustuu kokemukseen ja muuttuakseen se vaati selkeää näyttöä, sitä ennen se on tosi.
Ilmoita asiaton viesti
”Kaikelle ohjeistukselle on perustelunsa”
Luuletko, että tälle on hyvätkin perustelut?
Ilmoita asiaton viesti
Muodostan mielipiteen perusteluiden hyvyydestä perehdyttyäni niihin. Oletan yleisellä tasolla sisäisestä turvallisuudesta vastaavan ministeriön ohjeiden pyrkivän sisäisen turvallisuuden tukemiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Täällä se ohjeistus on:
https://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/files/ohjejulkinen/$file/ohjejulkinen.pdf
”Jotta poliisin ja tiedotusvälineiden yhteistyösuhteet toimisivat, on poliisin oltava niin avoin
kuin mahdollista.
Poliisin tulee kuitenkin olla hyvin pidättyväinen tiedottaessaan rikoksesta epäillyn taustasta.
Mikäli taustan mainitseminen on esimerkiksi rikollisen kiinnisaamiseksi tai yleisön
varoittamiseksi tarpeellista, ennen julkistamista epäiltyä koskevat tiedot on ehdottomasti
tarkistettava. Syylliseksi epäillyn etnisen alkuperän kertomista on vältettävä. Jos
tuntomerkkien kuvaileminen on välttämätöntä rikollisen kiinnisaamiseksi tai vaarallisen henkilön tunnistamiseksi, niin etninen alkuperä voidaan kertoa. ”
Eli ei perusteluita, ainoastaan ohjeistus.
Ilmoita asiaton viesti
Ohjeistusta laadittaessa ministeriö käy keskustelua perusteista. Ohjeistoja ei vain yksinkertaisesti kirjoiteta. Ministeriö voi kertoa meille perustelut. Pitää vain olla kärsivällinen.
Ilmoita asiaton viesti
Perustelut pystynee arvaamaan. Etteivät vaan vähemmistöt leimautuisi.
Ilmoita asiaton viesti
Leimautuisi leimaamisen halusta, arvattavasti.
Ilmoita asiaton viesti
Öh. En oikein tiedä mitä ajat takaa, ei kai kukaan vääristelisi asioita.
Paitsi nyt vääristellään, kun jätetään tietoja kertomatta.
Nythän on näkynyt joissain poliisitiedotteissa kuvauksia jotka viittaavat selvästi kantaväestöön, varmaan ovat huomanneet, että spekulaatio alkaa jos ei ole jotain mainittu.
Kumma juttu, että vaikka kuinka kiertelee, tätä asiaa ei voi oikein kierrellä. Suvaitseville ikävä paikka?
Ilmoita asiaton viesti
” En finne igen ”, kirjoittivat Ruotsin suurimmat lehdet, aina kun syytä oli.
Se ei kuitenkaan haitannut 400000 suomalaisen kotoutumista Ruotsiin 60-70 luvuilla.
Nykyisin suomalaistaustainen on haluttu työntekijä alalla kuin alalla.
Miksi pimittää rikoksentekijän taustoja, olkoon minkämaalainen tahansa.
Ei suomalainen ole tai tule yhtään rasistisemmaksi, kuin mitä on. Ehkä olisi palvelus maahanmuuttajille itselleenkin, ettei epäluulot pääse kasvamaan tietämättömyyden ja arvailujen varassa.
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus 1. kommenttiin Olet väärässä.Ja oikea osoite olisi kertoa yksityiskohtaisesti rouva Räsäselle, mutta se taasen on ihan yhtä tyhjän kanssa. Hän reagoi, jos reagoi, ainoastaan silloin kun on jo asia nostettu pöydälle muualla EU:ssa tai kuten terroristitaiste- lijoiden tapauksessa Norjassa. KD puolueelle irtopisteitä keräten. Packalen on pitänyt asiaa esillä jo pitkään, alkaen jo ennen kansanedustajakauttaan, kuten hän itsekin tässä mainitsee.
Ilmoita asiaton viesti
Ongelmat on täysin tuttuja saksalaisesta keskustelusta, mutta toisin kuin Suomessa, Saksassa kuntapäättäjät ja sosiaalidemokraatit ovat itse nostaneet niitä esille. Tähän voisi laittaa taas sitaatteja Berliinin Neuköllnin aluepormestari Heinz Buschkowsky (SPD, sosiaalidemokraatti) kirjasta ” Neukölln ist überall” (2012).
Toiseen blogiin laitoin kommenttiin:
Berliinin Neuköllnin aluepormestari Heinz Buschkowsky (SPD, sosiaalidemokraatti) esittää kirjassaan ” Neukölln ist überall” 400 sivun verran omiin kokemuksiinsa sekä tutkimustietoon perustuvaa argumentaatiota sen näkemyksen puolesta, että joidenkin maahanmuuttajataustaisten (ei-saksa-alkuperäkielisten, nDh) nuorten väkivaltainen ja vahingollinen toiminta aiheutuu nimenomaan islamilaisten maahanmuuttajayhteisöjen ja -perheiden lastenkasvatuksesta, arvoista ja ideologiasta. Tämä on sosiaalidemokraattista keskustelua, mutta Suomessa se on kanavavoitu Homma-Forumille (jolle on käännetty toisen käden lähteistä kaksi sivua kirjan 400:sta, oman kappaleeni olen ostanut Berliinissä kesällä 2013).
Ilmoita asiaton viesti
Poliisina olisit voinut kertoa sen keskeisen selityksen, että rikollisuutta selittää kaikkein eniten rikoksen tekijöiden ikä. Rikokset ovat tyypillisesti juuri nuorten miesten aktiviteetteja.
Käytännössähän tilanne on sellainen, että kantasuomalaiset ihmiset enää tuskin tekevät lapsia, sillä työelämän paineet, jos töitä sattuu olemaan, ovat niin kovat, ettei lasten tekemiseen jää energiaa, ja asuntotilanne kalliinen asuntoineen ei kannusta lapsentekoon. Kantasuomalaiset tekevät yhden lapsen, jos sitäkään. Kansa on ajettu niin ahtaalle, että lapsia ei tehdä.
Poikkeusen tästä tekevät maahanmuuttajat, jotka perinteidensä ja muiden tekijöiden johdosta kaikesta huolimatta synnyttävät. Tosiasaissa kaikki nuoret alkavat olla yhä enemmän maahanmuuttajaperheiden lapsia. Ja kun suurin osa nuorista miehistä on maahanmuuttajaperheiden lapsia, niin kun nuoret miehet tekevät lähes kaikki rikokset, niin totta kai maahanmuuttajat ovat yliedustettuina rikostilastoissa.
Syynä ei ole maahanmuutto, vaan poliitikot, jotka ajavat kansan niin ahtaalle, että tavallinen suomalainen ei enää pysty synnyttämään kuin korkeintaan yhden lapsen, jos sitäkään. Perussuomalaiset ovat osa tätä poliitikkojemme kurjuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Jos otettaisiin satunnaistettu joukko nuoria maahanmuuttajamiehiä ja nuoria kantasuomalaisia miehiä, veikkaan kyllä rikollisuuden painottuvan enemmän ensiksi mainittuun. Tietyissä kulttuureissa esimerkiksi väkivalta on hyväksytympää, joka näkyy sitten tällaisina tapauksina.
Ilmoita asiaton viesti
Tämän tarkastelun osalta meidän ei tarvitse edes lähteä otantatutkimuksiin, koska Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos esittelee myös koko väestöä koskevat luvut. Ks. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 265, Maahanmuuttajat rikosten uhreina ja tekijöinä.
ko. julkaisun sivulla 28 on kuvio, jossa esitellään pahoinpitelyrikollisuuden tasoa verrattuna kantaväestöön niin kokonaistason, kuin sukupuolivakioidusti, ikä- ja sukupuolivakioidusti jne.
Samasta julkaisusta löytyvät vastaavat vertailut myös muiden rikosten osalta.
Ilmoita asiaton viesti
Ei se veikkaamalla todeksi muutu, mutta vaikka muuttuisikin niin tasataanpa tilannetta hieman ja otetaan vertailukohdaksi samassa sosiaaliluokassa olevia nuoria.
Veikkaanpa minäkin: Tulos näyttäisi siltä, että rikollisuutta aiheuttaa enemmän köyhyys ja syrjäytyminen kuin syntyperä.
Ilmoita asiaton viesti
”Tulos näyttäisi siltä, että rikollisuutta aiheuttaa enemmän köyhyys ja syrjäytyminen kuin syntyperä”.
Samalla tavalla sotkemalla korrelaatio ja kausalitetti, voidaan tuosta lauseestasi päätellä, että syrjäytyneisyyttä ja köyhyyttä aiheuttaa syntyperä.
Ilmoita asiaton viesti
Taitaa nämä hedelmät jo ruveta mädäntymään. Sellaisia ne on etelän hetelmät, ruis säilyy vuodesta toiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Seppäsen mielestä ruis on suomalaisuutta. Kerrassaan hyvä, että Lähi- idän viljelykulttuuri tuotiin pohjoiseen. Olisi jäänyt moni ponteva maahanmuuttofoobikko syntymättä.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän ne mamuttaja-Keronkin geenit ole kasautuneet rukiin puremisella hengissä pysyneiden esi-isien asuessa Alppien pohjoispuolella ja luultavasti Uralin länsipuolella.
Rukiin alkuperäksi veikkaillaan Vähä-Aasiaa, mutta viljelty sitä on lähinnä Euroopassa Alppien pohjoispuolella viimeiset muutama vuosituhatta.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä hedelmätkin säilyvät, jos ne kuivataan kuten ruis.
Vilja tosin ennemminkin homehtuu, eikä mätäne kuten hedelmät, jos se jätetään käsittelemättä. Pilalle menee kuitenkin sekin ilman asianmukaista käsittelyä.
Ilmoita asiaton viesti
Miten lie ollut käsitelty ne pyramiideista löydetyt siemenet tuhansien vuosien takaa, jotka vielä itivät?
Ilmoita asiaton viesti
Ne on kuivattu, johan minä sanoin. Ja kyllä, jopa siemenvilja kuivataan – se itää aivan mainiosti.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä asiantuntijan kirjoitus:
http://blogit.iltalehti.fi/mika-lehesto/2014/10/07…
Väkivaltakulttuuria ei voida selittä uskonnolla eikä etnisellä taustalla. Joukossa nuorten idiotismi tivistyy, mutta missä ovat aikuiset? Myös tässä blogissa. Mikko Ahola on osittain oikeassa.:
Ilmoita asiaton viesti
Kylläpä hyvin voidaan, toisissa kulttuureissa väkivaltaan taivutaan herkemmin.
Länsimaiset kulttuurit eivät ole väkivaltaisimmasta päästä.
Jos tiedät mitä tarkoitan.
Ilmoita asiaton viesti
Noista nuorista tiedämme vain, että ovat Suomen kansalaisia (saatta olla myös kantasuomalaisia mukana). Kulttuuri- ja uskontotausta voi olla ihan mitä tahansa. Ei siis sen tiedon perusteella voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä kuten blogisti ja kommentoijat tekevät. Jengiväkivalta on vanha ilmiö muualla maailmassa ja lähtöisin Yhdysvalloista, joka on yksi Länsimaiden kulttuuriesikuva.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen kansalaisuus ei meinaa mitään, ei se muuta venäläistä tai ugandalaista suomalaiseksi.
Suomalaisuutta ei virastosta lunasteta, suomalaiseksi synnytään.
Ilmoita asiaton viesti
Perustuslain edessä kaikki kansalaiset ovat yhdenvertaisia, vaikka et pitäisi siitä.
Ilmoita asiaton viesti
Ana María Gutiérrez Sorainen, voisitko ystävällisesti olla puhumatta suullani ?
Sinäkin olet Suomessa asuva ulkomaalainen, vai miten itse koet ?
Jos minä muutan Venezuelaan lopuksi ikääni olen lopun ikääni suomalainen Venezuelassa, minusta ei tule venezuelalaista.
Ilmoita asiaton viesti
Ilahduttava ajatus. Onnea matkaan!
Ilmoita asiaton viesti
Lain edessä väkivaltarikoksiin syyllistyneet ovat rikollisia. Eivät muut, vain rikokseen syyllistynyt on rikollinen. Syyllisyyttä ei voi lieventää vierittämällä sitä muiden syyttömien harteille.
Emme ole tasavertaisia tekojemme suhteen. Emme kaikki tee rikoksia.
Ilmoita asiaton viesti
Toiset vain ovat yhdenvertaisempia kuin toiset.
Ilmoita asiaton viesti
Se on kyllä hauska nähdä, miten perussuomalainen nuori toteaa suorin sanoin, että ”Suomen kansalaisuus ei meinaa mitään”. Tämä muuten ei ole ensimmäinen kerta.
No, esimerkiksi minulle tämän maan kansalaisuus ja sen tuomat oikeudet merkitsevät aika paljon. Rohkenisin veikata, että ne merkitsevät sitäkin enemmän useimmille sellaisille henkilöille, jotka ovat tämän maan kansalaisuuden itselleen hankkineet omasta valinnastaan ja tahdostaan.
Etnosentrismillään ja essentialistisella kansakuntakäsityksellään Seppänen voi heittää vesilintua. Mikäli nämä sanat eivät ole tuttuja, saa tarkistaa joltain oppineemmalta.
Ilmoita asiaton viesti
Toimistosta haettu Suomen kansalaisuus ei meinaa mitään, se on arpa jollaisella jokainen voittaa. Kansalaisuus ei saisi olla hyödyke.
Jos et osaa Jussi ilmaista itseäsi ymmärrettävästi kuin ulkosuomalaisilla termeillä on se sinun häpeäsi.
Vielä opiksi Jussille, älä kysy oppineelta kysy kokeneelta.
Ja hei, ei se vesilintu mitään ole tehnyt.
Ilmoita asiaton viesti
Sorainen ehkä laittaessaan päänsä pensaaseen ja ruusunpunaiset lasit silmilleen tietää vain sen että ovat Suomen kansalaisia. Asian parissa työskentelevät poliisit, 10-vuotiaat lapsiuhrit ja hakkaamiseksi tulemisen pelossa elävät koululaiset tietävät paremmin.
Ilmoita asiaton viesti
Jengiväkivaltaa taisi olla jo antiikin Rooman slummeissa, mutta ainakin tämän rapakon takaa rantautunut Knockout Game tuntuu oleva erityisen suosittua tietyn yhteiskunta ryhmän keskuudessa. Toki tähän liittyvät myös ”harrastajien” sosiaaliekonominen asema.
Saa nähdä milloin saadaan ensimmäinen kuolonuhri Suomessa tässä pelissä kuten vaikka Briteissä. Puukot ovat jo heiluneet, vaikka eivät tosin perinteisesti kuulu tähän peliin.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt kyllä ylistät liikaa jenkkejä. Eiköhän noita rosvojoukkoja ole ollut niin kauan kuin on ollut kaupunkejakin. Siis Nicaraguassakin ainakin jo pari tuhatta vuotta ennen espanjalaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Jeesus kristus ja vielä jeesus sentään kun Toni niitä väkivaltaisempia ja pöhlömpiä kulttuuria (kuin espoolainen perussuomalaisuus) nimeäisit. Olen kanssasi samaa mieltä tietenkin siitä, ettei mikään maailman kulttuuri vedä vertoja leppävaaralaiselle luterilaisuudelle.
Ilmoita asiaton viesti
Ei väkivältakulttuuria tarvitse selittää, sitä on kaikkialla eri muodoissa.
On kuitenkin niin – mika lehestön lainaamaa sanottua käyttäen – he, jotka väittävät että islamin uskolla ei ole mitään tekemistä ISIS-järjestön synnylle, ovat niitä, jotka väittävät, että tupakoimisella ei ole mitään tekemistä keuhkosyövän syntymisen kanssa.
Saman parren voisi esittää myös inkvisition ja kristinuskon pyhästä yhteydestä. Kristityt tietysti kieltävät yhteyden jyrkästi, kuin myös muslimit islamin radikalisoivan vaikutuksen.
Asian keinopsykologisointi ja ideologiset voimat eivät ratkaise sitä ongelmaa, minkä humanitäärinen maaahanmuutto on kaikkeudessaan aiheuttanut.
Yksi pelkistävä tekijä on länsimainen kulttuuri, johon esim. afrikkalaisuudella ole ollut rakentavaa osuutta, paitsi aikoinaan, orjuuden tuottama taloudellinen pieni hyöty. (afrikkalaisia orjia, myös vapautettuja asui ja vaikutti muutama henkilö jo renessanssin Italiassa)
Olen itse sen kuullut niin moneen kertaan selityksinä: ikäänkuin länsimaisen kulttuurin saavutukset olisivat rasistisesti ryöstetty afrikkalaisilta. Mistä muusta se kertoo kuin heikosta itsetunnosta ja tiedon puutteesta.
Mikä on tähän sitten sopiva lääke? Tuskin ainakaan se, että: Aristoteleestä, Michelangelon kautta Wittgensteiniin todistettaisiin afroiksi?
Ilmoita asiaton viesti
Siinä asiantuntijan kirjoitus, jossa hän siteeraa toista asiantuntijaa, jonka mielestä väkivaltaviihde on ennemminkin syy kuin seuraus, vaikka on aivan selkeästi todettavissa, että väkivaltaviihde ei ensinnäkään ole nykyaikana mitenkään erityisen väkivaltaista, että nuoret eivät oikeastaan ole mitenkään erityisen paljon väkivaltaisempia.
Väkivaltaviihde suurkulutus ylipäätään on vahvasti alistuneen ja patoutuneen yhteiskunnan piirre. Että väkivaltaviihteen kulutus on suurimmillaan siellä, missä yhteiskunta dominoi yksilöä eniten, missä vaikutus omaan elämään on pienimmillään. Väkivaltaviihde on halpa ja tehokas tapa purkaa syöttökarjan turhautumista tukehduttavaan, näköalattomaan vankilaan, jonka dominanssikamppailussa heidät on tuomittu häviämään.
Mutta väkivalta, se ei ole lisääntynyt. Ei länsimaissa, eikä todellakaan Suomessa.
Jos väittää moista, on hyvä pistää todistetta pöytään.
Ja etnisellä taustalla, uskonnolla tai alakulttuurilla on väliä vain siinä kohtaa, jos tekijä tai uhrit edustavat tiettyä etnistä taustaa. Tai uskontoa. Tai alakulttuuria.
Toistaiseksi, en ole ihan hirveästi nähnyt todisteita oikein mistään. Kauheasti puhetta ja oletuksia kyllä. Huvittavaa on, että kaikilla kuitenkin tuntuisi olevan ymmärrys tekijöiden ja uhrien olemuksesta; Hirveä tarve joko syyllistää tai vähätellä.
Ja vanhempia huudetaan apuun? ”Aikuisilla” tarkoitetaan vanhempia? Eikö nykyaikaiset, valistuneet kasvatusmetodit olekaan tehonneet? Korkeasti koulutetut ammatikasvattajat eivät saa tulosta aikaiseksi?
Ilmoita asiaton viesti
Huvittavaa on se näköalattomuus ja ymmärryksen puute,ettei tunnusteta tosiasioita . Muualla Euroopassa,missä maahanmuuttajia on enemmän,tilanne pahenee koko ajan alkuperäisväestön ja mamujen välisissä yhteenotoissa.
Turha puhua siitä,miten vähän on Suomeen mamuja otettu. Juuri syntyvyys ja Unionin kautta tuleva paine,tulee lisäämään maahanmuuttajien määrää nopeasti. Jos kuvitellaan,että eläkkeenmaksajia saadaan tätä kautta lisää niin harhaan mennään.
Siinä vaiheessa,kun puntit ovat tasan,niin eläkkeitä tuskin maksetaan,kun nimittäin arvelen,että äänestyksissä jää kantaväestö alakynteen.
Ilmoita asiaton viesti
Totta kai väkivaltakulttuuria voi selittää ja koko ajan selitetään uskonnolla ja etnisellä taustalla. Katso kommentti #27 alla:
”Nach der Erhebung durch das KFN erleben 45 % der Kinder in türkischstämmigen Familien Misshandlung und schwere Züchtigung.”
KFN, Kriminologisches Forschungsinstitut Niedersachsen e.V, on Ala-Saksin osavaltion kriminologinen instituutti ja alallaan johtava asiantuntija ja tuottaa integraatiota edistävää tutkimusta. Silti tuloksena on, että uskonto ja etninen tausta selittävät nuorten väkivaltarikollisuutta
Ilmoita asiaton viesti
Asiaa tutkivan ylikomisarion mukaan ”ryhmässä on etupäässä toisen polven maahanmuuttajia mutta myös kantasuomalaisia”, siis molemmissa tapauksissa Suomessa syntyneitä ja kasvaneita nuoria.
Mitenkäs tämä kertoo ”epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan hedelmien kypsymisestä”? Paitsi tietysti, jos Packalénin mielestä kyseisen jengin muodostuminen oli ennaltamäärätty jo heidän vanhempiensa perintötekijöissä silloin kun heidät maahan päästettiin?
Toisekseen, en ole ihan varma miten muut kansalaiset suhtautuvat siihen että johtokeskuksen komisario yrittää hankkia poliittista etua näillä vihjauksilla ammattiinsa liittyvistä asiosta, mutta minua se kyllä hiukan askarruttaa.
Muuten toivon, että asiaa oikeasti tutkivat poliisit hoitavat hommansa ja pistävät sällit rautoihin ja linnaan taikka laitokseen.
Ilmoita asiaton viesti
Mustalaisia ja Suomessa syntyneitä ulkomaalaisia ?
Ilmoita asiaton viesti
Ensin höpiset kuinka suomalaiseksi pääsee vain täällä syntymällä, mutta nyt sekään ei riitä?
Ilmoita asiaton viesti
Tyhmä itsensä tyhmentää .. kuka se on?
Ilmoita asiaton viesti
En minä tyhmyydestä tiedä, mutta johdonmukainen et ainakaan ole.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä olen keskusteluja ja uutisia aiheesta lukenut, vaikuttaa että tuolla ei ole yhtään Tomia, Markoa tai Petriä mukana, vaan kaikkien tekijöiden nimet viittaavat jonnekin Euroopan ulkopuolelle. Kantasuomalaisia ovat myös Suomen kansalaisuuden saaneen ulkomaalaispariskunnan jälkeläiset, vaikka he eivät suomea osaisi ollenkaan tai muutenkaan ole halunneet integroitua yhteiskuntaan.
Juttelin joskus kesällä somaliasta tulleen nuoren miehen kanssa, joka osasi kohtuullisen hyvin englantia. Vaikutti, että hänellä arvot olivat aika lailla erilaiset mitä esimerkiksi minulla. Hän kertoi, miten siistiä oli katsoa joitain kavereita, jotka olivat myyneet huumeita tai ”saaneet jostain paljon rahaa” (merirosvoja?) ja pystyivät ostamaan vastaan tulleen hienon auton suoraan ajosta itselleen. Tällainen elämäntapa oli sellainen, mitä hän halusi viettää; ”Että voisi tehdä mitä haluaa ja olisi rahaa siihen.”
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitan juuri blogia kommentista 42.
Ilmoita asiaton viesti
Packalen kirjoitti: ”Uutisia Suomesta syksyisenä tiistaina vuonna 2014. Maahanmuuttajajengi pahoinpidellyt raa’asti kymmeniä kantasuomalaisia lapsia, nuoria ja aikuisia.”
Yle uutiset: ”Nettikeskusteluissa esitetty väite väkivallan kohdistumisesta nimenomaan kantasuomalaisiin ei pidä ylikomisario Tuomo Lotan mukaan paikkaansa.”
Ilmoita asiaton viesti
Eli myös muita maahanmuuttajia on pahoinpidelty, mutta pääosin uhrit ovat olleet kantasuomalaisia. 🙁
Ilmoita asiaton viesti
Packalen, lisäsit omia tulkintoja ja konnotaatiota tapaukseen, jota ei olla edes tutkittu kunnolla ja josta ylikomisario Tuomo Lotta on antanut kaiken lisäksi toisenlaista tietoa julkisuuteen.
Tämän voisi nähdä aika inhimillisenä erheenä, ellei kyseessä olisi kansanedustajana toimiva poliisi.
Joka tapauksessa toivotaan, että katujengi saadaan kerralla ruotuun ja samalla lisätietoa vastaavien klikkien muodostumisen ehkäisemisestä.
Ilmoita asiaton viesti
Minkä takia meidän pitää käyttää vähiä varojamme jengiytymisen ehkäisyyn,tai yleensäkkään ksutantaa muualta tulevien oloja,kun omassa väessämmekin on autettavia? Vaikuttaa siltä,että asia ei kolahda,ennenkuinse sattuu omalle kohdalle.
Täällä Pietarsaaressa piestiin 10-vuotias poika,viiden maahanmuuttajan voimin. Jollei tällainen kasvata vihaa,niin mikä sitten ?
Ilmoita asiaton viesti
Eihän tämä ole ensimmäinen kerta kun Suomessa on väkivaltaisia jengejä. Tietenkin jengiytymistä vastaan pitää tehdä työtä, olisi aivan ääliömäistä vain heilutella käsiään.
Yksikään noista uutisoiduista jengiläisistä ei ole olemassa olevan tiedon mukaan muualta tulevia vaan jokaikinen on tiedon mukaan Suomessa syntynyt henkilö. Ajattelitko karkoittaa Suomessa syntyneitä lapsia jonnekin, minne?
Ilmoita asiaton viesti
Jos luotamme jo tuohon edellisissä kommenteissa mainittuun poliisin lausuntoon, pahoinpitelijöissä ja pahoinpidellyissä on ollut sekä kantasuomalaisia että maahanmuuttajataustaisia. Kaikkinensa huolestuttava ja vastenmielinen ilmiö.
Ilmoita asiaton viesti
Tiedä sitten mikä on totuus, koska Facebook-ryhmään kopioidussa kommentissa luki:
”- kohdentuu suomalaista syntyperää oleviin lapsiin/ nuoriin / nuoriin aikuisiin”
https://www.facebook.com/groups/378550775497511/pe…
Ilmoita asiaton viesti
Ainakaan poliisilta ei tällaista lausuntoa ole näkynyt. Päivän iltajuorulehdessä poliisi arveli uhrien valikoituneen sattumanvaraisesti. Suomalaista syntyperää olevia nyt sentään on vielä toistaiseksi enemmän, joten sellaiset tietysti osuvat kohdalle todennäköisemmin.
Ilmoita asiaton viesti
Nuohan on tapahtuneet varmaa enimmäkseen itä-helsingissä/alueilla joilla asuu suht. paljon maahanmuuttajia. Vastaako uhrien etninen jakauma siis alueen väestöpohjaa?
No tuskin vastaa, mutta nyt päivystävillä selittelijöillä on kyllä paljon työsarkaa, senhän on huomannut näistä ”asiantuntijoiden” kannanotoista mediassa.
Ilmoita asiaton viesti
En osaa tuohon vastata kun emme juuri mitään uhrien taustoista tosiasiassa tiedä, kuin heidän olevan pääasiassa nuoria miehiä. Siksi motiiveista on aikä pöljää päätellä mitään.
Mikähän tämän jengin suomalaistaustaisilla olisi suomalaisia valita uhreiksi?
Ilmoita asiaton viesti
Ilmeisesti tässä ”kantasuomalaisilla” tarkoitetaan mustalaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Aijaa, millä perustein?
Ilmoita asiaton viesti
Sosiaalityöntekijän muistiosta, ”pääosin etnisiä ryhmittymiä ja romaneja”
Ilmoita asiaton viesti
”pääosin”
Pitää siis keksiä vielä keitä muita mukana sitten oli. Saamelaisia? Kummallista kiertelyä nyt useammallakin. Meneekö pohja maahanmuuttajien syyttelyltä jos mukana oli ’ihan oikeita suomalaisia’?
Ilmoita asiaton viesti
Jos he ovat ottaneet uhreiksi samaa etnistä ryhmää, niin sitten ainakaan he eivät ole olleet rasistisin motiivein liikkeellä.
Ja joo, olisi hyvä tietää mitä ”kantasuomalaisella” tarkoitetaan.
Ilmoita asiaton viesti
#177 Alppipuisto muutuu Racebookissa Itä-Helsingiksi ja jollei muutu niin Huotari jonka elämäntehtävä on ennakkoluulojen välittäminen kertoo Puheenvuorossa että ”varmaan tapahtui Itä-Helsingissä”.
Ilmoita asiaton viesti
Poistettu varoituksen pelossa.
Ilmoita asiaton viesti
Jos maahanmuuttajat ja kantaväestö eivät yhdessä sopeudu toisiinsa yhteiskunnallisesti katsottuna että on myös arjen todellisia puutteita mm.irrallisuutta,silloin täydellisen maahanmuuton onnistumiset ovat – epäonnistuneet.
Väkivalta ja epäsosiaallisuus ovat niistä pahin esimerkki jos ja kun näitä yleisesti tapahtuu – kun itämaisuus kohtaa länsimaisuuden – jopa eri arvoineen. Sopeutuminen Suomeen kielitaitoineen on perusedellytys maahanmuuton onnistumiseen.
Sanotaan kliinisesti että erilaisuus on rikkautta mutta tietyt yhteiset pelisäännöt elämiseen täytyy hyväksyä kuin omaksua jotta hallittu rinnakkaiselo olisi mahdollisimman saumatonta.
Ilmoita asiaton viesti
Se,että Suomalaiset omaksuvat suht. Samanlaiset arvot,on taannut melko rauhallisen elämänmenon. Joskus tuntuu siltä,että maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuvat,haluavatkin tänne rähinää !
Ilmoita asiaton viesti
Nämä tekijänuoret ovat huomanneet, että kaikki on heille sallittua ja etuoikeutettua. Nyt on kokeiltu miten pitkälle voidaan mennä. Ryhmien etuoikeudet ja toisten oikeuksien yli kävely ja sananvapauden rajoitus ovat olleet vaarallista ja väärä malli.
Suomi voisi myös ottaa mallia maasta, jossa ylimielisten uskomuksien intregraatio ei ole aiheuttanut ongelmia. Asiantuntijat varmaan löytävät jostain maan ja keinot.
Vallitsevaa suhtautumista pitäisi tervehdyttää yhteiskunnassa. Vahingollista toimintaa ei saa suvaita. Mahdollisuuksia ei saa järjestää.
Nyt julkinen liikennejärjestelmä ja erityisesti raideyhteydet levittävät väkivaltaa. Yksi ongelma on ilmainen matkustelu ja hengailu kuukausikortilla. Olisi parempi jos matkat ja oleskelu alueella maksaisivat edes jotain, koska ne kuormittavat. Jengit ottavat paikkoja haltuunsa. Esimerkiksi väkivalta oli levittäytynyt Itä-Helsingistä Espoon Kauklahden asemalle. Ostoskeskuksissa on kokeiltu klassisen musiikin soittamista hengailun karkoittamiseksi.
Tälläinen täysin tuntemattomien vakava pahoinpitely on hengenvaarallista muille, eli siis yhteiskunnalle vaarallista. Mm. pysyvän aivovamman mahdollisuus on suuri. Tapon yritys ei ole myöskään pikku juttu.
Tekijöitä pitäisi yrittää ymmärtää ja käytöstä parantaa. Ilmeisesti nämä tekijänuoret ovat saaneet sairaita ajatuksia ja käyttäytymismalleja. Alaikäisillä sosiaaliviranomaiset voisivat tutkia voiko tekijälapset jatkaa nykyisissä oloissa ja voidaanko asiaa korjata heti. Psykologit voivat arvioida varmaankin jo kuukausissa terapian tarpeesta ja laadusta.
Ilmoita asiaton viesti
Juu,lisää psykologeja,vai pitäiskö ne marssitta saman tein armeijaan,Ankaran kersantin kuriin !
Ilmoita asiaton viesti
Usein arviointi tehdään suljetulla osastolla.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/nuorisojengin…
Alaikäiset eivät joudu oikeudellisesti vastuuseen .
Ilmoita asiaton viesti
Alaikäiset ovat toki oikeudellisessa vastuussa teostaan. Rikosoikeudellisen vastuun ikäraja on 15.
Ilmoita asiaton viesti
Maahanmuuttajien rikoksille on aina syynsä – niinkuin muidenkin rikoksille. Maahanmuutto sinällään ei ole rikollisuuden syy vaan syrjäytyminen, joka voi kohdata aivan ketä tahansa kantasuomalaistakin, mutta herkemmin se iskee heikommat lähtökohdat omaaviin – kuten useisiin maahanmuuttoryhmiin.
Se, että maahanmuuttajien rikoksista on ”vaiettu”, ei tarkoita varmaankaan sitä, ettei niitä olisi pyritty selvittämään, mutta Packaleninkin pitäisi ymmärtää, mikä vaikutus on tuon asian julkisella riepottelulla (sillä sellaiseksi se nykylehdistön oloissa väistämättä menee). Vanhanaikainen lynkkausmentaliteetti syntyy väistämättä ja muut maahanmuuttajat, siis se valtaosa, jotka ovat ihan kunniallista väkeä, saavat häiriintyneitä ja muuten vaan katkeria suomalaisia kimppuunsa, ja myös perusteeton kaikkia maahanmuuttajia koskeva maine rikollisina leviää.
Kysymys on maahanmuuttajien (ja tietysti muidenkin) sosiaalisesta asemasta, jota ei auta yhtään kansalaisten usuttaminen heidän kimppuunsa, vaan päin vastoin. Mitä maahanmuuttajien lukumäärään Suomessa tulee, pitäisi ottaa myös järki käteen ja verrata sitä vastaavan elintason maihin. Sen perusteella näet tuskin voi edes sanoa että maaahanmuuttoa Suomessa esiintyy.
Ilmoita asiaton viesti
”Syrjäytyminen” ei ole kerrassaan minkäänlainen tai -tasoinen syy väkivaltarikollisuuteen, ei riittävä eikä välttämätön ehto.
Väkivaltaa harjoittavat maahanmuuttajataustaiset eivät ole välttämättä ”syrjäytyneitä”. Oikeasti ”syrjäytyneet” eivät yleensä ole väkivaltaisia.
Muualla maailmassa ei edes ole vastaavaa ”syrjäytymisen” käsitettä, eikä Saksassa ei ole mitenkään negatiivista paikantaa jotakin yhteiskunnallista ilmiötä ja aktiivisuutta alakulttuuriseen kontekstiin (”subkulturellen Kontexten”) tai kansalaisyhteiskunnan marginalisoiduillle reunoille (Heike Raab 2011, 277).
Ilmoita asiaton viesti
Ihan sama miksi sitä kutsutaan, syrjäytyminen on kieltämättä huono ilmaisu.
Lähinnä tarkoitan huono-osaisuutta ja köyhyyttä – mutta myös syrjinnän ja rasisminkin kohteeksi joutumista, mm. työmarkkinoilla. Tällainen osa voi olla maahanmuuttajilla siinä missä kanta-astujillakin, paitsi varmaankin todennäköisemmin keskiarvoilla ilmaisten. Se ei tietenkään tarkoita että kaikki maahanmuuttajat olisivat huono-osaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Niin vähän ja kuitenkin ongelmia. Tämän joukon kanssa vielä pärjää,mutta ei yhtään lisää !
Ilmoita asiaton viesti
Suositusten kannustamana lisää Buschkowskya (SPD, Saksa).
Heinz Buschkowsky (SPD, sosiaalidemokraatti) esittää kirjassaan ” Neukölln ist überall” (2012), että ei ole ihmekään että musliminuoret ovat niin häiritseviä ja väkivaltaisia, kun heidät kasvatetaan väkivallalla ja ohjataan perinteisiin sukupuolirooleihin ja machokulttuuriin, jossa miehen pitää olla taisteluvalmis, urhea ja esiintyä itsevarmasti ja jossa tärkein ruumiinosa on alapäässä.
Nyt kun Berliinin ylipormestari Klaus Wowereit (SPD) eroaa itse aiheuttamansa lentokenttäfiaskon vuoksi joulukuussa, Buschkowskylta on kysytty, josko häntä huvittaisi. Buschkowsky kieltäytyy ikäänsä viitaten, mutta tiettävästi kannattaa virkaan maahanmuuttaja- ja palestiinalaistaustaista berliiniläistä sosiaalidemokraattia. Tätä ei voi pitää erityisen maahanmuuttajavastaisena, mutta silti Buschkowsky on ensimmäisenä todennut, että Multikulti on epäonnistunut.
Alkutekstiä alla:
„Wer mit Gewalt aufgewachsen ist und Gewalt für sich adaptiert hat, der wird auch Gewalt an seine Kinder weitergeben. Gewalt führt immer wieder zu Gewalt. Auf die Frage, ob ein Mann seine Frau schlagen darf, wenn sie ihn betrügt, antworteten 4 % der bio-deutschen Jungen mit ja, bei den türkischen waren es 24 %. Nach der Erhebung durch das KFN erleben 45 % der Kinder in türkischstämmigen Familien Misshandlung und schwere Züchtigung.“ (Buschkowsky 2012, 223.)
„Neben der familiären Gewalt und der gewaltdurchsetzten Erziehung ist ein weiteres Merkmal bei muslimischen Jugendlichen auffällig. Hierbei handelt es sich um Ehrenkodex. In traditionellen und auch intellektuell kaum gebildeten muslimischen Elternhäusern spielen tradierte Rollenmuster nach wie vor eine dominierende Rolle. Die männliche Identität kennzeichnet der Begriff „Virilität“, also die Mannbarkeit und die Zeugungskraft, die in der Erziehung zu Kampfesmut, Tapferkeit, Stärke und selbstbewussten Auftreten münden. Die weibliche Identität wird mit dem Schlüsselbegriff „Virginität“, also Jungfräulichkeit und Unberührtheit, versehen, der in der Erziehung Keuschheit, sexuelle Reinheit und Gehorsam gegenüber Ehemann, Eltern und Schwiegereltern als Ideale fordert.
Wenn man jungen Männern von klein auf immer wieder beibringt, dass sie selbstbewusst auftreten sollen, kampfesmutig und stark zu sein haben und dass die wichtigste Körperregion ihr Unterleib ist, dann muss man sich nicht darüber wundern, wenn sie ein entsprechendes Paschaverhalten an den Tag legen. Diese Gewalt legitimierende Machokultur begünstigt natürlich das Absenken der Skrupel, Gewalt gegen andere Menschen auszuüben. „ (2012, 224.)
(lisätty puuttunut ”und” lainauksen ensimmäiseen virkkeeseen)
Ilmoita asiaton viesti
Järjenvastaista täysin on sekin, että alle 15-vuotias, joka laumansa jäsenenä hyökkää suunnitellusti ja systemaattisesti pesäpallomailan ja teräaseen kanssa kymmenien satunnaisesti valittujen kanssaihmistensä kimppuun kadulla, ei joudu teoistaan minkäänlaiseen rikosoikeudelliseen vastuuseen, vain sosiaalitätien ”paijattavaksi”. Ei tällaista suunniteltua ja silmittömän raakaa etnojengien väkivaltaa yksinkertaisesti voi yhteiskunta vain sivuuttaa. Tällaisissa vakavissa väkivaltarikoksissa, joihin liittyy selkeä suunnitelmallisuus ja vahingoittamistarkoitus tulisi rangaista tekojen mukaan – eikä jättää kokonaan rankaisematta etnon iän mukaan! Yhteiskunnan yksiselitteinen tehtävä on kitkeä muiden hengelle ja terveydelle vaaralliset yksilöt pois yhteiskunnasta vankeusrangaistuksin tmv. pakkokeinoilla.
Ilmoita asiaton viesti
Itse tapaukseen viitaten toivottavasti kyseisiin tekoihin syyllistyneet jäävät kiinni.
Mitä itse blogiin tulee niin väkisin herää kysymys miksi blogisti, tässä tapauksessa kansanedustaja ja poliisi, halusi salata/peitellä/vaieta sen tosiasian että samaan porukkaan kuuluu myös kantasuomalaisia.
Onko se oma agenda vai ylhäältä (viranomaiset tai puolue) annettu käsky?
Niinkuin joku ansiokkaasti totesikin:
Sensuuri tuottaa kadun kansalaiselle tapoja aistia ympäristöään toimien turvalisuushakuisesti.
Nyt sensuuriin syyllistyi myös Packalen itse. Tarkoitusperiään voimme vain arvailla.
Ilmoita asiaton viesti
”…porukkaan kuuluu myös kantasuomalaisia.”
montako kantasuomalaista, noin lukumäärällisesti? Kun tunnut asiasta niin tietävän.
Ilmoita asiaton viesti
Poliisi ei ole vielä kertonut kantasuomalaisten lukumäärää. On ainoastaan kertonut, että heitä on, mutta vähemmistönä.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Suomalaisia olisi sama määrä jossain Islamistisessa maassa,jengiytyisimmekö ja tekisimme hyökkäyksiä paikallisväestöä kohtaan. Mitenköhän paikalliset reagoisivat. Veisivät varmaan psykologin juttusille ?
Ilmoita asiaton viesti
Islamistisista maista niin tiedä mutta Ruotsissahan niin kävikin ja viime vuosisadan alkupuolelta Yhdysvalloista on tiedossa samanlaista käytöstä.
Ruotsissa ainakin aikaansaivat silloiset ruotsalaiset isäm maaliset leimaamaan suomalaiset finnjäveleiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Suomalaisjengi hyökännyt paikallisväestön kimppuun Ruotsissa ja Amerikassa ???
Sitten vaan faktaa pöytään jos tuollaista kehtaa väittää.
Ainoa tapaus taitaa olla peräisin vuodelta 1941 ja sekin jengi teki pahojaan itärajan takana.
Ilmoita asiaton viesti
Meidät kivitettäisiin hengiltä. Siellä Rasismi on vieras sana.
Ilmoita asiaton viesti