Nato jäsenyyden hyödyistä ja haitoista

Nato-keskustelu Suomessa heräsi henkiin, kun tasavallan presidentti ja pääministeri kommentoivat kansainvälisen politiikan viimeaikaisia liikkeitä uudenvuodenpuheissaan. Kummankin viesti noudatteli Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon pitkäjänteista linjaa, jota erityisesti presidentti Sauli Niinistö on ansiokkaasti luotsannut koko virkakautensa ajan. Selonteoissa on linjattu, että Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan perustaan kuuluu liikkumatilan ja valinnan ylläpito, mahdollisuus liittoutua sotilaallisesti ja hakea Nato-jäsenyyttä.

 

Olemme jälleen kerran matkalla kohti kysymystä liittyäkö vai ei, mutta toki uudessa maailmanpoliittisessa tilanteessa. Mielipiteensä asiaan joutunevat ennen pitkää muodostamaan sekä kansalaiset että heidän eduskuntaan äänestämänsä edustajat. Pohjaksi olisi hyvä käydä läpi eri vaihtoehtojen hyötyjä ja haittoja.

Suomen lähtötilanne on selkeä, eikä se ole muuttunut viime aikoina ainakaan niin paljon kuin joku saattaisi ajatella. Meillä on hyvät välit kaikkiin naapureihimme. Meillä ei ole mitään niin arvokasta luonnonvaraa, että kenenkään kannattaisi sen tähden hyökätä. Emme muodosta uhkaa millekään toiselle maalle, kuten esimerkiksi Kuuba teki Yhdysvalloille ohjuskriisin aikaan. Suomella on merkittävät asevoimat. Maavoimamme ovat Euroopan toiseksi suurimmat Turkin jälkeen. Tykistömme on Länsi-Euroopan suurin, ja me osaamme käyttää sitä, merimiina-aseemme toiseksi paras koko maailmassa ja hävittäjiksemme on juuri ostettu maailman moderneinen kone. Lisäksi suomalaisten maanpuolustustahto on kansainvälisellä mittapuulla poikkeuksellisen korkea. Kukaan ei halua tulla tänne kuolemaan parin mäntypuun takia. Venäjällä olisi kykyä Suomeen yrittää, mutta se on kokeillut aiemminkin, eikä Suomeen hyökkääminen ole korkealla venäläisten toivomuslistalla. Olemme olleet jo pitkään heidän turvallisin rajansa länteen.

Naton tilanne sen sijaan on muuttunut viime vuosina ja vuosikymmeninä. Sehän on sotilasliitto ilman omia asevoimia. Naton suorituskyky perustuu kansallisvaltioiden omien puolustusvoimien kykyjen summaan. Euroopassa kansallisia asevoimia on ajettu alas merkittävästi, ja nyky-Naton suorituskyky on pitkälti Yhdysvaltojen varassa. Kun Libyan hallitus kaadettiin vuonna 2011, Naton eurooppalaisilta liittolaisilta loppuivat ilmasta maahan ammuttavat ohjukset alle kuukaudessa. Huomattavaa on, että heillä oli vastassaan Libyan armeija.

Tietysti Suomi saisi Natolta jäsenenä aseellistakin tukea, erityisesti tärkeän ilmapuolustuksen saralla, ja lisäksi monenlaista muuta tukea, kuten suunnittelua, logistista apua, tiedustelutietoa ja tarvikkeita. Emme olisi kriisin syttyessä yksin. Iso osa tästä mahdollisesta avusta on Suomen saatavilla jo nyt, ilman jäsenyyttä. Tuskin kukaan ajattelee, että yhden EU-maan voisi jyrätä muiden puuttumatta. Nato-maat ovat sotineet tällä vuosituhannella monissa Natoon kuulumattomissa maissa, kuten Irakissa, Afganistanissa, Libyassa ja Syyriassa. Mikseivät ne sotisi tarpeen vaatiessa myös Suomessa Suomen puolesta?

 

Natoon liittyessään Suomi kuitenkin joutuisi antamaan pois sitä uudenvuodenpuheissakin peräänkuulutettua liikkumavaraansa. Turvallisuuspolitiikastamme päätettäisiin muualla kuin Helsingissä. Olin vuoden 2011 vaaleissa vielä Naton kannattaja, mutta nähtyäni miten ilman sen syvempiä pohdintoja Nato-maat ovat rynnänneet sotiin Libyassa ja Syyriassa, olen tullut toisiin aatoksiin. Suomen täytyy itse voida päättää, haluammeko sotia vai emme. Monen Nato-kannattajan puheista välittyy pohja-ajatus, että Nato olisi vain meitä varten, eikä meidän oikeasti tarvitsisi osallistua, jos Venäjän ja Naton välillä alkaisi kriisi vaikkapa Mustallamerellä. Suomi sijaitsee lähellä Venäjän kahta strategisesti merkittävimpiin kuuluvaa kohdetta. Kuolan niemimaalla sijaitsee Venäjän laivaston lisäksi merkittävä osa heidän ydinasepeloteestaan. Toinen merkittävä kohde on tietenkin Pietari. Molempia kohteita pystytään ampumaan risteilyohjuksilla Suomen ilmatilasta. Kysymys kuuluu, haluammeko todella joutua osallisiksi sotaan joka kerta, kun jokin Nato-maa tai Nato muuten ajautuu selkkaukseen Venäjän kanssa. Naton kautta olisimme kaikessa mukana ja myös sijaintimme takia myös mahdollinen ensi-iskun kohde.

Jos esimerkiksi Baltiaan hyökättäisiin idästä, Suomen tehtäväksi jäisi joka tapauksessa estää EU-kumppaneidemme kimppuun hyökkääminen Suomen ilmatilan kautta. Teemme siis jo nyt enemmän Baltian puolustuksen eteen kuin juuri mikään Nato-maa, kun suojaamme yksin Naton pohjoisen rintaman ja estämme hyökkääjän pääsyn Itämerelle pohjoisesta.Suomi voisi tehdä tämän ampumatta laukaustakaan. Jos Baltia-skenaariossa Suomi joutuisi kuitenkin alkaa ampua alas esimerkiksi venäläisiä koneita, mitä konkreettista apua Suomi silloin saisi Natolta? Tätä olen monesti kysynyt Natossa ja saanut vastaukseksi hiljaisuutta. Nato-jäsenyys ei siis välttämättä parantaisi nykyistä turvallisuustilannetta ollenkaan, vaan voisi jopa heikentää sitä vetämällä meitä mukaan konflikteihin, jotka eivät muutoin uhkaisi Suomea.

Julkisuudessa on viime päivinä saanut lukea muun muassa virolaiskommentteja siitä, onko Nato-ovi Suomelle auki. Kaikki Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ymmärtävät tietävät, että kyllä on. Nato ottaisi Suomen joukkoonsa kiljuen. Voisin kuvitella, että mahdollinen maasota Naton ja Venäjän välillä olisi monen keskieurooppalaisen mielestä paras käydä täällä pohjoisessa. Se vähentäisi riskiä taktisten ydinaseiden käytöstä, ja onhan Suomella Euroopan toiseksi suurimmat maavoimatkin. Kysymys meidän suomalaisten kannalta kuuluu kuitenkin, onko se todella Suomen etu.

 

Lopuksi on vielä hyvä pohtia, miksi Venäjä tekee nyt mitä tekee ja miten se ajattelee. No. Venäjän näkökulmasta hyökkäys sinne on aina tullut lännestä. Kaarle XII, Napoleon, Hitler. Aivan samoin kuin meidän sotapeleissämme hyökkääjä tulee sieltä mistä se on tullutkin, Venäjältä. Pietari I, Aleksanteri, Stalin. Sekä Venäjällä että Suomessa on turha vakuutella, että asia olisi tulevaisuudessa jotenkin toisin. Naton aseet lähellä Venäjän rajaa ovat heidän näkökulmastaan uhka. Venäjän aseet lähellä meidän rajaa ovat meidän näkökulmasta uhka, vaikka niitä kuinka selitettäisiin puolustautumisella. Myös uhkailuun reagoidaan molemmilla puolilla samoin. Ei toimi. Tarvittaisiin viisasta diplomatiaa, jossa kaikki osapuolet voivat tehdä rauhaa tukevia ratkaisuja ilman että kukaan menettää kasvojaan. Minusta presidentti Niinistö on tässä lajissa maailman ehdotonta huippua.

Itse näen Venäjän asevoimien keräämisen Ukrainan rajalle painostuksena, jonka tavoitteena on ensinnäkin estää Ukrainaan ottamaan käyttöön Turkista ostamiaan lennokkeja Itä-Ukrainan kapinallisia vastaan. Ukraina voisi mahdollisesti tehdä lennokeilla viholliselle saman minkä Azerbaidzhan teki Armenialle Vuoristo-Karabahissa viime vuonna eli lyödä ne. Toissijaisena pitkän aikavälin tavoitteena on tietenkin estää Ukrainan Nato-jäsenyys, joka olisi Venäjän näkökulmasta suunnilleen sama kuin jos Kiina toisi ohjuksia Kuubaan Yhdysvalloille.

Siihen liittyykö Suomi Natoon vai onko liittymättä, ei venäläisillä ole kuitenkaan mitään sananvaltaa, sillä se on Suomen ja Naton välinen asia. Eikä venäläisten kannata siitä Suomelle kauheasti aukoa päätään, jos eivät halua meidän liittyvän. Pidän Suomen Nato-optiota tärkeänä ja viisaana politiikkana. Voihan tilanne muuttua. Jos vaikkapa Venäjällä vaihtuisi valta ja politiikka Suomea kohtaan muuttuisi uhkaavaksi, niin toki silloin kannattaisi liittyä Natoon.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on pitkäjänteistä toimintaa jossa maltti on valttia.

+9
TomPackalen
Perussuomalaiset Helsinki

Tom Packalen on helsinkiläinen Perusuomalaisten kansanedustaja. Ammatiltaan hän on komisario Helsingin poliisilaitoksen johtokeskuksessa ja Utopia Analytics yhtiön toinen perustajista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu