Yhdysvaltain vaalituloksen merkitys ja Joe Bidenin synkkä tulevaisuus

Demokraattipuolueen Joe Biden voitti Yhdysvaltain tiistaina järjestetyt presidentinvaalit.

Täysin virallinen voitto ei toki vielä ole, sillä ääntenlaskenta jatkuu edelleen useissa osavaltioissa. Lisäksi joissain keskeisissä osavaltioissa, kuten Georgiassa ja Pennsylvaniassa, joudutaan täpärä tulos vahvistamaan äänten tarkistuslaskennalla. Vireillä saattaa myös olla useita vaalijärjestelyiden yksityiskohtiin liittyviä kanteita.

Kaikesta huolimatta Donald Trumpin yllätysvoitto edellyttäisi demokraattien kannalta niin odottamattomien sattumusten sarjan, ettei sitä voida enää pitää vakavasti otettavana vaihtoehtona. Tarvittaisiin erikoisia tarkistuslaskentojen oikkuja ja ennennäkemättömiä oikeustaisteluvoittoja. Voiko värisuoran saada vetämällä korttipakasta viisi satunnaista korttia? Kenties. Entä voiko värisuoran saada samalla menetelmällä kolme kertaa peräkkäin? Tuskinpa. On äärimmäisen todennäköistä, että Biden vannoo presidentin virkavalansa tammikuussa 2021.

Miksi siis demokraattien tulevaisuus näyttäisi synkältä? Kaatoivathan he juuri istuvan presidentin, ja vieläpä varsin merkittävällä valitsijamiesmäärällä. (Yhdysvaltain vaalijärjestelmässä enemmän ääniä saanutta ehdokasta ei välttämättä valita presidentiksi, vaan vaalivoittajan on kerättävä itselleen valitsijamiesääniä saamalla suurin äänimäärä riittävän monessa osavaltiossa. Järjestelmä on jäänne liittovaltion alkuvaiheiden peruja olevasta kansalaisten ja osavaltioiden vallan välisestä konfliktista. Tällä hetkellä todennäköisimmältä tulokselta vaikuttaa 306 valitsijamiestä Bidenin ja 232 Trumpin hyväksi. Tulos voi tosin edelleen muuttua suuntaan tai toiseen ääntenlaskennan edetessä.)

Tosiasiassa Yhdysvalloissa ei tiistaina järjestetty yksiä vaaleja, vaan kolmet. Yhdysvaltain kongressi koostuu kahdesta itsenäisestä, lainsäädäntövallan keskenään jakavasta osasta: ylähuoneesta eli senaatista sekä alahuoneesta eli edustajainhuoneesta. Näin ollen amerikkalaiset äänestivät sekä presidentistä, edustajainhuoneen kaikista 435 edustajasta että merkittävästä osasta senaatin 100 senaattorista.

Demokraateille voitto presidentinvaaleissa tuo toki aihetta juhlaan, onhan vaalivoitto epäilemättä heidän kannaltaan vaalitappiota toivottavampi vaihtoehto. Jos kaikkien kolmen vaalin tulosta tarkastellaan lähemmin, muodostuu kuitenkin vähemmän yksioikoinen kokonaiskuva. Voi olla, että demokraattien tilanne muistuttaa palavan talonsa sammuttamaan onnistunutta asukasta, jonka osana on pian huomata, ettei talosta ole enää jäljellä kuin savuavat rauniot.

Presidentinvaalit

Presidentinvaaleissa demokraatit toivoivat republikaaneille niin hyytävää murskatappiota, että trumpilaisuus ideologiana ajettaisiin republikaanipuolueesta tuonelan syvimpiin syövereihin. Kyselytutkimusten valossa tavoitteen toteutuminen näytti jopa mahdolliselta. Päivää ennen vaaleja Biden johti kansallisia kyselytutkimuksia keskimäärin 8,4 prosentilla tämä olisi ollut suurin yksittäisen puolueen vaalivoitto sitten vuoden 1996, jolloin Bill Clinton voitti Bob Dolen 8,5 prosentin erolla.

Demokraattien unelma ei kuitenkaan koskaan realisoitunut. Biden voitti usean keskeisen osavaltion vain muutaman prosentin kymmenyksen erolla. Oikeastaan vaali oli niin tasainen, että Trumpin toisen vaalivoiton ja siten demokraattipuolueen täydellisen tuhoutumisen voidaan sanoa olleen vain hiuskarvan varassa. Jos Trump olisi esiintynyt televisioväittelyissä vain hieman maltillisemmin, osoittanut aavistuksen enemmän itsehillintää, ei ole lainkaan mahdotonta, etteikö hän olisi kyennyt päihittämään Bideniä vaa’ankieliosavaltioissa varmistaen siten republikaaneille toisen neljän vuoden pituisen hallituskauden.

Kansalliset kyselytutkimukset vaikuttavat olleen jopa epäluotettavampia kuin vuonna 2016, jolloin suurin osa asiantuntijoista ennusti demokraatti Hillary Clintonin vaalivoittoa. Tämä pätee, vaikka tällä kertaa toki ennustettu voittaja todella vaikuttaa voittaneen. Vuonna 2016 kyselyt ennustivat Clintonille keskimäärin 3,9 %:n etumatkaa. Clinton voitti 2,1 %:lla, ja kyselyjen virhe oli siten 1,7 %.

Vuonna 2020 kyselyt ennustivat Bidenille keskimäärin 8,4 %:n etumatkaa. Ääntenlaskenta on edelleen kesken, mutta voidaan esittää valistunut arvaus, että Biden voittaa noin 45 %:lla. Tänä vuonna kyselyjen virhe saattaa siis nousta jopa yli neljän prosentin, siitäkin huolimatta, että tutkimuslaitoksilla on ollut neljä vuotta aikaa korjata otoksiaan edustavammiksi.

Osavaltiotasolla kyselytutkimukset puolestaan pärjäsivät kansallistakin tasoa huonommin.

Bidenin ennustettiin voittavan Michigan 7,9 %:lla. Hän voitti sen 2,6 %:lla.

Bidenin ennustettiin voittavan Wisconsin 8,4 %:lla. Hän voitti sen 0,6 %:lla.

Bidenin ennustettiin voittavan Pennsylvania 4,7 %:lla. Hän johtaa tällä hetkellä 0,5 %:lla.

Bidenin ennustettiin voittavan Florida 2,5 %:lla. Trump voitti sen 3,4 %:lla.

Bidenin ennustettiin voittavan Pohjois-Carolina 1,8 %:lla. Trump johtaa tällä hetkellä 1,4 %:lla.

Trumpin ennustettiin voittavan Ohio 0,8 %:lla. Hän voitti sen 8,1 %:lla.

Trumpin ennustettiin voittavan Iowa 1,3 %:lla. Hän voitti sen 8,2 %:lla.

Trumpin ennustettiin voittavan Teksas 1,1 %:lla. Hän voitti sen 5,9 %:lla.

Lista on loputon, ja lähes jokaisen osavaltion kohdalla virhe on samansuuntainen: Trumpin kannatus on aliarvioitu. Tutkimuslaitosten jo nyt tahrautunut maine rapautuu entisestään.

Kyselyistä välittämättä myös tuloksen tiukkuus itsessään on demokraateille huolestuttava merkki. Tilanne, jossa oppositio onnistuu juuri ja juuri voittamaan historiallisesti epäsuositun presidentin koronakriisin ja suuren mittaluokan talouskriisin jyllätessä, ei vaikuta erityisen rohkaisevalta. Demokraattien voittomarginaalin niukkuus myös takaa, että Trump liittolaisineen pysyy tulevaisuudessakin republikaanipuolueen sisäisenä painovoimakeskuksena. Toisin olisi käynyt, jos kyselyt olisivat vastanneet todellisuutta ja Trump todella olisi hävinnyt historiallisilla lukemilla.

Erityisen merkittäviä demokraattien kannalta ovat tulokset Michiganissa, Wisconsinissa ja Pennsylvaniassa. Osavaltiot ovat vanhoja teollisuusjättejä, jotka ovat viime vuosina menettäneet työpaikkojaan sekä Kiinan kaltaisia nousevia talouksia suosivan kauppapolitiikan että teollisuuden automaation takia. Vuonna 2016 perinteisesti demokraatteja äänestäneiden osavaltioiden tyytymätön kansa nousi kapinaan ja varmisti Trumpin vaalivoiton vain muutamien kymmenien tuhansien äänten erolla.

Vuonna 2020 demokraateille ennustettiin osavaltioissa 58 prosentin voittoa, ja he elättelivät toivoa, että Trumpin vuoden 2016 voitto alueella jäisi vain merkityksettömäksi historialliseksi kuriositeetiksi. Demokraattien oli kuitenkin tyytyminen 0–3 prosentin voittoihin. Republikaaneista on todennäköisesti tullut alueella pysyvästi kilpailukykyisiä. Vuoden 2020 demokraatteja suosivassa poliittisessa ilmapiirissä osavaltiot myös äänestivät republikaaneja historiallisesti ennätyksellisillä luvuilla suhteessa muihin osavaltioihin ne eivät ole enää keskimääräisestä amerikkalaisäänestäjästä vasemmalla, vaan oikealla. Kysymys kuuluu: mitä alueella tapahtuu, jos Bidenistä tulee seuraavien neljän vuoden aikana syntipukki talouskriisin edelleen kiihdyttämälle työpaikkojen menetykselle?

Sitten on latinoäänestäjät. Trump vaikuttaa keränneen latinoäänestäjien keskuudessa noin 32–35 prosentin kannatuksen. Lukema on korkeampi kuin yhdelläkään republikaaniehdokkaalla 60 vuoteen. Kaikki tämä, vaikka Trump vaikuttaa lähes liioitellulta karikatyyrilta ehdokkaasta, jonka nimenomaan ei tulisi vedota vähemmistöihin. Trumpin yli 3 prosentin voitto Floridassa oli yksi vaalipäivän suurista yllätyksistä. Kukaan ei odottanut hänen pärjäävän osavaltiossa neljän vuoden takaista suoritustaan paremmin, mutta kykeni siihen silti, erityisesti sosialismia kirosanana pitävien kuubalaisamerikkalaisten äänestäjien kirittämänä.

Yllättävän tiukan vaalituloksen tragikoomisena sivuvaikutuksena mainittakoon myös, että Trumpin leiri pommittaa demokraatteja erilaisilla vaalijärjestelyihin liittyvillä kanteilla ja syyttää heitä vaalivilpistä kirjavin perustein. Voikin olla, että vaalien yksityiskohtia puidaan erilaisissa oikeusasteissa vielä kuukausia. Tilanne, jossa Trump tai edes suurin osa republikaaneista eivät tunnusta Bideniä presidentiksi, on kansanvallan näkökulmasta huolestuttava. Toisaalta samankaltaisesta toiminnasta oli havaittavissa kaikua myös demokraattien keskuudessa vuoden 2016 vaalien jälkeen. Mitä se, ettei merkittävä osa kansalaisista pidä vaalitulosta täysin legitiiminä jo toista kertaa peräkkäin, tarkoittaa kansanvallan tulevaisuuden näkökulmasta?

Senaatin ja edustajainhuoneen vaalit

Kuten edellä todettiin, Yhdysvalloissa vallitsee kaksikamarijärjestelmä, jossa senaatti ja edustajainhuone jakavat lainsäädäntövallan keskenään. Siinä missä Suomessa lain läpimenoon riittää eduskunnan yksinkertainen enemmistö, vaaditaan Yhdysvalloissa enemmistö sekä senaatissa että edustajainhuoneessa. Kahden kamarin valtaoikeuksissa on kuitenkin myös hienoisia eroja. Senaatti vahvistaa presidentin tekemät korkeimman oikeuden tuomarinimitykset, kun taas vain edustajainhuoneella on oikeus ehdottaa veronkorotuksia.

Yhdysvaltain senaatissa on vallinnut vuodesta 2014 republikaanienemmistö, jonka suuruus on tällä hetkellä 53–47. Vallan ottaminen senaatissa oli yksi demokraattien tiistain päätavoitteista. Myös se vaikutti kyselytutkimusten valossa mahdolliselta. Demokraattiehdokkaat keräsivät ennätyksellisiä, kymmenien tai satojen miljoonien dollarien kampanjakassoja jopa perinteisesti republikaaneille menevissä osavaltioissa. Puhuttiin suoranaisesta demokraattiaallosta ja kaikkien lainsäädäntöelinten kaappaamisesta yhdellä iskulla.

Senaatin vaalien kyselyt osoittautuivat kuitenkin yhtä paikkansapitämättömiksi, kuin presidentinvaalienkin:

Michiganissa demokraatit johtivat 7,0 %:lla. He voittivat 1,5 %:lla.

Mainessa demokraatit johtivat 2,0 %:lla. Republikaanit voittivat 7,7 %:lla.

Pohjois-Carolinassa demokraatit johtivat 3,2 %:lla. Republikaanit johtavat tällä hetkellä 1,8 %:lla.

Iowassa republikaanit johtivat 1,4 %:lla. He voittivat 6,6 %:lla.

Montanassa republikaanit johtivat 3,2 %:lla. He voittivat 10,4 %:lla.

Etelä-Carolinassa republikaanit johtivat 5,1 %:lla. He voittivat 10,3 %:lla.

Republikaanit näyttävät saavan senaattiin 50 paikkaa ja demokraatit 48. Viimeisten kahden paikan kohtalo ratkeaa tammikuussa toisella vaalikierroksella. Arvostettu FiveThirtyEight-sivusto ennusti demokraattien saavan vaalipäivänä senaatissa enemmistön 75 %:n todennäköisyydellä.

On demokraateilla tosin edelleen eräs kaukainen mahdollisuus enemmistöön senaateissa. Heidän tulisi voittaa molemmat toiselle kierrokselle menneet kaksi paikkaa tammikuussa. Tällöin senaatissa päädyttäisiin tasatilanteeseen luvuin 50–50, ja perustuslain mukaan demokraattipuoluetta edustava varapresidentti voisi antaa äänestyksissä ratkaisevan äänen. Republikaaneja pidetään kuitenkin molempien vaalien ennakkosuosikkeina – erityisesti siksi, että presidentinvaalit hävinnyt puolue kanavoi usein pettymystään protestoimalla uutta valtapuoluetta vastaan välivuosien vaaleissa.

Näin ollen ainakin toinen kongressin kamareista lienee Bidenin vaaliohjelmalle erittäin vastahakoinen, elleivät demokraatit tammikuussa ylitä kaikkia odotuksia. Senaatin republikaanienemmistö tarkoittaa myös, ettei Bidenillä käytännössä ole mahdollisuuksia täyttää mahdollisia korkeimpaan oikeuteen avautuvia tuomaripaikkoja, jos joku nykyisistä tuomareista eroaa, eläköityy tai kuolee. Trumpin kauden tuomarinimitysten ansiosta korkeimmassa oikeudessa vallitsee konservatiivienemmistö luvuin 6–3. Tämä on senaatin lisäksi toinen suuri kompastuskivi Bidenin kaavailemille lainsäädännöllisille uudistuksille.

Edustajainhuoneessa demokraatit sentään onnistuivat säilyttämään enemmistönsä, vaikka tälläkin alueella puolue alitti odotukset. Vuoden 2018 edustajainhuoneen vaaleissa demokraatit saavuttivat kamariin varsin turvallisen enemmistön esikaupunkien asukkaiden osoittaessa tyytymättömyyttään Trumpin hallinnolle. Tiistaina demokraatit toivoivat enemmistön laajenemista, tai vähintään nykyisten asemiensa säilyttämistä. Sen sijaan osoittautui, ettei esikaupungeissa saavutettu uusi kannatus ollut täysin pysyvää. Demokraatit menettivät paikkoja ja säilyttivät edustajainhuoneen enemmistönsä vain niukasti.

Ennen tiistain vaaleja edustajainhuoneessa vallitsi 36 paikan demokraattienemmistö. Vaalien ääntenlaskenta on edelleen kesken, mutta jos onni suosii demokraatteja, saattaa heidän uusi enemmistönsä olla hieman yli 10 paikan suuruinen. Toisaalta, jos republikaanit menestyvät odotettua paremmin, saattaa demokraattien enemmistö kutistua vain yhden käden sormilla laskettavaksi.

Tilanne edustajainhuoneessa tulevina vuosina saattaa muistuttaa Juha Sipilän hallituksen viimeisiä kuukausia Suomen eduskunnassa. Tällöin Sipilä yritti viedä yhden hallituksen kärkihankkeista, sote-uudistuksen, läpi äärimmäisen ohuen eduskuntaenemmistön turvin. Sipilä epäonnistui. Sama kohtalo saattaa odottaa Bidenin vaaliohjelmaa edustajainhuoneessa. Tämä johtuu siitä, että Yhdysvalloissa vallitseva kaksipuoluejärjestelmä edistää puoluevaihtoehtojen puutteessa erilaisten kuppikuntien syntymistä kahden valtapuolueen sisälle. Republikaaneilla on maltilliset talousoikeistolaisensa, uskonnolliset konservatiivinsa ja oikeistopopulistinsa. Demokraateilla on poliittiset keskustalaisensa, rannikkojen liberaalinsa ja demokraattiset sosialistinsa. (Se, edustaako jälkimmäinen ryhmittymä sosialismia sanan varsinaisessa merkityksessä vai pikemminkin pohjoismaista sosiaalidemokratiaa, ei ole oleellista.) Bidenin uhkana on, että puolueen ohuesta enemmistöstä löytyy aina joku, jonka mielestä kukin lakiehdotus on joko liian vasemmistolainen tai liian oikeistolainen.

Kirsikkana kakun päälle demokraatit menettivät myös kaksi osavaltiotason edustajainhuonetta, yhden New Hampshiressa ja toisen Alaskassa. Osavaltiotason edustajainhuoneiden hallinta on juuri nyt erityisen merkityksellistä, sillä niillä on ensi vuonna valta määrittää edustajainhuoneen vaalien uusi vaalipiirijako. Kuten odottaa saattaa, kummallakin valtapuolueella on tapana piirtää kartalle itseään suosivia vaalipiirijakoja.

Summa summarum

Demokraattien murskavoitto presidentinvaaleissa kutistui lähes kolikonheittoa vastaavaksi jännitysnäytelmäksi. Republikaanit luultavasti säilyttävät enemmistönsä senaatissa, ja demokraattien enemmistö edustajainhuoneessa kaventui. Lisäksi korkein oikeus on edelleen konservatiivienemmistöinen, ja demokraateilla on lainsäädäntöä läpiviedessään edessään lähes mahdoton tehtävä. Samalla republikaanit syyttävät demokraatteja vaalivilpistä, ja aitona uhkana on, ettei osa kansasta tunnusta tiistain vaalituloksen legitimiteettiä. Kaiken tämän keskiössä maailman kuormittavinta virkaa hoitaa lähes 80-vuotias mies, Joe Biden.

Trumpin kaatamisesta huolimatta demokraattipuolueen tulevaisuudennäkymät vaikuttavat huolestuttavilta, elleivät suorastaan hälyttäviltä. Parannusta puolueen asemiin kongressissa ei lähitulevaisuudessa näy, ja historia osoittaa, että välivuosien vaaleissa kansan kapinamieliala kohdistuu aina valtapuolueeseen. Bidenin asema edustajainhuoneessa kautensa alussa on jo nyt heikompi kuin yhdelläkään presidentillä sitten George H. W. Bushin. Sekä Barack Obama että Donald Trump menettivät edustajainhuoneen enemmistönsä jo kaksi vuotta valintansa jälkeen. On hankala nähdä, miten Biden kykenisi uhmaamaan historiaa koronakriisin ja talouskriisin keskellä, erityisesti, jos turhautuminen lainsäädäntöelinten umpisolmuun henkilöityy häneen. (Todellisuudessa ongelman syy on amerikkalaisen poliittisen järjestelmän piinallinen tehottomuus, joka ei presidenttiä vaihtamalla katoa.)

Tulevaisuuden ennustaminen varmuudella on mahdotonta, mutta myös näkökulmamme historiaan on usein nykyhetken muovaama ja rajoittunut. Ihmisen päättelykyvyssä vaikuttaa esiintyvän vinouma painottaa viimeksi tapahtuneita asioita liikaa. Vuoden 2016 vaalien jälkeen median narratiivi kertoi, että Yhdysvallat olisi ikuisesti kääntämässä selkänsä itse toisen maailmansodan jälkeen luomalleen maailmanjärjestykselle. Nyt narratiiviksi saattaa muodostua, että Trumpin presidenttiys oli yksittäinen poikkeama, häiriö Matrixissa, ja liberaali Amerikka on noussut jälleen kukoistukseensa kuin feenikslintu tuhkasta.

Tosiasia on, että yksittäisen presidentin vaikutusvalta Yhdysvaltain ulko- ja sisäpolitiikan suuriin suuntaviivoihin on rajallinen. Suurin syy tähän on maan poliittista polarisaatiota ja lainsäädännöllistä umpisolmua suosiva poliittinen järjestelmä. Amerikkalaisliberaalien hurmioitunut mieliala voi jäädä lyhyeksi, kuten se Trumpinkin kannattajilla vuoden 2016 jälkeen jäi. Historialliset suuntaviivat ovat Bidenille vihamielisiä, ja on mahdollista, ettei hänellä vuoden 2022 jälkeen ole jäljellä sen enempää vaikutusvaltaa kuin Sauli Niinistöllä, tietenkin sillä vähäisellä erolla, että Bidenillä on valta tilata ydinisku.

Syy talouden sakkaamisesta ja vaaliohjelman toimeenpanon hitaudesta lankeaa äänestäjien mielessä lähes aina presidentille. Tulevien vuosien ilmapiiri on odotukset ylittäneelle republikaanipuolueelle otollinen, ja kuka tietää, millaiseen hahmoon amerikkalaisoikeiston tyytymättömyys heijastuu seuraavaksi. Ei ole mahdotonta, etteikö joku puolueessa voisi tulevaisuudessa pyrkiä Trumpista oikealta ohi. Tällaisen poliitikon nousu vakavasti otettavaksi presidenttiehdokkaaksi ei ole lainkaan poissuljettu, etenkään, jos hänellä olisi aavistuksen enemmän itsekuria ja aavistuksen vähemmän taipumusta itseaiheutettuun poliittiseen vahinkoon kuin Trumpilla. Välttääkseen uuden tappion vuonna 2024 demokraattipuolueen on keskityttävä kuihtuvilla teollisuusalueilla vallitsevan tyytymättömyyden patoamiseen – muutenkin kuin sananparsilla.

ToniMikkonen

LuK. Seurailen joskus politiikkaa ja kirjoitan havaintojani.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu