Muodollista koulutusta yliarvostetaan pohjoismaisessa kulttuurissamme

Kaukaa Suomesta kun seuraa Yhdysvaltojen sisäpoliittista keskustelua, huomaa näin pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa kasvaneena että keskivertoäänestäjällä on sokea kohta yhtä asiakysymystä kohtaan, josta ei saa missään nimessä leikata budjettikeskustelua käydessä: valtiolliset puolustusvoimat. Globaalissa vertailussa USA:n puolustusmenot ovat prosentuaalisesti eri valtioiden välillä vertaillessa poskettoman isot vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen ja niihin käytetään järkyttävä määrä miljardeja.

Kuka aloitteleva valtakunnallinen poliitikko siellä päässä uskaltaakin ehdottaa radikaaleja leikkauksia puolustusmenoihin, tekee poliittisen itsemurhan. Hän tekee symbolisen valtionpetoksen, tuomitsee itsensä avauksellaan petturiksi joka vihaa amerikkalaisuutta itseään, haluaa USA:n sotilaiden kuolevan. On helppoa täältä käsin naureskella tilanteen absurdiudelle, koska Yhdysvalloilla ei ole rajanaapuria joka suhtautuisi siihen aggressiivisesti tai olisi minkäänlainen potentiaalinen uhka asevoimien mittelyssä. Miksi niitä edes kutsuvat puolustusvoimiksi (”Department of Defense” eli puolustusministeriö) kun pääasiassa hyökkäävät muualle?

Onko meillä Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissamme tälläistä sokeaa pistettä äänestäjäkunnalla, kohdetta johon radikaaleja leikkauksia ehdottavaa tulkittaisin valtion itsensä olemassaoloa uhkaavaksi, sellaiseksi jonka kritisointi on riskaabelia peliä poliittista kunnianhimoa omaavalle aloittelevalle poliitikolle? Sellaista rahoituskohdetta, jota ammattipoliitikot puolueesta riippumatta kehuvat ja kunnioittavat ja johon kilpaa huudetaan lisää rahojen ja resurssien kohdennusta, kuten USA:ssa asevoimille?

Minä väitän, että 3. asteen koulutus on tälläinen resurssien kohdennuskohde meillä Suomessa tänä vuonna ja tässä maailmantilanteessa, vuonna 2019. Nopea termien tarkennus: 1. asteen koulutus (”primääri”) eli peruskoulu on koko ikäluokalle, Suomessa ikävuodet 7-15. 2. asteen koulutus (”sekondäärinen koulutus”) eli joko lukio- tai ammattiopistokoulutus on sille osalle ikäluokasta joka siihen pyrkii ja pääsee, pääasiassa ikävuosina 16-18. 3. asteen koulutus (”tertiäärinen koulutus”) eli AMK- tai yliopistokoulutus on sille osalle ikäluokasta joka siihen pyrkii ja pääsee, pääasiassa ikävuosina 19-25.

Voitaisiinko rauhallisesti analysoida mihin työelämän puolella tarvitaan 3. asteen tutkintoja: Niitä tarvitaan hyvin spesifeihin erikoistehtäviin joita on prosentuaalisesti yhteiskunnassa kuin yhteiskunnassa hyvin rajallinen määrä. Nykyteknologialla prosentuaalisesti suurin osa työtehtävistä työmarkkinoilla on suorittavan portaan töitä, joihin valmentaa 2. asteen ammatillinen koulutus. Onko mielekästä keinotekoisesti luoda tilanne, jossa suomalaisessa yhteiskunnassamme on reipas ylitarjonta 3. asteen valmistuneista melkein jokaisella alalla samaan aikaan kun kärsitään työvoimapulasta 2. asteen koulutuksen käyneistä teollisuuden parissa?

Yliopistojärjestelmässämme on humanistisella puolella (”pehmeät tieteet”) paljon pääaineita, jotka ainakin minun mielestäni ovat täyttä huuhaata kokonaisuudessaan sisällöltään, kuten sukupuolentutkimus. Siellä istutaan jonkun puolueeseensa hurahtaneen proffan pärinää kuunnellen isossa salissa ja opetellaan ulkoa tämän proffan mielipiteitä. Jos joku on niin tyhmä että on valmis käyttämään elinajastaan 3-5 vuotta istuen penkillä mielipideopetusta ulkoa opetellen, saattaapa saada jopa tohtorin paperit väitöskirjan kautta. Siinä sitä sitten ihmetellään, mitä ihmettä niillä muka pitäisi tehdä. On hieno tohtorinlakki jolla voi patsastella kaverien edessä kun käytännössä elämä kuluu työttömyyskorvauslomakkeita täytellen.

On myös pääaineita, joissa opettajan tai professorin vastuu opetussisällön objektiivisuuden ideaalista on huolestuttavan suuri, kuten sosiologia. Teoriassa tieteen opiskelun yliopistotasolla pitäisi aina perustua tieteelliseen tutkimusnäyttöön, mutta kuinka moni professoriksi valittu on tarpeeksi nöyrä pitääkseen henkilökohtaiset mielipiteensä erossa tutkimustuloksista ollessaan opetusta valmistelemassa?

Huolestuttava ja yleistymässä oleva ilmiö on 3. asteen tutkinnon arvostuksen lopahtaminen tutkintoinflaation takia. Minun mielestäni tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa pitäisi pyrkiä hiukan vähentämään %-osuutta ikäluokasta joka valmistuu korkeakoulusta, ei suinkaan radikaalisti lisäämään. Tiukempi filtteri päälle siitä ketkä pääsevät päätoimisiksi yliopisto-opiskelijoiksi ja pienemmät opiskelijakiintiöt, niin oppimista oikeasti tapahtuu opiskelutilanteissa, kaikki opiskelijat ovat tehokkaasti motivoituneita ja työmarkkinoilla (siis myös yksityisellä puolella) oikeasti arvostetaan kandidaatin-, maisterin- ja tohtorintutkintoja.

Totta kai elinikäinen oppiminen on tärkeää. Tarvitseeko oppimisen aina tapahtua opiskelutilanteessa, muodollisen koulutuksen parissa? Eikö ihminen osaa itse kirjastosta lainata kirjoja (itse näen lähikirjaston muuten tärkeänä palveluna, koska se on väline yksilölliseen sivistystason korottamiseen) ilman kurssitusta? Eikö ihminen osaa itse lukea sivistäviä sanomalehtiä tai tilata niitä? Internet on täynnä erilaisia ilmaisia oppimisympäristöjä joissa voi opetella oma-aloitteisesti eri aloja, eikö niitä osata käyttää? Mites vaikka toi digitaalinen oppimisympäristö oma-aloitteisesti – jos nyt aivan suoraan puhutaan, olen oppinut ylivoimaisesti eniten itse tietokonepelien kautta, leikkimällä. Esimerkiksi ekat puoli tuntia Railroad Tycoon 2 -nimistä yhdysvaltalaista tietokonepelin pelaamista opetti paljon tehokkaammin pörssikursseista, obligaatioista ja bondeista ja finanssijärjestelmän teoriasta kuin ekat puoli vuotta koulun penkillä AMK-tason liiketaloutta (tradenomilinja) opiskellessa syksyllä 2010.

Vielä Yhdysvalloista. Siellä on kun pistettiin valtion rahallinen takaus paikallisiin opintolainoihin (jotka ovat aivan eri mittakaavassa kuin Suomessa, koska lukukausi maksaa opiskelijalle ja maksaa usein jopa kymmeniä tuhansia dollareita) mutta samaan aikaan ei pistetty yliopistojen pääaine- ja kurssitarjontaa valtion valvonnan alle, niin eri yliopistot innostuivat luomaan valtavasti erilaisia uusia pääaineita, joilla ei reaalimaailmassa tee yhtään mitään. Opiskelijat innostuivat näille ilmoittautumaan, suuri määrä otti valtavasti lainaa, ja valmistui alalta josta ei työllisty mihinkään yliopiston ulkopuolella. Muodollisen koulutuksen yliarvostus johtaa pahimmillaan juuri tähän, nuori ihminen haksahtaa itse luulemaan että hänestä tulee työmarkkinoilla jotenkin arvokkaampi vaikka hän pahimmillaan opiskelee hömppätieteitä pääaineenaan ja ulkoaopettelee vain professorinsa mielipiteitä.

Ehkäpä jos prosentuaalisesti nuorista niin moni ei olisi yliopisto-opiskelija, olisi valtiolla varaa myös maksaa yliopisto-opiskelijoille sellaista opintorahaa jolla saisi katettua elämisensä velkaantumatta. Jos tästä edellisestä virkkeestä ei siis tullut selväksi, en todellakaan ainakaan tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa kannata mitään lukukausimaksuja suomalaisopiskelijoille valtiomme alueella olevissa yliopistoissa.

Kovasti toivoisin, että tutkintoinflaatio, koulutuksen tason helpontaminen ja arvottomat maisterin- tai tohtorintutkinnot eivät olisi suomalaisen korkeakoulujärjestelmän tulevaisuutta. Kovasti toivoisin, että maisterin- tai tohtorintutkinto olisi tae jostakin työnantajille ja näin varmentaisi opiskelevan yksilön työllistymistä valmistumisensa jälkeen.

Loppuun kiitokset inspiraatiosta Iiris Suomelalle (vihr.) jonka blogikirjoitus inspiroi tämän kirjoitukseni, tässä linkki Suomelan blogimerkintään: https://www.vihreat.fi/blogit/iiris-suomela/2019/11/opiskelijoihin-panostaminen-suomen-tulevaisuuteen-panostamista

Tämä oli keskustelunavaus. Keskustelu, myös kritiikki, on tervetullutta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu