Miksi valtiomme hallitus ei hoida Postia kuntoon?

Posti- ja logistiikka-alan Unioni PAU:n työehtosopimuksen (TES) pohjatuntipalkka työntekijöille tähän mennessä on ollut 11,34 – 14,41 euroa PAU:n oman tiedotteen mukaan. Tätä fyysisestä työstä maksettavaa palkkaa työnantajataho pyrkii alentamaan entisestään yksipuolisesti sanelemalla TES:in vaihtoa matalamman palkan piiriin. Siis työnantajatahon sanelemia palkan alennuksia – vaikka on taloudellinen nousukausi.

Posti Groupin pääomistaja on valtio jota ohjaa Suomen hallitus. On outoa, huvittavaa ja suorastaan perverssiä kuinka olevinaan vasemmistolainen hallitus heikentää fyysistä työtä tekevien postinjakelijoiden työehtoja ja palkkaa.

Jos minulta kysytään, postinjakelu jos mikä on valtiollinen peruspalvelu jossa valtiollisen omistajan pitäisi taata palvelun toimivuus ja alueellinen tasapuolisuus. Onko todella yllätys, että postinjakelu viivästyy ja kirjeitä ja lehtiä häviää lisääntyvässä määrin kun työntekijöiden palkkoja poljetaan alas?

Posti Group Oyj:n pääomistaja on Suomen valtio 50,1%:n omistajaosuudellaan. Postitoiminnan yleinen ohjaus ja kehittäminen kuuluu liikenne- ja viestintäministeriölle. Mikseivät pääministeri Antti Rinne (sd.) ja liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd.) kokoonnu yhdessä pohtimaan, miten palvelun laadun heikkeneminen estetään?

Minun mielestäni Posti Groupin lähitulevaisuuden omistajaohjauksen valinnat ovat ilmiselviä: Postityöntekijöille pitää turvata reilu, tarpeellisen suuri palkka joka varmistaa palvelun tarpeeksi hyvän, kelvollisen laadun. Nostakaa vaikka postimerkkien hintaa tai subventoikaa tämän valtionpalvelun toimintaa valtion budjetista, pääasia on että suomalainen posti kulkee luotettavasti lähtöpaikastaan määränpäähänsä tulevaisuudessa.

(Kirjoitus lähetettiin sanomalehti Karjalaisen mielipideosastolle 8.11. 2019, jossa se julkaistiin muutamalla sanalla täydennettynä 9.11. 2019)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu