Helsinki on nuorisovaikuttamisen takapajula

Helsingin nuorisoneuvoston tarkoituksena on edustaa nuoria Helsingin päätöksenteossa. Nuorisoneuvostoon kuuluu kaksikymmentä 13-17 –vuotiasta helsinkiläisnuorta.

Verrattuna moniin muihin Suomen kuntiin Helsingin nuorisoneuvoston asema on kuitenkin todella heikko. On absurdia, että tällä hetkellä nuorten edustajalla ei ole esimerkiksi hallintosääntöön kirjattua oikeutta olla läsnä edes Helsingin nuorisojaoston kokouksissa. Siis nuorten asioista päättävä toimielin ei salli nuorten edustajan läsnäoloa. Nykyinen tilanne on häpeäksi helsinkiläisille, ja siksi on korkea aika konkreettisille muutoksille nuorten vaikuttamismahdollisuuksien parantamiseksi.

Helsingin nuorisoneuvoston edustajille tulee antaa pysyvästi läsnäolo- ja puheoikeus kaupunginvaltuustoon ja jaostoihin. Helsinkiläiset nuoret ovat eriarvoisessa asemassa naapurikaupunkeihin nähden, koska Vantaan ja Espoon nuorisovaltuustoilla edustajat valtuustossa ja lautakunnissa. Läsnäolo- ja puheoikeudella parannettaisiin nuorten kuulemista sekä kannustettaisiin nuoria yhteiskunnallisen vaikuttamisen pariin jo ennen äänestysikää.

Nuorten aloitejärjestelmän tulisi olla myös huomattavasti nykyistä nopeampi. Nykyisin aloitteiden käsittelyyn menee ikuisuus ja vastaukset ovat kuivempia kuin maakuntauudistuksen lakiteksti. Niin valtuustoaloitteisiin kuin nuorten aloitteisiin pitäisi tuottaa vastaus esimerkiksi kahdessa kuukaudessa.

Nuorisovaltuustotoiminta on puoluepoliittisesti sitoutumaton väylä nuorille kaupungin päätöksentekoon. Se tarkoittaa, että se on myös kaikista saavutettavin väylä nuorille vaikuttaa omaa arkeaan ja tulevaisuuttaan koskeviin asioihin.

Suomen pääkaupungin tulisi näyttää muille kunnille esimerkkiä nuorten vaikuttamismahdollisuuksissa, mutta valitettavasti Helsinki tekee päinvastoin. Olen seurannut jo pitkään Helsingin kaupunginjohdon hitautta nuorten osallisuuden parantamisessa, ja arvioni on, että se liittyy joko saamattomuuteen tai haluttomuuteen. Todennäköisesti molempiin.

Helsingin tulee olla kunnianhimoinen edelläkävijä kaikkien kaupunkilaisten vaikuttamismahdollisuuksissa, erityisesti heidän, jotka eivät pääse vaikuttamaan muulla tavoin. Mutta sen saavuttamiseksi tarvitaan vielä huomattavasti enemmän toimenpiteitä – ja tahtoa.

ToniAhva

Suomenmielinen nuori. Valtiotieteiden kandidaatti. Helsinkiläinen varavaltuutettu. Töissä koulutuspoliittisena asiantuntijana. Seuraa tiiviisti koulutus-, nuoriso- ja urheilupolitiikkaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu