USA:n presidentti Lyndon Johnson

Lyndon Baines Johnson ; 1910-1971; presidenttinä 1963 – 1969

Ennen presidenttikautta
Lyndon Johnson syntyi Texasissa 27. elokuuta 1908 lähellä Stonewallin pikkukaupunkia. Hänellä oli lapsuudessaan neljä sisarusta. Hän valmistui lukiosta Johnson Citysta 1924 ja aloitti 1926 yliopiston Teksasin osavaltiollisessa yliopistossa. 1928-1929 toimi osa-aikaisena opettajana yliopisto-opintojensa ohessa. Johnson valmistui yliopistosta 1930.

Johnson aloitti poliittisen uransa pääsemällä valituksi USA:n liittovaltion edustajainhuoneeseen (alahuone) 1937 silloisesta Teksasin 10. edustajanhuonepaikasta. Johnson oli 1930-luvun läpi idolisoinut presidentti Franklin D. Rooseveltia (D), jonka hän tapasi kongressikautensa alussa. Johnson yritti päästä liittovaltion senaattiin (ylähuone) 1941, mutta hävisi nämä vaalit ja jatkoi edustajanhuoneessa. 1948 Johnson yritti taas liittovaltion senaattiin Teksasin osavaltiosta ja tällä kertaa voitti vaalit. Kuten 1941 Johnsonin yrittäessä senaattiin, myös näissä vaaleissa on jälkikäteen historiotsijoiden toimesta nähty paljon merkkejä vaalivilpistä ja voittomarginaalit olivat molemmissa vaaleissa äärimmäisen täpäriä.

Johnson voitti tämän jälkeen kaikki kampanjansa liittovaltion senaattiin Teksasin osavaltiosta. Vuoden 1952 valtakunnallisten vaalien jälkeen tammikuussa 1953 demokraattipuolueen senaattorit valitsivat Johsonin senaatin johtajakseen (minority leader). 1954 liittovaltion välivaaleissa demokraatit saivat enemmistön, joten Johnsonista tuli Senaatin enemmistöjohtaja (majority leader). Jälkikäteen useampi historioitsija on nähnyt Johnsonin senaatin enemmistöjohtajakauden poikkeuksellisen tehokkaana, hän sai yhdistettyä demokraattipuolueen konservatiivisen ja liberaalin siiven monessa asiakysymyksessä ja ajoi tehokkaasti sekä puolueen että omaa poliittista etuaan senaatissa.

Johnson aloitti lyhyen kampanjan yrittääkseen demokraattipuolueen kansalliseksi presidenttiehdokaaksi heinäkuussa 1960. John Kennedy voitti demokraattipuolueen esivaalit ja puoluekokouksen tarvittavan enemmistön, Kennedystä tuli 1960 demokraattien presidenttiehdokas. Kennedy valitsi Johnsonin varapresidenttiehdokkaakseen.

Kennedy voitti 1960 presidentinvaalit ja Johnsonista tuli varapresidentti. Kennedy oli maltillinen keskustademokraatti hallintokaudellaan. Hänet salamurhattiin 1963. Varapresidentti Johnsonista tuli uusi presidentti ja koska hän oli Teksasista (etelävaltio) ja hänen senaattiäänestyshistoriansa oli suhteellisen konservatiivinen, moni oletti Johnsonista tulevan astetta konservatiivisempi ja oikeistolaisempi presidentti kuin Kennedysta.

Presidenttikauden sisäpolitiikka, 1. kausi

Tultuaan presidentiksi marraskuussa 1963 Johnson julkisissa puheissaan korosti edeltäjänsä Kennedyn perintöä ja suorastaan loi myytin ja kiiltokuvamaisen käsitteen tästä edeltäjästää puheissaan.

Johnson ajoi monien yllätykseksi voimakkaasti etelävaltioissa vielä silloin (niin, oikeastaan sisällissodan jälkeisiltä ajoilta, 1880-luvulta lähtien) voimassa olleen mustarotuisten amerikkalaisten äänioikeuseston kumoamista. Monessa etelävaltiossa oli vielä 1960-luvulla voimassa rotuerottelu mustien ja valkoisten välillä ja Johnson ajoi tämänkin kumoamista voimakkaasti lähes heti presidenttikautensa alusta lähtien. Liittovaltion ”Civil Rights Act of 1964” ajettiin läpi 2. heinäkuuta 1964, tässä kiellettiin mustarotuisten rotuerittely tai -syrjintä liittovaltion taholta.

Vuoden 1964 presidentinvaalit

Republikaanit valitsivat puoluekokouksessaan 1964 Johnsonin vastaehdokkaaksi Barry Goldwaterin, senaattorin Arizonan osavaltiosta. Mainostan kirjoittajana: Erinomainen kirja näihin vaaleihin liittyen on ”Before the Storm: Barry Goldwater and the Unmaking of the American Consensus” Rick Perlsteinilta (englannin kielellä). Keskeisiksi vaalikysymysksiksi vuoden 1964 vaaleissa Yhdysvalloissa muodostuivat ydinsodan pelko (Kuuban kriisi oli tapahtunut edellisellä vaalikaudella ja Johnson pelotteli Goldwaterin olevan liian helposti aloittamassa ydinsotaa) rotuerottelun kumoaminen (jota Johnson voimakkaasti ajoi) ja liittovaltion roolin korostaminen sisäpoliittisessa päätöksenteossa (jota Johnson ajoi). Demokraatit voittivat murskaavin luvuin, paitsi senaatin ja edustajanhuoneen (ylä- ja alahuone) myös presidentinvaaleissa. Johnson voitti prosentuaalisesti 61,1% äänistä Goldwaterin 38,5% vastaan.

Presidenttikauden sisäpolitiikka, 2. kausi

Keskeinen osa vuoden 1964 presidentin- ja kongressivaalien jälkeen oli Johnsonin vuoden 1963 puheessaan ”Great Societyksi” (”Suuri yhteiskunta”) nimeämä uudistusohjelma, jossa sentraloitiin ennen osavaltioille kuuluvia valtionpalveluita suuressa mittakaavassa liittovaltion järjestämiksi. Tämä yhdenmukaisti Yhdysvaltojen sosiaalipalveluita ja monessa osavaltiossa siis laajensi niitä, koska kaikissa osavaltioissa ei ennen uudistuspaketteja kongressissa ollut vielä olemassa sosiaalipalveluita jotka luotiin koko valtiossa olemassa oleviksi.

Johnsonin pitkä ura senaatissa varmisti sen että hän tunsi ylähuoneen säännöt hyvin ja hänellä oli paljon henkilökohtaisia kontakteja, ystävyyssuhteita istuvien demokraattisenaattorien kanssa. Johnson sai läpi ala- ja ylähuoneessa läpi 1964 kansalaisuusoikeuslain lisäksi vuoden 1965 äänestysoikeuslain (Voting Rights Act of 1965) joka myönsi liittovaltion valvonnassa äänestysoikeuden kaikille kansalaisille, myös mustarotuisille joilta oltiin erinäisin vippaskonstein tämä äänestysoikeus estetty 1880-luvulta lähtien syvässä etelässä (Esimerkiksi sellaisella vippaskonstilla kuin äänioikeustestillä, jossa aina valkoinen äänioikeusvirkailija testasi äänestäjää tämän tarpeeksi hyvän tietotason varmistamisella. Nämä olivat degeneroituneet 1960-luvulle menneissä kompakysymys-”testeiksi” joissa ”sattumalta” lähes kaikki valkoiset äänestäjät osasivat vastata oikein ja lähes kaikki mustarotuiset äänestäjät vastasivat väärin).

Usein muistetaan että Abraham Lincoln lakkautti orjuuden 1864 Yhdysvalloissa ja moni osaa toistaa Martin Luther Kingin nimen kun puhutaan mustan rotuvähemmistön kansalaisoikeuksista Yhdysvalloissa. Lyndon Johson oli se presidentti joka voimakkaasti, minä sanoisin että ylivoimaisesti voimakkaimmin, ajoi rotusyrjinnän lopettamista ja täysiä kansalaisoikeuksia myös mustarotuisille kansalaisille 1900-luvulla. Tämä varmasti yllätti monet aikalaiset koska Johnson oli kotoisin Teksasin osavaltiosta ja moni etelävaltion poliittinen edustaja, varsinkin ”syvän etelän” edustaja tulkittiin liittovaltiotasolla kaikkein kiivaimmaksi rasistiksi. Amerikkalaiset historioitsijat ovat jälkikäteen spekuloineet että Johnsonin innokkuuteen ajaa näitä uudistuksia vaikutti merkittävästi hänen kokemuksena syrjittyjen ja erittäin köyhien meksikolaisopiskelijoiden opettajana 1928-1929 ja henkilökohtaiset todistuksensa brutaalista rotusyrjinnästä etelävaltioissa.

Rotu- ja etnisen syrjinnän lakkauttamisen nimissä Johnson ajoi myös vuoden 1965 maahanmuutto- ja kansalaisuuslakia (Immigration and Nationality Act of 1965), jonka hän sai senkin ala- ja ylähuoneessa läpi. Vuoden 1965 kansalaisuus- ja maahanmuuttolaki kumosi vuoden 1924 maahanmuuttolain käytännöt jossa kontrolloitiin etnisin maahanmuuttoa sallien vain tietyn %-osuuden maahanmuutto Yhdysvaltoihin sen mukaan mitä etnistä taustaa tulija edusti (tätä perusteltiin sillä ettei USA:n sisäinen etninen tasapaino muuttuisi suuntaan tai toiseen vaan tulijoita olisi tasaisesti niin että etninen koostumus säilyisi prosentuaalisesti samana). 1965 kansalaisuus- ja maahanmuuttolaki mullisti maahanmuuttokäytännöt Yhdysvaltoihin ja johti vuosikymmenten saatossa radikaaliin laillisen maahanmuuton lisääntymiseen.

”Great Society” eli Suuri Yhteiskunta tarkoitti myös että perustettiin monia liittovaltion virastoja jotka alkoivat osittain hoitamaan tehtäviä jotka ennen käsitettiin osavaltion vastuulla oleviksi. Esimerkiksi koulutukseen lisättiin liittovaltion taholta rajusti rahoitusta, Seuraavat vuosikymmenet Johnsonin kausien jälkeen republikaanipuolue ja demokraattipuolue tappelivatkin hitaasti siitä, mitkä julkiset tehtävät olivat liittovaltion ja mitkä osavaltioiden vastuulla.

Presidenttikauden ulkopolitiikka

Pari kuukautta ennen vuoden 1964 presidentinvaaleja Johnson sai ala- ja ylähuoneen hyväksymään Tonkininlahden päätöslauselman, elokuun 7. päivä 1964. Tämä päätöslauselma antoi hyvin vapaat kädet presidentille johtaa Vietnamin alueella (silloin pienimuotoista, 1964 vuoden päättyessä sotilasmäärä 23 000) Yhdysvaltojen interventiota. Johnson lisäsi 1964 presidentinvaalien jälkeen Yhdysvaltojen sotilaiden määrää Vietnamissa yli 200 000:en.

Vietnam dominoikin USA:n ulkopoliitiikkaa 1964-1968. Neuvostoliittoa ja Kiinaa kohti tehtiin vähän rauhanaloitteita. Vuoden 1968 alussa USA:n sotilaiden määrä oli nostettu Vietnamissa jo yli 500 000:en. Alkuvuodesta 1968 presidentti ja puolustusministerinsä Robert McNamara valitsivat PR-strategiakseen kehua kuinka sota Vietnamissa on jo lähes voitettu ja kohta ohi.

30. tammikuuta 1968 Pohjois-Vietnamin kommunistit aloittivat ns. Tet-hyökkäyksen jonka moni yhdysvaltalainen mediakanava näkyvästi ja näyttävästi television kautta uutisoi hyökkäyksen ollessa päällä. Iso hyökkäys murskasi presidentin ja demokraattipuolueen uskottavuuden USA:n äänestävien kansalaisten parissa ja tuki Vietnamin sodalle putosi merkittävästi. Johnson ilmoitti Tet-hyökkäyksen jälkeen ettei pyrkisi enää vuoden 1968 presidentinvaaleissa uudelle kaudelle maan presidentiksi.

Presidenttikauden jälkeen

Vuoden 1968 presidentinvaalit voitti republikaanien ehdokas, Richard Nixon. Johnsonin liberaali kausi joka muutti Yhdysvaltoja merkittävästi lopputulosten tasa-arvoisemmaksi, taloudellisesti solidaarisemmaksi ja keskusjohtoisemmaksi, liittovaltion vetämäksi 1960-luvun puolivälissä sai tylyn ja nolon lopun 1968 liittovaltion vaaleissa. Sisäpoliittisesti USA:n radikaalit uudistukset 1960-luvun alussa ja puolivälissä siirtyivät stagnaatioon, muuttumattomuuteen kun eri faktiot kongressissa eivät saaneet samanlaista konsensusta aikaan kuin 1964-1966. Stagnaatio sisäpolitiikassa jatkui Reaganin kauden alkuun, 1981.

Johnson vetäytyi kotitilalleen LBJ Ranchille, alkoi polttamaan uudestaan ketjussa tupakkaa, ylensyömään ja vietti epäterveelliseen tyyliinsä maatilaelämää. Siellä hän kuoli sydänkohtaukseen 12. tammikuuta 1973.

***

(Pistän tämän nyt julkiseksi, vaikka varsinkin ”ulkopolitiikka”-osuus on pahasti kesken. Suunnitelmissani on jossain vaiheessa tätä elämän eloani saada valmiiksi 1900-luvun USA:n presidenttejä käsittelevä kirja, johon tämä olisi valmistuessaan yksi luku)

***

Täydentävät kommentit tervetulleita.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu