Poliittisen johtamisen tyyli, henkilökultti ja sisäinen kritiikki

Olen käsittänyt aiemmin elämässäni näin: Poliittisen liikkeen, ideologian tai puolueen tärkeimpiä kehityksen moottori on sen parissa esiintyvien yksilöiden esittämä sisäinen kritiikki. Kritiikkiä on häveliästä osoittaa ideoiden tai aloitteiden valmisteluvaiheessa niiden valmistelijoille tai kahden kesken virheitä tehneille, mutta tarvittaessa myös laajemman yleisön seuratessa tai ääritapauksessa jos muu ei toimi täysin julkisesti.

Sisäinen kritiikki varmistaa sen että ideat ja uudet esitykset valmistellaan huolella eikä tehdä noloja virheitä. Suuressa joukossa, suuressa ryhmässä on monta aivoa joilla jalostaa esitettyjä raakatimantteja, esitettyjä ideanhippusia. Sisäinen kritiikki kehittää ideat valmiiksi, sellaisiksi jotka ovat kunniaksi poliittiselle liikkeelle, ideologialle tai puolueelle.

Olen koko elämäni luonnollisesti käsittänyt tämä asian aivan väärin. Tosiasiassahan sisäisen kritiikin osoittaja on petturi. Suuressa joukossa ihmisiä pitää kiinnittää vain suuren johtajan yksien aivojen ideoille, niitä ei saa kyseenalaistaa. Olennaistahan on tietenkin massiivinen henkilökultti, jossa johtaja nähdään jumalana jota ei saa kyseenalaistaa. Kaikkien seuraajien (he eivät nimenomaan olekaan aatetovereita kuten olen aiemmin käsittänyt vaan johtajan seuraajia) tehtävänä on hurrata omalle johtajalleen, mitä ikinä hän tekeekin.

Mitä enemmän seuraaja julkisesti hurraa johtajalle ja lipoo tämän perärööriä, sitä uskollisempi hän on. Mahdollisia palkattuja tehtäviä valitessa olennaista eivät ole relevantit meriitit, vaan tämä demonstroitu mennyt uskollisuus. Perärööriä lipovien perässähiihtäjien nimittämisellä varmistetaan että ajattelutapa koko liikkeessä ajautuu stagnaation varaan, mikä onkin siis hyvä asia koska Suuri Johtaja, ajatusten Tonava tietää kaiken ja on kaikissa asioissa erityisasiantuntija ja vain hänen mielipiteitään kuuluu kuunnella.

Loppuun vahvan sarkasmin jälkeen kaksi viimeistä kappaletta tosissaan puhumista: Kirjoitan erikseen, että en nyt tosiaankaan viittaa Jussi Halla-ahoon, joka on aina ollut nöyrä ja varoo tiukasti henkilökultin syntymistä. Ajatuksia pitäisi voida vaihtaa vapaasti ilman sensuurin pelkoa. Maailma on yksi iso ajatusten kauppatori (marketplace of ideas), jossa parhaat perustelut parhaan poliittisen linjan puolesta voittavat. Vain pelkuri sensuroi erimielisyyden takia, hän pelkää salaa mielessään että erimielinen onkin oikeassa ja näin hiljentää hänet. Ei ole mitään syytä sensuroida julkisesti esitettyä sanomaa (tavalliset varaukset siitä ettei pidä yllyttää rikokseen y.m. voimassa tässä) ellei syynä ole se että se on totta. Jos se on pahasti virheellinen, sanoman esittäjä vain saattaa itsensä häpeään yleisönsä edessä.

Sananvapaus on arvo joka kulkee käsi kädessä demokratian kanssa. Haluan ja pyrin puolustamaan tiukasti sananvapautta sekä edustuksellista demokratiaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu