Lietsooko Helsingin Sanomat persuvihaa?

Pakko vastata parilla sanalla Helsingin Sanomissa maanantaina julkaistuun kolumniin. Kärjistys tekstissä oli niin tarkoitushakuista ja häikäilemätöntä, että koko asia vääristyi – minun piikkiini.

Toimittaja Kimmo Oksanen kirjoitti, että minun mielestäni romani on hyvä varkaan tuntomerkki. Epäilen hänen tulkintaansa tahalliseksi väärinymmärrykseksi.

Kansanedustajaehdokkaana moinen kirjoittelu ei paljon haittaisi, ammatin puolesta vähän. Kirjoitan tätä ehdokkaan ominaisuudessa. Tekisi mieli kirjoittaa myös poliisina, mutta en voi sitä tehdä.

Kolumnissa annettiin ymmärtää, että olisin rasisti, joka käyttää työtään politikointiin.

Mielestäni se on kuitenkin Hesari, joka sotkee politikoinnin ja työnsä eli journalismin keskenään. Oksanen leimasi yhteiskunnallisesti merkittävää työtään tekevän ihmisen rasistiksi, koska tällä oli väärän puolueen jäsenkirja.

Vaikuttaa siltä, että Helsingin Sanomissa pelätään perussuomalaisia. Tämä on ikävää. Vihan lietsonnan sijaan toivoisin avointa keskustelua. Voidaan aloittaa vaikka siitä, mikä meissä persuissa pelottaa.

TomPackalen
Perussuomalaiset Helsinki

Tom Packalen on helsinkiläinen Perusuomalaisten kansanedustaja. Ammatiltaan hän on komisario Helsingin poliisilaitoksen johtokeskuksessa ja Utopia Analytics yhtiön toinen perustajista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu