USA: Ronald Reaganin pitämä 1. valanvannomispuhe vuodelta 1981

USA:n presidentti Ronald Reaganin presidenttikauden avannut ensimmäinen valanvannomispuhe (eli ”inaugural address”, presidenttikauden juhlallisen aloitusvalan vannomisseromonian jälkeinen puhe) vuodelta 1981 suomennettuna.

Käännökseni perustuu Ronald Reaganin virallisen muistoyhdistyksen yleisölle netissä tarjoamaan tekstitykseen, johon linkki tässä: https://www.reaganfoundation.org/ronald-reagan/reagan-quotes-speeches/inaugural-address-1/ . Englanniksi tammikuun 20. päivä 1981 pidetyn puheen voi katsoa videolta YouTuben puolelta esimerkiksi tästä linkistä: https://www.youtube.com/watch?v=LToM9bAnsyM .

Käännös alkaa:
Senaattori Hatfield, herra korkeimman oikeuden puheenjohtaja, herra presidentti, varapresidentti Bush, varapresidentti Mondale, senaattori Baker, alahuoneen puhemies O’Neill, pastori Moomaw ja kanssakansalaiseni:

Muutamille meistä tämä päivä on ainutlaatuinen ja erittäin tärkeä tapahtuma, ja kuitenkin valtiomme historiassa se on yleinen tapahtuma. Laillinen vallanvaihto jota edellytetään perustuslaissamme rutiininomaisesti tapahtuu, niin kuin se on tapahtunut melkein kahden vuosisadan ajan, ja niin harvat meistä pysähtyvät ajattelemaan kuinka ainutlaatuisia todella olemme. Monen ihmisen silmissä maailmassamme, tämä neljän vuoden välein tapahtuva seremonia jonka me hyväksymme normaalina, ei ole mitään muuta kuin ihme.

Herra Presidentti, haluan että kanssakansalaisemme tietävät kuinka paljon teitte jatkaaksenne tätä perinnettä. Jalomielisellä yhteistyöllänne siirtymäkauden aikana olette näyttäneet tarkasti seuraavalle maailmalle että me olemme yhtenäinen kansa joka on lupautunut jatkamaan poliittista järjestelmää joka takaa itsenäisten yksilöiden vapauden mahtavammalla tavalla kuin mikään muu valtio, ja kiitän teitä ja hallinnonne ihmisiä kaikesta avustanne jatkaaksemme tätä perinnettä joka on tasavaltamme toimivuuden suojaava mahtava suojamuuri. Kotivaltiomme päivittäinen toiminta jatkuu ja menee eteenpäin.

Nämä Yhdysvallat, yhtenäiset osavaltiot kohtaavat valtiontaloutemme kärsimyksen jolla on mahtava mittakaava. Me kärsimme pisimmästä ja yhdestä pahimmista inflaatioista meidän kansallisessa historiassamme. Voimakas inflaatio vääristää taloudellisia päätöksiämme, rankaisee säästäväisyydestä ja murskaa sekä pulassa olevat nuoret että säännöllisillä tuloilla elävät vanhukset. Se uhkaa murskata miljoonien kansamme elämän. Toimeton teollisuus on ohjannut monet työläiset työttömyyteen, pahaan oloon ja henkilökohtaiseen kunniattomuuteen.

Ne jotka työskentelevät, heiltä riistetään oikeudenmukainen palkkio työstään verojärjestelmän toimesta joka rankaisee onnistumisista ja estää meitä saavuttamasta täyden kapasiteetin tuottavuutta. Mutta niin suuri kun verotuksemme onkin, se ei ole pysynyt julkisen vallan rahankäytön perässä. Vuosikymmeniä olemme kasanneet alijäämää alijäämän päälle valtionbudjetissa, taloudellisesti kiinnittämällä tulevaisuutemme ja lastemme tulevaisuutta saavuttaaksemme väliaikaista toimivuutta tässä hetkessä. Tämän pitkän kehityksen jatkaminen on sen varmistamista, että kohtaamme huomattavia sosiaalisia, kulttuurisia, poliittisia ja taloudellisia katastrofeja.

Sinä ja minä, yksilöinä, voimme lainaamalla elää yli varojemme, mutta vain rajoitetun aikamäärän. Miksi siis ajattelisimme että kollektiivisesti, valtiona meitä ei rajoittaisi sama este? Meidän täytyy toimia tänään suojataksemme huomista. Eikä tässä saa olla väärinkäsitystä: Me alamme toimimaan, aloitamme tästä päivästä. Taloudelliset huonot ajat josta paraikaa kärsimme ovat tulleet usean vuosikymmenen toiminnan seurauksena. Ne eivät mene pois päivissä tahi viikoissa tahi kuukausissa, mutta ne kyllä menevät pois. Ne menevät pois koska me yhdysvaltalaiset omaamme toimintakyvyn nyt – kuten menneisyydessäkin – tehdäksemme mitä tahansa tarvitsee tehdä säilyttääksemme tämän viimeisen ja mahtavimman vapauden pesäkkeen.

Tässä nykyisessä kriisissä, valtiovallan väliintulo ei ole ratkaisu ongelmiimme. Valtiovallan väliintulo on ongelma itse.

Ajoittain meitä houkuttaa ajatella että yhteiskunnasta on tullut liian monimutkainen eivätkä sitä enää pysty hallitsemaan tavalliset kansalaiset, että valtiovalta jota johtaa yhteiskunnan eristäytynyt eliitti on parempi vaihtoehto valtiovaltaan jota hallitsevat demokratian kautta tavalliset kansalaiset. Mutta niin, jos yksikään meistä ei olevinaan ole tarpeeksi kypsä hallinnoimaan itseään, niin kenellä meistä sitten on kykyä hallinnoida jotain muuta yksilöä? Kaikki me yhdessä, valtiovallan palkkalistoille nimitettyjen ja vaaleilla valittujen sekä valtiovallan ulkopuolella olevien, kaikkien meidän täytyy ottaa osansa hallitsemisen taakasta. Ratkaisujen joita etsimme täytyy olla tasavertaisia, ilman yhtään ryhmää jota korotetaan ottamaan suurempaa taakkaa vastaan. Kuulemme paljon ”erityiseturyhmistä”. No, meidän huolemme täytyy kiinnittyä yhteen erikoiseturyhmään jota ei ole tarpeeksi huomioitu menneisyydessä. Se koostuu miehistä ja naisista jotka tekevät ruokamme, vartioivat katujamme, miehittävät kaivoksemme ja tehtaamme, opettavat lapsiamme, pitävät kotimme pystyssä ja parantavat meidät kun olemme sairaita – ammattilaisia, tehtaanjohtajia, kaupanomistajia, sihteerejä, taksikuskeja ja rekkakuskeja. Tämä erikoiseturyhmä, lyhykäisesti sanoakseni on ”Me, kansalaiset”, tämä kansa jota kutsutaan amerikkalaisiksi.

No, tämän hallinnon tavoite on saavuttaa terve, tarmokas, kasvava talous joka tarjoaa tasavertaisia mahdollisia kaikille amerikkalaisille ilman esteitä jotka syntyvät ennakkoluuloista tai syrjinnästä. Se että pistämme Yhdysvallat takaisin töihin tarkoittaa että pistämme kaikki amerikkalaiset takaisin töihin. Inflaation pysäyttäminen tarkoittaa kaikkien amerikkalaisten vapauttamista päivittäisten menojen räjähdysmäisestä kasvusta. Kaikkien täytyy saada osansa tuottavasta työssä tässä ”uudessa alussa”, ja kaikkien täytyy jakaa uudelleentervehtyneen talouden saalis. Idealismilla ja reilulla pelillä jotka ovat järjestelmämme ydin ja sen vahvuus, voimme saavuttaa vahvan ja kukoistavan valtion, rauhassa itsensä kanssa ja rauhassa maailman kanssa. Niin, kun aloitamme, tehkäämme inventaario.

Me olemme valtio jolla on valtionhallinto – ei toisin päin. Tämä tekee meistä uniikin kaikkien maapallon valtioiden keskuudessa. Valtionhallinnollamme ei ole toimivaltaa paitsi se jonka sen kansalaiset ovat sille myöntäneet. Nyt on aika tarkistaa valtionhallinnon kasvu ja kääntää kasvu supistumiseksi. Valtionhallinto näyttää kasvaneen isommaksi kuin kansalaiset ovat suostuneet sen kasvaneen. Minun tarkoitukseni on rajoittaa liittovaltion hallinnon kokoa ja toimivaltaa ja vaatia sen huomaamista että on rajat sille mikä toimivalta annetaan liittovaltion hallinnolle, mikä toimivalta osavaltioille ja mikä kansalaisille. Kaikkien meidän täytyy havaita uudelleen että liittovaltio ei luonut osavaltioita, osavaltiot loivat liittovaltion.

Ettei kukaan käsittäisi väärin, ei ole minun tarkoitukseni lopettaa koko valtionhallintoa. Tarkoitukseni on sen sijaan laittaa se taas toimimaan ja töihin – työskennellä meidän hyväksemme, ei meidän tahtomme yli kävellen. Seistä meidän puolellamme, ei ratsastaa meidän kustannuksellamme. Valtionhallinto voi ja sen pitää antaa mahdollisuuksia, ei sabotoida niitä. Edistää tuottavuutta, ei kuristaa sitä.

Jos katsomme vastausta siihen miksi niin monen aikana olemme saavuttaneet niin paljon, vaurastuneet enemmän kuin kaikki muut maailman kansat, se johtui siitä koska tässä maassamme päästimme vapaaksi ihmiskunnan energian ja yksilöllisten ihmisten nerokkuuden laajemmin kuin minkään kansan parissa on tehty aiemmin. Vapaus ja yksilön ihmisarvo ovat olleet täällä kotonamme enemmän saavutettavissa ja enemmän varmistettuna kuin missään muualla maapallolla. Tämän vapauden hinta on välillä ollut korkea, mutta me emme koskaan ole kieltäytyneet sen hinnan maksamisesta. Ei ole sattumaa että nykyiset ongelmamme ovat nousseet samassa suhteessa valtiovallan liiallisen kasvun luomaan elämiemme toiminnan väliintuloon ja häirintään. Meidän on korkea aika ymmärtää että olemme liian mahtava kansakunta rajoittaaksemme unelmamme pieniin haaveisiin. Me emme ole, niin kuin jotkut haluavat meidän ymmärtävän, tuomittuja väistämättömään alamäkeen. En usko mihinkään kohtaloon joka tippuu niskaamme riippumatta siitä mitä teemme. Uskon kohtaloon joka syöksyy harteillemme jos me emme tee mitään. Joten, kaikella luovalla energialla mikä meillä on hallussamme, aloittakaamme kansallisen uudelleensyntymän aikakausi. Luokaamme uudelleen päättäväisyytemme, rohkeutemme, ja vahvuutemme. Ja luokaamme uudelleen uskomme ja toivomme. Meillä on täysi oikeus unelmoida sankarillisista haaveista.

Ne meistä jotka sanovat että elämme ajassa jossa ei ole sankareita, he eivät vain tiedä minne suunnata katsettaan. Näemme joka päivä sankareita menossa sisään ja ulos tehtaanporteista. Jotkut, suhteessa pieni määrä väestöstämme, tuottavat tarpeeksi ruokaa ruokkiakseen meidät kaikki ja pitkälle myös muuta maailmaa. Tapaamme sankareita ostoskassalla, ja he ovat molemmin puolin kassaa. On yksityisyrittäjiä jotka uskovat itseensä ja uskovat ideoihin jotka luovat uusia työpaikkoja, uutta vaurautta ja uusia tiliaisuuksia. Sankarit ovat yksilöitä ja perheitä joiden verotuotot tukevat valtionhallintoamme ja joiden vapaaehtoiset lahjoitukset tukevat kirkkoja, hyväntekeväisyyttä, kulttuuria, taidetta ja koulutusta. Näiden sankareiden isänmaallisuus on hiljaista mutta syvää. Heidän arvomme ylläpitävät kansallista henkeämme.

No niin, olen käyttänyt sanoja ”he” ja ”heidän” kun olen puhunut näistä sankareista. Voisin sanoa ”te” ja ”teidän” koska puhun teille sankareille, te tämän siunatun maan kansalaiset. Teidän unelmamme, teidän toiveenne, teidän päämääränne tulevat olemaan tämän liittovaltion hallinnon unelmia, toiveita ja päämääriä, Jumala minua tässä tehtävässä auttakoon. Me peilaamme myötätuntoanne joka on niin suuri osa teitä. Kuinka rakastaisimme kotimaatamme jos emme rakasta kansalaisiamme; ja kun rakastamme kansalaisiamme ojennamme kätemme kun kansalaisemme epäonnistuvat, parannamme heidät kun he ovat sairaita, ja tuomme mahdollisuuksia luodaksemme kaikista kansalaisistamme taloudellisesti omavaraisia jotta heillä olisi tasa-arvoa myös todellisuudessa eikä vain teorian tasolla? Voimmeko ratkoa ongelmat jotka ovat edessämme? No, vastaus on erittäin selvä ja myötätuntoinen ”kyllä”.

Lainatakseni osittain Winston Churchillia, en ottanut virkatehtäväni virkavalaa jonka juuri äsken otin tarkoituksenani hallinnoida tämän maailman vahvimman talouden tuhoutumisen tapahtuessa. Tulevina päivinä minä ehdotan niiden esteiden siirtämistä pois jotka ovat hidastaneet talouttamme ja vähentäneet tuottavuuttamme. Askelia otetaan jotta saamme paremman tasapainon eri valtionhallintomme tasojen [Kääntäjän huomautus: liittovaltio, osavaltiot ja county-taso eli USA:n kunnallishallinto] osalta. Muutoksen vauhti voi olla hidas, sitä saatetaan mitata tuumissa tai jaloissa mailien sijaan mutta otamme yhdessä askelia eteenpäin. On korkea aika herättää uudelleen tämä teollinen jättiläinen, saada hallinto takaisin kestokykyjensä rajojen sisälle, ja keventää meidän kaikkien rankaisevan korkeaa verotaakkaa. Ja nämä ovat ensimmäiset prioriteettimme, näistä periaatteista ei luoda kompromisseja.

Meidän amerikkalaisten itsenäisyystaistelun aattona mies joka oli ehkäpä yksi suurimmista perustajaisistämme, tohtori Joseph Warren, Massachusettesin osavaltion kongressin johtaja, sanoi hänen aikaisilleen kanssakansalaisilleen: ”Kotimaamme on vaarassa, mutta ei ole syytä epätoivoon . . . teistä riippuu Yhdysvaltojen kohtalo. Te päätätte tärkeistä kysymyksistä joista riippuu miljoonien vielä syntymättömien onnellisuus ja vapaus. Käyttäytykää arvonne mukaisesti”. No, minä uskon että me, tämän päivän amerikkalaiset, olemme valmiita käyttäytymään arvomme mukaisesti, valmiina tekemään se mitä täytyy tehdä saadaksemme onnellisuutta ja vapautta ei vaan meille, vaan myös lapsillemme ja lapsenlapsillemme. Ja nyt kun uudistamme itsemme täällä meidän omassa kotimaassamme, koko maailma näkee meillä olevan entistäkin suurempaa vahvuutta.

Meistä tulee jälleen kaikkein suurin esimerkki vapaudesta ja toivon majakka niille joilla ei ole vapautta. Niille naapureillemme ja liittolaisimme jotka jakavat meidän vapautemme, niiden kanssa vahvistamme historiallisia siteitämme ja vakuutamme heidät tuestamme ja syvästä sitoutumisestamme. Me vastaamme uskollisuuteen uskollisuudella. Me luomme tarmokkaasti molemmille hyödyllisiä valtionsuhteita. Me emme käytä ystävyyttämme tuhotaksemme heidän itsehallintoaan, koska meidänkään itsehallinto ei ole myytävänä. Kun taas vapauden vihollisille, niille maailman valtioille jotka ovat mahdollisia kilpailijoitamme, heille me muistutamme että rauha on amerikkalaisten korkein tavoite. Me neuvottelemme sen puolesta, me uhraamme sen puolesta; me emme kuitenkaan antaudu sen takia, nyt tai koskaan. Meidän kärsivällisyytemme ei pitäisi koskaan tulla väärinymmärretyksi. Meidän varauksellisuutemme konflikteihin osallistumiseen ei tule kenenkään käsittää kansallisen tahdonvoimamme puutteeksi. Kun toimintaa tarvitaan kansallisen turvallisuutemme takaamiseksi, me toimimme. Me ylläpidämme tarpeeksi suurta sotilasvoimaa selvitäksemme olosuhteiden vaatiessa, tietäen että suuri sotilasvoima on paras tae siitä että sitä ei koskaan tarvitse käyttää. Ennen kaikkea, meidän täytyy ymmärtää että mikään maailman asevarikko eikä mikään maailman ase maailmassa ole niin uskottava tai vahva kuin vapaiden miesten ja naisten syvä tahdonvoima ja oikeamielinen rohkeus. Ne ovat ase jota kilpailijavaltiomme tämän päivän maailmassa eivät omaa. Ne ovat ase joka meillä amerikkalaisilla on. Tämän asia ymmärrettäköön niiden parissa jotka harrastavat terrorismia ja saalistavat naapurivaltioitaan.

Minulle on kerrottu että kymmeniä tuhansia rukoushetkiä pidetään tänään, ja siitä olen syvästi kiitollinen. Me olemme yksi kansakunta Jumalan alaisena, ja uskon että Jumalan tarkoitus meille on olla vapaita. Olisi sopivaa ja hyvää, mielestäni, jos jokainen valanvannomispäivä tulevina vuosina julistettaisiin rukouksen päiväksi. Tämä on ensimmäinen kerta historiassamme kun tämä seremonia on pidetty, kuten teille on kerrottu, tässä Capitol-rakennuksen läntisellä julkisivulla. Täällä seisoessa ihminen näkee loistokkaan näköalan joka avaa tämän kaupungin erikoisen kauneuden ja historian. Tämän aukion päässä ovat muistomerkit niille jättiläisille joiden harteilla seisomme.

Suoraan edessäni, muistomerkki monumentaaliselle miehelle, George Washingtonille, meidän maamme isälle. Nöyrä mies joka astui suuruuteen vastahankaisesti. Hän johti Yhdysvallat vallankumouksen voitosta valtion varhaislapsuuteen. Yhdellä sivulla arvokas muistomerkki Thomas Jeffersonille. Itsenäisyysjulistus liekehtii hänen kaunosanoillaan. Ja sitten, vesialtaan takana kunniakkaat kivipaasit Lincolnin muistomerkkiä osoittamassa. Kuka tahansa joka ymmärtää sydämessään Yhdysvaltojen tarkoituksen löytää sen Abraham Lincolnin elämästä.

Näiden sankaruuden muistomerkkien takana on Potomac-joki, ja vastarannalla kukkulat Arlingtonin kansalliselle hautausmaalle, jossa on rivi riviltä pieniä yksinkertaisia merkkejä joissa on ristejä tai daavidintähtiä. Ne kuvastavat vain pientä hippusta siitä hinnasta mikä on maksettu meidän vapautemme edestä. Jokainen noista merkeistä on muistomerkki sellaiselle sankarille joista puhuin aiemmin. Heidän elämänsä päättyivät paikoissa joiden nimi saattoi olla Belleaunmetsä, Argonne, Omahan rannikkosektori, Salerno, tai puolen maapallon päässä Guadalcanal, Tarawa, Pork Chopin kukkula, Changjininjärvenranta, ja sadoista riisikummuista ja viidakoista koostuva paikka nimeltä Vietnam.

Yhden tälläisen merkin alla lepää rauhassa nuori mies, Martin Treptow, joka jätti työnsä pienen kaupungin parturissa 1917 mennäkseen Ranskaan kuuluisan sateenkaaridivisioonan kanssa. Siellä, ensimmäisen maailmansodan länsirintamalla, hänet tapettiin kun hän yritti kuljettaa viestikirjettä raskaan tykistötulen kohdanneiden pataljoonien välillä. Meille on kerrottu että hänen kuolleesta ruumiistaan löydettiin päiväkirja. Alkusivulla otsikon ”Minun valani”-alla, hän oli kirjoittanut nämä sanat: ”Yhdysvaltojen täytyy voittaa tämä sota. Sen takia teen töitä, pelastan, uhraan, kestän, taistelen hyvällä asenteella ja teen totisesti kaikkeni, niin kuin lopputulema riippuisi pelkästään minun taistelustani.”

Tämä kriisi jonka kohtaamme tänään ei vaadi meiltä samanlaista uhrausta minkä Martin Treptow ja niin monet tuhannet muut kutsuttiin tekemään. Tämä kriisi kuitenkin vaatii meidän parhaan yrityksemme ja meidän valmiutemme uskoa itseemme ja uskoa kykyymme luoda suuria tekoja, uskoa että yhdessä ja Jumalan avulla me voimme ja me tulemme ratkaisemaan nämä ongelmat jotka nyt kohtaamme. Ja loppujen lopuksi, miksi emme uskoisi siihen? Me olemme amerikkalaisia. Jumala siunatkoon teitä ja kiitos teille.

Käännös loppuu.